Onko uskon korjausvelka jo liian suuri? Säilyykö usko, kun sitä toistetaan samoin sanoin? Vai säilyykö usko, kun sen uudistaa ja ydin elää? Kirkkokäsikirja vai Jeesus -liike? Seinänvierus- vai järjestöusko? Valitse tarpeisiisi sopiva uskotyyppi! Päivi Räsäsen ja Kari Kanalan välissäkin on tilaa!
Valitse sitten uskollesi sopiva syvyys. Riittääkö syvyydeksi, että usko tuntuu toimivalta ja uskovaisuus kotipaikalta näin meidän kesken? Onko uskon sopiva syvyys sama oppi eli ideologia, yhteinen dogmi. Vai voisitko jo kaivautua dogmaan, uskomme sisällön kokonaisuuteen? Siis sinne, minne sielun pelastus ulottuu, vaikka olisit yössä yksin pimeän metsän keskellä. Ilman kavereita? Yksinäisessä tilassa tuntien, että maailma jossain haukkoo viimeistä henkeään.
Ota käyttöösi sopivat uskon kannattimet ja korit! Voitko vihdoin lukea Raamattua rauhassa takertumatta selityksiin – sielun ravinnoksi? Vai onko tärkeää vain pysyä oikeassa korissa? Kannatteletko sinä uskoa vai usko sinua? Onko kannattimista uskon korvikkeeksi?
Täydennä uskosi kokonaisuus haluamillasi lisäosilla. Annatko perinteisten virsien soida vai tilaa kunnon räimeelle? Vai onko paras saada olla ihan hiljaa? Olisiko sopiva lisäosa kahdenkymmen kilon rinkka selässä kuin parruista veistetty risti? Niinpä niin.
Otsalampun valo ei ulotu kauemmas kuin otsalampun valo ulottuu. Sen pätkän kävelee muutamassa minuutissa ja sitten on saatava valoa uuteen kiilaan. Nyt on oikea hetki katkaista korjausvelan karttuva pimeys. On aika uusia sisäisen varmuuden säilytysjärjestelmä. On aika alkaa kulkea uskon tietä aikuisen askelin!
(Tämän blogin idea heräsi rautakaupassa, säilytysjärjestelmien mainoksen äärellä. Ja se sai muotonsa elämänmittaisen tuumailun reunamerkinnöistä)
Onko uskosta tullut liian kuristava epäjumala, eihän uskominen ole muuta kuin, että uskotaan johonkin, mitä toivotaan. Jos toivo on mahdollisuuksien ja todennäköisyyksien rajoissa, uskominen on helpompaa, kuin jos se olisi ylimitoitettu.
Toivon kohde voi olla avioliitto, lapsi, yritys, oma talo, terveys, joku unelma ym. kuten oskonnon uskottelema ikuinen elämä ihmiselle räätälöitynä armon osoiteuksena ja rakkauden täyteytenä ilman ansioita. Uskoon sisältyy siis myöskin epäusko, ei uskota, että omin voimin pystytään mitään saavuttamaan, koska meissä asuu synti jo syntymästä, eikä edes kaste sitä poista.
Meidät on masennettu uskomaan, että olemme aina syntisiä, eikä meitä auta muu kuin kirkon lupailema armo. Lupaus on tietenkin naurettava, koska uskon ja epäuskon välinen ristiriita ei sillä poistu. Se pysyy, koska tämän uskon syvin olemus on ristiriita ja paha puhe, johon pitää uskoa, mutta jota ei saisi olle lähimmäisenrakkaus teemasta johtuen.
Aina me jotakin toivomme tulevaisuudelta, ja joko uskomme sen toteutuvan, tai olemme epäileväisiä. Jos ihminen uskoo paranevansa vaikeasta sairaudesta, se tarkoittaa, että hänellä on voimakas elämän halu, ja hänen elimistönsä reakoi siihen positiivisesti, ja pistää pelastavat solut liikkeelle. Jos ihminen luovuttaa ja masentuu, eikä usko paranevansa, hänen elimistönsä myös lamaantuu, ja lahottavat voimat lähtevät liikkeelle.
Uskovasten ainoa toivo ja uskon kohde on tuonpuoleinen, koska elämän uskotaan olevan vasta kuoleman jälkeinen tila, ja sen saavuttamiseksi, ei haluta tehdä mitään, koska ei uskota, että omat voimat olisivat riittävät.
