Jokainen, joka lausuu uskontunnustuksen, uskoo jossain kohtaa eri tavalla. Siis omassa yksityisessä mielessään, mutta pitää yleensä mölyt mahassaan. On enemmän kuin turhauttavaa alkaa vääntää esimerkkisi siitä uskooko todella neitseelliseen syntymään vai ymmärtääkö sen uskontoon kuuluvana ylevöitetyn selitysmaailman itseymmärryksenä..
Minä uskon miten osaan, en niin kuin on opetettu.
Usko joka ei vastaa minun kysymyksiini, on jonkun toisen uskoa.
Eletty uskonto ei ole koskaan oikeaoppisuuden ylistys.
*
Espoon piispa Kaisamari Hintikka otti tämän ”omauskolaisuuden” asian esiin piispainkokouksen avauksessa Kirkkonummella (5.9.): ”Kristilliseen oppiin liittyvissä kysymyksissä kirkossamme ei suoranaisesti vaieta, mutta ei keskustellakaan. Keskustelua kaivataan, mutta samalla sitä pelätään. Pelkoa tuntuu synnyttävän oikeassa olemisen kulttuuri: omasta opintulkinnasta poikkeavat näkemykset eivät synnytä halua kuulla enemmän, vaan tarpeen tuomita muita. Toisten vähättely ja polkeminen synnyttävät hengellisen väkivallan kokemuksia.”
Niinpä.. Hintikka listaa, että jo nyt kirkossa opetetaan eri tavoin ainakin pelastuksesta, sakramenteista ja kirkon virasta. Iso erilaisten opetusten temmellyskenttä on Iso Kirja.
*
On tietysti eri asia, miten piispat ovat eri mieltä kirkon peruskäsitteiden tulkinnasta ja sanoituksesta kuin jos tavallinen taivaan tien tallaaja ymmärtää asiat niin kujin parhaaksi kokee.
Koskapa Jumala ei ole luterilainen, hän viittaa ystävällisesti hymyilleen kintaalla luterilaiselle (tai mille tahansa) oppihifistelylle.
Kell usko on, se uskon kätkeköön ja sitä hiljaa sydämessään tutkikoon.
Jos aina huutaa Jumala, Jumala, ei kukaan usko sitten kun piru tulee.
Se, mitä ajattelen Jumalasta, on eri asia kuin se miten tulen toimeen siinä sisäisen elämän tilassa, jota kutsutaan uskoksi.
*
Uskotko sinä kaiken mitä kirkko opettaa? Tai kaiken mitä kirkossa opetetaan?
Tarja Parkkila 08.09.2023 14:26
Haluan muistuttaa, että rienaat Jumalan ilmoitusta. Muistutan, vaikka tänne ne ovat hyvinkin sopineet.
”Etu” kohdallani se, ettei v. 30 alkanut kastajaliikkeen oppi ja opetus, eli Apt. 2. luku, ole kohdannut sekään vastustusta. Näin oli tämän lehden alkutaipaleella, kun Pekka Brofeldt oli päätoimittajana, kunnes hän joutuu eroamaan/erotettiin? koska hänen kirjoituksesnsa oli liian helluntalaisia.
Liian ”helluntalainen” pappi sysätään syrjään, mutta koska en ole pappi saan jatkaa.
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille… Älköön teidän sydämenne olkoon murheellinen älköönkä peljätkö. Joh. 14:27
Meille kaikille tulee synkkiä hetkiä, ja jollei meillä ole lujaa köyttä joka ulottuu synkän pimeyden lävitse, olemme alituisesti pelon vallassa. Satunnaisen ohikulkijan heittämä kivi voi särkeä Rauhan järven lasikirkkaan tyynen pinnan, jos emme ole oppineet luottamaan hänen läsnäoloonsa, joka voi rauhoittaa sielun ja säilyttää sen rauhan. Huolehdi vain siitä, että jätät aina kaiken heti hänen huomaansa – kaikki pikku murheet, kaikki musertavat vaikeudet, kaiken uskonpuutteen.
F. B. Meyer, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.
Mika,
Oletan, että osoitat tämän hyvän Mayerin kirjoittaman ajatuksen minulle. Siitä sitten minun tulisi nyhtää, kait, jotain tähn Tarja-tapaukseen(ko).
