Emerituspiispa John Vikströmin perusteellisesti punnittu ja ansiokaas kirjoitus ”Laajennettu avioliittokäsitys” on odotetusti herättänyt vilkkaan ja moneen suuntaan polveilevan kirjoituasten tulvan. Vikströmin vastapooliksi nousi emeritusprofessori Miikka Ruokanen vastauksessaan, jossa hän huolestuu siitä, millaiseen opilliseen harhaan ja heikkouden tilaan kirkko joutuu, jos se seuraa uskontokriittistä länsimaista ideologiaa ja sekulaaria yhteiskuntaa oman uskonsa kustannuksella. Hän myös pitää todennäköisenä, että yhteiskunnan eetokseen mukautumalla kirkko menettää uskottavuutensa ja identiteettinsä.
Eikö Ruokanen ole huomannut, että koko historiansa ajan kirkko on mukautunut yhteiskunnan eetokseen. Jo sen syntyminen kertoo tästä. Jeesuksen juuret olivat omaa kansallista identiteettiään korostavassa juutalaisuudessa, mutta hänen sanomansa Jumalan rakkaudesta, joka riittää erottelematta kaikille heidän syntyperästään riippumatta sai paljon enemmän vastakaikua hellenistisen kulttuurin piirissä kuin hänen oman kansansa parissa. Se vaati mukautumista yumpäröivään yhteiskuntaan. Juutalaisille pyhä asia, ympärileikkaus sai mennä, samoin heille pyhät ruokasäädökset jne. Ellei uusi orastava uskonyhteisö olisi näin mukautunut ympäröivän yhteiskunnan eetokseen, siitä ei koskaan olisi kehittynyt kirkkoa, se olisi jo heti kättelyssä menettänyt uskottavuutensa ja identiteettinsä.
Yksi asia kuitenkin oli pyhä ja luovuttamnaton: erottelematon rakkaus, jossa ei mietitä olitko juutalainen vai kreikkalainen, mies vai nainen, orja vai vapaa.
Kirkko, millä Ruokanen kirjoituksessaan ilmeisesti tarkoittaa lähinnä meidän suomalaista ev. lut. kirkkoamme, on jatkuvasti joutunut sopeutumaan yhteiskunnan eetokseen siksi, että se on usein omien, luovuttamattomien arvojensa toteuttamisessa tullut jälkijunassa. Yhteiskuntamme eetoksen tuntomerkkejä ovat tänä päivänä kaikille kuuluvat yhtäläiset ihmisoikeudet. Niihin mukautumallako kirkko menettää uskottavuutensa ja identiteettinsä? Eivätkö ne olekaan nimenomaan kirkon eetosta?
Pekka Vapaavuori
Juuri noin! Kirkko joutui mukautuman myös valistuksen eetokseen, minkä sitten tietyin valikoiduin osin omi rintojaan röyhistellen muka omaksi aikaansaannoksekseen.
”Erottelematon rakkaus”? Tätä käsitettä Raamattu tukee Kristuksen rakkaudesta meihin syntisiin. Sen sijaan sen liittäminen meidän ihmisten keksimiin ajanhengen mukaisiin vaatimuksiin on sitä ”maailman rakastamista”, missä Raamatun mukaan väistyy rakkaus Kristukseen.
Ajanhenki vaati aikanaan noitarovioiden sammuttamista. Pitäisikö palata takaisin aikaan ennen moisia saatanallisia ajanhenkiä?
On myös toisenlaista maailman rakastamista: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa.” Kunpa emme torjuisi tätä sen varjolla, että meidät on opetettu olemaan maailman rakastamista vastaan!
Niin silloin tehtiin, kun raakalaisuus vallitsi oikeuden sijaan. Tällä ajalla puolestaan poltetaan roviolla kristilliset arvot yhteiskunnasta.
Ne roviot vastasivat silloisen käsityksen mukaan kristillisiä arvoja. Arvot kun ovat kuin muuntovirukset, etenkin kristilliset.
Onneksi meillä on Seppo uskonpuhdistuksen kirkko, jotta moiset ajat ovat historiaa. Kuitenkin, jos olisimme eläneet sillä ajalla, olisimme yhtälailla olleet mukana menossa, koska taikausko oli vahvaa Paavin kirkon aikana.
