Eteenpäin evankeliumin mieli

Kuvassa olemme rakkaan prinsessani Coletten kanssa vierailulla  Forssan rukoushuoneella 2.10.2022.  Siellä pidettiin Mikkelinpäivän juhlia.  Edessämme  istumassa Taina Juppo, jonka isä Eino Marttala aikoinaan  toimi Koijärven kirkkoherrana silloin, kun minä vuosina 1975-79  olin naapuriseurakunnan Humppilan kirkkoherra.  Pidin valtavasti hänen tavastaan tehdä yhteistyötä naapuriseurakuntiemme välillä.   Eino  kävi meillä  minua lomittamassa ja minä puolestani kävin Koijärvellä.  Kiitollisena ajattelen ystävällisen sananpalvelijan kanssa viettämääni aikaa Jumalan valtakunnan työn hyväksi.

Myöhemmin muistot noista ajoista tulivat mieleeni, kun lähetinä  Kamerunissa toimiessani olin sekä  Koijärven  että Humppilan   nimikkolähetti  yhdessä Forssan, Tammelan, Pukkilan ja Tikkurilan kanssa sekä vielä Mellilä ja Valkeakoski pitivät Kamerunia kenttäkohteinaan.

 

SUNNUNTAI 30.10.2022

21. sunnuntai helluntaista

Jeesuksen lähettiläät

Pyhäpäivän psalmi on Ps. 145:8–13

Kyllä kelpaa kertoa hyvää sanomaa Jeesuksesta. Hän osoittaa meille rakkauttaan. Hän pitää meistä huolen.  Hän armahtaa meitä.  Antaa kaikki syntimme anteeksi ja vapauttaa mielemme. Niinpä rohkein mielin käymme tulevaisuutta kohti. Jumalan voimin keventyneinä astumme huomiseen.  Evankeliumi etenee eikä sitä voi pysäyttää.  Valon ja lämmön, hellän, Jeesuksen lempeän katseen kirkkaus poistaa pimeyden, voittaa vaikeudet. Vastukset väistyvät, esteet kukistuvat, pahan varustukset vaipuvat. Ilon sanoma, evankeliumi etenee  vastuksista huolimatta.

Anteeksiantava ja laupias on Herra,
hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
  Herra on hyvä kaikille,
  hän armahtaa kaikkia luotujaan.

Työ on Jumalan. Hänen teoistaan me riemuitsemme. Hänen luomuksiaan me olemme. Hänen kättensä aikaansaannosta.  Niin  myös koko luomakunta. Emme elä irrallaan. Ei toinen toisestamme riippumattomina, emme ympäröivästä luonnosta erillään.  Elämme omissa elämäntilanteissamme, niissä ympyröissämme, joihin Jumala meidät on pannut.  Tästä kaikesta saamme antaa kiitoksen tekijällemme.  Luojan kiitos! saamme lausua kaikkia hänen tekojaan ajatellessamme.

Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi,
uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!

Markuksen evankeliumin lähetyskäskyssä sanotaan, että evankeliumi on julistettava kaikille luoduille.  Näin lähetystyö Pyhän Hengen voimassa liittyy niin Taivaan Isän luomistyöhön kuin rakkaan Vapahtajamme sovitustyön sanoman suurten tekojen ylistämiseen.

Julistakoot he valtakuntasi kunniaa,
kertokoot mahtavista teoistasi.

Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot
ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.

Jumala on ikuinen. Siksi myös Jumalan valtakunta on ikuinen. Evankeliumi luo tulevaisuutta. Kurottautuu ajan  hetken rahdun alta. Taivasta tavoittelee. Uskossa eteenpäin katsoo. Varmassa luottamuksessa odottaa sitä hetkeä, jolloin usko vaihtuu näkemiseksi, ajallisuus ikuisuuteen ja  tämän maailman elämä tulevaisen maailman iloon ja riemuun.

Sinun valtakuntasi on ikuinen,
sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.

Tulevaisuus toivoa täynnä katseemme eteenpäin luomme.

Siunauksin rukouksin pyyntömme Herralle tuomme.

