Tänään uutisoidaan, että tunteet on pinnassa ministereillämme. Melkoisen voimaperäistä ja pahalta haisevaa tunnevaltaista kieltä on jo käytetty. Nuo sanat kertovat siitä, ettei todellista halua yhteistyöhön ole. En ole vastaavia lausuntoja ennen joutunut tuolta suunnalta kuulemaan. Varmaan tunteet on kuohuneet ennekin, mutta niitä ei ole tuotu tuolla tavalla suuren yleisön tietoon.
Sanotaan, että yleensä miehet kykenevät paremmin siirtämään tunteet sivuun ja keskittymään asioihin. Pitäneekö sekään paikkaansa? Ainakin monissa keskustelupiireissä olen ollut havaitsevinani, että miehet puhuvat mieluummin itsensä ulkopuolella olevista asioita, kuin jostain omista tunnekokemuksistaan.
Mikä taas naisille on tyypillisempää. Siksi olen kokenut ryhmät joissa on sekä miehiä ja naisia keskustelun anniltaan antoisampina.
Ei miehet laita tunteitaan sivuun, ne säilövät ne sisälleen, kunnes nyrkit puhuvat.
Noin juuri siinä helposti käy, jollei ole oppinut tunnistamaan ja tiedostamaan vihantunteitaan.
Suomalaiseen perusidentiteettiin taitaa kuulua tuo, että tunteet säilötään sisälle, josta ne ryöpsähtävät lopulta hallitsemattomina ulos. Ehkäpä juuri siksi miehet pahoinpitelevät vaimojaan.
Naiset taipuu paineen alla, mutta miehet katkeaa, jolloin kädet menee nyrkkiin.
Vihan tunteiden tunnistamiseen ja käsittelyyn tarvittaisiin opastusta. Olen siitä aiheesta joskus pitänyt nuorille aikuisille luentoa. Pitäisiköhän asiaa viritellä uudelleen. Onhan se aina ajankohtainen aihe.