Erehdytte pahemman kerran, lukijat, jos luulette, että Ruttopuiston rovasti yrittää käännyttää teidät syömään jouluna pelkkää pupun ruokaa. Pois se minusta! Jostakin paljon kauheammasta on tässä nyt kysymys.
Jälleen on näet tehty merkittävä tieteellinen tutkimus, joka horjuttaa rankalla tavalla ihmisenäolemisemme eksistentiaalista perustaa. Darwinistit tunnetusti vannovat sen nimeen, että olemme polveutuneet apinoista. Kenties ovat Darwinin kannattajat nykymaailmanmenoa (tai oikeastaan maailmanmenoa maailman sivu) seuratessaan joutuneet toteamaan, että pojasta on polvi pahentunut. Tai tytöstä. Kreatonistit taas ovat varmoja siitä, että Luoja duunasi jo eka yrittämällä ihmisen suhtkoht valmiiksi. Prototyyppi Aatamia seurasi päivitys 2.0 eli Eeva. Vastausta siihen, oliko kyseinen päivitys parempi kuin originaali, ei varmaan saada selville, vaikka asiasta kähistäisiin maailman tappiin asti.
Jokin linkki näiden kahden käsityksen väliltä on näihin asti puuttunut. Vaan eipä puutu enää. Lukekaamme suurella hartaudella sanat, jotka löydämme kirjoitettuina Iltalehteen ja kuuluvat näin:
Amerikkalaisgeneetikko uskoo selvittäneensä ihmiskunnan sikamaisen menneisyyden
Eläinten risteytymiseen erikoistunut geneetikko, tohtori Eugene McCarthy amerikkalaisesta Georgian yliopistosta on kehittänyt teorian, jonka mukaan koko ihmiskunnan kantaisä oli karju, Daily Mail –lehti kertoi. McCarthyn hypoteesin mukaan ihmiset saivat alkunsa naarassimpanssin ja sian parittelun seurauksena. Väitettään hän perustelee sillä, että vaikka ihmisissä ja simpansseissa on paljon samoja piirteitä, niin ihmisissä on myös piirteitä, joita ei esiinny millään muilla kädellisillä.
Ihmisiä ja simpanssia erottavat toisistaan muun muassa ihmisten paksu ihonalainen rasvakerros, karvaton iho, vaaleanväriset silmät, ulkoneva nenä ja kookkaat silmäripset.
– Missä eläimessä ovat nämä kaikki piirteet? Vastaus on Sus scrofa, eli sika, McCarthy järkeili Daily Mailin mukaan. McCarthy on arvioinut, että sian ja simpanssin jälkikasvu olisi jäänyt elämään simpanssien pariin ja risteytynyt niiden kanssa, minkä seurauksena jokainen sukupolvi olisi ollut edellistä vähemmän sika ja enemmän apina.
Jymyuutisen luettuani minun oli pakko katsoa peiliin. Näin siellä hahmon, jolla oli pienet siansilmät ja korkea otsa, kuin apinalla. Samassa mieleeni juolahti tapaus aikain takaa. Olin noin nelivuotiaana kylässä Imatran mummolassa. Katselin eläinaiheista kirjaa kaikessa rauhassa sohvalla istuen. Yhtäkkiä parkaisin suureen ääneen, niin että naapurihuoneessa olleet vanhempani ja isovanhempani säikähtivät: ”Herrajjumala, Imatran uki!” Kaikki ryntäsivät katsomaan, mistä kauhistukseni mahtoi johtua. Tärisevän käteni etusormella osoitin kuvaa, joka esitti – isoa gorillaa! Koska havainnon kohdekin oli läsnä, niin en saanut tarkkanäköisestä huomiostani kiitosta lain, pelkät nuhteet vain. Kotona äiti kyllä sanoi, että havaintoni sinänsä oli ollut ihan oikea, mutta…
Kuten lukija lienee huomannut, niin olen jotenkin vuosikymmenten vieriessä suostunut tiettyihin lainalaisuuksiin, sillä turhahan on potkia tutkainta vastaan. Nyt on tilanne se, että tuo sikajuttu tuo kokonaan uusia paloja elämämme palapeliin. Yhtälö Simpanssi + Sika = Ihminen ajanee heikkohermoisimmat lajitoverimme kriisiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kriisi on samalla kertaa sekä uhka että mahdollisuus.
