Vähän täältä ja vähän tuolta. Mutta kun aika ei riitä! Hirveä kiire ja stressi, kun pitäisi ehtiä harrastaa kaikenlaista. Ja työtkin vielä tehdä.
Keskimääräinen opiskelija opiskelee yliopistossa vähintään viisi vuotta. Se on useimmille varsin kiireistä aikaa, riippumatta siitä, kuinka intensiivisesti he opiskelevat. Eikä kiire tunnu loppuvan työikäisiltäkään. Ja entä eläkeläisillä? Välillä haastattelupyyntöä jättävän toimittajan voi olla hankala uskoa, kuinka paljon heillä voi olla ohjelmaa kalenterissaan.
Yhä useammat järjestöaktiivit toimivat yhä useammassa järjestössä. Ihmiset haluavat haalia mahdollisimman monenlaisia kokemuksia, olla monessa mukana.
Yhtälö on hankala. Tuolla, täällä ja siellä oleminen vaatii aika paljon aikaa, työtkin pitäisi tehdä. Useimmiten ratkaisu on se, että aika pirstoutuu ja hajaantuu eri aktiviteettien kesken.
Mitä vikaa tässä on? Esitän muutaman näkökulman sen mahdollisiin vaikutuksiin.
Yhdistyksissä kyse on lopulta aina ihmisistä, ei järjestöstä sinällään. Järjestöt ovat ihmisten muodostamia yhteisöjä. Puhe siitä, kuinka ”järjestöt kärsivät” tilanteesta hämärtää tätä tosiseikkaa.
Ei ole mitään järjestöä itsessään, joka kärsisi toimintaan sitoutumattomuudesta. Siitä kärsivät aina toiset toiminnassa mukana olevat.
Useissa harrastejärjestöissä voi ajatella olevan kyse samasta asiasta kiinnostuneiden yhteenkokoontumisesta. Opiskelijoille opiskelijatoiminta tarkoittaa usein uusien ystävien hankkimista.
Jokaisessa järjestössä on oma kaveriporukkansa. Suhteita siis muodostuu suuri liuta jo kolmen järjestön toiminnassa mukana olevalle. Useimmissa tapauksissa kaveriporukat leikkaavat toisiaan vain vähän. Ihmissuhteet eivät välttämättä syvene, kun aika ja huomio keskittyvät suhteiden määrään, ei laatuun. Ystävyys ei saisi olla suoritus, ei edes järjestötoiminnassa.
Toki on paljon järjestöjä, joissa ihmiset ovat mukana muistakin syistä. Tällaisina voidaan ajatella esimerkiksi ideologiset järjestöt tai yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivät järjestöt.
Niissäkin ystävyyssuhteita syntyy. Nälkäpäiväkeräyksen järjestämisessä ei kuitenkaan ole kyse ensisijaisesti hauskasta kavereiden kanssa puuhastelusta. Siinä on kyse varainkeruusta tärkeänä pidettyyn asiaan.
Tällaisessa tapauksessa kärsijänä voidaan ajatella olevan ensisijaisesti juuri ”järjestön”. Näkökulma on oikeutettu, koska ihmisten ainut motiivi tehdä työtä ei ole jakaa hyvää itselleen ja muille järjestön toiminnassa mukana oleville. Esimerkiksi juuri Punaisen ristin tarkoitus on jakaa hyvää niille, jotka eivät sen toimintaan voi osallistua.
On myös joukko ihmisiä, jotka ovat niin kiireisiä, etteivät ehdi sitoutua mihinkään järjestötoimintaa.
Puhun nyt ihmisistä, jotka niin haluaisivat tehdä, mutta eivät syystä tai toisesta ehdi. Välillä minua vaivaa kysymys, mihin he oikein käyttävät aikansa: työhön ja harrastuksiin? Tällaisille ihmisille on kuitenkin keksitty ratkaisu: pop up –vapaaehtoistoimina. Jos ei ehdi sitoutua, voi tehdä tempauksia. Jos tämä vähentää stressiä, en voi olla suosittelematta sitä.
Kyse on valinnoista, kaikkea ei voi saada kerralla. Joskus asioita voi yhdistää paremmin toisiinsa. Toiset asiat vain ovat yhteen sopimattomia.
Pirstaleisen ”järjestöshoppailun” sijaan ihmisille voisi tehdä hyvää tyytyä vähempään: pienempään määrään kokemuksia, vähän pienempään määrään ystäviä. Tästä hyötyisivät järjestöt, niiden toiminta ja lopulta siihen osallistuvat.
Jokainen hyötyisi myös itse. Olisi enemmän aikaa olla edes niiden ehkä vähän harvempien tärkeiden ihmisten tai asioiden parissa.
Ei harrastusten pitäisi olla stressin aihe, vaan stressin purkajia.
****
Aikaisemmat aiheeseen liittyvät kirjoitukset:
”Pitäkööt tunkkinsa”
Viimeinen sammuttaa valot?
Kirkon oppi on taakka ja kadotukseen menevä !
Kirkon opin rakentaminen alkoi Nikeassa 325, jota sitten myöhemmät kirkolliskokoukset ovat täydentäneet. Liikkeellelähdössä me ihmiset julistimme, äänestimme, yhden ihmisen Jeesuksen Jumalaksi ja johon päätökseen uskominen sitten aukaisee taivaan paratiisin portit uusinen ruumiineen. Ihmisten päätös on ihmisten uudella päätöksellä kumottavissa.
