”Uskonto on julistettava yksityisasiaksi.”
Vaatimuksen voi lukea kahdella tavalla. Se on harmi, sillä kannatan lausetta toisella ja vain toisella tavalla tulkittuna. Toisaalta evlut kirkon kansliapäällikkö Keskitalo ja kenttäpiispa Särkiö niputtavat merkitykset kenties tahallaan yhteen, puolustaen yhtä tulkintaa toisen avulla.
Avainsana on ’yksityisasia’. Se voi tarkoittaa joko asiaa joka ei kuulu valtiovallalle, tai asiaa joka kuuluu yksityiseen piiriin eikä saa näkyä. Seksi on esimerkki viimeksimainitusta: Julkisella paikalla tuomittavaa rikosnimikkeellä sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen. En halua rikoslakiin pykälää nimikkeellä ”julkinen katsomuksen näyttäminen”.
Kadulla saa kulkea risti kaulassa, saa jakaa traktaatteja. Mormonit saavat kiertää ovelta ovelle. Kaupan ei tarvitse piilotaa hengellisiä kirjoja kuin tupakoita. Kirkon torni saa näkyä kadulle. Uskonnonvapaus ei ole pelkästään lupa omassa piirissä esimerkiksi viettää ehtoollista.
Sama koskee tietysti kaikenlaisia vakaumuksia. Väestörekisterikeskus ei myynyt osoitetietoja eroakirkosta.fi-palvelun mainontaan, koska mainostamalla ”kajottaisiin ihmisten vakaumuksellisiin kysymyksiin mahdollisesti loukkaavalla tavalla”, muistuttaen samalla ettei myöskään rippileirien markkinointiin anneta osoitteita. Tämä oli ja on minusta väärin.
Siis miten yksityisasiaksi?
Kannatan siis uskonnon julistamista yksityisasiaksi pois valtiovallan asioiden piiristä.
Se, että oppilas saa pulpetissaan ruokarukoilla, ei tarkoita, että opettajan pitää johtaa rukous koko luokalle. Se, että kirkko saa näkyä kaupunkin siluetissa, ei tarkoita, että varusmiehet on vietävä valtion toimesta kirkkoon.
Valtion tulee taata uskonnonvapaus, ei tukea uskontoa suoraan rahallisesti tai toiminnallaan. Uskonnon tulee myös olla erillään valtion omasta toiminnasta: neutraalin valtion puolustajat eivät vanno minkään jumalan nimeen, eikä sen ylin päätöksenteko ala kirkkokäynnillä.
Tällä tavalla tulkittuna minä vahvasti kannatan Forssassa viime vuosisadan alussa sanottua: Uskonto on julistettava yksityisasiaksi!
Jori Mäntysalo: ”Valtion tulee taata uskonnonvapaus, ei tukea uskontoa suoraan rahallisesti tai toiminnallaan. Uskonnon tulee myös olla erillään valtion omasta toiminnasta: neutraalin valtion puolustajat eivät vanno minkään jumalan nimeen, eikä sen ylin päätöksenteko ala kirkkokäynnillä.”
Tämä negatiivisesti tulkittu uskonnonvapaus suosii tietysti ajatusta uskonto- /katsomusneutraalista valtiosta (lähinnä Ranskan laïcité-malli).
Se siis merkitsee kaikenlaisen uskonnollisen / katsomuksellisen aineksen siivoamista valtion / julkisen vallan instituutioista tekemällä siitä ”yksityisasian” eli valtiovallan tuen ulkopuolelle jäävän asian. Suojella siis saa, mutta tukea ei.
Positiivinen uskonnonvapaus puolestaan merkitsisi sitä, että valtiovalta sallisi kaikkein uskontojen / katsomusten ilmenemisen sekä valtiovallan suojeluksessa että sen tuella.
Uskonnonvapaus merkitsisi siis varsinaisesti samaa kuin ajattelunvapaus ja ilmaisunvapaus tai vapaus yleensä: vapautta uskoa, ajatella ja ilmaista, olla – eikä siis vapautta uskonnoista / katsomuksista, ajattelusta, olemisesta ja ilmaisemisesta.