 

Sunnuntain introituspsalmi luettavaksenne

 

Anteeksiantava ja laupias on Herra,
hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
  Herra on hyvä kaikille,
  hän armahtaa kaikkia luotujaan.
Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi,
uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
  Julistakoot he valtakuntasi kunniaa,
  kertokoot mahtavista teoistasi.
Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot
ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
  Sinun valtakuntasi on ikuinen,
  sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.

Ps. 145:8–13

  1. Matia

    Kristillinen kirkko ei vieläkään vietä Holokautin muistopäivää, ei koko kristikansa, mutta kylläkin viettää uskonpuhdistuksen päivää, joka Lutherin puheisiin viitaten tarkoitti myös juutalaisten karkottamista Euroopasta. Kuinka noloa.

    Ja sitten sanotaan, että ei ole juutalaisvihamielisyyttä meillä. Tosiasiassa kristikansa ei halua edes kuulla juutalaisten olemassaolosta, koska ehtivät tuudittautua siihen uskoon, että juutalaisuus on kadonnut ja kirkko tullut tilalle.

    Se näkyy kaikesta kirjoittelusta, että kristityt itse uskovat olevansa valittu kansa ja raamatussa puhutaan vain heistä ja heitä tarkoittaen. Oli se sittten psalmi, tai mikä tahansa tarina, kaikki on Jeesusta ja sitä kautta kristillistä.

    Juutalaiset ovat hylätty kansa ollut kristillisesti aina.

    Mutta se on totta, että kaikki ihmiset eivät ole tässä kuplassa, tai tähän verkkoon uineet, vaan ovat vapaat ajattelemaan omalla päällään tunnollaan, järjellään ja ymmärryksellään, ja voivat näin ollen muuttaa maailmaa ja kristillistä ajattelua, pikkuhiljaa oikeudenmukaisempaan suuntaan.

    • Tarja

      Erilaisten muistojuhlien viettoa ovat myös nimipäivät. Suomalainen nimipäiväkalenterihan on vain pyhimyskalenterin suomalaiskansallinen sovellutus.

      Joitakin tapahtumia muistetaan joissakin seurakunnissa. Esimerkiksi Loviisan suomalaisessa seurakunnassa olen osallistunut Hiroshima -päivän viettoon, kun heillä sellaista pidettiin.

      Valitettavasti erilaisia kansanmurhia on taphtunut eri puolilla maailmaa. Aikoinaan Turkissa surmattiin ensimmäisen maailmansodan varjossa noin puolitoista miljoonaa ihmistä. 1994 Ruandassa tapahtui mieletön kansalaisten tappaminen. Pakolaisia tuli meille asti Kameruniin.

      Saksan siirtomaahallinto kukisti julmasti nykyisen Namibian alueella kokonaisia kansoja näitä alistaessaan.

      Stalinin aikana omien kansalaisten tappamisen lukemat sekottuvat toisen maailmansodan tappioihin. Eri arvioita olen lukenut. Lukemat liikkuvat kymmenissä miljoonissa.

      Maailman eniten omia kansalaisiaan tapattaneena pidetään Maoa Kiinassa.

      Kolmantena tilastoissa omien kansalagisten tapattamisessa Maon ja Stalinin jälkeen on Hitler, jonka vainoissa juutalaiset saivat kärsiä.

      Holokaustin muistopäivän viettäminen siis on merkittävä tapahtuma maailmamme menoa.

      Mielestäni sen muistaminen on mielekästä juutalaisten historiaan kuuluvien vainojen ehkäisemiseksi. Mutta jos se otettaisiin liturgiseen käytäntöön, niin samalla pitäisi nostaa esiin myös lukuisia muita suurten mielettömien tapauksien muistamiset maailmamme historiasta.

      Ortodoksien liturgiassa rukouksissa muistellaan monia historian tapauksia.

    • Tarja

      Jatkoa

      2) Reformaation päivän muisto on mielekästä luterilaissa kirkoissa. Lutherhan nosti vanhasta yhteisen eli katolisen eli maailmanlaajuisen kirkon eli Jumalan kansan perinteestä esille kirkon opin ja perinteen keskeisimmän kohdan, että Pyhä Raamattu on opin perusta.

      Pyhän Raamatun korostaminenhan on vahvasti nostanut esiin myös juutalaisen perinteen arvokkaan aarteen eli siis Jeesuksen ja apostolien ja heidän opetuksensa varaan perustava yhteisen kirkon perusteisiis kuuluvan Jumalan sanan opetuksen eli siis Vanhan testamentin opetuksen. Vanha testamenttihan on Raamatun laajin osa ja sen opetus myös luo pohjan Uuden testamentin ymmärtämiselle.