Uskon, että tämäkin rakentaa sinunkin ajatuksia, joista minäkin olen kiinnostunut lukemaan. Edes Raamatun kohta sellaisenaan ei hätkäytä, valaise, ellei sanomaan yhdy sinun hengen ja hengellinen elämäsi. Toisekseen, uskon, että sinulla on samat eväät kuin Mayer’lla, mitä hengelliseen viestiin tulee.
Kiitos Riitta. Nyt minun ei tarvitse Reijolle vastata, kun sinä teit sen puolestani.
Ei meidän uskomme aina riitä uskomaan esim. Jumalan kaikkivaltiuteen silloin kun tapahtuu jotain pahaa meille. Juuri tänään kärsin issiaskivuista. Silti kiitän hänen arvostaan ja se kiitollisuus kun on lahja Häneltä joka meitä rakastaa.
Pekka V. hienoa, että kykenet olemaan Jumalalle kiitollinen. Monet hurskaat kilvoittelijat ovat kärsineet monenlaisia ruumiillisia vaivoja, samanaikaisesti säilyttäneet uskon. Usko on avannut heille ymmärryksen jostakin toisesta todellisuudesta joka maailmaa hallitsee.
Pekka V., Ei ollut tarkoitus viedä sinulta kommenttivuoroa. Tartuin vain aiheeseen, koska oman kokemukseni kautta tiedän kuinka sitä saattaa pyöriä oman uskonsa ja ponnistelujensa ympärillä kuin oravanpyörässä, vaikka Jumala haluaa vapauttaa meidät elämään Hengen johtamaa rikasta elämää Kristuksessa. ”Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä” niin kuin Johannes Kastaja sanoi.
On kovin totta mitä kirjoitat. Näemme ihmisinä asiat niin perin suppeasta vinkkelistä. Jumala näkee kaiken kokonaisuutena iankaikkisuudesta käsin ja tähtää tärkeimpään eli pelastumiseemme. Siksi hänen tiensä ja vastauksensa meille ovat usein käsittämättömiä. Lohduttaudun ajatuksella että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi…”
Hän näki jo kaikki päivämme ennen kuin synneimmekään. On se perin ihmeellistä kun sitä miettii. Kevättalvella sairastin ärhäkän influenssan ja olin tosi heikossa kunnossa. Kun sitten voimat palasivat ja jaksoin taas lukea ja tutkia Raamattua, niin voi kuinka iloinen olin kun Jumalan sana ruokki nälkääni ja janoani!
Aina ei ole helppo uskoa kun sairaus ja vastoinkäymiset kohtaavat. Silloin muistan rovasti Olavi Peltolan sanoja: Kävi niin tai näin, näytti miltä näytti, saan jättäytyä tällaisenani Jumalan armon varaan.
Riitta S.
”Pohdin siis tärkeää kysymystä ”Uskonko uskooni”? Päädyin siihen, että jos uskon uskooni ja uskon pelastuvani oman uskoni perusteella, uskon omaan vanhurskauteeni eli toisin sanoen Jumalan tekoon minussa.”
En ole edes vihjaissut siihen minkä oletat olevan minun kantani!
Ydin on: Jotka Isän luokse tulevat ne Hän palkitsee, uskoontulolla, lahjoittamalla Uskon, lahjavanhurskautuksen. Että voitaisiin Jumalan tykö tulla on uskottava että Hän on.
Ihmisen ”työ” on nöyrtyä, suostua pelastukseen, jossa työssään Jumala lahjoittaa uskon. Tämä pakenee sinun tietoasi ja ymmärryksellä ei uskonasiat aukea. Hebr. 4:2.
Ja kun ollaan hiukka tarkempia menikö Arkkipiispa yhteistyölausunnoissaan liian pitkälle.
Teologian Maisteri sopii vihittäväksi papin kutsumukseen ulkomaallakin. Toki sielläkin pitää huolia lain ja järjestyksen tuntemus, ja jos asia yhteistyössä Suomen kirkon kanssa kielletään, jatko-opintoina ei muuta kuin suorittamaan.
On huikaisevaa katsoa viivanvetoja mitä kirkossamme tehdään itse aiheutettuina, ja jatkuvasti esilläolevina.
