Kuvassa olemme rakkaani Coletten kanssa kamerunilaisessa perinnepuvussa
kotimme pihalla 1.5.2019 Someron kaupungin Ollilan kylässä.
Aurinko paistaa häikäisevän kirkkaasti.
Tänä kesänä aurinko on paistanut maassamme. Lämmintä on riittänyt ja me rakkaani kanssa olemme vain kotonamme hiljakseen elelleet, kaksi eläkeläistä rauhallista oloneuvoksen oleskelua.
SUNNUNTAI 1.8.2021
10. sunnuntai helluntaista
Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa
Ensimmäinen lukukappale: Sananl. 3:27–32
Ensiksi
Maailmalta olemme saaneet kuulla uutisia tulvista ja tulipaloista. Toisin paikoin vettä on tullut liikaa eivätkä rakenteet ole kestäneet. Tuhot ovat olleet suuria. Toisin paikoin valtavat alueet arvokasta luontoa on palanut suurina tulimerinä.
Kansainvälistä apua tarvitaan. Avun pitää tulla heti jotta se vaikuttaisi. Ongelmat on ratkaistava silloin kun niiden aika on. Muutoin vahingot käyvät liian suuriksi.
Avun tulosta aikanaan puhuu lukukappaleemme. Sana tarkastelee tätä antajan puolelta katsottuna:
Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa
ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää.
Älä sano lähimmäisellesi:
”Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!”
– kun sinulla kuitenkin on mitä antaa.
Käännös on erinomaisen hyvä. Haluan kuitenkin tuoda esille näkökulman joka nousee alkukielen tavasta sanoa asia. Siinä käytetään Jumala -sanaa kuvaamaan sitä voimaa, mahdollisuutta tai niitä resursseja, joiden avulla pystyy auttaman.
Taustalla siis on johdonmukainen ajattelutapa, että kun Jumala on meille suonut hyvää, niin silloin on mahdollista auttaa hädässä olevaa. Avun antaminen nousee loogisesti siitä, että saamme rakastaa toinen toistamme, koska Jumala on ensiksi osoittanut meille rakkautensa.
Käyttäkäämme siis Jumalan meille suomia lahjoja hädässä olevien auttamiseen. Kukin omien mahdollisuuksiensa ja olosuhteittensa mukaan, sen mukaan mitä itsekukin Herraltamme saaneet olemme.
Toiseksi
Lukukappaleemme puhuu ihmisiksi elämisestä. Ei pidä juonitella toinen toistaan vastaan, vaan yhteiselämän on perustuttava keskinäiseen luottamukseen.
Ei myöskään pidä ruvata riitelemään toinen toistaan vastaan, mikäli toinen ei ole tehnyt väärin. Toki vääryydet pitää oikaista, mutta silloinkin on varottava ettei tämä ”oikaisu” koidukin vieläkin suurempien vahinkojen aiheuttajaksi.
Myös kateutta on vältettävä, koska useinkin kateus sokaisee silmät eikä sen jälkeen enää pysty ajattelemaan rakentavasti vaan mielikuvitus alkaa rakentamaan kaiken maailman olemattomia kuvitelmia.
Älä puno juonia naapuriasi vastaan,
joka pitää sinua ystävänään.
Älä ryhdy käräjöimään,
jos toinen ei ole tehnyt sinulle pahaa.
Älä kadehdi väkivallantekijää,
älä mieli niille teille, joita hän kulkee.
Kolmanneksi
Nostan esille vielä näkökulman Jumalan vanhurskaudesta. Jumala on vanhurskas eli oikeamielinen. Hän on myös armollinen meitä kohtaan. Hän antaa meille suuren rakkautensa ja hyvyytensä elämän voimaksi ja toivomme kantajaksi. Tähän Jumalan mielisuosioon saamme luottaa. Usko tarttuu Jumalan laupeuteen ja ymmärtää Jeesuksen antaneen meille Vapautuksen kaikista synneistämme. Niinpä saamme jättää kaikki väärintekomme, vaivamme ja ahdistuksemme Jumalamme käsiin.
Jumalan armoon turvautuminen on Jumalan lahja. Niin kuin valo poistaa pimeyden, niin Jumalan voimasta saamme heittää kaikki taakkamme Jumalan haltuun ja sulkeutua hänen suosioonsa koko elämämme turvaksi, Hänen apunsa on suojamme.
