”KUKA SITÄ OLISI USKONUT” Tositapaus Pohjanmaalta 1800-luvun loppupuolelta
─ Vallan tässä harmista halkeaa. Ei saa enää omissa nurkissaankaan pahaakaan rauhaa. Yhtä ja samaa laulun luritusta aamulla ja illalla. Ennen kirottiin, juotiin viinaa ja tapeltiin. Silloin oli reilu komento talossa. Tuo arpi kasvoissani on siltä ajalta. Ja mielelläni ottaisin toiseen poskeen samanlaisen.
Tuhannen kertaa ennen, kuin kuuntelisin tuota laulua ja lakkaamatonta juttua autuudesta. Mokomat autuaat, pyh! Luulevat raukat taivaan iloon pääsevänsä, laulunsa palkaksi. Vähällä se on tyhmä kansa vieteltävissä. Tuo kirkkoherra retkale se tämän villityksen seurakuntaan toi. Tiesin sen jo aavistaa ja ponnistin kaikki voimani ettei olisi päässyt tänne, mutta mikä siinä auttoi.
Kaikki akat silloin olivat liikkeellä ja markalla huutaa täräyttelivät ja voiton saivat. Hävettää oikein kun pitää tuollaista pappia katsella ja vielä palkkaa maksaa mokomalle. Tallirengiksikään ei tuollainen mies kelpaisi, mutta annapas kun köhöttää tällaisen pitäjän kirkkoherrana.
Kylän raitilla tuolla kulkee akkain kanssa ja kaikissa renkituvissa kukkuu iltakaudet muka sanaa julistamassa. Ennen toki papitkin maistoivat maljaa ja löivät pöytään ruutua ja ässää niin että läiski. Haeppas tämä sivistyneiden seuraan, jos lystäät. Vaikka ei tuosta ihmisten seuraan olisikaan. Pilalle se meni elämä.
Sitten vielä tuo pappi tunkee oikeidenkin ihmisten kintereille. Tapasi minut aamulla postikonttorilla ja alkoi kysellä onko minulla rauha Jumalan kanssa ja miksi en käy kirkossa. Mutta kyllä hän nyt sai nenälleen. Ehkä muistaa toistaiseksi, ettei tule ihmisten silmille – mokomakin hävytön.
Kehui olevan oikeuden itsellään seurakunnan opettajana ollen, tutkia laumansa sielun tilaa. Mutta minun sielustani hän ei tule saamaan koskaan selkoa. Eikä tämä mies tule tarvitsemaan tuollaisia pappeja. Ja jos niin hulluksi sattuisin tulemaan silloin kun se autuaallinen kuolema tulee, niin muista se, eukko, että et hae häntä, vaikka kuinka pyytäisin.
Saat päättää, että silloin olen jo hullu, jos sellaisia pyyntöjä teen. Ja hullu tarvitsee lääkärin, eikä pappia. En tiedä mistä se johtuu, mutta välttämättä tahtoisin tapella nyt! Ja minä lähden tappelemaan. Tuolla pellolla ovat leikkaamassa Murtolan ja Levän torpan vanhat ukot. He ovat vanhoja tappelijoita. Toisella saralla on iso liuta autuaita, he saavat katsella miten aikamiehet voimiansa mittelevät.
Talon isäntä näin puheli vaimollensa. Hänen alustalaistensa keskuuteen oli levinnyt evankelinen liike, ja siitä oli isäntä kiukuissaan. Kun hän uhkasi lähteä tappelemaan puheli hänen vaimonsa, joka tunsi miehensä pahan luonteen:
─ Älä rakas Vihtori mene! Tyynny nyt toki. Siitä ei tule hyvää, jos menet noiden vanhain miesten kimppuun. Eikähän ne autuaat ole sinulle mitään pahaa tehneet. Minusta nähden on elämä nykyään paljon parempaa kuin ennen. Käytökseltään ovat nuo uskovaiset perin siivoja ja hiljaisia. Monesta juoposta ja tappelijasta on tullut luotettava ihminen. Tyynny nyt toki, rakas Vihtori!