Tätä kaikkea valtion tulee tukea aktiivisesti: eri uskontoja / katsomuksia, ajattelutapoja ja ilmaisuja.. Tähänhän ymmärtääkseni valtiovallan taholta annettava lehdistön tuki ja puoluetuki sekä aatteellisten järjestöjen saama tuki perustuu: valtiovalta haluaa edistää kaikkien katsomusten ilmaisemista ja olemassaoloa.
Näitäkin taidetaan jakaa kannattajien / levikin määrään suhteutettuna.
Uskonnonvapautta edistävän valtion ei siis tule olla uskontoneutraali, vaan kaikkiin uskontoihin myönteisesti suhtautuva ja niiden julkisuutta ja hyvinvointia edistävä.
Vain tällä tavalla voidaan tehokkaasti hävittää fundamentalismin vaarallinen siemen, joka itää kaikenlaisen yksityisyyden hämärissä, puhumattomuuden suojissa ja neutraaliuden katveissa.
Tällä postiivisella uskonnonvapaudella taitaa olla jo nimikin: moniarvoinen ja suvaitseva valtio..?
Jos ihmiset voivat omatoimisesti harjoittaa uskoaan julkisessa tilassa, ”kaikkiin uskontoihin myönteisesti suhtautuva ja niiden julkisuutta ja hyvinvointia edistävä” valtio toteutuu. Jos oppilaat voivat, nykyistä paljon omatoimisempiin valintoihin nojaten, saada tietoa kaikkien katsomuksien opeista, historiasta ja yhteiselosta, sama valtio toteutuu. Nämä mahtuvat negatiiviseen uskonnonvapauteen.
Negatiiviseen uskonnonvapauteen ei mahdu oppilaiden jakaminen ylhäältä käsin karsinoihin, joiden oppikirjat ja ”paimen” olettavat ennalta oppilaiden katsomuksen, alkaen esikouluiästä. Tämä lähtökohta on positiivisen uskonnonvapauden tunnusmerkki.
Mafian suojeluraha-argumentista. Millä tavalla positiivinen uskonnonvapaus kitkee nokioita, jehovia, tai koivuniemiä? Onko asiasta oikeasti näyttöä? Yhtä lailla lonkalta ampuen voi väittää, että positiivinen uskonnonvapaus saattaa katsomuksellisen enemmistömme, siis passiiviset luterilaiset, pakkopullan omaiseen minimaaliseen opilliseen vuorovaikutukseen kirkkonsa kanssa. ”Uudestisyntyneiden” opeille ja oppilaille ei kouluissa ole vakavasti perustettua tilaa, eikä koulu siis niiden kanssa käy riittävää dialogia niitä pehmentääkseen.
Jouni Turtiaisen kirjoituksen toiseksi viimeinen kappale on mielestäni suorassa ristiriidassa heti edeltävän kappaleen kanssa. Ymmärtääkö Turtiainen, että myös fundamentalistiset opit KUULUVAT joukkoon ”kaikki uskonnot”? Positiivinen uskonnonvapaus on sisäisesti ristiriitainen, mikäli se suhtautuu myönteisesti Turtiaisen nimeämiin oppeihin mutta pyrkii tehokkaasti hävittämään ne opit joita Turtiainen ei kannata, ainakaan nykyisessä elämänsä vaihessa.
”Se (negatiivisesti tulkittu uskonnonvapaus) siis merkitsee kaikenlaisen uskonnollisen / katsomuksellisen aineksen siivoamista valtion / julkisen vallan instituutioista tekemällä siitä “yksityisasian” eli valtiovallan tuen ulkopuolelle jäävän asian.”
Turtiainen on tavallaan oikeassa. ”Siivoaminen” on tarpeen, koska julkisen vallan rakenteisiin on pesiytynyt katsomuksellista (uskomuksellista) ainesta. Miksi sen pitäisi sinne kuulua nykyaikana?