Väärämielistä Herra kammoksuu,
mutta oikeamielisen hän ottaa suojaansa.
Armosta autuuden lahjaksi saamme
Kiitämme kaikessa Vapahtajaamme
Väkevät kätensä suojatkoon maamme
Tässä sunnuntain ensimmäinen lukukappale
Sananl. 3:27–32
Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa
ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää.
Älä sano lähimmäisellesi:
”Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!”
– kun sinulla kuitenkin on mitä antaa.
Älä puno juonia naapuriasi vastaan,
joka pitää sinua ystävänään.
Älä ryhdy käräjöimään,
jos toinen ei ole tehnyt sinulle pahaa.
Älä kadehdi väkivallantekijää,
älä mieli niille teille, joita hän kulkee.
Väärämielistä Herra kammoksuu,
mutta oikeamielisen hän ottaa suojaansa.
Ei Paavi ekumeenisia pyrkimyksiä korosta, vaan Hän toteaa, että Kristustahan ei ole Jaettu. Mistään ekumeenisesta lähentymisestä tai pyrkimyksestä siihen ei asiassa ole puhetta.
Sunnuntain aihetta esitellään ja tekstit näytetään tässä osoitteessa
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-1-8-2021/
Temat för söndagen presenteras och texterna förevisas här
https://www.kyrkoarskalendern.fi/kalendar-dag/sondag-1-8-2021/
Matias. Blogisi heijastaa oikein hyvin sitä lähimmäisenrakkautta, jota Raamatussa painotetaan. Ja avulle on totisesti tilaa näinä aikoina, blogin sanoin “Kansainvälistä apua tarvitaan. Avun pitää tulla heti, jotta se vaikuttaisi. Ongelmat on ratkaistava silloin kun niiden aika on. Muutoin vahingot käyvät liian suuriksi.”
Ongelmat ovat niin suuria, etteivät meidän resurssimme riitä niitä korjaamaan, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, ettekö kristityn tulisi käydä myös lompakollaan hätää nähdessään. Toki Raamatun ohjeiden noudattaminen auttaisi jo paljon, mutta sellainen elämäntapa on jokaisen kansakunnan yksilöistä kiinni.
Raamattu lupaa, että Jumala huolehtii omistaan. Ennen muuta tämä huolenpito koskee hengellistä aluetta: Jumalan henki vahvistaa meitä olimmepa millaisessa tilanteessa tahansa. Mutta myös aineelliseen tilanteeseen Luojamme kykenee puuttumaan. Tästä huolenpidosta kirjoitti Daavid omana kokemuksenaan näin: “Olen elänyt pitkän elämän, nuoruudesta vanhuuteen saakka. Koskaan en ole nähnyt vanhurskasta hylättynä enkä hänen lapsiaan kerjäämässä leipää.”(Ps37:25)
Mutta mitä ajattelet siitä, että Raamatussa käsketään kohdentamaan apu erityisesti uskonveljille? Näin Paavali (UT2020 mukaan) kehottaa: “Tehdään siis hyvää kaikille ja varsinkin niille, jotka ovat uskovien suurta perhettä. “(Gal6:10) Olisiko tämä olennainen osa sitä tuntomerkkiä, josta Jeesus opetti näin:” Annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä rakastin teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Teidät tunnistetaan minun oppilaikseni siitä, että rakastatte toisianne”?(Joh13:34,35UT2020)
Rauli
Kiitos sinulle erittäin hyvästä kommentista. Nostat esille todella merkittävän ja keskeisen sanoman.
Paavalin aikana sosiaalinen vastuu toista ihmisistä oli useinkin sukujen vastuulla. Tämän vastuun yhtenä esimerkkinä oli esikoisen oikeus kaksi kertaa isompaan osuuteen perinnönjaossa. Tämä oli tarkoitettu ikään kuin taloudelliseksi vararahastoksi, jonka pohjalla pystyttiin tarvittaessa auttamaan suvun sellaisia jäseniä, joita oli kohdannut taloudellinen vastoinkäyminen. Raamatussa tätä nimitetään ”esikoisoikeudeksi”.
