Hengellinen elämä verkossa – virtuaalisuus vs. reaalipreesens ehtoollisella

Korona-aika on yhtäältä merkinnyt kosketusta menneeksi ehkä luullun maailman epidemioihin karanteeneineen ja muine rajoituksineen. Pandemian tulo tosin voitiin ennakoida, mutta kokemuksellisesti ei sittenkään. Toisaalta olemme entistä mutkattomammin voineet ottaa yhteyksiä eri puolille maailmaa etäyhteyksien kautta. Teams- ja Zoom-kokoukset ovat tulleet tutuiksi myös kansainvälisissä yhteyksissä ja asioita on voitu esitellä webinaareissa tai webinaarisarjoissa. Miten sitten sana voi tulla lihaksi keinotodellisuuden kautta ja digitaalisesti?

Läsnäoloa voidaan äänen ja kuvan yhteispelillä tuoda normaalimmaksi kuin pelkästään puheen välityksellä. Silti ääniaallot tai pikselit eivät kuitenkaan muutu ihmisen todelliseksi läsnäoloksi. Siksi esimerkiksi digiehtoollisesta on pidättäydytty sakramentaalista realismia edustavissa kirkoissa. Näin myös luterilaisessa maailmassa virallisissa kannanotoissa yleisesti ottaen, vaikka soraääniä ja toisinajattelijoita on joukossa. Luterilaisen maailmanliiton ekumeenisten asiaian apulaispääsihteeri ja liturgiikan tuntija Dirk Lange kirjoitti asian yhteydessä kahteen Lutherin tekstiin ja niiden ilmentämään ruumiillisuuden ja yhteisöllisyyden ajatukseen viitaten:
”Molemmat tekstit osoittavat meille selkeän ’ei’ virtuaaliselle ehtoolliselle tai eukaristiselle vietolle verkossa. Älkää olko huolissanne! Teidän ei tarvitse olla huolissanne tästä ’ei’-sanasta verkon kautta tapahtuvalle ehtoolliskäytännölle. Ensinnäkin, kirkko on monesti ja monissa paikoissa ollut estynyt viettämästä eukaristiaa yhdessä (vainon aikana, sota-aikaan, nälänhädän aikaan, sairauden aikaan jne.). Yhteinen elämä-kirjassa Bonhoeffer kirjoittaa: ”Jumalan ihmiset jäävät hajalleen, pysyen yhdessä yksin Jeesuksessa Kristuksessa; heistä on tullut yksi, koska he muistavat häntä kaukaisissa maissa. Uskovan ei tarvitse olla häpeissään kaivatessaan toisten kristittyjen fyysistä läsnäoloa, ikään kuin ihminen eläisi yhä liiaksi lihassa…”

Myös esimerkiksi Englannin kirkko on todennut: ”…Joissakin tapauksissa osallistujat verkkojumalanpalveluksissa ovat nauttineet leipää ja viiniä kodissaan palveluksen aikana. Tunnustaessamme, että tällä käytännöllä saattaa olla hengellistä arvoa joillekuille toteamme, että osanottajia ei tulisi rohkaista uskomaan, että leipä ja viini, joka tuodaan näytön eteen verkkoehtoollisen aikana on ’etäyhteydellä konsekroitu’. Kuitenkin me ohjaamme kysymykset, joita tämä käytäntö nostaa esiin, teologiseen lisäpohdintaan.” Myöskään metodisteille, joiden sakramentaalinen perinne ei ole niin vahva kuin luterilaisilla, etäehtoollinen ei ole ollut suinkaan itsestäänselvyys, vaikka käytäntöä on esiintynyt.

Yleisesti ottaen, jos ehtoollisessa on tietyn kristillisen perinteen näkökulmasta kyse vain hengellisestä läsnäolosta tai muistoateriasta, silloin ei niin paljon panna arvoa konkreettiselle läsnäololle ja virtuaalinenkin ateria sopii tähän ajattelumalliin helpommin. Joka tapauksessa kaikissa kristillisissä perinteissä on arvostettu kasvokkain kohtaamista ja aitoa yhteisöllisyyden ja pyhäin yhteyden, kristittyjen yhteyden kokemusta samassa tilassa ja kirkkohetken jälkeen myös vapaamuotoisissa kohtaamisissa. Jos ei virtuaalinen syöminen ravitse vatsalaukkua, ei se täysin ravitse myöskään henkeä ja mieltä. Virtuaalinen ei koskaan voi olla kokonaisvaltaista, mitä teologia ytimeltään on, kun se puhuu esimerkiksi uudestisyntymisestä tai yhdistymisestä Kristukseen uskon kautta sanassa ja sakramenteissa. Niiden kautta myös ruumis pääsee osalliseksi sanan uudesti luovasta voimasta Kristuksessa Pyhän Hengen työn kautta.

Evankeliumin julistusta ajatellen verkkovälitteinen sananjulistus on toki yksi väline välineiden joukossa, hieman kehittyneempi käyttöliittymä. Raamattu on kuitenkin kristittyjen yhteisön kirja, ei vain eikä lähtökohtaisesti ainoastaan henkilökohtaiseen rakentumiseen tarkoitettu. Lutherinkin edustamassa sanakäsityksessä, joka painottaa sanaa armonvälineenä, evankeliumi välittää sanan ja sakramenttien kautta kokonaisvaltaisesti uuden ihmisyyden Kristuksessa, Jumalan kuvan korjaantumisen, vaikkakin alkavasti. Ytimeltään on kyse kasvokkaisesta ja kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta Kristuksen asialla olevan (Augsburgin tunnustuksen puolustus: in loco Christo, Kristuksen paikalla) kanssa. Puhutaan siis Kristuksen sanan ja sakramenttien näkyvässä seurakunnassa luomasta uskon- ja sitä kautta pyhäin yhteydestä.

Kolminaisuususkon mukaisesti luominen, lunastus ja pyhitys kuuluvat yhteen, joten hengellinen ei ole irrallaan maallisesta. Luomakunta on alunperin Jumalan hyväksi luoma ja hänen rakastamansa myös langenneena. Lunastus ja pyhitys puhdistavat luodun synnin, kuoleman ja pahan vallasta.