      Lutherin ansio Raamatun sanan esillä pitoon on merkittävä. Siksi myös vietämme reformaation päivää.

      3) Hitlerin ajan antisemitismissä Lutherin tekstejä on käytetty niiden alkuperäisen tähtäyspisteen vastaisesti. Lutherin ajan antisemitismistä on esimerkkinä jo aikaisemmin mainitsemani Ingolstadtin vararehtorin Hubmeierin potkuihin johtaneesta varoituksesta. Se ei kuitenkaan ollut ainoa samaisen yliopiston entisemitismin ilmaus. Myös hänen esimiehensä eli kyseisen yliopiston rehtori Eck oli erittäin kova antisemiitti. Tämä kirjoitti sellaista tekstiä etten viitsi edes esitellä sitä.

      Tämä Eck oli yksi kaikkein kiivainpia Lutherin vastustajia akateemisessa ja kirkkopoliittisessa väittelyssä.

      4). Nykyisin on käyty erittäin merkittäviä keskusteluja juutalaisuuden ja kristinuskon väilistä suhteista. Näistä on julkaistu monia merkittäviä raportteja, joissa antisemitismi on selkeästi torjuttu.

      Kirkkojen virallisissa kannanotoissa on käyty merkittävään taisteluun antisemitismiä vastaan.

  2. Matias

    Juutalaisten kansanmurha on poikkeuksellinen monessakin mielessä, koska Saksa ei tässä ryhdy surmaamaan vihollisia, vaan maassa asuvia kansalaisia ja keräämään koko Euroopan juutalaiset siviilit, jota eivät ole rikollisia, tai kapinallisisa terroristeja vaan kauppiaita ja sivityneistöä suurin osa ja surmaamaan heidät. Monet nuoret miehet ovat lisäksi taistelukentillä maan puolesta, kuten maan kansalaisten velvollisuus aina on.

    Moraalinen lupa tälle totaalista moraalittomuutta edustavalle katastrofille on Lutherin kirjoituksissa. piste.

    Meillä vietetään joulua hyvin suureellisesti Jeesuksen syntymän muistoksi, pääsiäistä kuoleman muistoksi ja monia muita pyhiä kristillisten epätosien asioiden johdosta, joten siinäkin suhteessa maailma tuntuu omituiselta, koska kysymys on vain yhdestä juutalaisesta, josta on ollut kansalle vain harmia ja mielen murhetta ja hengen mentystä tuhansia vuosia.

    Nimipäivistä tuli mieleen, että onko sinulla todisteita siitä, että Juudas Iskariot oli juutalainen? Häntä pidetään jopa juutalaisena perustyyppinä, mutta eiväthän kaikki ihmiset joilla on raamatullinen nimi suinkaan ole juutalaisia. Juudas saattoi olla toista heimoa kokonaan, tai perealainen, idumealainen, arabi, kreikkalainen, assyrialainen, roomalainen, egyptiläinen. Mistä me tiedämme että hän oli juuri juutalainen, saattoihan olla vain kirjoittajan pahantahtoisuutta, ja velheellista ilkivaltaa, että hänestä tehtiin juutalainen ja negatiivisessa valossa, jolla tähdättiin vihan lietsontaan kansaa kohtaan.

    Juudaksen sanotaan olevan kotoisin Keriotista, nimen kerrotaan tarkoittavan kaupunkeja. Yksi Keriot sijaitsee Mooabin maassa, joten sekin vielä.

    ”24 Kerijotille, Bosralle ja kaikille
    Mooabin maan kaupungeille, kaukaisille ja läheisille.” (Löytyy Jeremiasta 48)

    • Seija

      Useimmiten pyydän rakkaani tarkistamaan kirjoittamani tekstin ennen kuin julkaisen sen. Näin saan ensimäisen palautteen jo tekstieni valmistusvaiheessa. Iloitsen siitä, että armaani tukee minua tässä tehtävässä.

      Yhdessä teimme evankeliointia Kamerunissa, yhdessä olemme tehneet myös Suomessa.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25