Pappisasessorin parahdus: Mitä tehdä yksinäisyydelle?

Jo ennen korona-aikakautta papin työn kautta minulle tuli tuskallisen selväksi, että Suomi on yksinäisten ihmisten maa. Ja nyt kun puhun yksinäisistä, ei kyse ollut millään tavoin erikoisista ihmisistä. Päinvastoin suurin osa tapaamistani yksinäisistä ihmisistä ovat erittäin tasapainoisia, hyviä ja fiksuja ihmisiä – varmasti sellaisia, joista moni olisi kiitollinen saadessaan heistä ystävän. Mielenkiintoinen ja vaikea kysymys onkin se, miksi yksinäiset eivät löydä toisiaan.

On toki hyvä muistaa, että suomalaisuutta on usein sävyttänyt pitkät välimatkat ja siten hyvä reviiritietoisuus sekä yksityisyyden kunnioittaminen. Toisin sanoen moni suomalainen myös nauttii yksinäisyydestä. Minullakin on kaksi niin sosiaalista työtä, että välillä on erittäin hyvä vetäytyä yksinäisyyteen lataamaan akkuja. On helppoa ymmärtää, miksi Jeesuskin halusi iltaisin vetäytyä rauhoittumaan väkijoukon keskeltä.

Ongelma ei olekaan varsinaisesti yksinäisyys itsessään, vaan sellainen krooninen yksinäisyys, jota leimaa vahva kaipuu yhteyteen muiden ihmisten kanssa. Ihminen, joka jostain syystä jää yksinäisyyden kierteeseen, on vaarassa eristäytyä maailmasta entisestään. Mitä vähemmän ihmisten kanssa on tekemisissä, sitä erilaisimpina heidät näkee. Yksinäisyydessä helposti unohtuu se, että muilla ihmisillä on usein hyvin samanlainen tunnemaailma. Vaikka olemmekin erilaisia, olemme myös hyvin samanlaisia.

Yksi iso ongelma yksinäisyyden kierteelle on se, että siinä myös rapistuvat ihmissuhde- ja sosiaaliset taidot. Ja kyse on nimenomaan taidoista, joita voi harjoitella monella tapaa. Ihmissuhdetaitoja voisi verrata vaikkapa salitreeniin. Jos et kehitä lihaksiasi, eivät ne kasva. Joskus tuo lihasten kehittäminen vaatii kipua, epämukavuuden sietoa ja epäonnistumisiakin. Ajan kanssa lihasten kehittäminen tulee kuitenkin palkitsemaan monin tavoin: vahvuuden ja pystyvyyden tunteena, itsearvostuksen lisääntymisenä, hyvänä olona jne.

Samalla tavoin on ihmissuhdetaitojen kanssa. Joskus niiden opettelu vaatii kipua, epävarmuuden sietoa ja epäonnistumisia sekä esimerkiksi häpeän sietokykyä. Kuitenkin niiden harjoittamatta jättäminen tulee kostautumaan pahasti mm. eristäytymisenä ja todennäköisesti fyysisen ja psyykkisen terveyden menettämisenä – samalla tavoin kuin lihasten harjoittamatta jättäminen vie etenkin iän myötä väistämättä paljon nopeammin sängyn pohjalle muiden hoidettavaksi ja armoille. Siksi yritän muistuttaa jatkuvasti myös itseäni jokin aika sitten Jocko Willinkiltä (kannattaa googlettaa) oppimallani motolla: ”Easy life is hard, hard life is easy.”

Ns. huono yksinäisyys ei ole vain yhden ihmisen tragedia. Se on mitä suurimmassa määrin myös yhteisöjen tragedia. Suuri määrä yksinäisiä kertoo siitä, että jokin yhteisöissä ja kulttuurissa ei ole kunnossa. Huono yksinäisyys myös tuottaa terveysongelmia (mm. lisääntynyt riski sydän- ja verisuonisairauksille) ja siten lisää yksittäisen ihmisen kärsimyksen lisäksi kansantalouden kuluja.

Itselleni herääkin se kysymys, osataanko Suomessa harjoitella ja puhua ihmissuhdetaidoista nimenomaan taitojen näkökulmasta. Ennemmin vaikuttaa siltä, että oletetaan, että joko olet niissä lahjakas tai et ole. Sama asia on esimerkiksi puheiden pitämisessä. Moni luulee, että puheiden pitäminen on jotenkin lahjakkaiden asia, kun tosiasiassa hyväksi puhujaksi tullaan ahkerasti harjoittelemalla ja kuka tahansa puhekykyinen voi harjoittelun kautta tulla loistavaksikin puhujaksi.

Työssäni ja myös muuten olen huomannut, että korona-aika ja eristäytyminen ovat lisänneet yksinäisyyden kokemusta entisestään. Hieman hirvittää ajatellakin koronan negatiivisia oheisvaikutuksia esimerkiksi ihmisten mielenterveydelle. Seurakuntanikin eli Tapiolan seurakunta on joutunut karsimaan monia kokoavan toiminnan mahdollisuuksia. Enää ei ole mahdollista viettää esimerkiksi messuakaan yhdessä koko seurakunnan kanssa – ja meillä kirkko ei silloin kumissut tyhjyyttään, vaan läsnä oli ennen koronaa keskimäärin 200 ihmistä sunnuntaisin.