Kun jatkan itsetutkistelua, niin minun on rehellisyyden nimissä pakko tunnustaa, että olen aina silloin tällöin ruuan päätteeksi röyhtäillyt kuin sika. Minulle on myös sanottu, että olen nätti kuin sika pienenä. Nyt kun olen ollut miltei 3 kuukauttta putkiremonttia paossa, niin joitakuita naisihmisiä on kovasti kiinnostanut, olenko siivonnut kortteerissani kertaakaan. Olen karskin karjun tavoin karjahtanut utelijoille: En voi siivota, kun en ole vielä lopettanut sotkemistakaan. Lätin rakentaminen on vielä kesken. Oljetkin vielä kantamatta tupaan…
Suomessa me olemme jo vuosia seuranneet lehtien palstoilta Juba Tuomolan piirtämää sarjakuvaa Simpanssi-Viivistä (ne ilmeet ja tunnekuohut!) ja sika-Wagnerista. Kaiken, mitä tuossa parisuhteessa tapahtuu, me suomalaiset olemme valmiit vannomaan todeksi. Juuri noin se menee. Mitä todennäköisimmin kyseiset piirrosalbumit löytyvät myös McCarthyn tutkimuksen lähdeluettelosta.
Vaikeinta tämä uusi tieto on ympätä teologiaan. Juutalaisille sika oli saastainen eläin. Kerran Jeesus ajoi ihmisiä riivanneet pahat henget parisatapäiseen sikalaumaan, joka sekopäisenä rymisti jyrkänteeltä alas ja hukkui järveen. Tästä demonstraatiosta ei tainnut oikein kukaan tykätä.
Kaikkein kovin pala on Jeesuksen kielto heittää helmiä sioille, jotka eivät ymmärrä mitään aarteista vaan vain tallovat ne jalkoihinsa. (Vai rohkeniisimmeko tässä yhteydessä kentiess puhua myös sorkista?) Toisin sanoen: Pitäisikö meidän siis yhdessä lähteä pureskelemaan kyseisiä helmiä, jauhamaan niitä ihan kunnolla vai tulisiko meidän vain vastaan hangoittelematta niellä ne sellaisinaan?
Minä en jaksa millään muistaa, miksi Intiassa lehmää pidetään pyhänä eläimenä. Mutta uuden tiedon valossa me länsimaiset ihmiset olemme todella julmia kannibaaleja, jos me syömme omia esi-isiämme. Kun siat tulevat vanhoiksi, ei niitä sovi lahdata vaan ne on otettava ystävällisesti vastaan hoivakoteihin.
Kohdelkaamme sikoja niin kuin tahtoisimme myös itseämme kohdeltavan. Röh!
Täytyykin vast’ edes katsella tarkemmin olkansa ylitse katua kävellessä ettei vain se toisten tasa-arvoisuus toteutuisi enemmän kuin toisten. Samalla on syytä pitää silmällä ettei jää sikalauman alle, kun ne vauhkoontuvat pyrkimyksissään.
Jaa-jaa. Johtuisikohan tuo, että jotkut uskonnot eivät suosi sikaa ruokapöidissään, etteivät niiden harjoittajat suosi kannibalismia. Joellekin sika saastuttaa ruoka-astiat käyttökelvottomiksi?
Ja pitää arvioida uudelleen tätieni ihastelu seimeni ympärillä ” Poikahan on kaunis kuin sika pienenä”.
Sitten tulee tällaisia uusia biologisia ongelmia:
Miten me voimme jouluna – ilman kinkkua, tietenkin – laulaa, että
Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, siinää ja miinää…?
nääs nimittäin jos ja kun me olemme simpanssiäidistä lähtöisin…
Tulisiko totuudenmukaisesti rallatella, että simpanssisikoja oomme kaikki…
Ilta-Sanomat siis on kyseessä eikä kilpailijansa. Lehden kuvatekstistä on jostain syystä jäänyt pois hyvän lehtimiestavan mukainen huomautus ”kuvan siat eivät liity tapaukseen”.
Tämä herra McCarthy näyttää kunnostautuneen enempi omaperäisellä genetiikkaa ja evoluutiota koskevalla teoretisoinnilla. Näyttää oivaltaneen, että se Darwinhan oli ihan hakoteillä. Nobelia odotellessa.
Voi pyhät pyssyt sentään! Blogisti erehtyi lehden nimessä, siteerattu henkilö puhuu läpiä päähänsä. Ja kaiken kukkuraksi Eugene on myös naisen nimi. Nyt ei mene hyvin…!
Suomi luovutti 1939-44 sodissa esi-isien eliitin kasvupaikan rajan taakse. Sakkolan, joka tunnettiin rotuporsaista. Ei ole ihmekkään että Kalevala eepos ja kansallisromantiikka syntyi.
