Mies on kirjoittanut kahdentoista vuoden ajan blogeja Kotimaa24-alustalle, mutta tuoreimmassa kirjoituksessaan hän astuu miinaan ja kaikki räjähtää silmille: Puolustusvoimat ja kirkko vetävät tukensa pois ja irtisanoutuvat kenttäpiispan maailmankuvasta, joka ei mitä ilmeisimmin ole hyväksyttävä niin armeijan, kirkon kuin nyky-yhteiskunnankaan näkökulmasta.
En puutu poistetun blogin sisältöön, sillä siitä on jo tod.näk. ehditty sanoa kaikki paha eikä hyvää sanottavaa tunnu löytyvän. Kenttäpiispan kurmoottajia tulee vielä löytymään lisääkin, mutta arvelen, että hekin vain toistavat aiemmin esitettyjä herjoja.
Miksi minä en sitten yhdy kenttäpiispan kurmoottajien sankkaan joukkoon, vaikka tehtävä olisi netissä mitä simppelein? Porukassa on varsin helppoa huutaa Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Minua jarruttaa ajatus, jota pidän (ehkäpä jonkun mielestä vanhanaikaisesti) jopa kristillisenä. Asettumalla lyödyn miehen nahkoihin kuvittelen kokevani jotakin siitä, miten rankka paikka tämä yksityiselle ihmiselle on.
Itse asiassa minulla on kokemustakin nettikiusaamisesta ja vieläpä tällä K24-palstalla. Vuosia sitten jahdattiin sivustolla trollia, jonka henkilöllisyydestä esiintyi paljon arvailuja. No, kukaan ei ilmoittautunut, joten minä sain omasta mielestäni kuningasidean: Kirjoitin blogin, jossa ilmoitin olevani kyseinen ärsyttäjä, kiusanenki. Halusin testata, miten käy. Ja kuvittelin, että ”hyvämaineisuuteni” suojaisi minua lynkkaukselta ja että apuja kyllä tulee sieltä ja täältä.
Vielä mitä: Skeidaa tuli tupaan joka ovesta ja ikkunasta! Kun olin aikani seurannut tätä villiä menoa (ylimpiin haukkujiini kuuluivat entiset ylimmät ystävänikin!), minun oli pakko tunnustaa, että mokasin pahasti, testini epäonnistui surkeasti – armoa, en ole trolli! No, eihän tästä seurannut mitään hyvää vaan vieläkin pahempi rumba. Minua syytettiin luottamuksen pettämisestä, vaikkakin aika lailla törkeämmin sanakääntein.
Sitä jäin miettimään, että vaikka nämä minulle eri syistä suuttuneet ihmiset olisivat omasta mielestään olleet miten oikeassa tahansa, niin eivätkö he kuitenkin syyllistyneet vihapuheeseen, jossa henkilöni, persoonani, ajatukseni, pyrkimykseni ja aikaisemmat tekstini lyötiin lättäjaloiksi, nollattiin, suorastaan nihiloitiin? Äkkiä olinkin Persona non grata, ei-toivottu henkilö.
Ja nyt kysyn: Tekikö yksi ainoa mokablogi koko kenttäpiispasta persona non gratan? Ei kai tällaisen virhearvioinnin takia ihminen olemassaolon oikeutustaan menetä? Innokkaimmat ovat jo erottamassa / vaatimassa Pekka Särkiön eroa. Toiset taas tahtoisivat nähdä, että hän jäisi viimeiseksi kenttäpiispaksi eli että kenttäpiispa-nimikkeestä luovutaan kokonaan. Ja kolmannet ihmettelevät sitä, minkä ihmeen takia Puolustusvoimissa voi olla pappi niin korkeassa asemassa (vastaa tilipussin paksuudessa prikaatinkenraalia).
Jos ja kun kenttäpiispan erosta ei tulisikaan mitään, niin kirkosta eroamiset ainakin jatkuvat, joko kenttäpiispan takia tai hänestä välittämättä, se on vissi ja varma!
Kirkon ja kaupungin kanta asiaan:
Kuva: Kenttäpiispan kauluslaatta.
Sotilaspapiston aseman vahvistamista perusteltiin ennen kaikkea papiston aikaisempaa suuremmalla arvostuksella. Erityisesti korostettiin heidän rooliaan kaatuneiden huollossa. Asia käy ilmi TM
Timo Vuoren väitöstutkimuksesta vuodelta 2011.