Reijo, en tunnista sinusta siitä mitä täällä olet kaiken kaikkiaan kirjoittanut, sitä helluntailaisuutta ja kristinuskoa, jota olen oppinut tuntemaan helluntaisten ystävieni kautta. Meillä oli sama usko Jeesukseen Kristukseen syntiemme Sovittajana ja Vapahtajana. Yhteys oli hyvä ja Henki sama. Nyt en enää asu samalla paikkakunnalla kuin he ja yhteydet ovat historiaa. Lämmöllä heitä kuitenkin muistelen.
Reijo, mitä tarkoitat? ”Tämä pakenee sinun tietoasi ja ymmärryksellä ei uskonasiat aukene. Hepr. 4:2 . Väität siis myös etten ole nöyrtynyt ja suostunut pelastukseen eikä minulla ole uskoa.
Tiedolla ja ymmärryksellä on ratkaiseva merkitys. En ymmärrä mitä tarkoitat? :)) Minulla on oltava tietoa kristinuskosta ja minun luettava Raamattua uskolla ja ymmärrykselläni. Augustinus sanoi: ”Uskon jotta ymmärtäisin.”
Paavali kirjoitti korinttilaisille, joiden seurakunnassa oli ihan villiksi mennyt kielillä puhuminen ja profetoiminen: ”Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.” (1. Kor. 14:15, KR-38)
”Veljet älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä”. (1. Kor. 14:20, KR-38)
Ei Raamatussa kehoteta ihmistä olemaan ymmärtämättä mitä hän lukee ja kuulee. Jumala on lahjoittanut ihmiselle ymmärryksen ja järjen. Ymmärrykselläni ja järkeäni käyttäen, lukutaitoani jne. (aivojani) minä tulkitsen sanoman sisällön merkityksen.
Luulen että sekoitat nyt ns. järjen päätelmät tähän. Se on eri asia.
Riitta,
Niin, olet muuttanut sieltä, missä olen syntynyt ja missä olen uskoon tullut, v. -56.. Olen kanssasi samaa mieltä että Kymenlaaksossa on aivan ihania ihmisiä ja ihania uskovaisia. Uskon myös, että kuulun samaan joukkoon, vaikka sieltä 1958 pois muutinkin. Samoja ”kymenlaaksolaisia helluntalaisia” olen tavannut ympäri maailmaa ja tuntenut kaikkialla heihin kuuluvani. Uskon, että sinäkin voit minut heihin sisällyttää.
Muusta huomenissa.
Katolisuuden ero protestantismiin on katolisen kirkon vakaumusta omistaa sellaista suusanallista tietoa mitä muut eivät tiedä.
Toki sitä ei jaetakaan muille, mutta sellaista uskon olevan.
On sitten eroja Ehtoolliskäytänteissä kuten ripissä, mutta olennainen ero on säännöllinen harjoitus kirkkouskovaisella.
Kastekin on kovasti samanlainen, niin meillä kuin heillä, se ei kokonaan vapauta perisynnistä vaan antaa rokotuksen kaltaisen vastuskyvyn synnin turmiota vastaan. Asiaa tulee eteenpäin harjoittaa niin ripissä kuin Ehtoollisen osallisuudessa.
Ripin ymmärtämisessä omaamme yleiseen synnintunnustukseen löytyy yksi merkittävä ero.
Luther yhdisti katolisen synnintunnon ja katumuksen yhdeksi katumukseksi mikä päästetään jos se katsotaan päätettäväksi.
Katolinen liturgia tässä huomaa askeleita hyvityksiin asti mitä seuraa kirkon palvelijan kehotus olla läsnä myös Herran Ehtoollisella.
Ovatko erot merkittäviä, en tiedä, mutta katolisuus yhdellä jos toisella tavalla vaatii enemmän.
Luther myös hyväksyi uskovan maallikon vastaanottaman ripin, asia oli Lutherille sakramentti kuten se on Augsburgin Tunnustuksessa, mutta tänne Pohjolaan saapui vain nyt Rauhanyhdistyksen, itsessään hyvä sovellus, malli missä seurakuntakin voi vakuuttaa Uskon Kuuliaisuutta kysyjälle. Toki Rauhanyhdistys päästää myös veljien läsnäollen kun aihetta on.