Toinen yhteisö tuohon aikaan kylien sosiaalisissa ongelmissa auttamisessa olivat synagogien tekemät avustusten järjestämiset. Ne olivat eräänlaisia nykyajan kunnallisia sosiaaliavun tai aikaisemman vaivaisavun vastineita, vaikkakaan eivät samalla tavalla kuin meillä, vaan oman aikakautensa juutalaiseen ja sukukeskeiseen yhteiskuntaan sovellettuna toimintana.
Tätä avun muotoa Paavalikin suositteli omissa seurakunnissaan. Tosin tästä ei kovin suurimittaisesti puhuta, vain siellä täällä, mm leskiksi jääneitten naisten auttamisesta taloudellisten ongelmiensa hoitamisessa. Paavali suositteli, että nuoremmat lesket menevät uudelleen naimisiin ja seurakunnat hoitavat yhteisvastuullisesti vain ikääntyneitä leskiä, jos nämä ovat jääneet suvun huolenpidosta osattomiksi.
Noissa tilanteissa lähimmäisenrakkaus näkyi hyvinkin konkreettisesti ja käytännöllisesti. Se näkyi myös teoissa eikä vain sanoissa.
Samaten neljännen käskyn puhe vanhempien kunnioituksesta tähtäsi erityisesti vanhempien hoitoon silloin, kun nämä jo olivat tulleet iällisiksi. Lapsien oli silloin pidettävä huolta vanhemmistaan. Tiukat puheet sellaisista, jotka eivät kunnioittaneet vanhempiaan, kohdistuvat juuri sellaisiin jälkeläisiin, jotka eivät kantaneet vastuutaan ikääntyneitten vanhempiensa vanhuuden päivien hoidosta.
Matias. Valaisit hyvin sitä huolenpitoa, jota Paavalin aikoihin yleisesti tunnettiin lähimmäisistä. Juutalaisten keskuudessa oli keskinäisellä auttamisella erityismerkitys, olihan heillä takanaan asema Jumalan omaisuuskansana ja sen mukainen ohjeistus.Mooseksen laki kun oli köyhän asialla paljon paremmin kuin parhaatkaan ihmisyritykset.
Jos sallit, minä kampean keskustelun ydintä kohti kristittyjen keskinäistä rakkautta, joka ilmenee myös aineellisesta auttamisessa.
Kristillisissä seurakunnissa oli tietenkin varallisuuseroja, mutta puutteenalaisista huolehdittiin. Tuttu katkelma, joka on kertoo keskinäisestä rakkaudesta jotakin konkreettista. Yleisesti voitiin todeta, että ”uskovat pitivät kuitenkin yhtä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät koko omaisuutensa ja jakoivat kaiken keskenään sen mukaan, mitä kukin tarvitsi.”(Apt2:44,45)
Jaakobin kirjeesssä on varsin suorasukaista tekstiä sellaisesta ”kristillisyydestä”, joka ei köyhempiä uskoviaa huomioi: ”Veljet ja sisaret, mitä hyödyttää sanoa uskovansa, jos teot puuttuvat? Ei kai pelkkä usko pysty pelastamaan ketään? Jos veljesi tai sisaresi ovat vailla vaatteita ja päivittäistä ravintoa, mitä hyödyttää vain sanoa: »Menkää rauhassa, lämmitelkää ja syökää vatsanne täyteen»? Ei mitään, jos et oikeasti täytä heidän ruumiinsa tarpeita. Näin on uskonkin laita: yksinään ja ilman tekoja usko on kuollut.”(Jaak2:14-17)
Joku voi nyt sanoa, että eikö ole itsekästä, jos kristitty auttaa pääsääntöisesti omia uskontovereitaan. Miten sinä Matias tuollaiseen syytökseen vastaisit? Sellaiseen suuntaan kun Raamattu näyttää meitä kehottavan, vai?
Rauli
Kiitos keskustelun jatkamisesta rakentavasti ja uusia näkökulmia esiin nostaen.
Aikoinaan juutalaisuudessa kyläyhteisöt saattoivat olla kuin suurta perhettä. Näin myös avustuksen järjestäminen synagogaan päivittäisiin rukoushetkiin kokoontumisten yhteydessä myös avun tarpeet tulivat heti ihmisten tietoon ja myös avun annosta saatettiin sopia saman tien.
Tämä perheenomaisuus korostui vieläkin voimakkaammin diasporassa eli hajallaan eri puolilla maailmaa olevien juutalaisten kesken, koska synagogasta tuli myös muutoin vähemmistönä olevan väestön yhteenkuuluvuuden toimipiste.
