Miten paljon ihminen voi itse vaikuttaa elämäänsä, hallita sitä? Kun olin nuori, minulle sanottiin, että päiväsi ovat sellaisia, millaisiksi ne itse teet. No, eihän se tietenkään papin duunissa onnistu. Kun päivä päättyy, huomaat, että valtaosa tehtäväksi suunnitelluista virastohommista jäi tekemättä, kun koko ajan tuli kiireellisempiä juttuja vastaan. Sinua tarvittiin samanaikaisesti sekä siellä, täällä että tuolla.
Henkilökohtaisessa elämässä tulee takaiskuja, joihin ei ole mitenkään voinut etukäteen varautua. Vaikka emme useinkaan voi vaikuttaa siihen, mitä meille elämässä tapahtuu, niin aina me kuitenkin voimme vaikuttaa siihen, miten me noihin asioihin suhtaudumme. Katso: Ei meitä niinkään stressaa ne varsinaiset tapahtumat, vaan se, mitä noista tapahtumista ajattelemme.
Tulee aikoja, ellei jo ole tullutkin, jolloin näyttää ja tuntuu siltä, että elämä lyö, puree, potkii, repii, sortaa, raastaa silmittömästi, pitelee meitä hyvin pahoin. Sellaista ei kukaan kohdalleen toivo, mutta ne kenkkumaisuudet tulevat, kun ovat tullakseen. Ketään säästämättä. Silloin punnitaan se, mitä todellista olemme oppineet täälläolostamme. Ja osaammeko käyttää oppimaamme itsemme ja toistemme parhaaksi.
Sitkeyttä tarvitaan. Jos kaatuu 10 kertaa peräkkäin, niin on noustava 11 kertaa ylös. Sanotaan, että koskaan ei pidä luovuttaa, ei lakata uskomasta, toivomasta, rakastamasta. Onko asia näin? Milloin luovuttaminen on pahasta, milloin se taas on suurta viisautta?
Kerro minulle, lukija, minkälaisia ajatuksia, tuntemuksia tai assosiaatioita sinulle herää tämän bloginan kuvituksesta!
Kumman T-paidan pukisit mieluummin päällesi, sellaisenko, jossa lukee
ASENNE RATKAISEE. AINA.
vai
LIFE IS HARD. AND THEN YOU DIE!
Tuo 10/11 jäi puhuttelemaan. Onko siinä merkitystä aloitammeko laskemisen pystystä vai makuulta? Ammunta näyttäisi toimivan huonommin pystystä vaikka läppä on isompi? Ihminen on siis pystyssä epävakaampi kuin makuulla. On kokonaan eri vaikutus pyörähtää matolta paljaalle lattialle kuin kompastua mattoon.
Elämää ei siis voi hallita. Me jopko kompastumme tai pyörähdämme, siitä riippuen missä kehitysvaiheessa olemme. Elämää ei voi suunnitella, kun tulee uusi asia, niin ei tiedä mitä siitä seuraa.Me vain ajaudumme tilanteisiin, joita emme olisi elämäämme halunneet, jos olisimme tienneet seuraukset. Vai onko meillä niin paljon järkeä?
Lauri: Eiköhän tuohon kaatumis-juttuun ole leivottu sisään ajatus, että vain pystyssäolijat kaatuvat? Mitä taas menettämiseen tulee, niin toki niitä, jotka kierähtävät takaiskun tultua vain matolta lattialle, sattuu paljon vähemmän kuin niitä, jotka korkealta putoavat.
Ajatus elämän hallinnasta on ihana illuusio. Kyllä kai jokaisella pitkään eläneellä on plakkarissaan kokemuksia siitä, miten elämä ei ole mennyt ollenkaan niin kuin oli itse suunnitellut?
Jos haluan luoda just sellaisen elämän kuin mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, niin minun pitäisi olla täysin piittaamaton toisten ihmisten hädän ja tarpeitten suhteen, sanoa EI kaikille avunpyynnöille, koska tuollaiset polultapoikkeamiset olisivat ehdottomasti pois siitä ajasta, joka minun täytyy käyttää vain itseni toteuttamiseen, oman erinomaisuuteni esille tuomiseen…
Taitaisi paras olla ”Asenne ratkaisee. Usein.”
On äärettömän kova asenne ajatella, että ihan jokainen pärjää jos haluaa. Eikä se toinen ääripääkään kovin houkuttelevalta tunnu.
Jori: Minä olen kuullut tuon mainitsemasi kovan asenteen puetun usein hokemaan KUN JOKAINEN HOITAA VAIN OMAT ASIANSA, NIIN SILLOIN KAIKKI ON HYVIN.
Tämä on sellainen Pilatukselta opittu käsienpesurituaali. Sisältää myös piiloviestin, että mun asioihini on toisten ihan turha puuttua…!
Mutta se on ihan Taivahan Tosi, että kaikki ihmiset eivät syystä tai toisesta kykene pitämään huolta itsestään ja asioistaan.
Enpä taitaisi huolia kumpaakaan paitaa. Asenne usein ratkaisee, mutta ei aina. Ja tuo toinen teksti on tosin osatotuus, mutta niin masentava, että en haluaisi semmoista sanomaa olla levittämässä. Kristillinen uskohan julistaa, että kuolema ei ole lopullinen loppu, vaan myös uuden elämän alku.
Joo,Yrjö, taitavat nuo paitojen tekstit edustaa niitä ääripäitä maan ja taivaan välillä.
Tuo asenne-juttu on kopsattu stoalaisesta filosofiasta.
Life is hard…-ajatus taas lienee alkujaan ihan humoristinen lausahdus, mutta voihan sitä toki pitää yhtä pysäyttävänä viestinä kuin Vanhalla Hämeenlinnantiellä ladon seinässä isoin kirjaimin juuri ennen mutkaa oleva teksti: VALMISTAUDU IÄISYYTEESI! Nuoruudessani näin sen useinkin, mutta viimeisellä kerralla viestiä oli lyhennetty: VALMISTAUDU ISYYTEESI!
Otsikossa on 48 ään pistettä. Se on jo saavutus.
Hähää, mä kärrään tänään tässä tähän hätään jännänä jääräpäänä väärän määrän jäätä määränpäähän…
TAPPIOLLINEN TYYLI. LASI ON PUOLIKSI TYHJÄ
Life is hard and then you die.
Kannattaako sitten elää? Ei mitään järkeä tässä touhussa. Ajelehdin tämän läpi jotenkuten. Kukaan ei ymmärrä minua, Kun en ymmärrä itsekään. Pelkkää tuskaa. kärsimystä ja pettymystä.
VOITTOISA TYYLI. LASI ON MELKEIN TÄYSI
Asenne ratkaisee. Aina.
Tehdään mahdottomasta vaikeata.
Tunnen itseni, heikkouteni ja vahvuuteni. Tunnen että minut niine hyväksytään. Maailma ei ole mustavalkoinen. Siinä on kaikkia sävyjä niiden väliultä.
Mutta jokainen avaa omilla avaimillaan.
Näinä vaikeina hetkinä maailmasta on ajateltava: It is not them. It is only we.
Puoliksi tyhjä lasi jättää meidät surkuttelemaan kaikkea sellaista, mitä meillä ei enää ole, puoliksi täysi lasi taas antaa kiitollisuudelle mahdollisuuden, kun huomio kiinnitetään siihen, mitä meillä on. Emme ole kiitollisisia kaikesta huolimatta, vaan juuri sen tähden! Aukesko?