Viime tiistaina 22.9.2020 esseekokoelma Taantuvan tasa-arvon kirkko sai kirkon tasa-arvopalkinnon. Arkkipiispa luovutti palkinnon Kirkon talolla joukolle kirjan kirjoittajia, joista yksi olen. Koronan vuoksi mitään isompaa tilaisuutta ei voitu järjestää, eivätkä aivan kaikki esseistitkään päässeet paikalle, joten tässä hieman tunnelmia paikan päältä.
Tapio Luoma piti tilaisuudessa tarkkanäköisen puheen, joka on julkaistu myös arkkipiispan verkkosivuilla. Koin, että arkkipiispa toivotti tervetulleeksi sen, että kirjamme tuo kirkon peilin eteen tarkastelemaan, missä olisi vielä parannettavaa. Mielenkiintoinen oli myös arkkipiispan ajatus siitä, että puhe ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista etsii paikkaansa kirkossa tällä hetkellä.
Omasta mielestäni Taantuvan tasa-arvon kirkko -kirjan vahvuus on sen moninäkökulmaisuus. Tasa-arvotyöhön tarvitaan monia näkökulmia ja sen kannatteluun useat hartiat. Niinpä me esseistitkin käytimme yhteensä kolme ”virallista kiitospuheenvuoroa” tässä juhlassa. Julkaisen tässä omani.
***
Hyvä arkkipiispa,
asiaan vaikuttaneet tahot ja esseisti-toverit. Tämä kirja on syntynyt rakkaudesta kirkkoon ja sen jäseniin. Arkkipiispa kuvasi kirjaa hyödylliseksi peiliksi ja itsetutkiskelun välineeksi. Itsekin toivon, että kirjan sisällöt voisivat palvella kirkkoa kuin ”kriittinen ystävä” – tämä käsite on tullut itselleni tutuksi kehitysyhteistyön maailmassa. Kriittinen ystävä auttaa hyvässä tarkoituksessa, mutta rohkean kriittisesti, parantamaan jotakin hanketta tai toimintoa.
Halusin omalla esseelläni raivata tilaa unelmille tulevaisuuden kirkosta. Halusin kysyä, millainen tulevaisuus tasa-arvon suhteen on kehkeytymässä. Miten voisimme kuunnella tätä tulevaisuutta itsessämme, toisissamme ja kirkossa? Meidän tulisi raivata tilaa tälle kuuntelulle. Tarvitsemme valtakunnallisen vision ja toimintaohjelman tasa-arvolle.
Aivan ensi askel yhteisen vision syntymiseen on taata kirkossa rauha erilaisille ihmisille. Tarvitsemme kehorauhaa, työrauhaa ja ihan olemassaolon rauhaa.
Tällaisen rauhan edistämiseksi meistä jokainen tarvitsee koulutusta, oppimista ja yhteistyötä yhteiskunnan asiantuntijoiden kanssa. Viime aikoina on tapahtunut myönteisiä kehityskulkuja tämän oppimisen mahdollistamiseksi. Kirkkohallituksessa on tänä vuonna käynnissä tasa-arvo-aiheeseen keskittyvä projekti. Hiippakunnissa on nimetty yhteyshenkilöitä yhdenvertaisuusasioissa. On pioneeritoimijoita, jotka tekevät aktiivisesti töitä syrjimättömyyden eteen, kuten Lähetysseura sekä Herättäjä-Yhdistys. Kiitos tästä työstä. Tarvitaan vielä paljon järjestelmällistä työtä, että tasa-arvotyö ei olisi vapaaehtoiseen panokseen perustuvaa toimintaa, vaan mukana kirkon rakenteissa.
Tasa-arvoasioissa tarvitaan lisää tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Ongelmat on helppo sivuuttaa niin kauan kun ei ole vakiintuneita käytäntöjä ongelmista raportoimiseen. Monimuotoisuuteen ja sukupuoleen liittyvissä asioissa kirkko ja sen päätöksentekijät tarvitsevat omia, vakituisia asiantuntijoita ja neuvonantajia, jotka voivat koota tutkimustietoa päätöksenteon tueksi.
Ekumenia tai erilaisuuden sietäminen ei koskaan voi olla perusteena esimerkiksi työsyrjinnälle tai kiusaamiselle. Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, kuka kirkossamme kohtaa uskottavalla tavalla ne ihmiset, jotka ovat pettyneet kirkkoon tasa-arvoasioissa. Kuka katsoo heitä silmiin? Tätä kysymystä jään vielä tänäänkin pohtimaan. Tänään on kuitenkin aika kiittää ja iloita tästä kirjasta, palkinnosta ja tasa-arvotyön saralla koetuista edistysaskeleista. Siispä suuri kiitos palkinnosta ja yhteistyöstä kaikille paikallaolijoille!
***
Juhla oli koskettava ja kiinnostava. Ajatuksia kirkon tasa-arvotyön sisällöstä ja näkymistä vaihdettiin vilkkaasti kahvipöydän ääressä ja joidenkin kanssa vielä iltamyöhään saakka. Olen iloinen ja ylpeä esseistijoukostamme ja tästä kirjaprojektista. Kirjamme toimittaja Anni Tsokkinen teki hienon työn kootessaan kirjan näkökulmat ja ihmiset yhteen. Toivon, että tehty työ asettuu yhdeksi etapiksi jatkumoon, jossa kirkko rakentuu yhä turvallisemmaksi tilaksi kaikille.
