Enkelit ylistävät Jumalan kunniaa

Näkymä  kotimme läheltä Alijoen laaksosta Someron kirkolle päin 16.9.2022

SUNNUNTAI 2.10.2022

Mikkelinpäivä (Enkelien sunnuntai)

Jumalan sanansaattajat

Juhlapäivän psalmiteksti on Ps. 103:19–22

Jumalan ylistys antaa kunnian hänen suuruudelleen. Hän on kaiken tehnyt sekä näkyvän että näkymättömän maailman.

Näkyvään maailmaan kuuluu kaikki se, mitä voimme nähdä tai mitata tai tutkia inhimillisin voimin.  Emmehän esimerkiksi voi nähdä atomeja emmekä niiden osana olevia protoneja, puhumattakaan protonien osista kvarkeista. Voimme kuitenkin fysikaalisin keinoin tehdä tutkimusta, joilla näiden atomien osasten osastenkin luonnetta voidaan tutkia. Niinpä  ne kuuluvat näkyvään maailmaan.

Näkymättömään maailmaan kuuluvat taivaan henkiolennot. Näitä ovat esimerkiksi enkelit, serafit ja kerubit.  Emme voi asettaa enkeliä puntariin mitataksemme hänen painoaan emmekä muihin laitteisiimme heitä tutkiaksemme.  Näkymättömän maailman todellisuutta avautuu meille vain siinä määrin, kuin he itse tulevat meidän luoksemme jotakin asiaa kertomaan.

Uskon kautta saamme tietää, että he ovat meidän seurassamme. He tukevat meitä, auttavat meitä ja suojelevat meitä.  Aivan erityisesti saamme riemuita Herran pyhän ehtoollisen suuresta sanomasta. Vietämme Herran pyhää ateriaa yhdessä perille päässeitten Kristukseen uskovien ja  enkelien  seurassa. Messun prefaatiossa kuulemme Jumalan ylistyksen:

Totisesti on oikein ja arvollista, että me kiitämme sinua aina ja kaikkialla,

pyhä Herra, kaikkivaltias Isä, iankaikkinen Jumala,

Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

Hän on kärsinyt kuoleman meidän puolestamme

ja ylösnousemisellaan avannut meille tien ikuiseen elämään.

Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta

ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.

Perinteinen alttaripöytä on puoliympyrän muotoinen. Ajatus on että vain tämän maailman puolikas näkyy koko ympyrästä. Toinen puoli ympyrää on näkymättömään maailmaan kuuluva voittaneitten seurakunta, taivaan koko joukko yhteen ateriaan kokoontuneena. Jeesus toimii aterian isäntänä taivaallisessa kunniassaan ja jakaa itsensä meille omakseen ottaneille, koko kansalleen.

Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa,
jotka hänen tahtonsa täytätte.

Jumalan ylistys kuuluu kaikkialle. Jumala on koko maailman luonut ja hän myös pitää huolta koko luomakunnastaan.  Siksi myös hänelle kuuluu kiitos kaikkialla maailmassa.

Lähetystyö on Jumalan kunnian esillä pitämistä.  Hänen suurten tekojensa ylistyksen saattamista maan ääriin asti.  Kaikkialla maailmassa on hänen kunniaansa korotettava. Laulaen, rukoillen, mietiskellen, hänen suuria tekojansa ihmetellen tutkistellen ja häntä kaikesta kiittäen.

Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan.
  Ylistä Herraa, minun sieluni!

 

 

Enkelien päivän psalmi 

Herralla on istuimensa taivaissa,
ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
  Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit,
  jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.
Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa,
jotka hänen tahtonsa täytätte.
  Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan.
  Ylistä Herraa, minun sieluni!

Ps. 103:19–22

 

  1. Ari

    En ymmärrä miksi sinun on niin tavattoman vaikeaa tajuta, että koko kristikunta elää Pyhän Hengen voimasta

    Tämänän on maailman kaikkien kirkkojen yhteinen uskon todellisuuden opetus.

    Panen tähän pienen palan Kirkkojen maailmannauvoston lähetystyötä käsittelevästä julkilausumasta, jotta voit itse omin silmin lukea sen mitä sanon: Teemme työtä Pyhän Hengen voimassa.