Turtiainen rinnastaa uskontojen tukemiseen mm. lehdistön ja puolueiden tuen. Mielestäni on selvää, että uskontojen (uskomusten) tukemista ei voi perustella samalla tavoin. Uskontojen pohjalla on olettamus yliluonnollisesta vaikuttajasta, josta ei kuitenkaan voida saada mitään havaintoja (usko tälläiseen vaikuttajaan ei ole sen olemassaolon todiste). Mihin Turtiainen vetäisi rajan, eli mitkä uskomusjärjestelmät olisivat oikeutettuja valtion tasapuoliseen tukeen? Jehovan Todistajat olisivat kenties oman ”puoluetukensa” ansainneet? Entä astrologiaan uskovat, heitä on merkittävä määrä väestöstä? Entäpä skientologia tai pastafarismi?
Ymmärrän, että houkutus käyttää jäsenmäärää ”tasapuolisen” tuen perusteena on suuri. Mutta Turtiainenkin tietää, mihin luterilaisen kirkon mahtava jäsenmäärä perustuu. Leikitäänpä ajatusleikkiä: jos kirkon jäsenyys nyt purettaisiin kaikilta ja takaisin liittyisivät halukkaat, paljonko jäseniä jäisi? Pitäisikö tasapuolisuuden nimissä vaikkapa puolueilla olla oikeus kastaa jäsentensä lapset jo vastasyntyneinä jäseniksi?
”Tällä postiivisella uskonnonvapaudella taitaa olla jo nimikin: moniarvoinen ja suvaitseva valtio..?”
Jäin kaipaamaan parempia perusteluja sille, miksi valtion pitäisi aktiivisesti tukea uskontoja. Olisiko se todella suvaitsevaisuutta edistävää? Monet (useimmat?) uskonnot ovat tyyppiesimerkkejä äärimmäisestä suvaitsemattomuudesta. Esim. abrahamilaisten uskontojen pelastuskäsityksissä tarjotaan vääräuskoisille ikuista rangaistusta (ansaittua, tietenkin). Vähän huono lähtökohta suvaitsevaisuudelle minusta.
Toki saattaa kuulostaa suvaitsevaiselta, kun sanotaan: ”me hyväksymme kaikki muut uskonnot ja jopa ateistit”. Oikeaa suvaitsevaisuutta olisi kuitenkin mielestäni sanoa: ”me hyväksymme kaikki katsomukset ja sen, ettei mikään niistä tarjoa muita parempaa mahdollisuutta pelastukseen”.
Minusta Turtiaisen visioima valtion tuki uskonnoille olisi käytännössä mahdotonta toteuttaa. Lisäksi tuollaiselle tuelle voisi olla moraalinen oikeutus vasta sitten, kun uskonnotkin olisivat moniarvoisia ja suvaitsevia. Sitä päivää odotellessa 😀
Turtiaisen ”kannattamilla” opeilla tarkoitan ylläolevassa laajempaa joukkoa kuin sanamuodosta voi olettaa. Ymmärrän, että Turtiainen sallii julkisen vallan monipuolisen ja aktiivisen tuen kaikkien pääuskontojen ”mainstreamille”. Pointtini silti on, että ei-toivottujen oppien aktiivinen hävittäminen on äärinegatiivista uskonnonvapaudettomuutta eikä mitään positiivista uskonnonvapautta.
Tämä negatiivisesti tulkittu uskonnonvapaus suosii tietysti ajatusta uskonto- /katsomusneutraalista valtiosta (lähinnä Ranskan laïcité-malli).
Ko ei ole mitään ’negatiivista’ uskonnonvapautta vaan neutraalia. Politiikan eli yhteisten asioiden hoidon tukeminen on valtiolle luonnollista koska valtio ON juuri yhteisten asioiden hoitoa harjoittava elin.
