Oulun piispa Jukka Keskitalon Reisjärven virtuaalisten suviseurojen avajaisissa 2.7. pitämässä puheessa käsiteltiin 1970-luvun niin sanottuja hoitokokouksia.
”Herätysliikkeen itsensä kannalta avoimuus ja mediajulkisuus merkitsee myös sitä, että vaikeitakin asioita historiasta ja nykyisyydestä nousee tämän keskustelun myötä pintaan. Niinpä kuluneenkin vuoden aikana on käsitelty niin sanottujen hoitokokousten kipeääkin historiaa, joka liikkeen nuoremmalle sukupolvelle voi tuntua jo kaukaiselta menneisyydeltä, josta ei oikeastaan mitään omakohtaista kokemusta ehkä olekaan……….Tämän liikkeen historiassa on vaiheita, esimerkiksi 1970-luvulla, jolloin ulkopuolinen huomio on johtanut eristäytymiseen ja koteloitumiseen. Tämä ei ole ollut pitkään aikaan nähdäkseni vallitsevana toimintalinjana tässä herätysliikkeessä. Tästä olen iloinen. Avoimuus ja kipeidenkin historian asioiden läpikäyminen tekee liikkeestä vahvemman. Se vaatii rohkeutta ja johtajuutta, mutta tuottaa parhaimman lopputuloksen kaikkien kannalta.”
Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen, SRK:n, puheenjohtaja Matti Taskila mainitsi haastattelussa Keskipohjanmaan suviseuraliitteessä 30.6. 70-luvun hoitokokoukset. ”Ne olivat nimenomaan tuon vuosikymmenen ilmiö. Vanhoillislestadiolaisten puhujien kokous totesi jo 1989, että 70-luvun hoitokokouksissa esiintyi monia opillisia harhoja ja niiden seurauksena monissa tilanteissa toimittiin virheellisesti. Virheitä on sen jälkeen yritetty korjata asianomaisten kanssa.”
SRK:n vuosikirjassa 1989 myönnettiin, että ”….Hoitotilanteissa saattoi hoitajille tulla virheitäkin, sillä emme ole täydellisiä, erehtymättömiä.” Siis ei todettu, että esiintyi monia virheitä vaan joitakin.
SRK:n eläkkeelle siirtyneen pääsihteerin Aimo Hautamäen mukaan 1970-luvun kokoukset olivat pääosin rakentavia ja myönteisiksi koettuja, vaikka myös ”yksittäisiä ylilyöntejä ja taitamatonta menettelyä” tapahtui. Hoitokokoukset olivat siunauksellisia. Mistään tällaisista vanhusten kiduttamis- ja nöyryyttämistilaisuuksista en ole tietoinen, ovat pelkkää uskovaisten pilkkaamista. SRK:lta on joskus pyydetty siioneihin keskusteluapua, jota sitten olemme tietenkin antaneet ”. (Kotimaa 2006)
Ilmaisu ”joskus” on vähättelevä, sillä SRK on osallistunut 523 kertaa rauhanyhdistyksissä pidettyihin hoitokokouksiin. Hoitokokouksia ei pidetty pelkästään rauhanyhdistysten pyynnöstä, vaan myös SRK oli aloitteellinen niiden järjestämisessä.
Kun harhaan meno selvisi vuoden 1979 lopulla, henkiharhaopin kehittäjä Heikki Saari teki parannuksen ja on kerrottu, että hän olisi halunnut lähteä korjaamaan aiheuttamiaan vääryyksiä siinä laajuudessa kuin oli niitä tehnyt, mutta SRK:n johtokunta painosti hänet luopumaan aikeestaan. SRK:n v.2019 julkaistussa historiakirjassa Myrskyjen keskellä, SRK:n historia 3 (1962-1980) Heikki Saaresta on tehty päävastuullinen. Kuitenkin SRK:n koko johtokunta ja työvaliokunta hyväksyivät hänen toimintansa ja olivat siinä mukana. Harhaan menon selviäminen ja arkkipiispa Mikko Juvan puuttuminen hoitokokouksissa esiintyneeseen hengelliseen väkivaltaan vaikuttivat hoitokokousten laantumiseen. Tästä ei kuitenkaan tiedotettu rauhanyhdistyksien jäsenille.
*
Hoitokokousvääryyksistä ei paljon puhuttu ennen 2000-luvun alkua. Sitten internetin mahdollistamassa sosiaalisessa mediassa, erityisesti Suomi24:n vanhoillislestadiolaisuus-palstalla, alkoi ilmestyä enenevässä määrin hoitokokouksia koskevia keskusteluja. Julkisuuden paine pakotti SRK:n johtokunnan julkaisemaan kannanilmaisun, jossa tunnustettiin 1970-luvun opilliset harhat väärinkäytökset ja esitettiin pahoittelu niistä.
Päivämies nro 21 23.5.2012:
”SRK:n nykyinen johtokunta on ollut valmis omalta osaltaan ottamaan vastuun hoitokokouksista, kun se lokakuussa 2011 julkaisi kannanilmaisun, jossa tunnustettiin 1970-luvun opilliset harhat ja väärinkäytökset. Johtokunta esitti niistä myös pahoittelunsa. Kannanilmaisu julkaistaan uudelleen tässä lehdessä sivulla 3.”
Ote SRK:n johtokunnan kannanilmaisusta:
”Tällainen tuolle ajalle (70-luvun loppupuoli) leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. ….Näiden ilmiöiden ohella alkoi esiintyä myös yksilön omantunnon vähättelyä, loukkaavaa kielenkäyttöä ja anteeksiannon kieltämistä. Toisen ihmisen nöyryyttäminen ei ole milloinkaan oikein, ei myöskään ruumiillinen, henkinen eikä hengellinen väkivalta.
Pahoittelemme esiintyneitä oppiharhoja ja väärinkäytöksiä. On valitettavaa ja jälkikäteen arvioituna myös käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan. Tämän tyyppiset kokoukset päättyivät 1970-luvun lopussa, kun keskeisesti opinharhoja mukanaan kantaneet saivat erehdyksistään parannuksen armon.
….Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan. Niinpä asioiden korjaus lähtee yksittäisen kilvoittelijan omasta halusta vaeltaa hyvällä omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä.”
*
Aikaisemmin sanottiin, että hoitokokouksissa tapahtui yksittäisiä ylilyöntejä. Nyt kannanilmaisussa sanotaan, että on käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan.
Miksi johtokunta pahoittelee yksittäisten kristittyjen erehtymistä? Mitä vastuun ottamista se on omalta osaltaan? Johtokunta ja työvaliokunta olivat aktiivisia toimijoita opillisten harhojen ja väärinkäytöksien levittämisessä. SE olisi oikeaa vastuun ottamista, että tämä rehellisesti myönnettäisiin.
Pelkkä pahoittelu ei riitä vääryyksien korjaamiseen siinä laajuudessa kuin ne ovat tapahtuneet. Liikkeestä väärillä perusteilla erotettujen aseman oikaisusta ei sanota kannanilmaisussa mitään.
SRK:n johtokunnan edellinen puheenjohtaja Viljo Juntunen toivoi, että voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Pöydän puhdistamisessa riittää vielä työtä.
Kauko Manner
Kokkola
Imatran rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsen 1972-1982
