Asennetta työllistymiseen – Annamari Jukko näytti esimerkkiä

Päätoimittaja Antero Mukka kirjoitti otsikolla ”kuplassasi kukaan ei koettele arvojasi” (HS 3.9.) ja viittaa kansanedustaja Noora Fagerströmin (kok) lausunnoista nousseeseen kohuun: ”Moni luki lausunnot niin, että jokainen on oman onnensa seppä ja huono-osaisuus on ihan omaa syytä. … Tuoreen kansanedustajan räväkät näkemykset asettuivat oitis kehystämään hallituksen leikkausaikeita ja niiden takana olevaa arvomaailmaa.”

Mukan mukaan kyse on tuskin tahallisesta provosoinnista, vaan pikemminkin tahattomasta lapasyötöstä poliittiselle oppositiolle. Fagerström on ponnistanut pitkälle itähelsinkiläisestä alkoholistiperheestä omalla sinnikkyydellään. Mukka kysyy, onko menestys sittenkään pelkkää tahdonvoimaa.

Joidenkin mielestä yhteiskunnan syrjivät rakenteet ja epätasa-arvo ovat ylipääsemätön este elämän tiellä, eikä ihminen voi nousta uhrin asemastaan. Toisille taas vaikeudet on annettu voitettaviksi ja mikä tahansa on mahdollista, kun itse yrittää tosissaan. Toisessa kuplassa voi olla vaikea ymmärtää viereisen kuplan ajatuksia.
_ _ _
Silmiini sattui Uusi-Lahti -lehdessä (30.8.) kolumni, jossa Annamari Jukko kertoi kesätyöstään. Hän muutti pääkaupunkiseudulta kolmeksi kuukaudeksi Lahteen voidakseen käydä kesämökillä ja etsi samaksi ajaksi työtä. Paikka löytyikin kerrostalojen siivoojana. Paikka oli ollut auki kuukauden, eikä aiempaa työkokemusta vaadittu. Hän pohti etukäteen, kuinka lähes 60-vuotias kroppansa kestää päivittäin nousta ja laskeutua 80 kerrosta siivousvälineiden kanssa sekä yhtenä päivänä siivota seitsemänkin saunaa ja pukuhuonetta. Kunto alkoi kuitenkin nousta ja paino putosi viisi kiloa.

Rappuja mopatessaan hän oli pohtinut, eikö tähän työpaikkaan olisi pitänyt olla hakijoita jonoksi asti, kun Lahdessa oli tuolloin kevättalvella 7000 työtöntä. ”Eikö kukaan heistä ollut riittävän pätevä tai fyysisesti tai henkisesti riittävän terve tuohon työhön? Olisiko jokaisen kohdalla työn vastaanottaminen merkinnyt tulotason laskua? Kannattaisiko ihmisen joskus ajatella muutakin kuin rahaa? Kolmen kuukauden työjaksolla kartutin eläkettäni … Sain mukavia työkavereita. Kaikki asukkaat tervehtivät rapussa monta kertaa viikossa … Oli mukava ajatella, että työni tähden ihmiset pääsivät töistä tullessaan siistiin rappuun ja viikonloppuna puhtaisiin saunoihin.”

”Usein työllistämiseen tarvitaan viranomaisen sijaan tavallisen ihmisen apua.” Kolumnissaan Jukko kertoo kannustaneensa entisen oppilaansa työnhakijaksi. Rohkaisupuheena hän oli selittänyt: ”Työmarkkinoilla tilanne on nyt sellainen, että sinun on aivan mahdollista saada työtä. Voisit säästää opintojasi varten.” Maahanmuuttajaystävälleen hän piti palopuheen: ”Kovapalkkaiseen työhön et pääse makaamalla sohvalla. Minua suomalaisena ei yhtään haittaa maksaa sinulle työtuloa täydentävää toimeentulotukea, mutta en halua maksaa, jos et tee mitään. … Jos olet eläkkeellä 30 vuotta, saat joka vuosi tuhansia euroja vähemmän eläkettä siksi, että et ollut työssä vaan kotona.” Rohkaisu auttoi ja molemmat työllistyivät.

