Ecclesia semper reformanda! Kirkkoa on aina uudistettava! Entinen pankinjohtaja ja kirkon luottamushenkilönä ja linjanvetäjänä toimiva Ahti Hirvonen liittyy vahvasti tuohon vanhaan iskulauseeseen: Kirkkoa on aina uudistettava. Kirkkoa on Hirvosen mukaan erityisesti näinä aikoina uudistettava,
Ahti Hirvonen lausui ajatuksiaan julki Suomen Kuvalehden haastattelussa. Hän tiivistää ajatuksena toteamalla, että ellei kirkkoa uudisteta pitää perustaa uusi kirkko. Hirvosen ajatukset voivat tuntua liian radikaaleilta, mutta niitä pitää myös kuunnella ja arvostaa. Ahti Hirvonen ei ole kuka tahansa kirkosta ajatuksia esittävä ”entinen pankinjohtaja” vaan hänellä on pitkä perspektiivi kirkkomme elämään ja hallintoon. Talousmiehenä hän näkee asian vahvasti myös talouden näkökulmasta.
Kirkostamme voi otsikon tavoin kysellä pitääkö olla uusi, uudistettu, mullistettu vai lannistettu kirkko. Moni tekijä voisi viitata siihen, että jälkimmäinen eli lannistettu kirkko on toteutumassa. Sitä emme kuitenkaan halua.
Kirkossamme on viimeisten reilun parinkymmenen vuoden ajan ollut uudistusten ”aalto”. Kirkon uudistukset ovat olleet toiminnallisia ja sisällöllisiä vaikkakin nyt juuri ajankohtaisena on esillä ja päätettävänä kirkon rakennemalli. Kirkossamme uudistettiin siis virsikirja, Raamattu (uusi käännös), Evankeliumikirja, jumalanpalvelusten kirja, toimitusten kirjat, katekismus, rippikoulusuunnitelma ja paljon muuta. On synnytetty paljon myös erilaisia strategioita. Niistä viimeisin on kirkkomme uusin strategia Kohtaamisen kirkko.
Kaikki edellä oleva on hyvää, kaunista ja tarpeellista. Se ei kuitenkaan ole vastausta niihin kysymyksiin, joita kirkolla on nyt edessä. On hyvä myös huomata, että kaikki edellinen toteutui melko hyvien taloudellisten aikojen ja kasvun vuosien aikana. Nyt edessä ovat toisenlaiset ajat ja ”pää on tulossa vetävän käteen” melko pian.
Joku voi pitää Hirvosen linjauksia kirkon ”mullistamisena”, jollaiseen ei olla valmiita ja joka ei ole mahdollista monien ”reunaehtojen” tai muutoksia rajoittavien asioiden vuoksi. Itsekin pidän tärkeänä jatkuvuutta ja entisen hyvän pohjalle rakentamista. Silti päädyn Hirvosen lailla siihen, että joitakin suurempia ja konkreettisia muutoksia tarvitaan. Vaikeampi on löytää viisautta siihen, mitä nuo konkreettiset muutokset ovat ja miten niihin päästään.
Edelliseen jatkaen voisi yrittää nostaa joitakin tavoitteita kirkon uudistamiseen. Ensimmäinen on tietysti se, että ”kirkko olkoon kirkko”. Tämä itsestään selvä päämäärä on syytä lausua ääneen. Siitä, mitä se tarkoittaa, on tietysti monia näkemyksiä. Kirkon strategia pyrkii osaltaan vastaamaan siihen. Kirkkomme luterilaista itseymmärrystä pitäisi avata ja vahvistaa enemmän.
Kirkkomme pitäisi olla joustavampi ja ketterämpi sekä toiminnan että talouden osalta. Joustavuutta ja ketteryyttä tarvitaan paikallistasolla seurakunnissa ja yhtymissä ja sitä tarvitaan kokonaiskirkon tasolla. En ole koskaan ollut organisaatiomme kritisoija, mutta pian tulemme kaiketi siihen, ettei meillä ole varaa pitää näin laajoja ja perusteellisia rakenteita yllä. Joustavuus ja ketteryys liittyvät vahvasti myös seurakuntien toiminnan tapoihin. Niissä on varmasti paljon säilytettäviä, mutta paljon voisi tehdä myös toisin, joustavammin, ketterämmin, yhteisöllisemmin.