─ Vai vielä sinä heitä käyt puolustamaan. Uhallakin minä näytän autuaille, että tämä mies uskaltaa tapella. Ja sitten kun olemme tarpeeksemme tapelleet kutsun minä ukot ryypylle ja juomme oikein kovasti. Hei vaan! ─ nyt minä menen.
Kartanon isäntä läksi juoksemaan pellolle, jossa väki oli työssä. Sinne päästyään heitti hän ensin Levän torpan ukon kumoon ja sitten Murtolan ukon. Samassa edellinen otti isäntää takaapäin kiinni ja kaasi hänet allensa. Isäntä sai ukon kurkusta kiinni ja kuristi voimiensa perästä. Ukko taasen sivalsi puukon tupestansa ja työnsi sen isännän rintaan.
Isäntä kannettiin sisälle, jossa haava sidottiin. Lääkäri todisti, että elämisen toivoa ei ole. Kiroillen otti isäntä vastaan tämän tiedon. Kun kirkkoherra sai kuulla asiasta, meni hän sairasta katsomaan.
─ Hyvää päivää! rakas ystävä ─ sanoi kirkkoherra aluksi.
─ Mitä sinä roisto täällä teet! Et anna ihmisten kuollakaan rauhassa. Nuuskit joka nurkan ─ mokomakin heittiö. Ulos minun huoneestani ja heti! ─ kähisi sairas.
─ En minä ole roisto. Olen Kristuksen palvelija, ja tulin julistamaan sinulle, että kaikki syntisi ovat maksetut ja anteeksi annetut Jeesuksen veressä, joka vuoti Hänen haavoistaan silloin kun hän kuoli ristillä. Ja tämän vakuutan minä sinulle tässä läsnä olevan kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä, amen!
Sairas alkoi huutaa kovalla äänellä. Tyynnyttyään katsoa tuijotti hän pitkän ajan kirkkoherraan ja kysyi sitten: ─ Olenko minä tajuissani, vai hourinko? ─ Luulen sinun olevan täydessä ymmärryksessä, ─ sanoi kirkkoherra.
─ Olettekos te tämän pitäjän kirkkoherra? ─ Kyllä. ─ Kuinka te voitte julistaa minulle synninpäästön? ─ Ilmoitin sinulle tosi-asian. Onhan Jeesus sinut lunastanut ja siten velkasi verellään kuitannut.
─ Mutta minäpä olen maailman suurin syntinen! ─ Syntien suuruus ei tule kysymykseen. Pieniä syntisiä ei ole olemassakaan. Kaikki ihmiset ovat ansainneet helvetin. Mutta Jumala oli Kristuksessa, ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
─ Te uskotte siis, että minun syntini ovat anteeksi annetut! ─ Niin, minä tiedän sen varmasti. ─ Te lörpöttelette, hyvä kirkkoherra! ─ En minä lörpöttele, kaikki mitä olen puhunut, on täyttä totta. Sen voin todistaa Jumalan sanalla. ─ Todistakaapa!
Useita tunteja luki kirkkoherra sairaalle Raamattua, josta hän osoitti äskeiset sanansa todeksi. Sairas pääsi käsittämään, että hänen velkakirjansa on Kristuksen kuolemassa rikki revitty, joten hänellä on vapaus käydä pyhään, Jumalan iankaikkiseen kunniaan ja kirkkauteen.
Suurella äänellä ylisti sairas Jumalaa, joka hänet oli temmannut niin kuin kekäleen tulesta. Hän nautti myöskin Herran pyhää ehtoollista, josta hän tuli yhä enemmän vakuutetuksi syntiensä anteeksi antamisesta.
