Jumalan turvissa uuteen vuoteen 2021

 

 

Ikkunasta on näkymä ulos. Kun verhot ovat edessä niin näkymä ei ole kovinkaan selkeä. Kun verhot avataan, niin maisemat piirtyvät eteemme. Vuoden vaihde on kuin uuden vuoden edestä vetäisimme verhoja sivummalle nähdäksemme, mitä vuosi voisi tuoda tullessaan.  Kuva asuntomme olohuoneesta Mendongista Youndesta Kamerunin pääkaupungista.

Luomisessa Jumalan työ oli kuin ottaisi esiin tavaroita ja levittäisi ne paikoilleen. Hän levitti taivaat ja avasi avaruuden valtaisat näköalat. Hän sijoitti maailmamme paikoilleen ja asetti meidät ihmiset kaiken keskellä hämmästellen ja  ihmettellen ihailemaan hänen mittaamatomia tekojaan.
Uutena vuotena saamme odottaa hänen apuaan alkavaan vuoteen ja rohkeasti käydä eteenpäin elämämme suuressa seikkailussa uutta oppimaan ja uutta kokemaan, edes vähän ymmärtämään rakkaan Vapahtajamme avaraa armoa ja suuria tekoja.  Taivaan Isän lapsina saamme taaperrella tulevaisuutta kohti ja Pyhän Hengen turvallisessa suojelussa ottaa askeleemme syvässä uskon luottamuksessa, Jumala kulkee kanssamme ja huolentii meistä. Hän on meidän turvamme vahva.
PERJANTAI 1.1.2021
Uudenvuodenpäivä
Jeesuksen nimessä
Ensimmäinen lukukappale: Jes. 42:5–8

Lukukappaleemme alkaa Jumalan luomistyön ylistyksellä. Jumala on kaiken luonut ja kaiken mitä elämässämme tarvitsemme.

Näin sanoo Jumala, Herra,
hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki,
joka muovasi maan ja kaiken mitä siitä versoo
ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen.

Luottamuksemme Jumalan suuriin tekoihin ja siitä nouseva kiitollisuus huokuu oppi-isämme Martti Lutherin sanoissa, kun hän selittää, mitä tarkoittaa: Minä uskon Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan Luojaan.

Hän sanoo näin:

Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä. Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden. Hän suo minulle joka päivä runsaasti ruumiin ravintoa ja kaikkia elämän tarpeita, suojelee kaikilta vaaroilta, turvaa ja varjelee kaikesta pahasta.

Kaiken tämän hän tekee yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka en sitä lainkaan ansaitse enkä ole sen arvoinen. Tästä kaikesta minun on häntä kiitettävä ja ylistettävä ja tämän vuoksi häntä palveltava ja toteltava. Tämä on varmasti totta.

Jumala on tehnyt liiton meidän kanssamme.  

Uuden vuoden juhla on joulun oktaavi. Joulun lapsi Jeesus on meidän ylistyksemme aiheena. Hän on meidät pelastanut. Ristin kuolemallaan hän on kantanut koko maailman synnit ja vapauttanut meidät Jumalan lapsen vapauteen ja uuteen toivoon. Hänen vanhurskautensa on meidänkin vanhurskautemme. Hänen rakkautensa on meidänkin rakkautemme ja elämämme voima.

Jumala asetti Ainosyntyisen Poikansa koko maailman valoksi ja vanhurskaudeksi. Näin Jeesus on koko maailman toivo myös uuteen vuoteen siirtyessämme.

– Vanhurskaan suunnitelmani mukaan
minä, Herra, olen kutsunut sinut.
Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua.
Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton,
jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa
kaikkien kansojen valoksi,

Saamme siis sydämen kyllyydestä kiittää Jumalaa hänen suurista teoistaan meitä kohtaan, kun koko maailman toivo tuodaan myös meidän elämäämme.

