Joki virtaa levollisena läpi sademetsän Kolumbian Chocossa. Nuori embera-poika vie banaanisatoaan kotiin, jossa häntä jo odotetaan. Rauha on kuitenkin näennäistä. Pensaikossa voi väijyä aseistautuneita sissejä, puolisotilaallisten joukkojen jäseniä tai armeijan sotilaita. Rannalla voi astua miinaan. Joenuoma muuttaa muotoaan lähes päivittäin ja vesi saastuu laittoman kullankaivuun seurauksena. Kultakaivosten vartijat estävät pääsyn perinteisille viljelymaille. Luontokaan ei aina ole suopea, rankkasateet nostattavat tulvia, jotka vievät sadon ja kodin.
Kolumbiassa kaivataan rauhaa yli 50 vuoden aseellisen konfliktin edelleen jatkuessa ja kaivosteollisuuden levittäytyessä yhä laajemmalle alkuperäiskansojen ja afrokolumbialaisten perinteisillä mailla. Kirkolla on keskeinen rooli rauhan ja toivon tuojana, ja myös Kolumbian pieni evankelis-luterilainen kirkko IELCO toimii aktiivisesti rauhan hyväksi, ihmisten elämäntilanteen parantamiseksi ja ympäristön suojelemiseksi maansa vaikeassa kontekstissa.
Rauhaa ja hyvää elämää alkuperäiskansoille ja afrokolumbialaisille edistää myös Luterilaisen maailmanliiton Maailmanpalvelu-osasto, jonka maaohjelman kautta vahvistetaan mm. yhteisöjen ruokaturvaa, katastrofivalmiutta ja asukkaiden mahdollisuuksia pysyä kotiseuduillaan – sisäisiä pakolaisia Kolumbiassa on jo yli 5 miljoonaa, toiseksi eniten koko maailmassa.
Lähetystyö on sanoja ja tekoja, ja Kolumbiassa me Suomen Lähetysseurassa olemme Kolumbian kirkon ja LML:n kautta vahvasti tukemassa molempia.
—
Arja Koskinen on aloittanut syksyllä Latinalaisen Amerikan Etelä-Amerikan aluepäällikkönä, jossa Lähetysseura tukee Kolumbian, Venezuelan ja Bolivian luterilaisten kirkkojen sekä Luterilaisen maailmanliiton työtä. Hän on jo vastannut näistä hankkeista Suomessa Lähetysseuran ulkomaanosastolla vuodesta 2010 alkaen.
Vuorovaikutuksesta puheen ollen Teemu Laajasalo toisteli vanhaan levyään Ali J:n ohjelmassa Yle Puheessa torstaina. Että ”juoksuhaudassa ei ole ateisteja”. Ehkä sitä voi hänen mielestään turvallisesti toistella vähän niin kuin taivaspaikan lupailuakin. Kun on niin kaukainen asia…
Toisin kuin jälkimmäisen asian suhteen nousee haudoista kuitenkin toisin todistajia. Juoksuhaudoissamme nimittäin oli ateisteja. Heitä on vieläkin keskuudessamme. Mutta ehkä vanhojen veteraanien horinoista kannata välittää. Onhan Teemulla itselläänkin nyt nelikymppiseksi tullessaan kuulemma enää 15 vuotta aikaa tehokkaaseen toimintaan. Eli yli 55-vuotiaat ovat ilmeisesti sitten out of date.
Teemu on alle 40-vuotiaan omnipotenssissa ehkä unohtanut, että kuolema uhkaa muuallakin kuin juoksuhaudoissa. Se on ihan arkipäivää esimerkiksi sairaaloissa. Ja kuinka ollakaan, sairaaloiden kuolinvuoteelta löytyy joka päivä myös ateisteja. Ja ateistien lisäksi kuolinvuoteilta löytyy niitä oman jumalansa luoneita, jotka hekään eivät kaipaa sairaalapappia vuoteensa viereen. Kuulemani ensi käden tiedon mukaan ainakin HUS:n sairaaloissa ehkä enintään joka kolmas kuoleva potilas haluaa sairaalapapin palveluja.
Kuoleman kortin heiluttelu kuluneilla väitteillä on aika kyllästyttävää. Ja voi olla, että moni ei kerta kaikkiaan halua mihinkään ikuisuuteen, jossa vaikka joutuu tapaamaan kaikenlaisia teeveestä tuttuja, jos jo puoli tuntiakin on joskus liikaa. Luonnon kiertokulku ja tämä elämä on se ihmistä suurempi asia, jonka ymmärtäminen riittää monelle. Luonnollisuuden, oman ajallisuuden ja rajallisuuden tajuaminen vapauttaa monet ainutlaatuiseen elämään – ja kuolemaan.