Seuraavana aamuna hän kuoli ilolla ja rauhassa. Ennen kuolemaansa puhui hän: ─ Kuka sitä olisi uskonut, että minäkin tarvitsen sen Jeesuksen, jota olen pilkannut. Ja kuka sitä olisi uskonut, että Jeesuksen veri riittää maailman suurimmalle syntiselle! Kuka myöskään olisi uskonut, että tuo kirkkoherra on niin jalo mies. ─ En minä ikänä olisi sitä uskonut, ellei Herra äärettömässä armossaan olisi minua tähän tapahtumaan johtanut.
Emerik Lyytinen, Kotimatkalla kalenteri vuodelta 1911, s. 69─72. Concordia─lehti 4/2003, s. 20─21.
Tämä kertomuksen päähenkilö voisi ehkä olla puukkojunkkarien eli häjyjen toinen johtohahmo Antti Rannanjärvi. Vihtori ei kai ole oikea nimi. Muistan nimenomaan jostain lukeneeni Rannanjärven haavoittuneen kuolettavasti eräässä puukkotappelussa ja kuolleen jonkin ajan päästä vammoihinsa. Lisäksi hän ilmeisesti koki hengellisen heräämisen ennen kuolemaansa. Tämän kertomuksen Vihtori on talollinen ja isäntä niin kuin Rannanjärvikin oli.
Toisestakin häjyjen johtohahmosta, Isontalon Antista, kerrotaan, että myös häntä myöhemmin kiinnostivat uskonasiat. Tosin selvää lähdettä en pysty antamaan näille tiedoille, vaan olen enemmän muistini varassa. Tavallisissa historiankirjoituksissa (toisin kuin kirkkohistoriassa) ei käsittääkseni yleensä katsota aiheelliseksi puhua esim. häjyjen myöhemmistä uskoontuloista ja hengellisestä elämästä.
Jostakin kaukaa menneisyydestä on peräisin kertomus kolmesta miehestä, jotka olivat rakentamassa tuomiokirkkoa. Perustuksia kaivavaa miestä katsellut ohikulkija kysyi mieheltä mitä tämä teki. Mies murahti lapioidessaan: “Kaivan kuoppaa.”
Toinen mies vastasi kysyttäessä: “Etkö näe että muuraan seinää?”
Kolmas mies työnsi rakennuspaikalle kivikuormaa. Häneltä kysyttiin samaa ja hänen kasvonsa kirkastuivat. “Rakennan tuomiokirkkoa (erään version mukaan hän sanoi vielä: “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.”)
Kerran kysyin eräältä psykiatrilta, mikä voisi olla psykologinen selitys sille, että jotkut kiroilevat niin paljon. Vastaus: Heillä on huono sanavarasto. Teologinen selitys on tietysti hieman erilainen. Mutta vastaus oli silti hyvä!
Tämä ei liity suoraan aiheeseen, mutta kuka muistaa vielä mäkihyppääjän nimeltään Eddie Edwards?
Tämäkään ei suoraan liity aiheeseen, mutta kenellä oikein on oikeus seurata mobiilidataa ja nähdä liikkumisemme!? Onko se vain viranomaisilla? Ja kenellä heistä? Entä teleoperaattorit? Mutta varmaankin esim. rikollisilla ja eri maiden agenteilla on tarvittavat laitteet siihen.
Tapahtui isäni rakennustyömaalla. Talossa oli harjannostajaiset. Istuimme pitkien pöytien ääressä. Jokaisen edessä oli kaksi pulloa jaffaa ja kaksi pulloa keskaria. Tartuin jaffaan. Silloin eräs kommarityömies keräsi kaikki jaffat erään toisen avustamana eteeni! Ei naurattanut yhtään. Mutta toisilla oli hauskaa.
Jos se tapahtuisi nyt, voisin kerätä kaikkien työmiesten kaljat hänen eteensä.
Mika:
”En minä ikänä olisi sitä uskonut, ellei Herra äärettömässä armossaan olisi minua tähän tapahtumaan johtanut.”
Tässä tiivistyy koko Raamatu, Evankeliumi, pelastus johon jokaista johdatellaan. Se ei ole tuhlaajapojan paluuta sakramentin vaikutuksen alle.