Tällä jo hyvin todettiinkin että mihin vedettäsiin ’kaikkia uskontoja tasaåpuolisesti tnulemisen’ rajat? Pitäsikä v valtion tukea esim. ’ litteän maan yhdistystä?’ (Amerikassa eräs uskonlahko joka ei usko maan pallonmuotosisuuteen kun siitä ei kerran ole Raamatussa aivan selkeää mainintaa!)
Minun puolestani saa kuka haluaa uskoa, että maa on litteä. Minä en usko, mutta ei kai toisen uskoa tarvitse paheksua. Vai tarviiko? Sitäpaitsi pannukakku on hyvää.
Mmm, suvaitsevaisuutta;) Mutta tulisiko litteän maan porukkaa monimuotoisuuden nimissä tukea valtion taholta?
Eli valtion pitäisi tukea vain sinun uskomuksiasi? Eli mitä valtio sitten saisi tukea?
Ai, kertokaas mulle, että minkä muotoinen maa on? Onko Osmo ja Risto samaa mieltä Sepon kanssa, että maa on pallonmuotoinen?
Mun mielestä maa on ihan sopivan muotoinen. Eikös olennainen kysymys kuitenkin ole, onko järkevää että valtio tukisi littanan maan porukkaa, koska uskomus on heille tärkeä? Siis muuten kuin takaamalla edellytykset uskomusten vapaudelle, mikä luonnollisesti on valtion tehtävä.
Minä olen enempi sillä kannalla, että ainakin rahat uskomusten kanssa puuhailuun hommaa jokainen ryhmä omin päin. Mielestäni ei ole myöskään tarpeellista erityisesti kirjata lakeihin tukea uskomuksille.
Ei niitä voisi jättää ilman. Tukeehan valtio vapaa-ajattelijoita ja kirkkoakin. Millä perusteella voisi laittaa eri asemaan?
Tuen perusteena ei minusta oikein järkevästi voi olla uskomuksen laatu. Ei valtio tue kirkkoakaan siksi, että ”on niin mahtavaa kun teillä on niin hieno jumala”. Tuki järjestö- ja yhdistystoiminnalle on asia erikseen. En ole ihan varma, mutta en usko että Suomessa voisi saada julkista taloudellista tukea esimerkiksi litteän maan yhdistyksen aatteelliseen toimintaan. Mutta jos voi, tuo Turtiaisen visiohan on jo toteutunut.
Jori pystyy varmaan tarkemmin perustelemaan, millä perusteella esimerkiksi Vapaa- ajattelijat saavat. Muistelen jäsenien mukaan tulevan jotain tukea lehdestä tai vastaavista. En nyt itse muista. Tästä on niin kauan. En tarkoittanutkaan, että sen litteän maan takia saisi, mutta jos tällaisessa olisi riittävästi mukana, niin muilla perusteilla.
Toki tiedän, ettei litteän maan yhdistys taitaisi sada Suomessa kannattajia. Mutta noista pallonmuotoisen maan kannattajista en ole ihan varma. 😉
Se varsinainen keskustelun aihe kai kuitenkin oli, onko tälle Turtiaisen näkemykselle realistisia toteutumisen mahdollisuuksia:
Tätä kaikkea valtion tulee tukea aktiivisesti: eri uskontoja / katsomuksia, ajattelutapoja ja ilmaisuja.
Olen siis sitä mieltä, että valtiolla ei ole eikä pitäisi olla tuollaisia velvoitteita uskomusjärjestelmien suhteen.
Eija: Tukea on pienempi kulttuurilehtituki ja isompi yleisavustus. (Minusta va-liiton pitäisi luopua ainakin viimeksimainitusta. Vaan yksinpä taidan jäädä tämän ajatuksen kanssa va-liitossa edelleen.) Yleisavustukselle ei ole mitään selvästi auki purettua perustelua.
Pitäsikö siis valtion TUKEA monimuotoisen uskonnonvapauden nimissä litteän maan yhdistyksiä? Vastatkaas kysymykseen älkääkä vaihtako puheenaihetta, please?