Yksi kirkon uudistumisen päämäärää liittyy juuri niukkenevien resurssien käyttämiseen. Resurssit pitäisi voida ohjata suurelta osin paikallistasolle ja kirkon tehtävän toteuttamiseen. Tähän liittyen tiedämme, kuinka vaikea on muuttaa syntyneitä rakenteita ja toimintamalleja paikallistasolla ja kokonaiskirkon tasolla. Paljon peräänkuulutetussa ”keskushallinnon keventämisessä” tullaan myös kipeään kysymykseen siitä, kenen työ on erityisen tärkeää ja kenen vähemmän tärkeää. Joka tapauksessa kirkko voi tarjota työtä jatkossa paljon pienemmälle joukolle ihmisiä kuin nyt.
Kirkon ja sen paikallistason toiminnan uudistamiseen voisi Hirvosen ajatusten lisäksi lainata vaikkapa Tamin teesejä ”teamspiritistä” ja muusta vastaavasta. On suuri ero, tehdäänkö työtä säilyttävällä ja vanhoja asemia puolustavalla ”puolustustaktiikalla” vai tehdäänkö sitä uusia avauksia ja malleja ja ihmisiä tavoittavalla ”hyökkäystaktiikalla”. Innostunut työote voi onnistua vain silloin, kun työntekijät ja seurakuntalaiset innostuvat yhdessä ja innostavat toisiaan.
Kirkolliskokous aloittaa vuoden ensimmäisen istuntoviikkonsa ja tekee tärkeää työtä. Arvostan myös Kirkkohallituksen ja sen osastojen tekemää työtä. Se on kuitenkin sanottava, että paikallistason seurakuntatyöllä ja keskushallinnon työllä ei monen työntekijän tai seurakuntalaisen kohdalla ole juuri kosketuspintaa tai kosketuspinnat ovat välillisiä. Esitänpä tähän myös ”hirvosmaisesti” kysymyksen: Voisivatko hiippakunnat olla toiminnan osalta jotenkin ”tulosvastuullisia” yksiköitä kirkossamme?
Kirkon uudistuksen yksi osatekijä on elävän rukous- ja jumalanpalveluselämän ja toisaalta arjen kristillisyyden ja lähimmäisen rakkauden toteuttamisen liittyminen elävästi yhteen. Yhteiskunnassamme olisi tilausta jonkinlaiselle suomalaiselle vapautuksen teologialle, jossa seurakunnat voisivat olla paremman ja oikeudenmukaisemman elämän etsimisen yhteisöjä. Uskaltaisimmeko tähän liittyen kirkossamme asettaa suuren kysymysmerkin jatkuvaan kasvuun perustuvalle elämänmallille hyvinvoinnin lähtökohtana? Ja uskaltaisimmeko etsiä toisenlaista mallia, vaikka aika ei vielä taida olla sille kypsä?
Toivo Loikkanen
” Jumalanpalveluskäytännön kehityslinjoja ”.
Jumalampalveluskeskustelun virikkeinä ovat olleet kansainväliset kokemukset .
Toisaalta huoli jumalanpalveluksen pysymisestä teologisesti kirkon elämän ja toiminnan keskuksena.
Laajentuneet teologiset keskustelut ovat ravistelleet perinteistä jäykkää kirkkoa , sen asemasta seurakunta toiminnan kokonaisuudesta.
Helsingin Johanneksen kirkkoon suunniteltiin jumalanpalvelus ja musiikkitoiminnan keskuksen tuottama ohjelma.