Jäipähän pois, mutta koska Rauhanyhdistysläisyys on tärkeä kirkollemme, vihkivät Piispamme mielellään Rauhanyhdistysläisiä kandidaatteja papin virkoihin.
Nyt Arkkipiispamme otti kantaa vahvasti naispappeuteen kielteisesti katsovien vihkimisiin ulkomaalla. Kun siellä traditio on voimissaan seuraannossa kuin Suomessa miksi ihmeessä näin ei voisi menetellä. Viestitettiihän sieltä, ”milloin tulemme Suomeen”. Tämä on Versus Versus hyvää polemiikkia.
Reijo kirjoitti: ”Ydin on: Jotka Isän luokse tulevat ne Hän palkitsee, uskoontulolla, lahjoittamalla Uskon, lahjavanhurskautuksen. Että voitaisiin Jumalan tykö tulla on uskottava että Hän on.”
Reijo, ”palkitsee uskoontulolla” Tosi kummallinen ajatus minusta. Jeesus sanoo, että kaikki tulevat vain hänen kauttansa Isän luo (Joh. 14:6) ja että Poika ilmoittaa Isän, sille, jolle Hän tahtoo hänet ilmoittaa. ”Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Matt. 11:27, Kr-38). Ja
”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois….Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet.” Joh. 6:37,40, Kr-92)
Jakeessa Matt.11:25, Kr-93 kerrotaan Jeesuksen ylistävän Isää, taivaan ja maan Herraa siitä, että hän on salannut tämän viisailta ja oppineilta, mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Tämä tarkoittaa evankeliumia ristiinnaulitusta Kristuksesta. Sillä sana rististä on hulluutta ja pahennusta kuten Paavali korintilaisille kirjoittaa.
”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: – Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus” (1. Kor. 1:18-24, Kr-92)
Ihminen ei voi milloinkaan päätyä itsestään käsin uskomaan evankeliumiin. Evankeliumi tulee ihmisen ulkopuolelta ja on ihmiselle vierasta ja outoa. Se on yksinkertaisesti todella sellainen paradoksi ja outo asia. ”Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä. Sen tähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja -kummia ja ihmeitä, ja sen viisasten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa”. Jes. 29:13-14
Viisaat ja älyniekat olivat Jeesuksen aikaan etenkin kirjanoppineita, ylipappeja ja fariseuksia, jotka eivät tunnistaneet Jeesuksessa luvattua ja ennustettua Israelin Messiasta, vaan halusivat murhata hänet. Paavali puhuu peitteestä, joka on juutalaisten silmillä. Tämä peite on myös kautta aikojen ollut kaikkien niiden ihmisten silmillä, jotka eivät usko evankeliumia Kristuksesta kun sitä heille julistetaan. Heille ei loista Kristuksen kirkkauden evankeliumi, vaan he pyrkivät lakia noudattamalla (joutuvat sitä madaltamaan) teoillaan itse sovittamaan itsensä Jumalan edessä (lakihenkiset) tai sitten he hylkäävät lain kokonaan ja elävät kuten lystäävät.
Lain siis 10. käskyn lain, jokainen ihminen ymmärtää ihan luonnostaan luontaisesti. Se ei ole meille vierasta. Kts. Room. 2:14-16. Lain hengellisenä tehtävänä on paljastaa synti ja ”tukkia suu” ja saattaa ihminen mahdottoman eteen syntiensä tähden ja näin lopulta murskata ihmisen omavoimaisuus ja tekopyhyys, johtaa ihminen todelliseen katumukseen ja parannukseen ja näin ajaa hänet Kristuksen luo vastaanottamaan evankeliumi yksin uskosta, yksin armosta.
”Ristin teologia merkitsee sitä, että valitsemme kärsivän Kristuksen. Teologian ja myös henkilökohtaisen uskon – jotka eivät ole koskaan kaukana toisistaan – ytimenä on silloin se, että Jumalan todellinen apu langenneelle ihmiskunnalle tulee aina ja vain, siis todellakin pelkästään, kärsivän Vapahtajan välityksellä. Kristus alistuu lyötäväksi synnin tähden. Hänellä ei ole ’muotoa’, johon edes uskonnollisesti virittynyt ja tunnelmallista sisäistä kokemusta etsivä paatunut ihminen voisi mieltyä.