Sanon, että tässä tiivistyy, mutta vain se, että Herra armossaan tarjoaa Armoaan ei vaivihkaa, vastentahoisesti, vahingossa tai tietämättämme tapahduta tätä pelastuksen asiaa meille.
No, joka tapauksessa tämä Vihtori lopulta uskoi Jeesukseen ja pääsi taivaaseen. Eikö se ole myös hyvä, jos kuoleva nauttii ehtoollisen ennen kuolemaansa? Pappihan oli aikaisemmin kysynyt Vihtorilta ihan avoimesti mm., onko hänellä rauha Jumalan kanssa.
Mika,
”En minä ole roisto. Olen Kristuksen palvelija, ja tulin julistamaan sinulle, että kaikki syntisi ovat maksetut ja anteeksi annetut Jeesuksen veressä, joka vuoti Hänen haavoistaan silloin kun hän kuoli ristillä. Ja tämän vakuutan minä sinulle tässä läsnä olevan kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä, amen!”
Erinomainen kertomus ja ilmeisesti sen lopputulema oli, että Vihtori tuli uskoon. Toivon, ettet pahastu siitä, että mielestäni kirkkoherra, vaikka hinasi pelastettavan, jos ei väkisin, niin ennen kuin aika tuli, armon alle.
Haluan painottaa tässä sitä seikkaa, että Jumala ei pelasta ketään, joka ei sitä halua eli ei suostu eli vastustaa taivaallisia. Voin tietysti tuoda Sananasta perusteet tähän, mutta uskon niiden olevan sinulle tuttu.
Kertomuksella pyritään osoittamaan, kuinka Jumalan Armo kuuluu kaikille. Silti Hän aina kysyy, että tahdotko. On luultavaa, että tämä halun ilmaisu johti kirkkoherraa julistamaan Vihtorin synnit anteeksiannetuiksi.
Kuulin jonkun laulavan laulua radio Deissä, ”Sinä suljit minut syliisi, vaikka minä käänsin sinulle selkäni”.
Jumala sallii meidän kääntää Hänelle selkämme, kieltäytyä avusta. Siksi on kohta Jeesuksen antamassa Isämeidän rukouksessa, ”älkä salli meidän joutua kiusaukseen”. Kiusaukseen vetää meidän lihamme ja kiusaus miellyttää ihmistämme. Siksi me rukoilemme etuajassa, ettei hän sallisi meidän Jumal’suhteemme päätyä kiusaukseen, joka kadottaa. Kun kiusauksessa ollaan, niin silloin ei rukoilla.
Jeesus: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole TAHTONEET.” Matt. 23:37. Sanan korostus on allekirjoittaneen.
Täytyy muistaa, kun puhutaan uskon syntymisestä ja Jeesuksen vastaanottamisesta: ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” Room. 10:17. Evankeliumi on Jumalan voima. Room. 1:16. Evankeliumi antaa voiman ja halun vastaanottamiseen.
Jeesushan myös lupaa: ”Etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa niin teille avataan.” Matt. 7:7. Uskovan todistus on: löysin Jeesuksen tai Jeesus löysi minut.
Mika, näyttää että olemme tässä tahto-asiassa samaa mieltä, ehkä, vai melkein?
Jumalan Sana on Jeesus, Pyhä Henki. Pyhä Henki ja kirjoitettu Sana ovat kanavia Jumalan toimia. Ihminen itse voi päättää tuleeko hän Jeesuksen tykö, kun tuntee piston, herätyksen, sisimmässään.
Kirkollinen ‘marssijärjestys’ herätyksen tilassa, piston saanneille on se, ettei sitä pitäisi ottaa niin vakavasti. Miksiköhän? Mielestäni siksi, että uskoon on tultu-uudestisynnytty kasteessa. Eli rauhottelu on paikallaan, ettei jouduttaisi muuttamaan pappislupausta.