Jumalanpalvelus koulutus lisääntyi , ensisijassa koulutus oli suunnattu papeille ja kanttoreille , mutta myös seurakunnan muille työntekijöille . Tarkoituksena eri työntekijäryhmien yhteistoimintakoulutuksen syventämisestä. Koulutus antoi työntekijöille tiedollista ja taidollisia valmiuksia. Sen johdosta jumalanpalveluselämä vahvisti seurakunnan toimintaa kokonaisuudessaan. ( Kokelilu seurakunta , tähän kokeiluun ei kuulunut Tuomasjoukko , eikä Ahti Hirvonen, samanaikaisesti Agricolan kirkossa alkoi kokeilujen joukossa Tuomasmessu , jonka suunnittelussa Ahti Hirvonen oli joukkoineen ), siitä suunnittelusta ja toteutuksetsa on tullut uusia rakenteellisia muotoja.
Johanneksen kirkon kokeilussa , seuramuntalaisten mahdollisuus toimia jumalampalveluksessa .
Varsinaisen jumalanpalveluksen lisäksi seurakuntalaiset olivat mukana valmistelemassa eri osien toteutustapoja. Luottamushenkilöt ja neuvoston jäsenet olivat mukana jumalanpalveluksen suunnittelussa , päättämässä siitä , mitä kaavoja seurakunnassa käytetään. Tämä omalta osaltaan edisti jumalanpalveluksen mieltämistä kaiken seurakuntatoiminnan keskukseksi.
Laajemmassa kokouksessa kysyttiin , haluavatko seurakuntalaiset jumalanpalveluksen kehittämistä , heidän tuntemansa messun suuntaan. Jolloin selkeästi erottui kolme eniten kannatusta saanutta , perhejumalanpalvelus , hiljaisuuden messu ja Tuomasmessu.
Seurakunnalla on oma tehtävänsä jumalanpalveluksen vuoropuhelussa Jumalan kanssa. Jokaisen paikkakunnan kaikki kastetut on kutsuttu jumalanpalvelukseen rukoilemaan.
Seurakunnan osallistuminen antaa jumalanpalvelukselle missionäärisen , diakonisen ja papillisen ulottuvuuden. Osallistuva , tunnustava , ylistävä ja veisaava seurakunta antaa uskostaan muistutuksen papillisen tehtävänsä suhteesta ympäristöön ja koko luomakuntaan. Seurakunta käyttää arkielämässään Jumalan lahjoja vastuullisesti .
Jumalanpalvelus on seurakunnan suuri rukous uhri.
Tämän olen oppimut kirkon uudistuksesta , enempään en osallistu, enkä ota kantaa , olen läksyni oppinut . Olin kutsuttuna ja myös pois lähetettynä.
laila h flink :”…olen läksyni oppinut . Olin kutsuttuna ja myös pois lähetettynä.”
Et varmasti ole ainoa ”pois lähetetyistä”. Kuitenkin toivon meidän ”pois lähetettyjenkin” puolesta, että kirkko pystyy uudistumaan ja pitämään pintansa. Se on Suomen ainoa todellinen arvoyhteisö ja jos se menetetään, olemme varmastri ”ryssämme ansainneet”.
Toivon voimia kirkon hallinnolle ja piispoille tässä(kin) vaikeassa tilanteessa, jossa heidän on tehtävä raskaat päätöksensä.
Laila: Kiitos hyvästä kommentistasi. Tuntuu hieman pahalta tuon kommenttisi loppu. Toivon, että voisit olla mukana myös omassa yhteisössäsi ja että ajatuksiasi ja mahdollista panostasi arvostettaisiin.
Meillä aloitetaan ns. messuryhmät, joista on hyviä kokemuksia mm. Haapavedeltä ja muualtakin. Lähdemme rohkeasti kutsumaan erilaisia ja aivan tavallisia seurakuntalaisia messujen valmisteluun ja toteutukseen.
Tuula, Olen tästä samaa mieltä:
”Se (kirkko) on Suomen ainoa todellinen arvoyhteisö ja jos se menetetään, olemme varmastri “ryssämme ansainneet”.Toivon voimia kirkon hallinnolle ja piispoille tässä(kin) vaikeassa tilanteessa, jossa heidän on tehtävä raskaat päätöksensä.”