Mannerheim lähetti 17.1.1941 arkkipiispa Erkki Kailalle kirjeen, jossa hän toivoi sotarovastille piispallista asemaa kirkkolakiin. Kirje päättyi sanoihin ”tällä ehdotuksellani tahdon korostaa puolustusvoimissa suoritettavan sielunhoitotyön ensiarvoista merkitystä”.
Jos jonkun pitäisi erota niin arkkipiispa Tapio Luoman ja ehkä Puolustusvoimien komentopäällikkö, prikaatikenraali Kim Mattssonin.
Särkiö voisi palauttaa bloginsa ja pyytää anteeksi painostuksen alla tehtyä anteeksipyyntöään. Siinä pari viikkoa menisi toipua kohusta siihen kuntoon, että voisi taas jatkaa viisaita juttujaan.
Joni: Nyt en kyllä yhtään ymmärrä…? Voisitko perustella väitteitäsi? Tuollaisinaan heittosi ovat yhtä tyhjän kanssa.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jaakkoheinimaki/61765-kenttapiispa-on-hitlerin-lahja-suomen-kirkolle/
mistä
”Yhä edelleen kenttäpiispa istuu itseoikeutettuna armeijan edustajana feikkipiispanristi kaulassaan kirkolliskokouksen eturivissä, oikeiden piispojen rinnalla.
Kenttäpiispan virka on Mannerheimin välityksellä saatu Hitlerin lahja Suomen kirkolle.
Vuonna 1997 tein kirkolliskokouksessa aloitteen kenttäpiispan virkanimikkeen muuttamisesta ja hallinnollisen aseman tarkistamisesta kirkossa. Eihän kirkon kriminaalityön johtava viranhaltijakaan ole mikään rosvopiispa.
Aloitteeni tumpattiin rajusti: äänin 90–9 se jätettiin suoraan raukeamaan ilman valiokuntakäsittelyä. Asiasta ei haluttu kirjoittaa mietintöä.
Ei tietenkään. Silloin oltaisiin väistämättä jouduttu toteamaan, ettei puolustusvoimien mandaatille Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa ja piispainkokouksessa ole asiallisia perusteita.”
Olisiko nyt oikea aika päästää irti Hitlerin lahjasta? Puolustusvoimissa näyttää olevan terveet arvot omistavia kenraaleja, jotka tuskin ovat tällä hetkellä kovin ilahtuneita organisaationsa leimautumisesta takapajulaksi.
Karvakannelta ja karvahattua:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006551443.html
Tapio: En tiedä, mistä tuo Hitler-yhteys on tempaistu. Ihan eri tarina kuin Timo Vuoren väitöskirjatutkimuksessa. Ihan tarkoituksellako jakelet disinformaatiota? Jakelisit mieluummin tätä:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/24584
Aika hurjaa, että Särkiön epäonnistunut tekstilainaus onnistui suututtamaan myös Veikko Huovisen perikunnan.
Huomasitko muuten itsekään, että Heinimäen kyseisen kolumnin Parasta ennen-päivä umpeutui jo 9 vuotta sitten!?? Oltaisiinko tukevammin kiinni tässä ajassa?
Nukuttuaan muutaman yön yli perikunta voi havaita Huovisen olevan KIRJAILIJA, joka viidenkymmenen vuoden jälkeenkin herättää suomalaisissa puheenaiheita.
Perikunta voi harkita uusintapainoksia.
Käsittääkseni brittiläisessä ja amerikkalaisessa kontekstissa sekä roomalaiskatolisilla että anglikaaneilla suomalaista kenttäpiispaa vastaava ordinoitu on vahvemmin piispa. Tätä voitaisiin tuoda Suomeenkin. Kenttäpiispaksi valittu kirkkomme pappi voitaisiin oikeasti vihkiä täysivaltaiseksi piispaksi hiippakuntanaan varusmiehet, kantahenkilökunta ja heidän perheensä.
Pentti: Vaan mitäpä tuollainen manööveri strategiselta kannalta hyödyttäisi?
Herra kenttäpiispa tehtäväkiertoon.
Seuraava sopiva tehtävä voisi olla Puolustusvoimain koulutuspäällikkö. Tai arkkipiispa.
Werner: Ei tarvitse enää leukailla, homma on paketissa.