Vastakohtana on kunnian teologia, vallan ja hierarkian Jumala, voimaevankeliointi, pukeutuminen Pyhän Hengen voimaan – nimityksiä on satoja. Samaa valtaa etsivät politisoitunut teologia, yhteiskunnalliseen valtaan pyrkivä kirkko ja kansainryhmien voimaannuttamista hakeva lähetystyö. Vasen ja oikea laita löytävät aina paikkansa. Synkeän perkeleen vastapoolina on aina valkoinen saatana. Kristityn suurin kiusaus on luopua ristin miehestä.” (Timo Eskola, Teologinen testamentti ja muita esseitä, IUSTITIA 37/2020)
Pahoittelen kommenttini pituutta.
Riitta,
Kohta ja kanta mihin minun sanomana viittaat ja pidät sitä ”Tosi kummallinen ajatus minusta”.
En maininnut Raamatun, Jumalan Pojan Uskonopin-kohtaa, Hebr. 11:6, koska sehän on kaiken perusta ja alku kaikkeen taivaaseen päätyvään. Tämän alun sivussa ei pidä ”vatkata” ihmisten oivalluksia, kuten Lutherin ristin tai kunnian teologiasta, tai Timo Eskolan ”parempia” määrietelmiä, kuin Raamatun ilmoitus.
Tällä tavoin alkaa haulikko hajottamaan niin, ettei yksikään hauli osu Itse Asiaan.
Hebr. 11:6 ”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee/kr. misthapodotes ne, jotka häntä etsivät.”
Jumalan luo ei voi tulla ja samalla vastustaa Häntä. Siksi on uskottava, että Jumala on. Tämän jälkeen ”alkaa” Jumalan työ. Ihminen ei tee eikä ole tehnyt mitään. Nöyrtyminen, alistuminen ei ole tekemistä.
Sielun pelastus, uskoontulo toteutuu tässä ajassa ja on Jumalan työ, palkkio niille, jotka Häntä etsivät. Uskoontulossa meistä tulee Taivaan Valtakunnan kansalaisia, jollaisina me kuljemme lopulliseen lepoon, tilaan Jeesuksen seurassa.
2.Piet.1. luku kertoo koko Jumalan ihmiselle valmistaman jutun. Kaikki alkaa Armosta ja ihmisen sen vaikutukseen suostumisesta. Palkkio tulee välittömästi, kun tulemme uskoon. Koin sen selvästi ja ihanasti 10-vuotiaana, niinkuin monet ystävänikin. Tuli halu kertoa sisäisestä tapahtumasta, onnesta mikä täytti kaikki toiveet, vt. 8. jae ”Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.”
Koettu lahjavanhurskautus, uskoontulo vaikuttaa, saa aikaan Jumalan tahdon mukaista tekemistä.
Jumalan Valtakunta toteutuu jokaisen uskoontulleen sisimmässä, niin paljon kuin itse sallimme. Eli vain ihminen itse voi rajoittaa Armon vaikutusta.
Siis tekeminen ei ole ihmisen tekemistä, vaan Jumalan Henkensä kautta aikaansaavaa toimintaa, eli: ”.. niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.”
Se, että ihmisen vaikutus ja puutteet häiritsevät, ei ole huoli, koska Jeesus toimii, opastaa ja nuhtelee uskoviaan tänä päivänäkin niinkuin Ilmestyskirjan 2. ja kolmas luku kertoo. Puutteita, syntejä, yli- ja alilyöntejä on hoidettu sitten Alkuseurakunnan.
Palataanpa blogistin kysymyksiin. Ensiksikin, on mahdotonta ja jopa autuuden vaarantavaa uskoa kaikkiin kirkollisiin opetuksiin ja opinselityksiin tämän hetken kansankirkossa.
Toiseksi, uskontunnustukset on kyllä tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti. Voidaan pohtia sitä, ymmärtääkö tavallinen rekkakuski haastateltaessa vaikkapa Kristuksen taivaaseen astumisen samalla tavalla kuin tätä asiaa uskonnonfilosofisesti tarkasteleva hurskas tohtorikoulutettava.