Silti tapahtuu, usein, että tässä kirkollisessa tilassa tullaan uskoon, koska ollaan otettu vastaan tarjottu Armo, pelastus Jeesuksen veren tähden. Ongelmaksi muodostuu useinkin, että täytyy ikäänkuin ratsastaa kahdella hevosella yhtäaikaa, mikä käytännössä esiintyy luterilaisten uskoontulleitten enemmän kuin myönteisissä lausumissa kirkon perustaan, kuten ‘vaikka uskoon pitää tai voidaan tulla, niin lapsikaste on tärkeä’. Siinä sitten kupit kääntyy nurin. Yritetään näyttää kuinka sakramentaalisessa, tai sakramenteista huolimatta uskoontulleissa esiintyy samoja ilmiöitä, kuten kielet, ihmeelliset hengellis-henkiset tuntemukset jne. Toivotaan, että ei puhuttaisi siitä mikä erottaa, vaan mikä yhdistää. – Eletään irti hengellisestä todellisuudesta ja se tapahtuu puun ja kuoren välissä.
Paljon uskovia vaeltaa erämaassa ja juuttuu, viipyy, sinne tottelemattomuuttaan, niinkuin Egyptistä lähtenyt seurakunta. Perille pääsi vain kaksi taatusti ymmärtävässä iässä lähdön hetkellä ollutta.
Tunnet Raamatun opetuksen liittyen ihmisen yhteistyöhön tulla uskoon. Ihmisen osuus on vain suostuminen, ei tekeminen. Jumala pelastaa ne jotka siihen alistuu, ei tietämättään eikä vastoin tahtoaan. Jumala halua kutsua muutokseen hengellisesti kuolleen, eli antaa piston sydämeen eli vetää pelastukseen Jeesuksen pelastettavaksi. Mitään ei tapahdu ihmisen voimasta, vaan Jumalan armosta sitä haluaville.
Reijo, tiedän kyllä, että helluntailaisten mukaan uskoon voi tulla vain tietynlaisen ratkaisun tekemällä. Ei sillä ole mielestäni väliä, miten on tullut uskoon eli miten armo on kirkastunut, kunhan vain aidosti uskoo Jeesukseen. On esim. joitakin sellaisia, jotka ovat syntyneet uskovaiseen kotiin ja ovat olleet siten uskossa lapsesta asti.
Joku voi tulla uskoon esim. tutkimalla rukoillen Raamattua. Joku taas, kun hän tunnustaa syntinsä Jumalalle ja hänelle julistetaan synninpäästö. Joku sanoo kohdanneensa ehtoollisen yhteydessä oikeasti Jeesuksen. Apostoli Paavali kävi keskusteluja uskonasioista juutalaisten synagoogissa. Ks. Apt. teot 17:2-4 ja 19:8-11. En aio keskustella nyt kuitenkaan enempää siitä aiheesta.
Olen muuten juuri nyt eroamassa luterilaisesta kansankirkosta. Mutta en aio kuitenkaan liittyä esimerkiksi helluntailaisuuteen.
Tai vielä sen verran, että tietynlaisen ratkaisun tehnyt voi luottaa ja turvata siihen ratkaisuunsa eikä Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Reijo, näetkö tällaista vaaraa? Minäkin olen kyllä 19-vuotiaana tehnyt ratkaisun, mutta aivan perustotuudet olivat minulle pitkään epäselviä ja hämäriä.
”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” Jooel 2:32, Apt. teot 2:21, Room. 10:13.
Usko syntyy, syttyy, kun ihminen syntyy Ylhäältä.
Karsastat helluntalaista ilmaisua, mikä ei kuitenkaan ole ’meidän’. Koko Raamattu kehottaa valitsemaan, päättämään, ketä tahdotaan palvella. Sen kysymyksen esitti jo Elia ja sama kysymys toistuu koko ajan. On aina hetki, jolloin ihminen alkaa henkilökohtaisesti seuraamaan Jeesusta ja se on siirtymistä lapsenautuutuksesta ymmärtävään, itse haluttuun Jeesuksen seuraamiseen. Olen haastatellut lukuisia lapsenuskosta ’liukuneita’ tietoiseen uskonelämään. Aina on ollut hetki, päivä, viikko, muttei kuukausia kestävää siirtymää. Jeesus tulee ihmiseen missä vaan, missä ihminen sitä pyytää, avaa sydämensä Hänelle. Näitä kertomuksia minulla on paljon, mutta ne on vahvistunut uskoontulon jälkeen tuotetyilla Hengen hedelmillä.