Nyt ollaan tässä ajassa, eikä vertauksesi kristinuskoon ja muntovirukseen ole mistään kotoisin. Tiedämme hyvin, mitkä tahot haluaa muuttaa ajat ja lait, ne pysyvät, kestävät ja kristilliset arvot ja asenteet.
Kettunen, uskonpuhdistuksen kirkko (etenkin kalvinistinen) oli ihan yhtä raaka kuin edeltäjänsäkin, nimenomaan uskonpudistuksen jälkeen ja siitä jopa johtuen noitavainot olivat Euroopassa kiivaimmillaan. Esim. Martti Luther oli valmis tappamaan noitia vaikka omin käsin .
Muutoksen tähän typeryyteen toi vasta valistus. Ei asiantila uskonnon itseymmärryksen kehittymisestä parantunut.
Mutta aiheeseen, nyt on 2021 ja ihmiskunta niin pimentynyr ja taantunut, että jopa avioliitto halutaan muuttaa toiseksi, jopa kirkossa.
Kettunen, pahoin pelkään että jos yhteiskunnassamme kirkkoineen ehdottoman vallan saisi todellinen sinimusta taantumus olisi vaarana paluu 1600-luvulle.
Olisiko se mukautuminen juuri se ongelma?
Muutosvastusta kirkkoa jo pitkään palvenneilla syntyy vaikeudesta katsoa aikaisempaa toisin silmin. Tällöin puhutaan uskonnäkemyksestä, ja uskontotuusnäkemyksestä, missä yllättäen kirkollisen vihkimisen asia nousee keskiöön toisin kuin odottaisi.
Pidemmälle oppineita vaivaa usein sama vaikka esim. Teologisen opettajina vaikkei Tiedekunta ota kantaa kirkkomme missioon.
Miten sitten kirkolliskokousedustajat; varmasti osin samalla tavalla tapahtuu sielläkin.
Asia mitä en tiedä koskee kirkolliskokouksia jolloin kysyisin pitävätkö Hiippakunnat omille edustajilleen sparrauskokoontumisia äänestykseen tulevista asioista. Tällöinhän varsinkin maallikkoedustajat voivat saada hyvinkin perusteellista valmennusta olla lähtemättä mukaan maaiman villityksiin.
Kunkin sydämestähän ei silloin välitettäisi pätkääkään, ja ne jotka siihen katsovat osaavat äänestää ilman suosituksia. Mutta tapahtuuko edellistä en tiedä.
Vuoden 2010 .n parisuhderukouksen heikkous myönnettynä vapautena lausuttuina sanoina tarkoittaa mahdollisuutta katsoa ja suunnata asian substanssi ja status sinne minne pappi ne haluaa totuusnäkemyksensä ja uskonnäkemyksensä mukaan katsoa ja ohessa muistaa edessänsä olevia.
Vapaavalintaiselle sanalle annettiin tilaa myös kuuluttamisen asiassa myöhemmin.
Siksi yksinkertaisin ja ilmeinen ratkaisu on jo aiemmin esittämäni:
Suomen Ev.Luterilaisen kirkon papilla on oikeus vahvistaa niiden samansukupuolisten tahtomisien asia todettuna konsensuksena kirkollisena vihkimisenä mihin asiaan kirkkomme papit uskonnäkemyksensä ja uskontotuusnäkemyksensä mukaan voivat yhtyä.
Edellisen mukaan pappi voi parille rukoilla siunauksessa myös kirkon ja sen alttarin siunausta.
Tunnustamisesta, lupaamisesta ja tahtomisesta koskien kirkkomme mysteeridokmeja tai kasuaalien asiaa niiden substanssissa ja statuksessa ei ole olemassa kahta tai useampaa pappia jotka uskonnäkemyksensä ja uskontotuusnäkemyksen huomaavat samalla tavoin kuin ei ole kahta tai useampaa seurakuntalaista jotka kirkon asiaa huomaisivat samalla tavalla Jumalan lupauksissa.