Heh, mie nyt oottelen, että saan tietää, että pitävätkö Risto ja Osmo maata pallonmuotoisena.
Siis mitä maata Eija tarkoittaa? Tätäkö Suomenmaata? Enemmänkin se taitaa olla pöllönmuotoinen kuin pallonmuotoinen.
Mitäs kiertelyä Osmo tuo on ? Onko maaplaneetta pallon muotoinen sinunkin mukaasi, niin kuin Seppo antaa ymmärtää? Ei tähän ole vaikea vastata.
Ai Eija tarkoittaa yhtä pikkuplaneettaa, jota jotkut sen asukit nimittävät ”maaksi”, vaikka suurin osa sen pinnasta onkin vettä. Se lienee todella pienehkö, pyöreähkö ja pehmeähkö ja kiertänee ellipsin muotoista rataa jonkin pikkutähden ympärillä, jota yksinkertaiset maaihmiset auringoksi kutsuvat. Onko se täysin pyöreä, ei siitä kai ole tarkkaa tutkimustietoa olemassa.
Että ette sitten uskalla/halua ottaa kanta siihen,pitäsikö valtion uskonnollisen moniarvosiuuden ja uskonnonvapauden nimessä TUKEA litteän maan yhdistyksiä? Pitääkö mun odottaa vastausta yhtä kauan kun Brita Koivusen Kustaataan?
Eiköhän siitä päätä poliittiset puolueet eikä me veronmaksajat äänestäjäparat.
Nykytiedon mukaan tiedettyä on, että maapallo ei ole pyöreä. Se on lähinnä ellipsin muotoinen, mutta ei sellainenkaan kirjaimellisesti. Vaan on siis enemmänkin päärynänmuotoinen. Näin opetetaan lukion maantiedossa. Toki tukekoon valtio heitä kuten muitakin joko pallon muotoisen tai littanana maapalloaan pitäviä veroja maksavia kansalaisiaan. Koululaitoksen on tarkoitus kuitenkin kasvattaa itsenäisiä ja itsenäisiä yksilöitä yhdessä heidän vanhempiensa kanssa, jotta he olisivat kykeneviä itsenäistymään ja tekemään itsenäisiä päätöksiä sen tiedon valossa, jota he saavat niin kotontaan kuin koulusta.
Juu. Olen antanut kertoa itelleni, että monien mielestä päärynänmuotoinen takapuoli on kauniimpi kuin omenanmuotoinen. Littanasta ei tunnu kukaan tykkäävän.
Koko länsimaiden sivistyksen pohjana on Jumalan kymmenen käskyä: Kunnioittaa Jumalaa, viettää lepopäivää, kunnioittaa vanhempiaan, varoa tappamista, haureutta, varkautta, valhetta ja toisen omaisuuden himoitsemistä. Jos nämä Rakkauden Jumalan elämää suojaavat lait poistetaan yhteiskunnasta, tilalle astuvat kaikki synnit väkivaltaisina ja elämä on kaikille täysin turvatonta. Jumalaan uskovat ovat onnellisimpia, sillä vaikka heitä vainottaisiin ja heidät tapettaisiin, he pääsevät Taivaaseen, sillä ”Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto” (Fil.1:21).
Suomessa on jo joitakin vuosikymmeniä ollut kaksikin lepopäivää viikossa. Ei se ainakaan Raamatun mukaista ole. Ehkäpä piittaamattomuus Jumalasta onkin saanut alkunsa tästäkin asiasta. Jos työssä käyvät tekisivät työtä kuusi päivää viikossa, jäisi vähemmän aikaa synnintekoonkin.
Niinpä Osmo, kunnon uskovan tulisi ensimäisenä pikapikaa luopua ylimääräisestä suruttomien itselleen
hankkimasta synnillisestä vapaapäivästä ja noudattaa asiassa Jumalan lakia!
Niin tulisi Seppo. Ja eläkeikä olisi nostettava 75 vuoteen.