Noissa oloissa olisi ollut asian vierestä puhumista pohtia miten ympärillä olevien ihmisten ongelmiin olisi voitu tulla mukaan apua antamaan, kun omissa ongelmissakin oli täysi työ saada kaikki avun tarvitsijat mukaan ja voimien riittäminen jokaiselle apua tarvitsevalle.
Mielestäni Paavalin seurakunnat saivat toimia aika pitkälti näiden samojen kysymysten kanssa, kun evankeliumi meni eteenpäin myös ei-juutalaisten keskuuteen. Aluksi kristityt olivat vähemmistö ja sellaisina heillä oli kädet täynnä omien asioidensa hoitamisessa.
Varsin varhain toki näkyi noiden uusien seurakuntien erityinen panostus rakkauden tekoihin. Sitä mukaa kuin rahkeet riittivät myös aikaisemmin heitteille jätetyt pääsivät mukaan näiden rakkauden tekojen osallisuuteen.
Esimerkkinä tällaisesta otan heitteille jätetyt vauvat ja lapset. Tuon ajan aborttia vastaavia toimia oli epätoivottuna lapsena syntyneen vauvan jättäminen heitteille. Monin paikoin kristityt alkoivat ottaa näitä hoitaakseen. Niitä hoidettiin lähes tulkoon kuin oman perheen jäseninä syntyneitä lapsia. Näin lähimmäisenrakkaus pelasti suuren määrän vauvoja varmalta kuolemalta. Elämä meni eteenpäin ja seurakunta kasvoi.
Joten vastauksena kysymykseesi haluan tuoda sen että jokaisen on aihetta pitää omasta väestään huolta ja sen mukaan, kuin mahdollisuuksia tulee elämässä, on aihetta olla avoin osoittamaan rakkautta avarasti ja avoimesti jokaiselle joka apua tarvitsee.
Siis periaatteessa apua kaikille, mutta kuitenkin ottaen huomioon elämän realiteetit, niin ettei pidä yrittää enempää kuin jaksaa ja pystyy. Mielestäni ensisijaisesti vain sellainen, jolla asiat ovat kunnossa lähipiirin kanssa, voi antaa rakentavaa apua myös lähipiirin ulkopuolelle. – Poikkeustilanteet ovat luku sinänsä ja ne on ratkaistava tapaus tapaukselta.
Hyvin kaunis vaimo sinulla. Ei silti, niin minullakin.
Minun vaimoni on jo yhtä harmaahapsi kuin minäkin. Sinä olet valinnut nuoremman. Miten sujuu yhteiselämä, kun on paljon ikäeroa ja aivan erilainen kulttuuritausta?
Seija
Kiitos puheenvuorostasi.
Tapasimme Coletten kanssa lähetysasemalla. Hän oli ollut edeltäjäni taloudenhoitaja aikaisemmin ja jatkoi minun taloudenhoitajanai.
Hän oli toiminut pyhäkoulunopettajana ensin Yaounden urbaaniseurakunnassa. Työn laajennuttua rovastikunnaksi hänestä oli tullut rovastikunnan pyhäkouluvastaava ja työn edelleen kasvettua hiippakunnaksi hänestä oli tullut hiippakunnan pyhäkouluvastaava.
Martin Luther -kuorossa hän oli laulanut jo sen alusta alkaen. Koska hän oli laulajista vanhimpia, niin hänestä tuli eräänlainen äitihahmo kuorolaisille. Kuoro laului etelän suurkaupungeissa, teki matkoja eri puolille Kamerunia ja joskus myös Kamerunin televisiossa. Huomasin että hän sai kuorossa eniten yleisön huomionosoituksia.
Hän toimi myös diakonina, on saanut diakonin vihkimyksen. Vähitellen hän oli diakonien johtaja arkkidiakoni (Ei ole sama kuin anglikaanisen kirkon arkkidiakoni.)
Vuoden verran seurasin hänen elämäänsä ennen kuin puhuin mitään tunteistani. Kun sitten otin ne puheeksi, niin kysyin silloin tulisiko hän vaimokseni. Vastaus oli myönteinen.
