Vaikka kirkkomme on lailla sidottu luterilaiseen tunnustukseen, ei tunnustuksemme perusta kuitenkaan ole maamme laissa, vaan siinä laajassa yksimielisyydessä, että tahdomme tunnustaa luterilaista uskoa. Luterilainen tunnustuksemme kehottaa meitä kunnioittamaan kulloinkin vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä.
Kristillisen kirkon jäseninä olemme samanaikaisesti osa sekä Kristuksen kirkkoa että sitä maallista yhteiskuntaa, jonka vaikutuspiirissä elämme. Tunnustusperustamme mukaisesti kristillisen kirkon tehtävänä ei ole organisaationa edustaa maallista valtaa, vaan Kristuksen valtakuntaa. ”Kristuksen valtakunta on hengellinen, toisin sanoen valtakunta, joka panee sydämessä alulle Jumalan tuntemuksen, jumalanpelon ja uskon, iäisen vanhurskauden ja iäisen elämän. Tämän elämän kestäessä meidän on kuitenkin sallittua tässä maailmassa käyttää hyväksemme sitä laillista yhteiskuntajärjestystä, joka on voimassa sen kansan keskuudessa, jonka parissa me elämme, ”… ja edelleen. ”Evankeliumi ei myöskään säädä uusia yhteiskuntajärjestystä koskevia lakeja, vaan opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille, olivatpa ne pakanoiden tai keiden hyvänsä säätämiä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XVI).
Augusburgin tunnustuksen XVI toteaa yhteiskunnallisesta elämästä: ” Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Ap.t. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5).”
Lakeja siis tulee totella, elleivät ne suoranaisesti käske tekemään syntiä. Kristitty siis alistuu siihen, etteivät asunmaansa lait ole säädetty kristillisen opin mukaisesti ja pyrkii niiden puitteissa elämään kuten omatunto vaatii. Tunnustusperustamme mukaan kirkon ei organisaationa tulisi pyrkiä yhteiskuntajärjestyksen muutokseen, mutta yksittäiselle kirkon jäsenelle se on vallitsevan lain ja järjestyksen puitteissa sallittua. Tässäkin asiassa kristityn tulee toimia kuten omatunto vaatii.
On huomattava, että kristitty suostuu elämään Jumalan lakien mukaisesti vapaaehtoisesti. Niin ikään myös seurakunta yhteisönä alistuu Jumalanlakeihin yhteisestä tahdostaan, ei ulkopuolisen pakon alla. Samoin myöskään seurakunnan ei tule pakottaa ympäröivää yhteiskuntaa elämään sille vieraiden oppien mukaisesti. Evankeliumi ei säädä yhteiskuntajärjestystä koskevia lakeja, vaan merkitsee syntien anteeksiantamusta ja iankaikkisen elämän alkua niiden sydämissä, jotka uskovat.
Valaiseva esimerkki yhteiskuntajärjestykseen vaikuttamisen ja hengellisen esivallan edustamisen sekoittumisesta on käyty ja edelleenkin käynnissä oleva keskustelu avioliittolain muutoksesta. On kannettu huolta siitä, ettei yhteiskunnan avioliittolainsäädäntö ole enää jatkossa luterilaisen opin mukainen ja jätetty vähemmälle huomiolle se, ettei luterilainen avioliitto-opetus ole sidoksissa yhteiskunnan avioliittolainsäädäntöön.
Martin Luther kirjoittaa vähäkatekismuksen liitteessä avioliitosta: ”Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja.”
Heti perään hän kirjottaa selkeät ohjeet kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä.
Lutherin ohje on selkeä myös sovellettavaksi aikamme Suomessa. Kirkko ei puutu kansanedustajien työhön lukuun ottamatta pyydettyä lausunnon antamista. Kirkon jäsenet solmivat avioliittonsa uuden lain mukaisesti siltä osin kun uusi laki ei kehota tekemään syntiä. Kirkko säilyttää avioliitto opetuksensa ja vihkikäytäntönsä hengellisen perustan entisellään lainmuutoksesta riippumatta.