(Kuva: Kirkon kuvapankki)
Kirkon käsitykseen ihmisten tasa-arvosta on todella pitkä matka. Esim. kirkko valtio valtiona rakensi valtion vuosikalenterin oman oppinsa mukaiseksi, jossa tasapuolinen ihmisarvostus on hyvin kaukana. Tämäkin vallanhalu pointi tulee muuttumaan muutaman vuosikymmenen kuluttua kun kirkon jäsenmäärä laskee alla 50 prosenttia, joka kehitys on täyttä realismia.
Ihmisten syntymässä saama tasa-arvoinen ihmisarvostus on elämämme realismia ja se pitäisi olla ainakin uskonsuuntauksien piirissä avainasemassa.
Eiköhän se ole niin, että ensimmäiset kapalot siirtävät tasa-arvon syrjään. Minun ajatusmaailmani sanoo, että sitten kun kaikilla muilla ihmisillä maailmassa on suomalaisen tasa-arvon mukainen elämä, sitten voidaan ottaa uusia askeleita.
Kun mikkään ei riitä, vaan täysi valta. Näin se vaan menee näissä hommissa nykyään. Kirkon sisälle tuotava tasa-arvon jatkuvasti laajeneva vaade sisältää niin paljon yhtäsuntoista, ettei tavallinen kuluttaja edes pysy perässä tai jaksa ottaa edes selvää. Se ei kuitenkaan koske niitä työntekijöitä ja paimenia, jotka haluaa pysyä sanassa ja kirkon omassa tunnustuksessa. Tästä voikin päätellä, mistä kokonaisuudessaan on kysymys, ihan asiallisesti.
Tasa-arvo tarkoittaa nykyisin yksimielisyyttä. Vai yksimieliset voivat kokea arvostusta.
Oikeastasn tasa-arvo on sukupuolten välistä kommunismia. Jäänne kommunisminajan Euroopasta.
Raamattu antaa neuvoja hyvälle vaimolle. Tasa-arvo niin usein johtaa juuri päivastaiseen toimintaan, kuin Raamatun neuvot hyvälle vaimolle.
On todellakin kysymys valtavasta ideologisesta kritiikistä. Kestoltaan yli 100 vuotta.
Taantuva tasa-arvo on kuvaavaa. Kun sata vuotta itse tutkii ja ylistää omaa erinomaisuuttaan. Ja on samalla omaehtoinen, tyytymätön, laskelmoiva ja laiska Jumalan työssä. Niin kyllähän se kukkanen alkaa lakastumaan.
Mutta harva poliittinen ideologia on kestänyt näin kauan. (Olipa kauhea tuo Luoman yhdenvertaisuus kirjoitus)
”Jäänne kommunisminajan Euroopasta.” Onhan kommunismi paljon vanhempi jäänne: ”Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.”
Pääasia, että ihmiset ovat samanarvoisia lain edessä, ei pidetä köyhän eikä rikaan puolta vaan tuomitaan oikeudenmukainen tuomio. Ei miehen, eikä naisen puolta,ei kotimaisen eikä ulkomaisen puolta, vaan kullekkin tekojensa mukaan.
Oikeudet ja velvollisuudet kaikille samat.
Muuten ihmiset ovat erilaisia, ja varsinkin miehet ja naiset ovat erilaisia, ja työtehtävät, kullekkin kykyjensä mukaan.
Kirkolla on omat sääntönsä ja sille on annettu autonomia, kuten täällä on kerrottu. En ota kansaa siihen onko se oikein vai väärin, että maassa toimii erilaisia oikeuskäsityksiä ja lakeja, tai laittomuuksia, tai siihen, onko laki koskaan täydellinen ja kaikkien mieleen valtiossa, tai kirkon autonomiassa.
Alkuperäisesti Paavalillisen opin mukaan pitäisi olla’ hallituksia ja valtoja vastaan’ , ei kuitenkaan ihmisiä vastaan, joka viittaisi eräänlaiseen autonomiseen oppositioon valtiossa .
Jos nyt kirkon piirissä on muodostumassa oma oppositionsa, joka tukeutuukin valtiollisen lain oikeuskäsityksiin ratkaisumahdollisuutena omissa ristiriidoissaan, se on peräti mielenkiintoinen ilmiö ja kertoo, kuten olen aikaisemminkin sanonut sisällissodasta autonimisen itsehallinnon sisällä.
Kuten myös siitä, että laki valtiossa on kehittynyt, mutta oppositiossa se on jäänyt jälkeen, eikä vastaa enää niitä oikeuskäsityksiä, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin ja tasa-arvo kysymyksiin. Vaikka se pyrkiikin ottamaan niitä nimiinsä, ja väittämään niitä kristillisiksi arvoiksi.
Kun tätä nykyistä feministisen hegemonian tasa-arvoa kilpailutetaan ja irtisanotaan.(tässä ajassa on voimia, jotka saavat sen näyttämään surkealta)
Ansaitsemattomia etuja puretaan. Mitä jää jäljelle?
Jäljelle jää miehen ja naisen välinen avioliitto
En ihan pysy kärryillä argumentoinnissasi, mutta toivon vilpittömästi, että sinäkin löydät itsellesi mieluisan vaimon.
Sekin on vielä mahdollista, että sinäkin vielä löytäisit isälle ja itsellesi mieluisan aviomiehen. Olisipa hienoa jos tällainen toive täyttyisi. Kiitos