Pyhän Hengen ylistystä saamme kuuluttaa  –  Kirkkaasti julistaa Jumalan kunniaa

Ensimmäisen vuosituhannen lopulla  syvällisen hurskaalta Simeon Uusteologilta kysyttiin, mitä hän ajattelee kolminaisuusopista.  Tavanomaisen opillisen selonteon sijaan hän tarjosi ihanan ylistyshymnin Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi. Hän toi esille Jumalan ihmeellisen ja yli kaikkien rajojen menevän suuruuden syvän kiitollisuuden täyttämässä runoelmassaan. Jumalalle kuuluu valtakunta ja voima ja kunnia yli kaiken ja iankaikkisesti.

Myös lukukappaleemme sanoo, että Jumala on ainoa. Hän on kaikki kaikessa. Pyhässä Hengessä saamme tuoda hänelle ylistyksemme. Täydestä sydämestämme,  hänelle ainoastaan.

Hänen nimessään pimeys väistyy ja varjot haihtuvat. Hänen valkeudessaan kaikkien keinotekoisten ja turhien kuvitelmien muovaamat epäjumalat menettävät arvonsa. Niille ei enää ole käyttöä. Ne on heikoiksi havaittu ja turhina torjuttu.

Ainoastaan Jumala on väkevä ja voimallinen. Yksistään hänelle kuuluu palvontamme ja kiitoksemme riemulaulu.

Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni.
Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta,
en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville.

Jumalan siunaamaa Herramme vuotta 2021  kaikille toivotamme! 

Lukukappaleemme kokonaisuudessaan

Jes. 42:5–8

Näin sanoo Jumala, Herra,
hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki,
joka muovasi maan ja kaiken mitä siitä versoo
ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen:
– Vanhurskaan suunnitelmani mukaan
minä, Herra, olen kutsunut sinut.
Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua.
Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton,
jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa
kaikkien kansojen valoksi,
avaamaan sokeat silmät,
päästämään kahlitut vankeudesta,
tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat.
Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni.
Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta,
en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Kun Matti käyt terveyskeskuksessa tai ajat yleisillä teillä niin käytät jo toisten rahoja. Oletko libertaari joka haluaisi että kaikesta maksetaan käytön mukaan?

    • Ai jaa! Jos esimerkiksi minä alkaisin harjoittaa perheneuvontaa, voisin siis saada siihen valtiolta rahoituksen. Näinkö se menee?

  1. Otto Chrons: olet viehtynyt analogiapäätelmiin. Analogiapäätelmillä voidaan todistaa mitä vain, varsinkin kun aloitetaan kategoriavirheestä.

    Siitä, että meilä on verovaroin subventoituja kunnallisia palveluja ei seuraa, että valtion tai raha-automaattiyhdistyksen pitäisi kanavoida julkisia varoja ja raha-automaattituloja jollekin kovaääniselle keskustelukerholle, joka sitten voisi käyttää sitä oman julkisuuskuvansa pönkittämiseen.

    • Tarkoitit varmaankin valtion antamaa mittavaa rahallista tukea Kirkon ulkomaanavulle tai kuntien rahoittamaa seurakuntien pitämää iltapäiväkerhotoimintaa, jonka Laajasalo taannoisessa aamu-tv:ssä omi täysin kirkon piikkiin? 🙂

    • Vapaa-ajattelijat yrittävät verrata itseään kirkkoon ja esittävät, että heillä olisi oikeus quid pro quo saada rahaa vastaavien palvelujen tuottamiseen.

      Jälleen muistutan siitä, että kun uskonnottomistakin ani harva kuuluu vapaa-ajattelijoihin eikä vapaa-ajattelijoilla ole panna omaa rahaa palvelutoiminnan käynnistämiseen vaan he ovat heti käsi ojossa julkisen rahan suuntaan.

      Ei ole mitään perusteltua syytä antaa julkista rahaa tuollaiselle yhdistykselle, joka toisaalla, esimerkiksi tällä palstalla, ylpeilee sillä, kuinka se on onnistunut vähentämään evankelis-luterilaisen kirkon resursseja juuri esimerkiksi perheneuvontaan.

      Vaikka luterilaisesta kirkosta eroamisen syynä ei todellisuudessa olekaan vapaa-ajattelijoiden oma toiminta, niin on ristiriitaista yhtäällä ilakoida siitä, että resurssit pienenevät ja toisaalla ylvästellä sillä, että vapaa-ajattelijoilla on aikomus tehdä (toisten rahoilla) jotain asian hyväksi.