Teimme sen jälkeen lukemattomia evankeliointimatkoja ympäri Kamerunia. Kamerunilaisena hänellä oli erinomaiset mahdollisuudet luoda yhteyksiä eri tahoille, joten minä puolestani saatoin keskittyä julistamiseen ja opetukseen. Ovet olivat meille niin avoinna, kuin vain jaksoimme tehdä vierailuja. Ennätys yhtenä viikonloppuna oli 11 messua yhden ainoan viikonlopun aikana Nieten kumiplantaasin alueen kaupungeissa.
Kun tyttäremme tulivat kuusi ja nelivuotiaiksi, niin piti valita, koulutammeko heidät Suomen vaiko Kamerunin järjestelmän mukaan. Tuohon aikaan koko maailman vertailuissa Suomen koululaitos oli lähes kaikilla mittareilla maailman paras, joten tulimme Suomeen vuonna 2007.
Suomessa panimme tytöt alkamaan alusta, vaikka Kamerunissa toinen oli käynyt kolme ja toinen kaksi vuotta koulua. Siellä koulun voi aloittaa kolmivuotiaana. Ajattelimme saada kielellisen ja kulttuurisen pohjan vahvaksi tällä menettelyllä.
Me Coletten kanssa menimme aluksi kotimaankauteni aikana ympäriinsä Suomessa niin, että minä saarnasin ja naisväki lauloi. Näin jatkoimme myös sen jälkeen, kun olin aloittanut seurakuntaviroissa, aluksi Norra svenska församlingen i Helsingfors ja sitten Someron seurakunnassa.
Näillä yhteisillä matkoillamme Colette ja lapset ehtivät esiintyä laululla Hangosta Enontekiölle, Turun tuomiokirkosta pieniin rukoushuoneisiin, Turun messuhallista pieniin seurojentaloihin.
Somerolla hän oli kirkkovaltuutettu ja sitten myös kirkkoneuvoston jäsen. Hän toimi myös Tampereen hiippakuntavaltuutettuna sekä kirkolliskokouksen varajäsenenä. Hiippakuntavaihdoksen jälkeen jäivät ensiksi yhteiskirkolliset ja vähitellen myös paikalliset luottamustoimet.
Hän oli nähnyt minut unessa jo ennen kuin tulin Kameruniin. Kun saavuin, niin silloin hän tunnisti minut unistaan.
Yaounden pormestari hoiti Kamerunissa pakollisen siviilivihkimisen kotonaan ja meidän kirkkomme arkkipiispaa vastaava presidentti eli nykyistä kirkon kansallista piispaa vastaavan viran hoitaja toimitti kirkollisen vihkimessun.
Yhdessä olemme tehneet evankeliointimatkamme ja nykyisin yhdessä vietämme hiljaista eläkeläisen elämää ihanan elämäntoverini kanssa kahdestaan Somerolla, kun tyttömmekin jo ovat ehtineet muuttamaan Turkuun ja aloittamaan oman elämänsä maamme vanhassa kulttuurikaupungissa.
Selvennykseksi Raulin kommentteihin, että Jehovan todistajat eivät harrasta hyväntekeväisyyttä sen perinteisessä muodossa ja heiltä on jopa kiellettyä lahjoittaa hyväntekeväisyysjärjestöille. Hyväntekeväisyysjärjestölle kuten Punaiselle ristille työskentely aiheuttaisi Jehovan todistajan erottamisen seurakunnasta ja tämä taas tarkoittaisi, että hän menettäisi kaikki läheisensä karttamissäännön johdosta.
Tästä syystä Rauli pyrkii painottamaan, että kun avun rajaa pääasiassa vain omalle porukalle, se olisi raamatullista.
Antero
Kiitos puheenvuorostasi.
Omalta puoleltani pyrin tuomaan esille sen käytännön usein saneleman realiteetin, että vaikka haluaisimmekin auttaa monia, jopa kaikkia avun tarpeessa olevia, niin käytännön realiteetit rajoittavat meidän mahdollisuuksiamme hyvin monipuolisen avun antamiseen. Silloin on viisainta keskittyä siihen osuuteen, mihin aika, voimat ja varat riittävät.
Tätä linjaa yritin selittää kertoen apostolien ajan olosuhteiden avustustyöstä.
