Jumalan rakkaus sytyttää sydämen rakkauden

 I Dans l'église à Somerniemi - In the church of Somerniemi - I Sommarnäs kyrka - Somerniemen kirkossa

Kuva Somerniemen kirkosta 26.4.2009

Yhteinen jumalanpalvelus on  elämän sydän.  Me  kokoonnumme Jumalan eteen.  Hän jakaa meille lahjansa.  Suuri armo lohduttaa mieltä.  Surussa saamme lohtua.  Iloitsemme anteeksiannan vapauttuksesta. Saamme voimaa Vapahtajamme läsnäolosta.  Evankeliumi on ilosanoma.  Pyhä Henki antaa  sisällön sieluumme. Kiitämme Herramme suurta hyvyyttä.  Jumalan rakkaus koskettaa meitä.  Hänen hyvyytensä  on meidänkin rakkautemme lähde, josta aito rakkaus saa voimansa. Me rakastamme, sillä hän on ensiksi rakastanut meitä.

SUNNUNTAI 24.7.2022

7. sunnuntai helluntaista

Rakkauden laki

Pyhäpäivän psalmi:  Ps. 28:1–2, 6–9

Jumala on meidät luonut. Hänen tekoaan me olemme.  Hänen rakkautensa varassa me elämme. Jokainen hetki on hänen antamaansa.  Ilman häntä ei meitä olisi. Luomisen sanoma kertoo Jumalan työstä. Koska hän elää, niin mekin elämme.

Synti tuli rikkomaan Jumalan työtä.  Synnin seuraus on tuho ja vahinko.  Se vaurioittaa Jumalan tekoa, meitä ihmisiä ja koko maailmaamme.  Synnin palkka on kuolema ja katoavaisuus.  Vääryys rikkoo elämää, luo kärsimystä. Hävitys on synnin seurausta.

Pahan voittamiseksi käymme Vapahtajamme eteen. Hänen kasvojensa edessä on meidän turvamme. Ikirakkaus kantaa meitä.  Jumalan rakkaus.  Väkevät  käsivarret meitä kantavat eteenpäin. Vievät perille. Taivaan riemuun.

Matkallamme taivasta kohti saamme rukoilla Jumalaa. Hänen korvansa kuulevat meitä. Rakkautensa hellin kosketus kohtaa meitä myös syvimpien ahdistustten keskellä. Vaikka kaikki muu horjuisi ja häviäisi, niin Jumalan  rakkaus ei  lopu.

Kristuksen tie kärsimyksen ja kuoleman kautta valmisti pelastuksen.  Hätääntynyt saa huutaa Jumalan puoleen. Kristuksen ylösnousemus avasi tulevaisuuden ja toivon.  Tie on avoin eteenpäin.   Synkimmänkin yön jälkeen uusi aamu  koittaa.  Valo tulee luoksemme ja kirkastaa meillä rakkautensa.  Jumalamme pelastuksen Vapahtajamme armosta. Täytetystä sovintotyöstä.

Jumalan kiitos. Hän pitää huolen kansastaan. Hän meitä siunaa. Hän antaa elämän. Ikuisen.

 

 

Päivän psalmi:

Herra, sinua minä huudan,
sinä olet minun kallioni.
Älä ole vaiti, kun puhun sinulle!
Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma.
Kuule minun rukoukseni, kun huudan sinua avuksi
ja kohotan käteni temppelisi pyhintä kohti.
Kiitetty olkoon Herra!
Hän on kuullut avunpyyntöni.
Herra on minun voimani ja kilpeni,
häneen minä luotan.
Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee,
minä laulan ja ylistän Herraa.
Herra on kansansa voima,
voideltunsa apu ja turva.
Pelasta kansasi ja siunaa omiasi,
kaitse ja kanna heitä nyt ja aina.

Ps. 28:1–2, 6–9

 

 


  1. Aikoinaan Martti Rautanen, Ambomaan apostoli, kirjoitteli päiväkirjaansa omia ahdistuksiaan ja vaikeuksiaan. Usein noissa kuitenkin nähdään sellainen ilmiö, että ongelmien kuvauksen jälkeen tulee valtava kiitollisuus Jumalalle. Tämä kiitollisuus näyttää luovan uskoa tulevaisuuteen ja voimia jatkaa eteenpäin.

    Psalmimme huokuu tällaista kiitollisuutta mitä suloisimmin sanoin:

    Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee,

       minä laulan ja ylistän Herraa.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25