Evlut kirkosta eronneet eroavat siitä paljon siitä syystä, että Suomen evlut kirkko ei ole uskollinen Lutherin opetuksille.
Reijo, täytyy myös muistaa Raamatusta löytyvän tällaisiakin jakeita: Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet. Room. 10:20, ks. myös Jesaja 65:1. Jeesus: Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Joh. 6:29. Jeesus: Sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Joh. 15:5. Jeesus: Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät. Joh. 15:16. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen. Room. 9:16. Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Fil. 2:13. Emme ole pelastuneet tekojen kautta, vaan armosta uskon kautta. Ef. 2:8-9. Me olemme ansiottomia palvelijoita. Luuk. 17:10
Ihminen ei voi itse mitenkään pelastaa itseään, mutta on hänen oma syynsä, jos hän joutuu kadotukseen. Järki ei tätä näennäistä ristiriitaa ymmärrä. Tiedät, Reijo, hyvin Raamattua selitettävän Raamatulla. Puhuisin mieluummin tosiaankin Jeesuksen, evankeliumin, peson, varman sanan ja Jumalan armon vastaanottamisesta. Joh. 1:12, 1. Kor. 6:11, 2. Kor. 6:1, 11;4, 1. Tim. 1:15. Jumala tietysti kohtelee ihmistä vastuullisena olentona.
Mika,
Alla vastineeni sinun kommenttiisi, 05.12.2020 01:27, ja etenee sinun järjestyksessäsi.
Tässä Paavali kirjoittaa hebrealaisille hebrealaisista, joille Jeesuksen, Messiaana tulo oli tarkoin ennustettu. Heille kuului ilmoitus ensin, koska heillä oli jo Jumalan ennustus. Useampi profetia VT:n puolella kertoo ajan, paikan ja monta yksityiskohtaa Jeesuksen syntymästä ja jotka toteutuivat. Ennustettiin, että pakanat, jotka eivät mitään Jeesuksesta tienneet informoitiin Pyhän Hengen työnä, eli Isän vetona siihen, mikä poistaa tyhjyyden, kaipauksen, jota pakanat yrittivät tyydyttää mikä milläkin tavalla. Pakanat eivät siis olleet etsineet Israelin Jumalaa, Jeesusta. Heille julistettiin Evankeliumi ja se oli vastaus ja Isän veto Jeesuksen pelastettavaksi. Ei edes Paavali etsinyt Jeesusta, mutta oli vilpitön Hänen, Jeesukawn vastustajien vainoamisessa. Jeesus ilmestyi Saulille, vaikka Saul ei sitä etsinyt, ei edes halunut. Saul olisi voinut kieltäytyä, mutta todisteet hänelle ja Evankeliumin kuulleille pakanoille oli epäämätön, selvä.
Jeesus ihmisessä on ehdoton edellytys, jotta voidaan jotain “tehdä”. Ihmisen suostumus Jeesuksen hänessä oloon, muuttaa “ei mitään voi tehdä”- lausuman Fil.4:13 “Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.”
Raamattu selittää Raamattua ja kaikki Raamatussa on sopusoinnussa kaiken muun Raamatun kanssa. Ref. Joh. 1:12 “Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,”.
Hän Jeesus, antoi Voiman, tulla Jumalan lapsiksi. Hän antoi Voiman niille, jotka Jeesuksen ottivat vastaan. Sitä ennen ei ole syytä tehdä julistuksia autuutuksesta, koska Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa.
1.Kor.6:11 “Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson,(apo-louo) te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.”