Edellisen kieltäminen on kirkolta pienoista tyhmyyttä. Tosin siittähän ei voi moittia ettei ymmärrä mutta siitä voi ettei halutakaan asiaa katsoa Ihmisen asiassa missä seurakuntalainen ja kirkon pappi ovat samalla viivalla täällä ajassa.
”Yhteiskuntamme eetoksen tuntomerkkejä ovat tänä päivänä kaikille kuuluvat yhtäläiset ihmisoikeudet.” Varmastikin näin, mutta tälläkin sivustolla on jo kauan sitten osoitettu, ettei kirkon avioliittokäsitys loukkaa ihmisoikeuksia. YK:N Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 16 artiklan mukaan täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Vastaava teksti löytyy Euroopan ihmisoikeussopimuksesta.
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on 24.6.2010 (tuomio SCHALK AND KOPF v. AUSTRIA) katsonut, ettei Itävalta rikkonut sen enempää EU:n perussopimusta kuin ihmisoikeussopimustakaan kieltämällä samaa sukupuolta olevien avioliiton, kun heillä oli mahdollisuus solmia pääosin vastaavanlaiseen asemaan johtava rekisteröity parisuhde.
Kuten Tuori tietää, myös ihmisoikeudet ja varsinkin niiden tulkinta elävät ajan mukana.
1960-luvulla homoseksuaaleja voitiin Suomessa tuomita vankeuteen minkään tuomioistuimen sitä vastustamatta. 2017 perustuslakivaliokunta linjasi, että perustuslain yhdenvertaisuuspykälä estää kumoamasta samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuutta solmia avioliitto sen jälkeen kun kyseinen laki tuli voimaan 1.3.2017. Sokea Reettakin näkee melkoisen eron ihmisoikeuksien tulkinnoissa reilun 50 vuoden aikana.
Oliko tässä nyt vaan reilua tunnustaa, että me kaikki elämme suljetussa systeemissä. Minä, sinä, kirkko, lainsäädäntö, ihmisoikeudet, arvot ja asenteet. Maailma muuttuu eikä mikään edellämainituista ole immuuni tuolle muutokselle. Joka muuta väittää, puhuu ihan paskaa.
Todellisuudessahan tässä on kyse siitä, että asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan ovat muuttuneet ja joukko yhteiskunnan jäseniä ei pysy mukana tässä muutoksessa. Ja nyt täällä marssitetaan Raamattua, Jumalaa, kirkon perinnettä, Ausburgin tunnustusta ja ties vaikka mitä perustelemaan, ettei tällaista muutosta voi eikä saa tapahtua.
Arvatkaapa mitä? Läpi historian muutosta vastustaneet ovat aina hävinneet. Ja tulevat aina häviämään. Se on luonnon laki.
”Mikko Nieminen”, sinä et nyt tunnu käsittävän sitä, että avioliitolain muutos saattoi yhteiskunnassa heijastella muutosta suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen, mutta avioliitto instituutiona ei ole tällaisen mittariksi luotu.
Koskaan (ainakaan koskaan aikaisemmin) avioliitolla ei ole ollut yhteiskunnassa pelkästään symbolista asemaa. Jolla vain osoitetaan ihmisille, että he ovat ”hyväksyttyjä ja arvokkaita”. Vaan sillä on ollut aivan järjellinen yhteiskunnallinen tarkoitus.
Samoin kirkossa avioliitto on perustunut luomiselle, sille, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja asettanut näiden välille erityisen liiton. Jossa Jumalan kuva, ihminen, tulee yhdeksi toisen täydentävän puoliskonsa kanssa. (Siis ihmisyyden idean puoliskon, koska jokainen on itsessään kokonainen.)
Kuitenkin yhä uudestaan ja uudestaan, jatkuvasti vedät yhtäläisyysmerkit avioliittokäsityksen (yhteiskunnallisen ja kirkollisen) ja homojen hyväksymisen välille.
Vaikka asiaa on selitetty ties kuinka moneen kertaan. Yhä vain kyse on mielestäsi siitä annetaanko homoille ihmisarvo vai ei.
Ja jokainen yhteiskunnallista tai kirkollista avioliittomuutosta vastustava on näin sinusta yksiselitteisesti paha ihminen.