Esa:’Luonnon kiertokulku ja tämä elämä on se ihmistä suurempi asia, jonka ymmärtäminen riittää monelle. Luonnollisuuden, oman ajallisuuden ja rajallisuuden tajuaminen vapauttaa monet ainutlaatuiseen elämään – ja kuolemaan.’
Sanot kauniisti tästä meidän ajallisesta olemisestamme maan päällä osana luontoa. Jos se riittää joillekin, niin ok heille. Minulle on kuitenkin tämän ajan rajallisuuden lisäksi olemassa toinenkin , ajaton todellisuus. Nyt kun perheessämme on kuolema lähellä, se usko antaa voimaa ja rauhaa mennä rajan yli ja saattaa rajan yli.
”Ja voi olla, että moni ei kerta kaikkiaan halua mihinkään ikuisuuteen, jossa vaikka joutuu tapaamaan kaikenlaisia teeveestä tuttuja, jos jo puoli tuntiakin on joskus liikaa.”
Hauskasti sanottu 🙂 Mutta tuo on varmaan ihan totta. Ei voi olettaa että kaikki haluavat samaan paikkaan kaikkien kanssa, isoille festareille. Tai halua ylipäätään elää ikuisesti. Tai edes tavata edesmenneitä omaisiaan, varsinkaan niitä tiettyjä 😉
Ja aivan varmasti on niitä, jotka pitävät päänsä joka tilanteessa ja kuoleman edessä. Näinhän on uskovaistenkin kanssa. Joku voisi väittää, että teloituslavalla tai kidutuspenkissä ei ole tosiuskovia. Paitsi että on kuitenkin.
Joskus itsestänikin tuntuisi melkein houkuttelevammalta ikuinen uni kuin ikuiset juhlat isolla porukalla. (Sosiaalisessa työssä ollessa haluaisi vapaalla ja lomalla lähinnä omaa aikaa)
Mutta vaikka en aina itse edes haluaisi uskoa, tulen aina sihen tulokseen, että jos on ollut alku, on jotain ajan ulkopuolella. Todellisuus joka on tätä todellisuutta todempi.
Kristinuskon lähtökohta on kuitenkin se, että ikuisuus on todellisuutta. Ikuisuus oli jo ennen aikaa, aika syntyi ikusuudesta, ja jää ainoaksi todellisuudeksi ajan päätyttyä. Joten sinänsä on johdonmukaista kristinuskosta käsin huolehtia ihmisten iankaikkisuuskohtalosta, vaikkei siihen uskoisikaan.
”Joten sinänsä on johdonmukaista kristinuskosta käsin huolehtia ihmisten iankaikkisuuskohtalosta, vaikkei siihen uskoisikaan.”
Siis johdonmukaista ymmärtää kristinuskosta käsin ihmisten iankaikkisuudesta huolehtiminen, vaikkei siihen uskoisikaan.
Mikä mahtoikaan olla yleisin juoksuhaudoissa kuultu huuto, kun vihollinen painoi päälle tykeillä ja kranaatinheittimillä – siis riippumatta siitä, kummalla puolella huudettiin..? Se oli ”äiti!”
Edelleen Ali J:n ohjelmassa Teemu Laajasalo todisti väkevästi, miten mikään muu organisaatio Suomessa ei ”tee hyvää” niin kuin Kallion seurakunnan seitsemän diakonia joka päivä tekevät. Tällaisessa tuiki tavallisessa omakehussa kuitenkin syyllistytään sekä aiheettoman ylpeilyn että väärän todistuksen antamiseen. Enkä nyt tarkoita Helsingin kaupungin sosiaaliviraston monia hyvää tekeviä, jotka nyt juhannusaattomakin työskentelevät sosiaalipäivystyksessä.
Nimittäin Kallion seurakunnan alueella toimii ja työskentelee monia kolmannen sektorin kansalaisjärjestöjen toimijoita, niin ammattilaisia kuin vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka tekevät hyvää paljonkin enemmän kuin seitsemän edestä. Entä aseta heitä ja heidän työtään vastakkain diakonien kanssa, vaan vain torjun muita väheksyvän itsekehun.