Toivo Loikkanen,
Kiitos vastauksesta, jossa kirjaimellisesti ”sydämeni saa levätä”. Ryssä oli nimitys, jota mm. isäni käytti kun puhui heidät kotiseudultaan karkoittaneesta totalitarismista. Kotiseutunsa nykyisiä asukkaita hän ei koskaan sanonut ryssiksi. He olivat hänen ystäviään, jotka ripustivat seinälleen Suomen lipun mm. hänen kotiseuduleen tulonsa kunniaksi.
” Kuka tiesi mitä merkitsee tahtoa ”.
Sinulle joka uit vuosisataisessa kääntöpiirissä . Suomalainen sinä olet , Suomalaisesta maasta , Suomen kamarassa kasvanut. Pilviä hipovilla unelmilla uneksit. Tulit pohjoisen maan elinhermoksi , voimalähteeksi , niin sinä kuljet ikivihreydestä valkeuteen. Tiesi on kuin tuulen humina ja kohiseva korpi , mikä yön ylistyslaulu , voiman ja tahdon virta. Sen voima jauhaa uutta maailman kuvaa . Puu elää ja viheriöi , milloin honkana , milloin koivuna ja vaikkapa tervaleppänä . Perinjuurin Suomalaisena ja ikivihreänä , ajasta aikaan olet tervehditty , ikivihreä.
Jokaisen päämäärän saavuttamiseksi , oli se sitten asetettu korkealle tai matalalle , vaaditaan lujaa tahtoa ja kestävyyttä.
Katolisen kirkon erikoisuutena oli kauttaaikojen ollut piispalliseen johtovaltaan keskitetty luja järjestys. Suomen keskiaikaisen kirkon kehitys katolisena aikana on tästä todisteena savossakin , piispa Maunu Tavastin toiminta savon seurakuntaolojen parantamiseksi . Piispa oli mukana Söderköpineinin piispainkokouksessa v. 1441 , tekemässä päätöstä , että , isämeidän – rukous , uskontunnustus ja ave – Maria ylistys oli käännettävä kansankielelle , jota pappi toistamalla ne kansalle kirkossa saisi seurakuntalaiset oppimaan kristinopin alkeita. Olosuhteissa jossa kirkkoherrat noinaaikoina hoiti virkaansa , ovat olleet varsin tukalat.
Kirkkoherran pappilaan sijoitettu kohtuuttoman raskas sotilasmajoitus ja kaikkea muuta vieraan pitoa , oli työlästä hoitaa.
Tarkkatietoinen Mathias Akiander , Venäläisten kronikkojenkin asiantuntia toteaa, että ” kristinoppi ” , ei tullut savon asukkaille Viipurin kautta . Suomen Roomalaiskatolisen vaikutuksen ovat valmistaneet maaperää läntisen katolisen kirkon valtaan pääsylle.
Ruotsin valtaoikeus tuohon aikaan savossa ja koko itä- Suomessa todettiin olleen melko tuntematonta , silloisessa linnan hallinnossa oli linnanpääliköllä oikeus käyttää kuninkaan tuomiovaltaa , valtiooikeuden mukaisesti. Keskiajalta saakka oli liikuttu maasta toiseen . Savonlinna oli keskeinen paikka tuolloin , nyt on aika toisenlainen , matkustaminen ja yöpyminen moniasioista matkustamista ajatellen . Vastustusta oli silloinkin. Nyt on aika aloittaa vierailuja monimuotoisesti , ystävien välillä.
laila h flink :”Tarkkatietoinen Mathias Akiander , Venäläisten kronikkojenkin asiantuntia toteaa, että ” kristinoppi ” , ei tullut savon asukkaille Viipurin kautta ”
Eipä niin. Paavi Gregorius IX kirjoitti joulun alla 1237 Upsalan piispoille, kuinka ”Kansa, jota nimitetään tavasteiksi ja joka muinoin suurella työllä ja vaivalla oli tullut käännytetyksi katoliseen oppiin, oli lähellä asuvien ristin vihollisten avulla jälleen vajonnut entiseen erhetykseen. Muutamien barbaarikansojen ja perkeleen avulla se nyt hävittää juuriaan myöten Jumalan kirkon uutta istutusta Hämeessä.”