      Muistuvat mieleeni vapaa-ajattelija Johan Kockin sanat: ”Huono mies on kehnoimmillaan pyhimystä näytellessään.”

    • Selivititkö edes miksi Pori alunperin lähti laskuttamaan kirkkoon kuulumattomia perheneuvonnasta? Koska yksi kirkkoon kuulumaton asiakas ihmetteli palvelun ilmaisuutta ja halusi välttämättä maksaa siitä. Niinpä käytäntöä sitten muutettiin hänen toivomuksestaan.

      Nyt Raumalaiset sitten ottavat tuon Porilaisten käytännön omaan seurakuntaansa ja syyttävät samalla uskonnottomia, että tällaiseen on jouduttu.

    • ”valtion tai raha-automaattiyhdistyksen pitäisi kanavoida julkisia varoja ja raha-automaattituloja jollekin kovaääniselle keskustelukerholle, joka sitten voisi käyttää sitä oman julkisuuskuvansa pönkittämiseen.”

      Ei minustakaan.
      Kuinka voi olla mahdollista, että SETA saa rahoituksensa juuri tällä tavalla!?

  2. Isot miehet ja täysiä lapsia. En laittaisi edes meitin Inkeriä tai Opria teille perheneuvontaan. Tarkoitan tällä Seppo Sattilaisen omaa ja Karisman suunnittelemaa. Alkaa olla aika halventavaa tämä pelleily.

    Ainiin noi Inkeri ja Opri ovat kissoja. Toinen tyttäreni ja toinen meille juuri tullut löytökissa. Inkeri on saanut neljä pentua ja isästä ei ole tietoa, mutta kaikki pennut on saaneet kodin eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoisten toimesta. Siis sellaisten tavallisten ihmisten, jotka aikaa säästämättä tekevät työtä kissojen hyväksi ja avaavat heille jopa oman kotinsa, jos eivät selviä muiden eläinten joukossa.

    • Niin kyllähän kritillinen perheneuvonta voisi paremmin antaa ohjeita esim. moniavioisuuteen ottaen esimerkit Raamatusta, missä ihan itse Jumala antoi mm. Daavidille lisää vaimoja!

    • Siinä kolmas

      Sinulla on nyt jokin vimma Seppo noihin Israelin kuninkaisiin. Meillä jäikin aihe kesken. Lue huviksesi mistä Jumala varoittaa, kun Israelilaiset Hänen sijaansa halusivat oman kuninkaan. (1. Samuelin kirja 8)

      Tämän lisäksi on hyvää tutustuttavaa, miten Jeesus vastasi, kun saddukeuksia kiusasivat häntä kysymyksellä ylösnousemuksesta. (Luukas 20)

      En muuten taitaisi huolia sinuakaan kissojemme perheneuvojaksi.

    • Pitääkö sun kissoillesi olla kunnollinen kristitty hoitaja vai miksei nämä kirjoittajat kelpaa?

    • Niin, molemmat ovat tosi arkoja kissoja. Varsinkin Inkeri, heti kun joku vieras tulee sisään, niin Inkeri menee ahtaaseen rakoon sohvan alle. Jos sinne kurkistaa, niin kuuluu vain sähäys. Riittäisi jos ihminen ymmärtäisi edes tulla sopivissa kengissä, eikä jatkuvasti mielettömän suurissa, jotka ei pysy edes jaloissa. Se kolina jo itsessään aiheuttaisi sen, että kattia ei saataisi pois sohvan alta koskaan. 🙂

    • Uutisoinnin mukaan Raumalla kunta ei osallistu perheneuvonnan kustannuksiin. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa myös sitä, että jos ihmiset haluavat keskustella uskonnollisista kysymyksistä, niin niistä puhutaan. Eikö niistä pitäisi pystyä puhumaan myös muissa instansseissa? Kirkon perheneuvonta on ammatillista toimintaa, tarkastelipa sitä millä mittareilla hyvänsä. Koulutuksesta linkkasin jossain aikaisemmassa postauksessa.