Kalliossa toi esimerkiksi EHYT ry:n elokolo, joka tekee ehkäisevää päihdetyötä. Kurvin kulmilla toimii mielenterveyskuntoutujien Klubitalo. Saman seudun palvelukeskuksessa on monia eläkeläis- ja vammaisjärjestöjen toimijoita. Kansalais- ja yhteisöradio Lähiradiossa toimivat sekä muutamat palkalliset että ennen muuta kymmenet vapaaehtoiset. Samalla asialla on mediakulttuuriyhdistys mcult. Kulttuuria tehdään myös Kultsalla. Pelkästään edellä mainituissa on yhteensä yli seitsemän ammatillista hyvän tekijää.
Sattumoisin Kalliossa sijaitsee myös Sosiaali- ja terveysjärjestöjen SOSTE, jonka jäsenenä on parisen sataa sosiaali- ja terveysalan järjestöä, jotka tekevät ammatillisten ja vapaaehtoisten kautta hyvää usein hyvinkin kohdennetusti eri puolilla maata. RAY:n tuki on muuten noin 300 miljoonaa euroa, ja ”hyvän tekemisen” teholuku on niillä ehkä parempi kuin ev.lut. kirkon 1000 miljoonan käytössä.
Hyvää tekevät mielestäni myös SAK:n toimihenkilöt sekä työelämän etulinjassa luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Tuplapalkka sunnuntailta on sittenkin enemmän ay-liikkeen toiminnan tuoman tes:n kuin kirkon ansiota. Eivätkä Kallion alueella majaansa pitävien puolueidenkaan työntekijät sentään taida pelkästään pahaa tehdä, ainakaan enimmäkseen. Kalliossa on myös Setlementtiliiton päämaja.
Edellä on kuitenkin mainittu vain osa Kalliossa toimivien kolmannen sektorin kansalaisjärjestöjen joukosta. Paremmalla ajalla voisikin kartoittaa niitä enemmän.
Esa Ylikoski :”Kalliossa toi esimerkiksi EHYT ry:n elokolo, joka tekee ehkäisevää päihdetyötä. Kurvin kulmilla toimii mielenterveyskuntoutujien Klubitalo. Saman seudun palvelukeskuksessa on monia eläkeläis- ja vammaisjärjestöjen toimijoita. Kansalais- ja yhteisöradio Lähiradiossa toimivat sekä muutamat palkalliset että ennen muuta kymmenet vapaaehtoiset. Samalla asialla on mediakulttuuriyhdistys mcult. Kulttuuria tehdään myös Kultsalla.”
Pahoin pelkään, että jos näiden yleishyödyllisten yhteisöjen toimintaa ryhtyisi tarkastelemaan ”suurennuslasilla”, niin kysymys on julkisella sektorilla toimivista puoluepoliittisista organisaatioista, joiden tehtävien hoidossa tärkeintä ei ole pätevyys vaan ”oikean” värinen puoluejäsenkirja.
Epäilen, että toiminnan rahoittajien joukosta saattaisi löytyä myös Urheiluopisto- tai Nuorisosäätiön kaltaisia johtavassa asemassa olevien puoluepoliitikkojen vallan säilyttämisen hyväksi tehtyjä ”taide- tms. hankintoja” harrastavia säätiöitä tai muita organisaatioita.
Onhan kirkollakin varoja veroparatiiseissa. Ja valtapeli ei tod. ole vierasta. Apua annetaan ideologia takataskussa.
Tuomo Hämäläinen: ”Onhan kirkollakin varoja veroparatiiseissa. Ja valtapeli ei tod. ole vierasta. Apua annetaan ideologia takataskussa.”
Jep. Nyt kirkkoa hiillostetaan syrjinnästä. Totuushan on se, että tässä maassa ei saa syrjiä muu kuin poliittinen eliitti puoluepoliittisilla virkanimityksillään jopa niin, että virkojen pätevyysvaatimuksiakin heikennetään paremmin ”oikean” jäsenkirjan omaaville sopiviksi.
Olen pohtinut vieläkö filosofi Esa Saarinen on samaa mieltä kuin 90-luvulla, jolloin kuuntelin hänen esitelmänsä mm. itsessämme voitettavasta salomökkisyndrooma-halusta olla vain ”metsän poika, sankar jylhän kuusiston” , ja että sen sijaisesti meidän on ”uskallettava astua esiin”.
Suomalaisen ihmisen keskeiseksi kokemukseksi Saarinen luonnehti kokemusta ”nöyryytettynä olemisesta”, jonka yksi ilmenemismuoto on virastojen ja laitosten byrokratia, joiden sokkeloihin yksittäisen ihmisen tärkeä asia hukkuu samoin kuin tapa, jolla ”järjestelmä” etsii syyllisiä tai virheitä.