Nonni. Armeijan nopean toiminnan joukot ovat ratkaisseet asian, PV:n pikakenttäpiispaoikeus on puhunut: Pekka Särkiö jatkaa. Toivottavasti tästä voisi myös jo sanoa: The Case is Closed. Ainakin tämän blogin osalta, sillä esittämääni otsikkokysymykseeen on saatu yksiselitteinen vastaus.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kenttapiispa-pekka-sarkio-jatkaa-tehtavassaan-paaesikunnan-paallikko-puhutteli/
Ja huh, kyllä tämä näillä helteillä tästä asiasta jo riittikin, ainakin minulle. Onni onnettomuudessa on se, ettei eläkeläisenä enää tarvitse kärvistellä mustissa papin kamppeissa ylikuumenneessa ilmanalassa, etenkin kun olen naureskellut muille, että ainoa saamani armolahja on hikoilemisen armolahja…
Ensi kerralla toivottavasti jotakin aivan muuta…
Kiitos tarkentavasta kysymyksestä.
Muiden ansioidensa puolesta on viime vuosina oppinut pitämään Pekka Särkiötä erinomaisena kenttäpiispana.
Hänen piispuudestaan on kuitenkin ketkuiltu kirkon piiristä lähinnä kai omia varusmiesangsteja purkaen. Siksi ehdotin:
Käsittääkseni brittiläisessä ja amerikkalaisessa kontekstissa sekä roomalaiskatolisilla että anglikaaneilla suomalaista kenttäpiispaa vastaava ordinoitu on vahvemmin piispa. Tätä voitaisiin tuoda Suomeenkin. Kenttäpiispaksi valittu kirkkomme pappi voitaisiin oikeasti vihkiä täysivaltaiseksi piispaksi hiippakuntanaan varusmiehet, kantahenkilökunta ja heidän perheensä.
Eli kirkkomme voisi vahvistaa Pekka Särkiön piispuutta ja näin tehdä palveluksen varusmiehille ja kantahenkilökunnalle. Sotilaspapit tekevät tärkeää miestyötä.
Lakiemme perusteella armeija ei ole tasa-arvoinen. Se on esimerkiksi pakollinen vain miehille. Niin kauan kuin armeijan käyminen on pakollista vain miehille, on miesten saatava vähintään arvostusta tästä uhrauksesta. Armeijan käyvä mies menettää noin vuoden palkan. Tänä aikana naiset etenevät opinnoissaan tai pätevöityvät työssään ja lopulta ehtivät nopeammin työelämään.
Pentti: Olisi tuossa ehdotuksessasi se etu, että oikealla piispalla ei ole varsinaisesti esimiestä, mutta kenttäpiispalla on. Ja tämä (pääesikunnan päällikkö) nyt sitten pääsi ripittämään Särkiötä.
Vaan eikö meillä voisi olla vaikkapa Johtava kenttärovasti? Well, seuraava ihmettelyn aihe tietty sitten olisi, että mikä himskatin kenttä-?
Viimeisin ehdotukseni ennen seuraavaa: Johtava kenttä- ja kasarmirovasti!
”että mikä himskatin kenttä-?”
Silloin kun tehtävä luotiin se oli Taistelukenttä. Nyt näyttää, että monet haluaisivat, että se olisin Leikkikenttä. Himskatti.
Taistelukenttä 2020
https://youtu.be/bTmWCbcYwb8
Anteeksi vain, hyvät lukijat, mutta nyt tuppaavat jo vähän naurattamaan nämä kenttäpiispa-jutut. Tuli näet mieleen ja päähän pätkähti tällainen vanha anekdootti:
Joku vapaitten suuntien (tai sitten lestadiolaisuuden) edustaja kysyi luterilaisen kirkon papilta, että onko veli uskomassa.
Vähän kulmiaan kurtisteltuaan pappi mörähti vastaukseksi: En ole Usko Massa, olen Yrjö Massa.
Yrjö Massa (7. huhtikuuta 1918 Alatornio – 6. helmikuuta 1983) toimi Puolustusvoimien kenttäpiispana eli kirkollisen työn johtajana vuosina 1969–1978.
”Minun veljeni on Usko Massa. Minä olen Yrjö Massa.”
Werner: Jess, noin se juttu meni, mutta en kuukkeloimalla saanut varmistusta Usko-veljestä, niin en rohjennut laittaa, etten antaisi väärää todistusta. Kysyjä on muuten tainnut olla lestadiolainen, koska Massatkin olivat.
Kysyjä ei vaan osannut erottaa veljeä veljestä.