Aikoinaan lähetysjohtaja Alpo Hukka puhui samantapaisesta ongelmavyyhdestä soveltaen sitä lähetystyön laajuuden ja syvyyden välisessä pohdinnassa niin, että on parempi tehdä jokin työ kunnolla niin että se ehtii vaikuttamaan kuin yrittää hajoittautua niin moneen tehtävään, ettei lopulta saa mitään aikaan. Mielestäni tämä sama on sovellettavissa siihen mitä ihan käytännössä teemme lähimmäistemme auttamiseksi.
Toisinaan olen käyttänyt ilmausta vähän pelkistäen ja karikatyyrin tavoin korostaen, että kukaan ei voi auttaa kaikkia, mutta kaikki voivat auttaa jotakuta.
Aivan näin. On kuitenkin kaksi eri asiaa jakaa resursseja järkevästi tai että tietynlainen auttaminen nimenomaisesti kielletään uskonnon johtajien taholta.
Antero
Antero
Kiitos hyvästä jatkostasi.
Ero on todellakin valtava näiden kahden linjauksen välillä.
Jumala on meidät kaikki luonut. Jeesus on kaikki lunastanut. Pyhä Henki haluaa koota koko maailman ihmiset yhteen kirkkoon. Siksi myös periaatteellisella tasolla kaikkia on autettava, kun avun tarve syntyy. Tämä on johdonmukainen linjaus siitä, että Jumala rakastaa koko luomakuntaansa ja toimii sen hyväksi kaikilla tasoilla.
Tämän huolenpidon osallisuuteen hän haluaa käyttää koko luomakuntansa resursseja, itse kutakin sen mukaan, mitä hän kullekin on voimia suonut.
Matias. Varsin hyvä tiivistelmä auttamismahdollisuuksistamme tuo “kukaan ei voi auttaa kaikkia, mutta kaikki voivat auttaa jotakuta”. Ja Raamattu meitä ohjatkoon myös tuossa kohdentamisessa.
Me suomalaiset kuulumme maapallomme varakkaimpaan ihmisryhmään, monesta suunnasta katsoen olemme jopa rikkaita. Tällaisia ohjeita Raamattu antaa aineellisesti hyvin toimeentuleville (UT2020 mukaan): “Varoita ylpeilemisestä niitä, jotka ovat rikkaita tässä maailmassa. Neuvo heitä, etteivät pane toivoaan epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka antaa iloksemme runsaasti kaikkea. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan omaisuuttaan anteliaasti muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevan varalle, ja pääsevät kiinni todelliseen elämään.”(1.Tim6:17-19)
Tulisi siis “jakaa omaisuuttaan anteliaasti muille”, mutta kuten sinäkin totesit, priorisointia tarvitaan. Eikä ole syytä ansioitaan luetella eikä niillä ylpeillä vaan noudattaa Mestarin ohjeita: “Kun lahjoitat köyhille, älä toitota siitä niin kuin teeskentelijät. He mainostavat hyveellisyyttään synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kehuisivat heitä. Minä vakuutan teille, että se on heidän ainoa palkkionsa. Lahjoita köyhille niin, ettei vasen kätesi tiedä, mitä oikea käsi tekee. Silloin hyvä tekosi pysyy salassa. Isäsi myös näkee ja palkitsee sinut salassa.”(Mat6:2-4)
Kuten aiemmin siteeraamassani raamatunjakeessa todetaan, uskonveljet ja –sisaret ovat aivan erityisessä fokuksessa: “Tehdään siis hyvää kaikille ja varsinkin niille, jotka ovat uskovien suurta perhettä.”(Gal6:10) Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö voisi ja tulisi auttaa taloudellisessa ahdingossa olevia lähimmäisiä olipa heidän vakaumuksensa millainen tahansa. Näin pyrin myös itse toimimaan.
Voin tässä nyt “sattuneesta syystä” hiukan raottaa myös omaa “politiikkaani”, vaikka en halua tehdä yksilöiden toimista mitään keskiötä tähän keskusteluun. En koskaan auta kaveria, jolta marketin edessä puuttuu juuri se kaksi euroa tavoitteestaan. Olen myös hyvin tietoinen, että antamani vaatimattomat roposet johonkin SPR:n Nälkäpäivään eivät ole olennaisesti maailmasta nälkää poistaneet. On sinänsä hyvä, että yritetään ja samalla herätetään keskustelua siitä, mikä on Raamatun mukaan se pysyvä ratkaisu: “Tulkoon sinun valtakuntasi”. Jeesushan totesi tästä maailmanajasta “Köyhät ovat luonanne aina, mutta minä en”(Mat26:11) Koskaan ei ole ollut niin paljon ihmisiä nälkäkuoleman rajamailla kuin juuri meidän aikanamme, totta Jeesus taas tuossakin puhui.