    Panen yhdessä kohti elämää -dokumentista toisen ja kolmannen kohdan tekstiä näytteeksi. Niihin kumpaankin liittyy kysymys, josta kaikki kirkot maailmassa voivat keskustella sekä omissa oloissaan että keskenään toinen toisensa kansa erilaisten kirkkojen välillä.

    2. Lähetys saa alkunsa Kolmiyhteisen Jumalan ytimestä. Kolminaisuutta ylläpitää rakkaus, joka pulppuaa ylitsevuotavana koko luomakuntaan ja kaikkiin ihmisiin. Jumala on lähetyksen Jumala, joka lähetti Poikansa maailmaan ja joka kutsuu koko Jumalan kansaa (Joh. 20:21) ja antaa sille voiman olla toivon yhteisö. Kirkko on saanut tehtäväkseen viettää elämän juhlaa. Kirkon tehtävä on Pyhän Hengen voimassa vastustaa ja muuttaa toiseksi ne voimat, jotka tuhoavat elämää. Kuinka tärkeää onkaan ”ottaa Pyhä Henki” (Joh. 20:22) ja tulla eläväksi todistukseksi Jumalan valtakunnan saapumisesta!

    Miten käsityksemme Jumalan työstä muuttuvassa ja monimuotoisessa maailmassa uudistuu, kun uudella tavalla tarkastelemme sitä Pyhän Hengen työn näkökulmasta?

    3. Elämä Pyhässä Hengessä on lähetystehtävän sisin olemus. Pyhä Henki on kaiken toimintamme ja koko elämämme sydän ja lähtökohta. Hengellisyys antaa elämälle syvimmän merkityksen ja innoittaa tekojamme. Se on Luojan pyhä lahja, voima, jolla vahvistetaan elämää ja pidetään siitä huolta. Lähetystehtävän hengellisyydessä on muutosvoimaa, johon sitoutumalla voidaan Jumalan armosta muuttaa maailmaa.

    Miten voimme nostaa lähetyksen esiin elämää vahvistavana ja uudistavana hengellisyytenä?

    https://www.ekumenia.fi/data/liitteet/yhdessa-kohti-elamaa.pdf

    • Ari

      Koska olet useaan kertaan toistanut sanoja ”rakkaus” ja ”Pyhä Henki” niin panenpa tähän näkyviin, että yllä mainitussa asiakirjassa puhutaan paljonkin niin rakkaudesta kuin Pyän Hengen toiminnasta.

      55. Kirkon elämä saa alkunsa Kolmiyhteisen Jumalan rakkaudesta. ”Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8). Lähetys on vastausta Jumalan luomisessa ja lunastuksessa ilmenevään rakkauden kutsuun. ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä” (Caritas Christi urget nos). Tämä yhteenkuuluvuus (koinonia) avaa sydämemme niin, että
      liitymme Jumalan rakkauden liikkeeseen yhdessä veljiemme ja sisariemme kanssa (2. Kor 5:18–21). Eläen Jumalan rakkaudessa kirkko on kutsuttu tulemaan ilosanomaksi kaikille. Kolmiyhteisen Jumalan ylitsevuotavasti jakama rakkaus on kaiken lähetyksen ja evankelioimisen lähde.

      56. Pyhässä Hengessä ilmenevä Jumalan rakkaus on innoittava lahja koko ihmiskunnalle ”kaikkina aikoina ja kaikkialla”, kaikille kulttuureille ja kaikissa tilanteissa. Jeesuksessa Kristuksessa, ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Herrassa ilmi tullut Pyhän Hengen väkevä läsnäolo johdattaa meidät siihen elämän
      täyteyteen, jonka Jumala on lahjoittanut meille jokaiselle. Jumala on läsnä kirkossaan Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Jumala paljastaa meille suunnitelmansa maailmaa varten sekä vahvistaa ja mahdollistaa kirkon jäsenten osallistumisen suunnitelmansa toteuttamiseen.

      Joten Ari

      Soisin sinun avartuvan uskonelämässäsi nähdäksesi, että koko kristikunta yhdessä tunnustautuu näihin. Olisi siis jo sinunkin aika panna nämä käyttämäsi sanat myös käytäntöön eli omassa olämässäsikin liittymään kirkkoon eli siis maailmanlaajuiseen kristikuntaan ja yhdessä elämään Jumalan antamaa rakkautta kaikkien kirkkojen kaikkien Kristukseen uskovien yhteyden tunnustaen.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25