Katja Sallinen :”Suomi luovutti 1939-44 sodissa esi-isien eliitin kasvupaikan rajan taakse.”
”Ja tapahtui niinä päivinä, että suurvaltadiktaattori Stalinilta kävi käsky, että Suomen valtio ja sen demokraattinen laillinen valtiojärjestys oli tuhottava. Suunnitelman toteutumisen varmistamiseksi suomalainen diktaattorieliitti solmi kansainvälistä oikeutta rikkoen 2.12.1939 diktaattorisuurvallan kanssa keskinäisen ystävyys- ja avunantosopimuksen, jonka perusteella diktaattorin palvelija Molotov saattoi 4.12.1939 torjua Kansainliiton esittämän rauhan välitystarjouksen sillä perusteella, että ”Neuvostoliitto ei ollut sotatilassa Suomen kanssa eikä uhannut Suomen kansaa, vaan oli rauhansuhteissa Suomen demokraattiseen tasavaltaan, jonka hallituksen kanssa oli 2.12.1939 solmittu keskinäinen ystävyys- ja avunantosopimus.””
Ketä tässä siteeraat, Tuula?
Vastaus Hannu Kiurun kysymykseen:,
Jos tarkoitat Molotovin lausuntoa Kansainliitolle, niin siteeraan nyt jo edesmennyttä eversti evp:tä ja Moskovan sotahistorian instituutissa toiminutta sotahistorian tutkija Mihail Semirjagaa, joka samaan asiaan liittyen sanoi myös, että ”Tutustuminen K. Meretskovin ja sotilasneuvoston jäsenen Andrei Zhdanovin allekirjoittamaan operatiiviseen päiväkäskyyn [1939] Leningradin sotilaspiirin joukoille osoittaa, että edessä olevat tavoitteet ulottuivat paljon kauemmaksi kuin Leningradin turvallisuuden takaamiseen. Siinä oli kysymys paitsi ”rajan ylittämisestä ja suomalaisten joukkojen murskaamisesta”, myös sellaisesta poliittisesta tavoitteesta kuin ”Suomen kansan vapauttaminen tilanherrojen ja kapitalistien sorrosta.” Tuskin on todennäköistä, että Leningradin sotilaspiirin johto olisi muotoillut tällaisen poliittisen tavoitteen sopimatta siitä ensin maan poliittisen johdon kanssa.” (Tampereen yliopisto/ Peltola-Vehviläinen: Yksi sota, monta näkemystä; Mihail Semirjaga: Erään julistamattoman sodan historia, Tampere 1990)
Onko tällä eläintieteilijällä jotain sukulaisuussiteitä Vietnamin sotaa vastustaneeseen täyskaimasenaattoriin? Kuulosti niin tutulta nimeltä. Tuli mieleen näistä sikamaisuuksista, miten takavuosina Japanissa käväissyt tuttava väitti nähneensä tavaratalon ikkunassa todellisen kulttuurien sekoittumista havainnollistavan virityksen: amerikkalainen Coca-Cola-pukki heilutti kättään seimiasetelmalle, jonka keskipisteessä pötkötti pieni sievä possu. En menisi takuuseen jutun todenperäisyydestä. No, sievähän se on sikakin, silkki päässä.
Liisa: en minäkään googlaamalla löytänyt muita Eugeneita kuin vain tuon kyseisen senaattorin.
Muistanet Harro Koskisen paljon paheksuntaa aiheuttaneen Sikamessias-taulun…?
Lisätietoa Hannu KIurulle:
Semirjagan mukaan myös: ”Molotovin lausumat [marraskuussa -40/th], kuten hän itse asian ilmaisee, olivat täysin yhteneväisiä Stalinin ajatusten kanssa ja todistavat, että neuvostojohto sitkeästi pyrki sijoittamaan sotavoimaansa koko Suomen alueelle ja sen seurauksena liittämään maan Neuvostoliiton yhteyteen.”
Samansuuntaisia näkemyksiä on ilmaissut toinenkin nimekäs Stalinin vaikutusvallan edustaja, Suomessa hyvin tunnettu A.A. Ždanov. Esiintyessään Korkeimmassa sotaneuvostossa kesäkuussa 1941 hän esitti: ”Olemme tulleet voimakkaiksi ja voimme ryhtyä aktiivisempaan tehtävien suorittamiseen. Sodat Puolassa ja Suomessa eivät olleet puolustussotia. Olemme jo lähteneet hyökkäyksellisen politiikan tielle.” (Suomen Sotahistorian Komissio ry: Talvisodasta jatkosotaan; Mihail Semirjaga, Jyväskylä 1991)