Jeesus vahvisti Jumalan tahdon ja korosti yhden Jumalan, Korkeimman, olemassaoloa. Hän esim. korosti, että me kaikki ihmiset olemme samanarvoisia.
Synnymme tasa-arvosina, poislähdemme tasa-arvosina, elämämme rikkaus ja rakkaus pohjautuu meidän kunkin ihmisen geeniperimään, johon meistä kukaan ei voi vaikuttaa.
Yhteiskunnat hyväksyvät tämän yhä enenevässä määrässä, mutta kirkko jatkuvasti ja voimakkaasti asettaa meidät ihmiset jatkuvasti eriarvoisiksi.
Kirkko myrskyn silmässä voisi realistisesti perehtyä oppinsa peruslähtökohtiin ja ottaa huomioon eksegetikkojen arvokkaat tutkimustulokset 2000 vuoden takaisista tapahtumista.
Se on tehty, eikä kirkko ole uskossaan erehtynyt.
Ville Hassinen.
Kommenttisi varmasti pitää paikkansa nyt ja 50 vuoden kuluttuakin. Mutta me ihmiset ! Tällä hetkellä tutkimuksen mukaan meistä suomalaisista uskoo kirkon Jumala-oppiin noin 27 prosenttia kun se 50 vuoden kuluttua lienee vaikkapa siinä yhden prosentin luokkaa. Kirkko ja ihmiset painivat tässä täysin eri sarjassa. Uskovat ihmiset uskovat Jeesuksen sanomaan !
Aivan kuten kirkkokin.
Reino Suni : ”Uskovat ihmiset uskovat Jeesuksen sanomaan !”
Kerrotko missä Raamatun kohdassa Jeesus korosti aiemman kommenttisi mukaisesti, että ”elämämme rikkaus ja rakkaus pohjautuu meidän kunkin ihmisen geeniperimään, johon meistä kukaan ei voi vaikuttaa”?
Mielestäni ”geenit” saavat aikaan ainoastaan sen, mikä periytyy fyysisen ruumiimme kautta ja ”geenien” mukainen kulttuuri pitää luonnollisena esim. sitä, että ”kulttuuriministeri” sammuu umpijuovuksissa ravintolapöytään, kun Suomi on voittanut jääkiekon pronssimitalin. Onhan tätä ”geenikulttuuria” nähty:
http://www.youtube.com/watch?v=S2P6xHrakMM
Tuula Hölttä.
Niin henkiset kuin fyysisetkin ominaisuutemme tulevat geeniperinnön myötä. Jeesus korosti hyvinkin selvästi Jumalan tahtoa, joka on ollut jo ensimmäisellä ihmisellä. Lähimmäisen rakkaus, siinä kaikki laki ja profeetat.
Reino Suni :”Jeesus korosti hyvinkin selvästi Jumalan tahtoa, joka on ollut jo ensimmäisellä ihmisellä. Lähimmäisen rakkaus, siinä kaikki laki ja profeetat.”
Entä mihin unohtui tämä osa korostuksesta :”‘Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.”?
”Kirkko myrskyn silmässä voisi realistisesti perehtyä oppinsa peruslähtökohtiin ja ottaa huomioon eksegetikkojen arvokkaat tutkimustulokset 2000 vuoden takaisista tapahtumista.”
Meinaat siis, että me tiedämme nyt paremmin kuin silminäkijät ja paikalla olleet 2000 vuotta sitten? Olemmepa tulleet viisaaksi, mutta mitä sanoo tähän apostoli Johannes?
”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta – ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille – minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.” – 1. Johannes 1:1-3
Kirkon on palattava juurilleen tai se tuhoutuu – nimittäin Suomen kirkkolaitos. Globaalistihan ”kirkko” (Kristuksen seurakunta) voi paremmin tänään kuin koskaan aikaisemmin ja hengellisiä kristittyjä on lukumääräisesti sekä prosentuaalisesti enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin.
Hyvä, että saadaan uutisia myös maamme itäosista. Erittäin mielenkiintoisia aiheita. Kirkko ja media, mielenkiintoista mitä siitä aiheesta löytyy sanottavaa, se on vähemmän käsitelty aihe.
Aivan viimeaiksimmat tutkimustulokset ovat erityisesti eksegetiikan alalla tuoneet paljon lisävaloa liittyen vanhoihin kirjoituksiin ja niiden todenperäisyyteen. Esimerkiksi: Joka on käynyt ja tuntee Siinain ja koko tuon alueen luonnontieteellisen realitodellisuuden, kalkkikiven kovuuden ja rosoisuuden käsittää, että voimakas sormen kosketus tai sormen vetäminen kalkkikiven rosoista pintaa pitkin aiheuttaa helposti syviä ja pahoja haavoja. Mooseksen kirjoihin onkin suhtauduttava äärimmäisen kriittisesti, esimerkiksi kohtaan: ”Ja kun hän oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.” 2 Moos.31:18 Kaikki käsitämme, varsinkin eksgetiikan tuntijat, että Siinain kalkkikivi on kertakaikkiaan niin kovaa, että siihen ei voi sormella piirtää.