    • Ai Raumalla kunta ei osallistu perheneuvonnan kustannuksiin. Porissa on kaupungilla kyllä oma perheneuvola. En ymmärrä haluavatko jotkut kunnat sysätä perheneuvonnankin kirkon maksettavaksi kuten ruoan jakelu varattomille on jo sysätty?

  3. Matias

    ”Ja Juudan heimon pelastuneet, jotka ovat jäljelle jääneet, tekevät taas juurta alaspäin ja latvusta ylöspäin.

    Sillä Jerusalemista lähtee kasvamaan jäännös, pelastunut joukko Siionin vuorelta. ”

    ” Jesaja 65:23, He eivät tee työtä turhaan, eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä. ”

    Huomaa, tässä vesa, eli jälkeläinen, josta aikaisemmin oli puhetta, on monikossa.

    • Tarja

      Kiitos viittauksestasi kauniiseen raamatunkohtaan.

      Kuten tuot esille, niin tuossa todellakin puhutaan kokonaisen kansan lisääntymisestä.

      Vaikka tuo jälkeläisten kollektiivinen nimitys ”siemen”, זֶ֜רַע , ze-ra‘ , onkin muodollisesti yksikössä, niin se tarkoittaa koko jälkikasvua kaikkine siihen kuuluvine ihmisineen. Suomeksi tuo kollektiivia kuvaava sana voidaan kääntää muodollisella yksiköllä ”siemen”, mutta esimerkiksi englanniksi voisi tämän kääntää monikollisesti ” he descendants”

      Tämä koko jälkeläisten joukon väkeä tarkoittaminen tulee sitten esille runon kertosäkeessä, missä vesa -sana todellakin on monikossa.

      וְצֶאֱצָאֵיהֶ֖ם , wə-ṣe-’ĕ-ṣā-’ê-hem , on rakenteeltaan kolmiosainen sanayhdistelmä:

      Ensiksi on konjunktio ”ja” , ”wə-” joka liittää tämän nominaalilauseen edellä sanottuun. Nominaalilause takoittaa ettei siinä ole laisinkaan verbiä. Sujuvaan suomennokseen verbi kuitenkin tarvitaan predikaatiksi ”ovat”.

      Toiseksi siinä on jälkikasvua eli (perheen, väestön, tässä kansan) lisääntynyttä joukko tarkoittava vesa -sanan osa ”ṣe-’ĕ-ṣā-’ê”, joka on muodoltaan monikossa oleva nomini joka on liittymismuodossa eli tässä yhteydessä päätteeseen liittymisen muodossa.

      Tämän yhdistelmäsanan kolmantena osana on suffiksi ”-hem”, joka on monikon kolmannen persoonan suffiksi, joka on parasta kääntää suomeksi sekä erillisenä possessiivisesti käytettävänä pronominina että edellä olevaan yhdistelmäsanaan liittyvänä posuffiksina ”heidän -nsä”.

      Sorry jos tää menee liiaksi nippelitiedoksi. Mutta kommenttisi oli täyttä asiaa. Kiitos sulle ja hyvää pyhien jatkoa.

    • Reino

      Jumala on pitänyt luomistyötään yllä aivan maailman luomisesta alkaen, niin myös tälllä hetkellä kuin myöskin jatkossa aina koko maailmankauden loppuun asti,

      – jolloin Kristuksen takaisin tulon seurauksena .

      Jumalan alusta loppuun asti uudistama luomisen todellisuus, ”uudet taivaat ja uusi maa”, pääsevät täydessä vapaudessaan elämään ikuisen elämän suurta ihmettä,

      Hyvää joulunpyhien jatko ja hyvää uutta vuotta sinullekin

  4. Ahdistusten hyöty

    Jos minun täytyisi elää vanhaksi, tahtoisin mielelläni kirjoittaa kirjan ahdistuksista. Sillä ilman niitä ei voi ymmärtää Raamattua eikä uskoa, ei Jumalan pelkoa eikä rakkautta. Niin, se, joka ei vielä koskaan ole ollut ahdistuksessa, ei myöskään voi tietää, mitä toivo on.

    Martti Luther, Valitut Teokset III, s. 53, WSOY, 1983. Ote ns. Pöytäpuheista.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25