Tässä on tapahtunut kr. louo, “.. Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.” Varmuuden vuoksi, kyse ei ole vedestä, ei tässä eikä Tiit. 3:5, vaan Jumalan Hengestä, Jeesuksen veren kautta.
2.Kor.6:1 “Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan (kr. dechomai) Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.”
Pelastuksen Armo tarjotaan jokaiselle, muttei tarvi vastaanottaa. Armo ei aktivoidu kuin vastaanotettuna.
2.Kor. 11:4, ei istu tähän luetteloosi.
1.Tim.1:15 “Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen (kr.apodoche)arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.”
Eli kaikissa näissä painotetaan nimenomaan sitä, että Jumala ei pelasta ketään ennenkuin ao. tahtoo. Sen vahvistaa nämä kohtasi Raamatusta
Ilmaiset Sanan kohdilla, että olet samaa mieltä kanssani. Näin olenkin ajatellut tähän mennessä, eikä tarvi muuttua sakramentaalisiin painotuksiin, etenkään.
Reijo, nyt riittää jo keskustelu meidän välillä. Opilliset keskustelut voivat käydä välillä raskaiksi. Voisin vielä kommentoida joitakin esittämiäsi asioita, mutta antaa kuitenkin olla. Armo kuuluu kaikille, ja siitä voi päätellä sen kuuluvan minullekin.
Mika,
näin ymmärsin toiveesi ja muutama kommentti sitten.
”Opilliset keskustelut voivat käydä välillä raskaiksi. Voisin vielä kommentoida joitakin esittämiäsi asioita, mutta antaa kuitenkin olla. Armo kuuluu kaikille, ja siitä voi päätellä sen kuuluvan minullekin.”
On vain pelastusoppi, millä on ratkaiseva merkitys. Se on kaiken alku, ei yksi opeista, joiden puinti todella käy raskaaksi. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja (6:1) on kanssasi samaa mieltä, että on aika jättää alkeet, ”ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan”.
Olen useamman kerran kirjoittanut, että meillä on sama Jumalan Pojan synnyttämä usko ja se vaikuttaa pyrkimystä yksimielisyyteen.
Myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin (väärien) puolesta, johdattaakseen meidät Jumalan tykö. 1. Piet. 3:18.
Ajattelepa, nämä sanat voivat tehdä sinut autuaaksi (eli tehdä onnelliseksi ja pelastaa), jos saat nähdä, mitä ne sisältävät, niin että todella uskot näin: Kristus on kärsinyt SINUN syntiesi tähden, hän on tehnyt kaiken sovittaakseen SINUT Jumalan kanssa; Jumala on vaatinut Poikaansa sovittamaan kaikki syntisi ja hänen rakkautensa sinuun on sen tähden aivan horjumaton. Jumala on tyydytetty ristin veren kautta. Jos jotakin on, josta tahdon ylistää ja kiittää, niin varmaan tästä näin suuresta armosta, tästä ilman ansiota saadusta lahjasta.
Carl Olof Rosenius (1816-1868), Armoa Armosta, s. 198, Sley, 1966. Koonnut Arvid Hyden. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
O Herra, taivaan Jumala,
Me syystä valitamme,
Maailma vastaas kankia,
On niinkuin nähdä saamme;
Sun sanas ylönkatsotaan
Ja totuus alas poljetaan,
Ja valhe vallan saapi.
Sun sanas, Herra, vahvista
Ja kunnias itse vastaa;
Äl’ anna sanaas kallista
Kenenkään meiltä raastaa!
Sun kansaas köyhää varjele
Ja seurakuntaas suojele,
Ilohos viimein saata!
Hengellinen Virvottaja, s. 527, vuoden 1894 painos.
En ole vielä lopullisesti eronnut kansankirkosta. Harkitsen kaksoisjäsenyyttä. Siis olisin myös Lähetyshiippakunnan jäsen, koska se on mahdollista. Tämä on valitettavasti vähän tällaista soutamista ja huopaamista!