Toiset kerskuvat sotavaunuistaan…

Ukrainan sota on synnyttänyt suurta tiedon tarvetta sodan kulusta. Suurta yleisöä kiinnostaa esimerkiksi, miten selittyy Ukrainan armeijan yllättävän hyvä menestys hyökkäävän Venäjän armeijan panssareita vastaan.

Täysimittainen sota on saanut median, kuten sanomalehdet ja tietotoimistot lähettämään omat toimittajansa Ukrainaan raportoimaan tapahtumista. Kotimaahan jääneet toimittajat ovat saaneet perehtyä esimerkiksi aseteknologiaan.

Tässäkin mielessä Ukrainan sota on muuttanut melko lailla maailmaa. Vielä pari kuukautta sitten Hesari ei olisi käyttänyt Palmusunnuntain numeronsa aukeamaa kuvatakseen ja vertaillakseen panssarintorjuntaohjuksia (10.4.). Ennemminkin tätä sisältöä olisi odottanut Jane’s Defence -lehdeltä ja ehkä Suomen sotilaalta, Reserviläiseltä tai Ruotuväeltä.

Toimittaja Jukka Harjun artikkeli piirroskuvineen Ukrainan käyttämistä länsiaseista Venäjän hyökkäystä vastaan on kuitenkin hyvin selitysvoimainen. Kysymys nimittäin kuuluu, miten on mahdollista, että Venäjä on menettänyt hyökkäyksessään noin 450 taistelupanssarivaunua ja moninkertaisen määrän muita panssaroituja ajoneuvoja?
_ _ _
Aukealla taistelukentällä etenevä panssariarmeija on ollut mielikuvissa vastustamaton voima. Venäläiset muistavat heille voittoisaa Kurskin panssaritaistelua Itärintamalla Suuressa isänmaallisessa sodassa heinäkuussa 1943. Venäläiset kärsivät 1500 vaunun ja 1000 lentokoneen sekä yli 860 000 sotilaan tappion. Saksalaisten pienempi armeija menetti noin 1000 vaunua ja lentokonetta sekä 350 000 sotilasta.

Venäläiset panssarivaunut ovat toimineet pelotteena ja voimakeinona niin Unkarin Budabestin (1956) kuin Tsekkoslovakian Prahan miehityksissä (1968).
_ _ _
Onko Venäjä pyrkinyt samaan vaikutukseen myös Ukrainassa, tosin paljon pienemmällä sotajoukolla ja kalustolla? Vastassa ei ole toista panssariarmeijaa vaan enimmäkseen kevyesti aseistautunut Ukrainan armeija – jonka taistelutahto tosin on vahva.

Venäjän joukot etenivät teitä myöten pitkinä panssarikolonnina, koska pehmeä maa ei kestänyt panssareiden painoa. Lehtikuvista päätellen hyökkääjä on kokenut jotain samaa kuin Neuvostoliiton Puna-armeija Raatteen tiellä tai Summassa Lähteen lohkolla joulukuussa 1939: tuhottuja panssarivaunuja peräjälkeen.
_ _ _
Hesarin artikkeli selittää panssarien massiivista tuhoamista. Länsimaat ovat lahjoittaneet Ukrainalle ainakin 17 000 panssarintorjunta-asetta, joiden edessä panssarit ovat hyvin haavoittuvia. Olalta laukaistavat yhdysvaltalainen Javelin ja brittiläisruotsalainen NLAW ovat olleet tavallisimpia puolustajan käyttämiä panssarintorjunta-aseita. Laukaistu ohjus iskeytyy yläsuunnasta panssarin torniin ja räjäyttää vaunun sekä siinä olevat ammukset. Tämä selittää rujoja kuvia, joissa tykkitorni on lentänyt kauas vaunusta ja vaunun runko on palanut vääntyneeksi kasaksi rautaa. Mieskohtaiset olalta laukaistavat ohjukset ovat yhtä lailla tehokkaita myös esimerkiksi taisteluhelikoptereita vastaan.
_ _ _
Onko niin, että hyökkääjä käy mennyttä sotaa menneillä taktiikoilla? Mieskohtaiset, tehokkaat torjunta-aseet ovat ehkä merkinneet käännekohtaa? Vastaavia käännekohtia on ollut ennenkin. Raskas, panssaroitu ratsuväki hallitsi sydänkeskiajalla taistelukenttiä. Tämä armeijan eliitti koostui aatelisista ritareista, joilla oli varaa varustaa itselleen ja hevoselleen panssari.

Yllättävä käänne tuli Englannin ja Ranskan käymässä 100-vuotisessa sodassa, erityisesti Crécyn (26.8.1346) ja Poitiersin (19.9.1356) taisteluissa. Päättäväinen, koulutettu ja hyvin johdettu joukko jousimiehiä saattoi torjua panssaroidun ratsuväen hyökkäyksen.

Ajatus kuulostaa uskomattomalta. Avaimena oli kaksimetrinen, jäykkä pitkäjousi ja 100-300 jousimiehen ampuma yhteislaukaus. Joukon johtaja oli valmistanut taistelukentälle ennakkoon maaleja tai merkkejä. Tietyn merkin kohdalla joukko jännitti jousensa ja toisen merkin kohdalla jouset laukaistiin samassa yläkulmassa 100-200 metrin päähän. Tarkalleen ajoitettu yhteislaukaus ryöppysi ratsuväen päälle kuin Javelin-ohjus. Painavat panssarikärkiset nuolet läpäisivät haarniskat ja surmasivat miehet sekä hevoset. Jos hyökkäävä ratsuväki ei tunnustanut kerralla tappiota, se hupeni muutamalla hyökkäyskerralla olemattomiin.

Vaikeinta oli myöntää sosiologista totuutta: etuoikeutettu aatelisto ei pärjännyt kalliilla varustuksellaan yksinkertaisille jousimiehille, joiden ase oli vuoltu marjakuusesta.
_ _ _
No, samankaltaisia käänteitä on ollut muitakin. Suorasuuntaustykki ja konekivääri lopettivat Napoleonin sodissa vielä käytössä olleet rivistöhyökkäykset. Tulen ja liikkeen rinnalle tuli kolmantena elementtinä suoja. Panssarivaunu tarjosi tulen ja liikkeen lisäksi suojan konekivääriltä ja tykeiltä. Ratsuväellä ei ollut suojaa. Siksi suorat ratsuväkihyökkäykset loppuivat – hevosille onneksi – ensimmäiseen maailmansotaan.

Nyt siis myös panssarivaunu on käynyt suojattomaksi uusimpia panssarintorjunta-aseita vastaan. Se on kallis kuolemanloukku silloin, kun vastassa on osaavia ja hyvin aseistettuja panssarintorjujia.
_ _ _
”Toiset kerskuvat sotavaunuistaan…mutta me kutsumme avuksi Herran, Jumalamme nimeä”. (Psalmi 20:8).

Ei ole sattumaa, että Jeesuksen kuninkaallisena ratsuna Palmusunnuntaina on aasi. Aasit eivät olleet sotavaunujen vetäjiä eivätkä sotaratsuja.
”Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.” (Sak 9:9-10).
– – –
Täydennän 13.4. Ukrainassa tehokkasti käytetyn NLAW panssarintorjuntaohjuksen eräät keskeiset osat (mm. rakettimoottorissa) ovat Suomen valtion enemmistöomisteisen Patrian valmistamia. Vaunujen omasuojajärjestelmät
kehittyvät reaktiona panssarintorjunnan kyvykkyyksien kanssa. Pelkkä panssarin paksuus tai aktiivipanssari ei enää riitä.