Aika usein meidän asenteemme muokkautuu elämänkokemusten mukaisesti. Olen kovin myötämielinen roosanauhakeräykseen, koska loistavan suomalaisen lääketieteen myötä vaimoni toipui erittäin huonoennusteisesta rintasyövästä parikymmentä vuotta sitten. (Voi olla myös niin, että erään proteiinin määrä oli suotuisa, kuten aivan viime päivien tutkimukset ovat tuosta lajista osoittaneet.)
Rauli
Kiitos hyvästä kommentistasi
Kiitos että kerrot oman kokemuksesi mukaisesti joka auttaa meitä kaikkia näkemään elämän monimuotoisuuden ja myös sen miten eri ihmisten elämäntilanteet ovat hyvinkin erilaisia.
Olen kiitos meidän Herrallemme että vaimosi sai tarvittavan avun ja toipui sairaudestaan.
Minun ensimmäinen vaimoni sairastui nelikymppisenä ja sitten kuoli yli 15 vuoden sairastelun jälkeen. Näin ne elämäntilanteet ja kohtalot kulkevat omia teitään. Monissa kysymyksissä huomaamme, että elämä on suuremmissa käsissä kuin mihin meidän voimavaramme riittävät.
Kiitos puheenvuorostasi
Rauli Toivonen: ”Koskaan ei ole ollut niin paljon ihmisiä nälkäkuoleman rajamailla kuin juuri meidän aikanamme, totta Jeesus taas tuossakin puhui.”
Itse asiassa aliravittujen prosentuaalinen osuus maailman väestöstä on ollut vuosikymmeniä laskusuunnassa. Koronan ja ilmastonmuutoksen takia se on pitkästä aikaa nousussa, mutta olemme kaukana mistään menneiden aikojen huippulukemista.
Jeesus ei maininnut jostain syystä mitään siitä, että meitä tulee olemaan miljardeja ihmisiä ja että me saamme silti laskettua aliravittujen prosentuaalista määrää huomattavasti alemmaksi kuin Jeesuksen aikana, jolloin ihmisiä oli vain kourallinen nykyisestä määrästä.
Toisaalta Jeesus ei puhunut siitäkään mitään, että ylipainoisia on nykyään paljon enemmän kuin aliravittuja.
Jeesuksen ”ennustukset” olivat kautta linjan varsin kesyjä ja kertovat huomattavasti enemmän Jeesuksen omista ajoista kuin nykyisyydestä.
Antero
Kiitos puheenvuorostasi, joka vie keskustelua eteenpäin.
Jeesuksen aikana maailma todellakin näytti toisenlaiselta kuin nykyisin. Niinpä meidän aikamme ongelmien ratkaisuun ei ole patenttiratkaisua, jota voidaan sellaisenan soveltaa, vaan periaatteelliset ohjeet on ontettava ikään kuin uusien sovellutusten etsimisessä aikaisemmin osoitettujen suuntaviivojen mukaan, ei mekaanisesti vaan niiden taustalla olevien tarkoitusperien ja päämäärien mukaisesti uusia tilanteita ratkaisten.
Yhtenä esimerkkinä sellaisesta joka vaikuttaa valtavasti koko maailmamme ilmastoon ja myös laajaan väestöryhmään on esimerkiksi Saharan leviäminen etellää kohti. Olen kirjoitellut tästä aina silloin tällöin todeten että ongelma on valtavan suuri ja vaatii noin 5000 – 7000 km pitkän ja erittäin syvän puiden istutuksen alueen reunalle, jotta sillä olisi merkitystä autiomaistumisen hillitsemisessä.
Hankkeena tämä on niin suuri, että siinä tarvitaan valtioiden tukea kansaivälisesti. Vain muutaman valtion voimin tuota ei voida ratkaista.
Tällä on merkitystä sekä Afrikan luonnolle että siellä asuvan kansan elinmahdollisuuksille. Tämä auttaisi ilmastokysymyksiin sekä voisi ehkä vähentää väestön tarvetta siirtyä uusille alueille toimeentulonsa turvaamiseksi.