Me muinaiset novgorodilaiset ortodokseiksi kastetut karjalaiset kuuluimme noihin ”barbaarikansoihin”, joita vastaan katolinen kirkko järjesti ristiretken. v. 1240. Novgorodilainen ruhtinas Aleksanteri löi ristiretkeläiset Neva-joella 15.6.1240 käydyssä taistelussa.
Novgorod alistettiin moskovalaisille v. 1471 ja v. 1570 Iivana Julma hävitti Novgorodin.
1983 lokakuussa seurakuntien talousneuvoston neuvottelupäivillä tutkimuslaitosjohtaja Harri Heino totesi Tässä Elämä kampanjan tuloksia arvioidessaan, että Jumalanpalveluselämän osalta tulokset ovat heikot, mutta pienryhmätoiminnan osalta hyvät. Piispa Samuel Lehtonen puheessaan Helsingin hiippakunnan kirkkoherroille ja kanttoreille 13.10.1983 painotti sitä, että Jumalanpalveluselämään kohdistuvaa arvostelua on kuunneltava. Samalla Hän totesi perinteessämme olevan aarteita ja voimavaroja, jotka vain odottavat käyttöönottamista. Sen jälkeen on päällikkösillalla tapahtunut miehistönvaihtoa, mutta mikä on muuttunut vai onko sittenkään ollut edes tarkoitus muuttaa mitään. Yhteisesti seurakunlaisten kanssa toteutetusta Jumalanpalveluksesta puhuttiin jo 80.tä luvulla. Jokainen voi katsoa ja huomata, mitä on tapahtunut ja miten valmiita ollaan oltu muuttumaan. Eri teemoja synnyttämällä uhraamalla niiden valmisteluun lukemattomia työtunteja on saatu vähän aikaiseksi ja nyt ollaan tilanteessa, missä taas synnytellään uusia teemoja aktiivisuuden lisäämiseksi, mutta nyt asia on sillä tavalla erilainen, että kirkko voi niinsanotusti jäädä junasta, koska Se on ehtinyt mennä. Kyllä askartelemisessa jokin kohtuus pitäisi säilyttää, kun nyt ollaan valmistelemisessa vihkikäyttöön kaavaa, missä huomioidaan toisen tai molempien jo olemassaolevat lapset. Jos tätä vihkivä pappi ei ole osannut tähän asti ajatella, niin kovimpa on huolta aiheeseen. Sekään ei muuta äskeistä, jos ja kun kaavaan olisi tulossa lupaukset. Nytkään kirkkomme ei kasteen yhteydessä annettavia kummilupauksia arvosta ja kunnioita sen vertaa, että antaisi jäsenilleen sielun hoito-opetusta. Oma asia on sitten katsoa uskontomme sisältöä, mutta siihen palattaneen toisella kertaa.
Usko uudistuu meissä jokaisessa Jeesuksen edessä parannusta tehden. Parannuksen teko alkaa aina yksilöistä, joten kirkossakin mitä vaikutusvaltaisemmat ihmiset tekevät aitoa parannusta ja ojentautuvat Sanan mukaan, se voi vaikuttaa uudistumisen kaipuutta myös muissa. Sillä parannuksenteko on elämäksi (Apt.11:18), onhan Herran pelko on elämäksi (San.23). Vain hengellisen herätyksen kautta syntyy aitoa uskoa Jeesukseen ja sen mukaista elämää kirkossa. Uskossa Jeesukseen näemme Jumalan Sanan kautta ihmiset ja asiatkin uudella terveellä tavalla. Siis ei mullisteta, eikä lannisteta vaan Jumalan tahto on uudistaa ihmiset.