Tämän vuoksi keskustelu (muun muassa) on ollut turhauttavaa.
”Todellisuudessahan tässä on kyse siitä, että asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan ovat muuttuneet ja joukko yhteiskunnan jäseniä ei pysy mukana tässä muutoksessa. Ja nyt täällä marssitetaan Raamattua, Jumalaa, kirkon perinnettä, Ausburgin tunnustusta ja ties vaikka mitä perustelemaan, ettei tällaista muutosta voi eikä saa tapahtua.”
-Tässä esität jälleen kerran tätä samaa. Että se, että ei halua muuttaa omaa asennoitumistaan homoseksuaaleja kohtaan, on ennakkoluuloinen, suvaitsematon ja ilkeä ihminen, on ainoa syy vastustaa muutosta.
Mitä tässä voi ihminen enää tehdä kun minkäänlaiset selitykset eivät mene perille? Tämän vuoksi päätin että yhtä hyvin voi luovuttaa ja olla enää selittämättä.
Onko tässä kyse siitä, että on tarve kokea itsensä paremmaksi ihmiseksi, ja siksi on tarve nähdä toiset mielipiteensä vuoksi itseä pahempina?
Juuri siksi, että avioliitto ei ole ihmisarvon mittari, tehtiin lakimuutoksen yhteydessä selväksi, että kirkko saa pitää oman avioliittokäsityksensä ja ne maat, jotka pitävät avioliiton miehen ja naisen välisenä, eivät syyllisty ihmisoikeusrikkomukseen tai syrjintään.
”Arvatkaapa mitä? Läpi historian muutosta vastustaneet ovat aina hävinneet. Ja tulevat aina häviämään. Se on luonnon laki.”
-Mitähän tuo nyt tarkoitti? 🙂 Se, että muutos tapahtuu, ei tarkoita että muutosta tapahtuu aina parempaan suuntaan. Tulet itsekin vielä kohtaamaan muutosehdotuksia, joita et ehkä pidäkään toivottavina. Siis huomaat olevasi ns. konservatiivi. Jokainen on sitä jossakin asiassa.
> avioliitolain muutos saattoi yhteiskunnassa heijastella muutosta suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen
Ei meistä kukaan sille mitään voi, että tällä samalla logiikalla ihmiset muodostavat kantansa myös kirkossa. Ovat itseasiassa jo muodostaneet.
> Vaan sillä on ollut aivan järjellinen yhteiskunnallinen tarkoitus.
Kyllä. Ja samaa sukupuolta olevat parit ovat nyt mahtuneet tämän järjellisen tarkoituksen sisälle. Love is love.
> Samoin kirkossa avioliitto on perustunut luomiselle, sille, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi
Kirkossa avioliitto on perustunut yhteiskunnallisen instituution ympärille rakennetulle riitille. Joulukuun 2014 jälkeen sille on kyllä epätoivoisesti yritetty rakentaa teologiaa, jolla ei-toivotut parit saataisiin pidettyä ulkopuolella.
Olisi ehkä kuitenkin rehellistä todeta, että tämän ”avioliittoteologian” tausta ja motiivi on osan kirkon jäsenistä halu nähdä homoseksuaaliset suhteet syntinä. Ja kun tätä ei uskalleta sanoa ääneen, mennään jonkin kummallisen teologisen himmelin taakse piiloon.
Ihmisoikeuksien sisältö voi elää, mutta tällä hetkellä elämme EU:n ihmisoikeussopimuksen ja unionin tuomioistuinkäytännön mukaisesti ottaen vielä huomioon, että yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta uskonnonharjoittamiseen. Siksi avioliittokysymystä ei ratkaista ihmisoikeusargumenteilla vaan kirkon oman avioliittokäsityksen perusteella.
Toivon mukaan kirkon omaa avioliittokäsitystä tulisivat laajentamaan kirkon omasta piiristä nousevat ei vain ihmisoikeuksista vaan myös ihmisten oikeuksista huolta kantavat sydämensivistyneet ja muodostaisivat päättävissä’ elimissä riittävän enemmistön.