Kolumni oli otsikoitu: ”Asennetta vastaava työ”. Annamari Jukon mukaan tarvitaan asennetta, että työ on vastaanottamisen arvoista.
_ _ _
Annamari Jukko ei ole kuka tahansa siivooja. Hän on tullut tunnetuksi käytännöllisistä kampanjoistaan. Vuosia sitten hän perusti sosiaalisen asuntovälityksen, jossa ajatuksena oli saattaa opiskelijoita ja vanhuksia yhteen: Asuntovälitys etsisi vanhuksille heidän tilaviin asuntoihinsa alivuokralaista opiskelijoista, jotka saisivat helpotusta vuokraansa vastineeksi sovituista kotitöistä ja avusta vanhukselle. Tiedossani ei ole, kuinka idea toteutui.

Sittemmin Annamari Jukko kustansi mainoskampanjan, jossa Helsingin bussipysäkeillä ja liikennevälineissä mainostettiin Lahtea Suomen Floridana – edullisena ja virikkeellisenä kaupunkina, jonne kannattaa muuttaa eläkepäiviksi (IL 17.1.2023).
_ _ _
Annamari Jukko ideoi täksi kevääksi Robin Hood -kampanjan. Hän kannusti ihmisiä liikkumaan ja pudottamaan painoa lupaamalla Yhteisvastuukeräykselle 20 euroa jokaisesta pudotetusta kilosta. Jukko oli varautunut maksamaan 150 000 läskikilosta yhteensä 3 miljoonaa euroa (Yle 20.2.2023).

Hän kutsui Päijät-Hämeen seurakuntia yhteistyöhön järjestämään halukkaille punnituksen ennen ja jälkeen kampanjan. Ilmapiiri oli kuitenkin epäröivä, koska kampanjan ajateltiin leimaavan ihmisiä ja olevan kehopositiivisuutta vastaan. Näinkin kampanja on voitu kokea.

Samalla kuitenkin unohdetaan, että ylipaino on monille henkilökohtainen terveysriski ja kansanterveydellinen sekä – taloudellinen ongelma. Yli 30-vuotiaista suomalaisista ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia.

Aikuisten ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet entisestään viimeisen 10 vuoden aikana. Selvin yhteys ylipainon ja sairastuvuuden välillä liittyy tyypin 2 diabetekseen. Myös nivelrikko ja astma yliestyivät ylipainon myötä. ”Terveyden edistäminen ja lihavuuden ehkäisy tulee aloittaa mahdollisimman varhain ja jatkua koko elämänkulun ajan.” (THL kehittämispäällikkö Päivi Mäki, tutkimuspäällikkö Jaana Lindström).
_ _ _
En tiedä, kuinka monesta pudotetusta kilosta Jukko lopulta maksoi hyväntekeväisyyteen. Joka tapauksessa hän osoitti omalla esimerkillään, että voi työllistyä lähes 60-vuotiaana ilman alan aiempaa työkokemusta ja pudottaa vielä painoaan. Tällä 5 kilon painon pudotuksellaan hän olisi maksanut 100 euroa hyväntekeväisyyteen, jos joku toinen olisi pudottanut saman verran painoaan ja kohentanut samalla terveyttään.

Annamari Jukko on ollut työelämässä kielten opettaja ja Suomen Lähetysseuran työntekijä Ranskassa, missä hän opetti mm. maahanmuuttajien lapsia. Hän on myös Paanasen perheyritysten yksi omistajista, mikä on mahdollistanut hyväntekeväisyyskampanjat. Hän on halunnut auttaa esimerkillään ja rohkaisullaan ihmisiä kohentamaan elämäntilannettaan ja samalla vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteen, kun kestävyysvaje koettelee hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoa.
_ _ _
Vielä lopuksi lainaus Antero Mukan kolumnista: ”… kuplissa näkemykset vahvistavat toisiaan, eikä kukaan koettele ajatuksiamme ja arvojamme. Syntyy harha siitä, että voimme yleistää omat kokemuksemme päteviksi mittareiksi kuvaamaan koko suomalaista yhteiskuntaa … Yllätymme, kun ajattelumme tuleekin järkytyksenä muille. Toisaalta, eivätkö juuri tällaiset ulostulot ole tavattoman tarpeellisia? Eikö juuri tällaisista maailmankuvan yhteentörmäyksistä voi syntyä sellaista keskustelua, joka auttaa meitä ymmärtämään paremmin toistemme lähtökohtia.”