Seurakuntavaalit tulivat ja menivät. Omalta kohdaltani olen iloinen, että saan jatkaa työtäni Vuosaaren seurakuntaneuvostossa ja Helsingin yhteisessä kirkkovaltuustossa neljä seuraavaa vuotta. Päällimmäisenä mielessä on ollut tänään kysymys, että mitenhän tuo lopulta verraten pitkä edessä oleva kausi nopeasti muuttuvassa maailmassa tulee vaikuttamaan kirkkoon. Millainen kirkko meillä on vuonna 2018? Kuinka suuri osa suomalaisista on sen jäseniä ja mikä on sen rooli yhteiskunnassa?
Tänään seurakuntavaalien tuloksia arvioitaessa julkisessa keskustelussa päällimmäisenä on ollut ennalta arvattavissa ollut teema eli 15,5 jäänyt äänestysprosentti. Se, että julkisuuskampanjoista huolimatta aktiivisuus laski puolitoistaprosenttia, ei tullut kovin suurena yllätyksenä, vaikka toki suurempaa aktiivisuutta toivoi. Neljä vuotta sitten aktiivisuutta nosti TV 2:den homoillan jälkeinen debatti kirkon suunnasta ja monien halua vaikuttaa mieluummin äänestämällä kuin eroamalla kirkosta. Nyt vastaavaa selkeää vaalikeskusteluteema ei syntynyt. Myös nuoremmat 16–18:sta vuotiaat äänestäjät jäivät enenevässä määrin kotiin.
Yksi varma keino nostaa varsinkin nuorten äänestysaktiivisuutta oli ollut netti ja kotona tehtävän postiäänestyksen käyttöönotto, jota ehdotimme Vuosaaren seurakunnasta keväällä 2013 tekemässämme seurakuntaneuvoston aloitteessa hiippakunvaltuuston kautta kirkolliskokoukselle. Ennakkovastaanotto aloitteelle oli kirkon virkamiesjohdossa ja kirkolliskokouksen enemmistön taholta torjuva, vaikka ilmeisesti aloite edelleen on pohdittavana jossain työryhmässä.
Sähköisen äänestyksen torjumisessa käytetiin viime syksynä kirkolliskokouksessa perusteluna sitä, että kirkon vaalisäännökset noudattavat yleisiä vaalisäännöksiä, eli kirkon pitää ottaa huomioon se, mitä kuntavaaleista ja eduskuntavaaleista säädetään. Perusteluna torjumiseen käytettiin myös sitä, että äänestyssalaisuutta ei voi taata. Näin voi toki teoriassa olla, vaikka jokainen voi itse varmistaa, ettei tietokoneella tai postikuorta täyttäessä ole muita näkemässä. HOK-Elannon vaaleissa sekä yliopiston hallintovaaleissa sähköinen äänestys toimi ongelmitta. Kirkko voisi tässä suhteessa rohkeasti ottaa etäisyyttä valtion vaalikäytäntöihin, kun sen taholta usein korostetaan, että kyseessä ei ole enää mikään valtionkirkko.
Blogatessani aiheesta täällä Kotimaan sivulla vuosi sitten veikkaisin, että ilman äänestystapojen muutosta äänestysaktiivisuus jää 15 %. Vaikka arvaukseni osui aikalailla oikeaan, en voi sanoa olevani tyytyväinen, vaan ainoastaan toivon, että nyt lopulta verukkeista tämän uudistuksen läpiviemiseksi luovuttaisiin ja neljä vuoden päästä seurakuntavaaleissa voi äänestää myös netissä.
Eiköhän kaikkein paras ratkaisu olisi perinteinen yhdistyskäytäntö, jossa vuosittain järjestettävässä syyskokouksessa valittaisiin puolet seurakuntaneuvoston jäsenistä kaksivuotiskaudeksi erovuoroisten tilalle. Samalla käsiteltäisiin toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Kaikissa kirkollisissa suorissa äänestyksissä prosentit ovat alhaalla – kirkkoherran vaalissa parhaimmillaan 3% tasolla. Joku vuosi sitten virka väänsi kirkolliskokouksen hyväksymään herravaaliin välillisen vaalin mahdollisuuden, jotta tie seurakuntien johtajaksi ei näyttäytyisi ulospäin ihan heppoiselta tempulta. Tavoite sähköisestä äänestyksestä on toki hyvä keino realisoida seurakuntalaisten vähäinen kiinnostus turuille ja toreille, kauppatavaraksi. Näin tehdään prosenttitieteestä varmimmin itsetarkoitus, kaikki muu on sivuseikkaa ja mielihyvin saa jäädä arviotta!