Onko kirkolla todella olemassa joku määritelty ’avioliittokäsitys’ vai onko sellaisen tarve tullut nyt ajankohtaiseksi, kun uusi avioliittolaki on tullut maassamme voimaan? Vertaan tilannetta siihen, kun alettiin keskustella naisten vihkimisestä papeiksi. Missään ei tainnut olla yksiselitteistä kirjausta siitä, että se olisi ollut kirkon säädösten vastaista. ’Perinteinen virkakanta’ syntyi vasta, kun asiasta syntyi vakavasti otettava keskustelu.
> Siksi avioliittokysymystä ei ratkaista ihmisoikeusargumenteilla vaan kirkon oman avioliittokäsityksen perusteella.
Mä olen itseasiassa eri mieltä tästä. Nyt kun tässä on reilun viikon ajan lukenut näitä keskusteluja, tajusin yhden jutun.
Voimme lukea Raamatun kannesta kanteen ja vaikka takaperin. Voimme lukea kaikki tunnustuskirjat ja opetella ne vaikka ulkoa. Voimme harjoittaa eksegenetiikkaa, dokmatiikkaa tai ontologiaa niin paljon kun haluamme. Mutta eivät ne tee meitä hullua hurskaammaksi.
Kirkossa tullaan (virallisesti) hyväksymään samaa sukupuolta olevien parien avioliitot heti, kun ymmärretään että homoseksuaalit ovat aivan tavallisia ihmisiä. Ja että he elävät aivan tavallista elämää. Aivan tavallisissa avioliitoissa.
Siihen ei tarvita teologian tohtorin tutkintoa. Pieni ripaus lähimmäisenrakkautta riittää.
”Kirkossa tullaan (virallisesti) hyväksymään samaa sukupuolta olevien parien avioliitot heti, kun ymmärretään että homoseksuaalit ovat aivan tavallisia ihmisiä. Ja että he elävät aivan tavallista elämää. Aivan tavallisissa avioliitoissa.”
-Tämä tarkoittaa myös sitä, että perinteinen avioliittoteologia unohdetaan ja haudataan.
Koskaan kirkossa ei ole avioliittoon vihkimisellä osoitettu, että ”ymmärretään joidenkin olevan aivan tavallisia ihmisiä”.
”Voimme lukea Raamatun kannesta kanteen ja vaikka takaperin. Voimme lukea kaikki tunnustuskirjat ja opetella ne vaikka ulkoa. Voimme harjoittaa eksegenetiikkaa, dokmatiikkaa tai ontologiaa niin paljon kun haluamme. Mutta eivät ne tee meitä hullua hurskaammaksi.”
-Raamatusta on syytä keskustella, eikä mennä pelkästään sen mukaan miltä tuntuu. Ja tämä on edelleen uskovien välinen kiistakysymys, ja raamattukysymys. Kysymys siitä mitä avioliitto teologisesti on.
Raamattu ei ole tässä kysymyksessä turha.
Ja kyllä, kun Jeesus vastasi kysymykseen avioerosta, hän aloitti vastauksensa puhumalla avioliitosta ja sen olemuksesta ja perustasta. Se on siinä, että Jumala loi ihmisen ”kaksiyhteiseksi olennoksi”, mieheksi ja naiseksi.
Ja tuo edellämainittu on se perinteinen avioliittokäsitys.
Spekulatiivisesti voisi esittää vertaukseksi, että voisi olla olemassa erityinen liittomuoto, jossa kunnioitettaisiin sitä, että Jumala loi ihmiset erilaisiksi, eri rotuisiksi, ja se on rikkaus ja kaunis ja hyvä asia. Eikä eri rotua olevien pidä pelätä tai vihata toisiaan.
Tällöin tällaiseen liittoon voisivat mennä keskenään vain eri rotua olevat ihmiset. Jos samaa rotua olevat tulisivat kateellisiksi tästä saadusta huomiosta ja onnitteluista ja haluaisivat päästä kokemaan saman, alkuperäisen liiton idea menisi pilalle ja vesittyisi.
> Tämä tarkoittaa myös sitä, että perinteinen avioliittoteologia unohdetaan ja haudataan.
Ei ole olemassa mitään perinteistä avioliittoteologiaa.