Kolmanneksi. Tästä ei käsittääkseni kuitenkaan pidä tehdä johtopäätöstä, että he uskoisivat kerrassaan eri tavalla ja että uskoja olisi lukematon kirjo tai uskonopin sanoitukset vain jonkun selittämättömän mysteerin sanoitusyrityksiä. Näin siksi, että usko on Jumalan Pyhän Hengen antama yliluonnollinen lahja ja uskonoppi sen keskeisen sisällön sanoitus.
Neljänneksi. Tähän pätevät myös Uuden testamentin lausumat: ”Tämä aarre on meillä saviastioissa” ja ”monessa me kaikki erehdymme” sekä ”nyt me katselemme kuin kuvastimesta”. Täydellisen ja epätäydellisen jännitteeseen on suostuttava: oikea, autuaaksi tekevä usko suuntautuu kohti Kristusta kuten Riitta edellä toteaa. ”Suo se armo mulle, että sinun haltuus jätän kuinka täss’ autuaaks’ tullaan” lauletaan rukoilevaisten Akreniuksessa.
”Uskontunnustukset on kyllä tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti.” Tuo vaatimus johtaa helposti joutavanpäiväiseen saivarteluun. Se voi alkaa vaikkapa sen pohtimisesta, mitä tarkoittavat mainitut suunnat: ’alas tuonelaan’, ’ylös taivaisiin’ ja ’oikealla puolella’.
Minulle usko on kaikkein vaikein asia uskonelämässä. Riivatun pojan isän uskoksi riitti se, että hän sanoi uskovansa, mutta tunnisti ja tunnusti samalla uskonsa heikkouden. Nyt kun en pääse kävelemään , kuin kumarassa ja joka hetki on varottava vääriä liikkeitä, niin onhan se vaikea uskoa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen tässäkin tilanteessa ja samalla säilyttää tyyni ja rauhallinen mieliala. Minulle usko merkitsee jatkuvaa taistelua. Samalla käsitän uskon lahjana ja suurena Jumalan armon osoituksena. Hänhän voisi sen ottaa pois milloin vain ja pudottaa toivottomuuteen. Sellaiset ajat uskoville on hyvinkin terveellisiä, jolloin kaikki näkyvä ja tuntuva armo otetaan pois. Niille jotka ovat päässeet maistamaan Herran hyvyyttä on tuonkaltainen aika hyvin vaikea koulutusaika. Silti juuri siinä Jumala vahvistaa uskoa. Juuri silloin, kun ei ole mitään muuta turvaa, kuin huokaus: ”Jeesus älä jätä”.
Hengellinen todellisuus on sellainen, että Jumala ei halua ottaa uskoamme pois, sillä Hän rakastaa ihmiskuntaa. Eriasia on sitten se, jos itse haluamme luopua Hänestä. Jumala kunnioittaa ihmisen omaa tahdon valintaa viimeiseen asti.
Näinhän se asia on SAMI, mutta kokemus siinä tilanteessa, että näkyvä ja armon kokemuksellinen puoli katoaa, eikä aiemmasta rikkaasta hengellisestä elämästä jää mitään. Silloin asian kokee toisin. Alkaa pelätä, että sen viimeisenkin uskon rahtusen menettää. Siinä oppii sitä, miten täysin on pelkän armon varassa.
Pekka V.
Armo toimii ihmisen hyödyksi. Armo vetäytyy toisinaan, toisinaan taas täyttää ihmisen, se toimii näin ihmisen hyödyksi. Armo vallitsee monimuotoisena, johdattaa sielua monin eri tavoin virkistäen sitä Jumalan tahdon mukaan. Armo valmentaa sielua monin eri tavoin asettaakseen sen ennalleen täydellisenä, moitteettomana ja puhtaana Taivaalliselle Isälle.
Kirkon kilvoitusperinteessä tunnetaan armon eri vaikutukset ja niistä on myös paljon kirjoitettu, näitä tiloja on eritelty ja selitetty. Pitää vain löytää nämä tekijät jotka näistä asioista puhuvat.
Kirja suosituksena voisin mainita Suomen evankelis-luterilaisen rukousveljestön julkaisemat Makarios / Symeonin homiliat . Tuossa katolisen Emil Anttonin kirja arvostelu ohessa: https://hapatusta.net/2020/11/16/kaksoisvirranmaan-kortti-symeon-mesopotamialainen-eli-makarioksen-homiliat/
Kiitos Sami. Onpa herkkua.