Yksi oleellinen yhteyden kokemus on kirkolle ehtoollinen, joka on myös yhteyden ateria. Tämä on pystytty edelleen jotenkin, mutta vajavaisesti pitämään pystyssä. Meillä on porrastetusti ja turvallisesti Tapiolan seurakunnassa päässyt sunnuntaisin nauttimaan ehtoollista. Kävijöitä on joka sunnuntai ollut useita kymmeniä ja ehtoolliselle pääseminen on varmasti monelle merkityksellinen ja tärkeä asia haasteellisen ajan keskellä. Siitä huolimatta ehtoollisen yhteisöllinen luonne jää vajaaksi, kun ihmiset tulevat usein yksitellen ehtoolliselle. Voi myös hyvin olla, että uudet rajoitukset tulevat estämään tällaisenkin ehtoollisen nauttimisen muodon.

Kuluneen vuoden aikana olen itsessänikin havainnut muutoksen yhteisöllisyyden kaipuun suhteen. Ensimmäiset 6-8 kuukautta korona-aika toi kyllä uusia haasteita elämään, mutta samalla paljon hyviä oivalluksia. Viimeisen parin kuukauden aikana tilanne on kuitenkin alkanut selkeästi enemmän jäytämään etenkin, kun omat sosiaaliset kontaktitkin ovat eristysten takia vähentyneet. Tämä siitäkin huolimatta, että elämässäni on hyviä ihmissuhteita ja että koen olevani hyvinvoiva. Millaista tämä aika onkaan niille, joilla elämässä asiat eivät olleet hyvin ennen koronaakaan? Millaista tämä aika on niille, jotka ovat esimerkiksi menettäneet yhteyden siihen ainoaankin ystävään tai perheenjäseneen?

Näin ollen uskaltaisin väittää, että yleinen ilmapiiri alkaa nyt olemaan kurkkua myöten täynnä eristäytymistä. Monen toive on varmasti se, että tulisipa kesä jo. Jotta tästä blogimerkinnästä ei kuitenkin tulisi vain voivottelun ja huonon tilanteen kuvaamisen asia, ajattelin laittaa muutamia vinkkejä yksinäisyyteen korona-ajan keskellä tai muuten:

• Ystävälle tai perheenjäsenelle soittaminen tai videopuhelu. Ikävän tilanteen keskellä kannattaa hyödyntää modernia teknologiaa, vaikka se nyt ei ajakaan samaa asiaa kuin kasvokkain tapaaminen. Jos sinulla ei ole ketään, kenelle soittaa mm. seurakunnat ja monet muut tahot tarjoavat keskusteluapua (mm. päivystävän papin puhelin).
• Ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Yritä pitää hyvää ja kannustavaa henkeä yllä. Käy tykkäämässä ja kommentoimassa myönteisesti toisten julkaisuja – toisten kannustamisesta tulee itsellekin hyvä mieli.
• Mieti miten voisit käyttää poikkeusoloajan oman itsen kehittämiseen sellaisella tavalla, jota ei välttämättä normaalissa arjessa ole. Kun kaikki tapahtumat palaavat, itsensä kehittäminen jää helpommin jalkoihin. Joten nyt on hyvä hetki esimerkiksi opiskella tai vaikkapa kirjoittaa pöytälaatikkorunoja.
• Käy ulkona kävelyllä tai urheile turvallisella tavalla. Liikunnasta saatu endorfiini pitää takuulla mielialan ja fysiikan paremmassa kondiksessa kuin kotona vedetyt korona-ajan kalsarikännit.
• Suunnittele mitä hyvää ja mukavaa voisit tehdä toisille ihmisille. Hyvän jakaminen kannattaa aina ja usein saat hyvää takaisin moninkertaisesti.
• Lue Raamattua ja rukoile. Yhteyden rakentaminen Jumalaan on onneksi mahdollista missä vain. Ehkä tämä haasteellinen aika on hyvä tilaisuus tutustua itseen ja lähentää suhdetta Jumalaan. Erityisesti tällä hetkellä meneillään oleva paastonaika haastaa juuri tähän.
• Kirjoita auki tulevaisuutesi. Suunnittele tarkkaan, missä haluaisit olla 5 vuoden päästä, jos kaikki unelmasi toteutuisivat. Mitkä asiat estävät siihen pääsyn? Entä mitkä asiat auttavat siihen pääsemistä? Tee tarkka suunnitelma ja voin kokemuksesta luvata, että todennäköisyys sen toteutumiselle kasvaa moninkertaisesti ja ehkä monikymmenkertaisesti, kun teet tällaisen harjoitteen.
• Jos kärsit jo ennen koronaa yksinäisyydestä, mieti myös miten pyrit parantamaan asiaa rajoitusajan jälkeen. Missä voisit tutustua uusiin ihmisiin? Omat harrastukset ovat hyvä väylä tai sitten voit tehdä, kuten Niko Mäenpää (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a5a4b451-24bf-4023-9bab-7e0dff531235). Kaikista tärkein asia on se, että harjoittelet ihmissuhdetaitoja eri tavoin (myös vaikka opiskelemalla), etkä pelkää liikaa nolatuksi tulemista tai virheiden tekemistä. Sitä paitsi nolot tilanteet on joskus niitä, mitkä ovat kaikkein hauskimpia kokemuksia elämässä – ainakin, jos minun tavoin nautit hieman mustemmasta huumorista.