> Koskaan kirkossa ei ole avioliittoon vihkimisellä osoitettu, että “ymmärretään joidenkin olevan aivan tavallisia ihmisiä”.
Kirkko ei ole koskaan ollut tilanteessa, jossa vain osa sen jäsenistä vihittäisiin avioliittoon.
> Spekulatiivisesti voisi esittää vertaukseksi, että voisi olla olemassa erityinen liittomuoto
En näe mitään hyötyä tällaisesta rotuopillisesta spekulaatiosta. Jos olisi niin, varmaan olisi niin. Ja mitä sitten?
”Ja kyllä, kun Jeesus vastasi kysymykseen avioerosta, hän aloitti vastauksensa puhumalla avioliitosta ja sen olemuksesta ja perustasta. Se on siinä, että Jumala loi ihmisen “kaksiyhteiseksi olennoksi”, mieheksi ja naiseksi.”
Hän puhui näin koska hänen edessään sattuivat olemaan mies ja nainen. Jos edessä olisivat olleet Daavid ja Joonatan tai Ruuth ja Naomi, olisi puhe saattanut olla toinen ja viitata vaikka Genesis 5:n jakeeseen 2. Ei Jeesus tai Paavalikaan joka puheessaan kannanotoillaan kaikkea mahdollista aihealueeseen liittyvää kattanut. Tuskin kaikki mahdollinen tuli aina edes mieleen.
Lausetta ei voi järkevästi levittää lakanaksi, jolla petataan suurempi sänky kuin mistä kulloinkin on ollut kysymys
Hyvä blogikirjoitus, kiitos siitä.
Olen samaa mieltä viimeisen, Martin kommentin kanssa. ”Perinteinen virkakäsitys”! Muka. Ut:stä ei sellaista löydy.
Paavali puhuu homoista, Jeesus ei. Ja Paavali kannatti naimattomuutta, ei ollut itsekään naimisissa.
Vielä kerran:
”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? (Matt.19:4-5)
Jos Jeesus ei tarkoittanut tuossa painottaa sitä mikä avioliitto on, hän olisi aloittanut vastauksensa avioerosta aivan asian vierestä, turhalla kiertelyllä.
”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä.” Miten Jeesus johti tämän luomiskertomuksesta? Sen mukaan Adamilla ei ollut vanhempia ja Eeva repäistiin irti ’mieheksi ja naiseksi’ luodusta ihmisestä. Kun osaat arvailla Jeesuksen tarkoituksia, osaat kai vastata tähänkin, Sari Weckroth. En oikeastaan halua piikitellä vaan osoittaa, miten kepein perustein lausumme varmoja mielipiteitä Raamatun sisällöstä.
Ei Sari ei, hän tarkoitti sitä suhdetta joka hänen edessään olevalla pariskunnalla oli.
Eikä kantaa otettu avioliittoon vaan tuossa suhteessa tapahtuvan eroamiseen.
Ko luomiskertomus ei tunne sana avioliitto.
Kielteisesti asiaa katsovat ilmeisesti huomaavat samansukupuolisen konsensuksen vahvistamisen yhtenä mahdollisuutena seurauksissa hankkia suurempikin perhe lapsineen tyttöparin ollessa kyseessä. Toki useilla naispareilla lapsi tai lapset ovat jo valmiina jatkamaan yhteistä elämää perheenä.
Miespareilla asia on vaikeampi mutta siihenkin löytynee mahdollisuuksia.
Auttaisiko asiaa katsoa eteenpäin vievänä mahdollisuutena alkaa vaatia sterilointitodistusta samansukupuolisilta pareilta missä asiassa kuurojen heteroavioiden vahvistamisen mahdollisuudessa sterilisaatiotodistus vaadittiin 1960.tä luvun loppupuolelle asti kun oikein muistan.
Todistushan voitaisiin kirkon niin päättäessä lukea kirkollisen vihkimisen yhteydessä, ja näin mahdollisuus olisi auki ja valmiina hyväksyä tämäkin lisäys.
Toki en usko edellisen saavan kannatusta.
Perhemalli näin on uskoakseni suurin syy kirkossa vastustaa asian eteenpäin menoa.