Jos haluaa uskoa tuonpuoleiseen kristillisellä tavalla, on ensin uskottava, että ajatteleminen, tunteminen ja kokeminen eivät poistu kuolemassa, vaan voivat nostaa sen lahoavan ruumiin vielä eläväksi ja kokevaksi, kokevaksi joko taivaan tai helvetin, ja sen todistamiseen uskonto ei kuitenkaan pysty, joten kaikki on leikkiä.
Elämä voi olla ikuista, mutta sukupolvet vaihtuvat. Se me näemme tosiasiana, siihen ei tarvitse uskoa, kun sen kanssa tulee sinuksi, saa rauhan sielulleen ja kiitollisuuden siitä, että on saanut nähdä tämän kaiken, tämän kauniin maailman.
Tässä tulee vastaan taas tämä kieliongelma. Sanalle ”toivo” on täysin eri merkitys Kaanaan kielessä. joten kyse ei ole siitä toivosta, että pääsisi etelään lomalle, tai saisi palkan korotuksen, tai paranemista.
Maallisessa toivossa on aina epävarmuus siitä toteutuuko toive.
Kaanaan kielessä ”toivo” merkitsee varmasti toteutuvaa tulevaa asiaa jota ilolla odottaa. Pettymisen mahdollisuus on pois suljettu.
Kyllä toivolle löytynee ihan maallisessakin kielessä erilaisia merkityksiä. Ei tarvitse rajoittua merkitysten kirjossa ns. kaanaan kieleen.
Tosin taitaa olla niin, että me nykyajan länsimaiset ihmiset emme enää näe maailmassa toivoa, kun toivon lähtökohta ja perusta on kadotettu, ja yritämme (epätoivoisesti) turvautua vain toiveisiin todellisen toivon sijaan. Merkitys todellisena tuo elämälle toivon, merkityksettömyys vain (turhan) ja utopistisen toiveen, toiveajatteluineen) ja näennäismerkityksineen. Kun totuus on tehty suhteelliseksi tai ”kielipeliksi”, samoin käy toivollekin: sekin muuttuu kielipelissä häilyväksi toiveeksi, epätoivon pelossa.
Pekka V. Pesonen
Jos varmasti tietää jotakin tapahtuvan, ei sitä tarvitse enää toivoa eikä uskoa, tietenkään.
Oletko huomannut miten lapset toivovat että joulu tulisi pian. Tietävät että se varmasti tulee, mutta toivovat sen pian tulevan. Samoin mekin toivomme pääsevämme pian taivaalliseen kotiin ja silti tiedämme pääsevämme sinne.
Uskonto, jossa kaikenlainen halu on syntiä, joka pitää karsia ensimmäisenä, siis lust, kirjoitusten mukaan.
Se tarkoittaisi kirjaimellisesti sitä, että ei saisi toivoa mitään, koska toivo on halu. Toivotaan jotakin, eli halutaan jotakin ja vielä uskotaan toivoon, joka on halua, vaikka sitä ei saisi olla.
On olemassa myös teoria siitä, että varsinainen maallinen luopuminen tarkoittaa olemista toiveeton, ei toivota enää mitään, otetaan vastaan se mitä tulee ja uskotaan, että tapahtuu toivomatta se, mitä on luvattu.
Kuuluu hindulaiseen ajatteluun, ja toiveeton on nimeltään Narajana, se ei tarkoita, että hän on ikäänkuin kadotettu, toivoton olento, vaan sitä, että hän on heittänyt elämänsä korkeimman huomaan, toivomatta itselleen enää mitään.
Tarja, ei halu ole syntiä… Puhutaan himosta, kun halu muuttuu ahneudeksi ja toiselta riistämiseksi oman edun tähden.
Laki ohjaa meitä suuntaamaan halumme toisen auttamiseen ja ihmisten rakastamiseen… Tosin se, joka ei täytä kaikkea, mitä lakiin on kirjoitettu, on kirottu… Näin opettivat Juutalaiset oppineet. Lain tehtävä on paljastaa synti.
”Vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä.” Ps.89:15
Tämä oli ajatuksia herättävä ja syvällinen kirjoitus. Mielestäni tämän pohjalta voi miettiä miksi kuvioiden ulkopuolelta kirkkoon tulevalle homma usein ei oikein kolahda. Ei kuulu sosiaaliseen ryhmään ja kielestä ei saa kiinni mitä halutaan sanoa.