Yhteiskunnan jäseninä kristityillä olkoon omantunnon vapaus suhtautumisesta uuteen avioliittolakiin eikä kenenkään seurakuntayhteyttä tule asettaa koetukselle tämän yhteiskunnallisen mielipiteensä perusteella, olipa hän sitten seurakunnassaan maallikkojäsen, pappi tai peräti piispa. Kukin saa kannattaa tai vastustaa uutta avioliittolakia kuten omassatunnossaan asian oikeaksi kokee. Kristinoppia opettaessaan jokaisen tulee kuitenkin sitoutua opettamaan kuten Raamattu ja tunnustuskirjamme asiasta opettavat.
Kenet Jeesus on parantanut.
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te SAATTE Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: ”Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta”.(Ap.t.2)
Entä mitenkä tämä liityy blogitekstiin?
Jukka Kivimäki, kun puhut Jeesuksen kirkosta eli Jumalan vatakunnasta niin KUN sen mitä siihen liität ovat valheen seurakuntaa niin sen minä näytän ettei kaikki ole ”kristittyjä” jotka niin luulevat/sanovat.
Puhu yksinomaan luterilaisesta kirkosta niin silloin ei sitä sekoiteta Jumalan valtakuntaan ja ihmiset luule että luterilaisuus on sama kuin Jumalan valtakunnan osallisuus, mitä se ei ole pienimmässäkään määrin sillä se perustuu valheen sanalle.
Matt. 11:12
Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
Siis kuka on alusta asti hyökännyt taivasten valtakuntaa vastaan ja kuka sen on itselleen temmannut, saatana ja sen näkee siitä hedelmästä mitä nämä saatanan kirkot ovat tuottaneet, vainoja sotia pakottamisia jne….
”On muistettava, ettei pakanoita tule velvoitaa noudattamaan kristillisen seurakunnan tapoja.”
En ole puhunut mitään pakanoita velvoittavista tavoista, vaan Jumalan laista (sydämeen kirjoitettu laki eli kymmenen kaskyä). Ne velvoittavat kaikkia. Vai ajatteleeko ehkä Kivimäki, etteivät kaikki ihmiset joudukaan tilille viimeisenä päivänä. Totta kait laki koskee kaikkia.
Jukka Kivimäki: ”Niinpä maallisen viranomaisen toimesta suoritetut rekisteröinnit taikka niiden nimitykset ovat adiafora.”
Tarkoitatko todella, että maailmassa on olemassa kaksi eri standardia? Kirkossa homouden harjoittaminen on syntiä ja mutta maallisen regimentin alueella ei ole? Sehän tarkoittaa, että toisessa regimentissä ei ole vaaraa rikkoa Jumalan käskyjä.
Hei, mutta Jukkahan on keksinyt hyvän keinon. Meidän kaikkien kannattaa jättää kirkko ja siirtyä maalliseen regimenttiin, niin ei ole pelkoa synnin tekemisestä! Ja näinhän itseasiassa tapahtuu jo nyt. Ilmeisesti ihmiset ymmärtävät viestin.
Jukka Kivimäki: ”Luther ei ollut ihmisenä erehtymätön, eikä myöskään kukaan Raamatun kirjoittajista olleut erehtymätön.”
Luther ei ollut erehtymätön, mutta maallisten lain säätäjät ovat erehtymättömiä Jukka Kivimäen mukaan. Mitähän fariseuksia ne ovat, kun eivät voi säätää syntisiä lakeja tai muutenkaan erehtyä millään tavalla?
Luterilaiset ovat tottuneet ajattelemaan, että esivalta Jumalan palvelijana ei voi erehtyä eikä tehdä syntiä, mikä on täysin farisealaisen ruusuinen käsitys. Jos tuo olisi totta, niin ilman muuta minä hakeutuisin hommiin julkiselle puolelle, koska se antaisi immuniteetin kaikkea erehtymistä vastaan. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi pamfletin ”Julkea sektori”, josta kyllä selviää, ettei julkinen sektori (luonnollisesti ei myöskään esivalta) ole synnitön, vaikka täällä sellaista maalaillaankin.
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2014/09/Julkea-sektori.pdf
Jos et kuitenkaan väittäisi muiden sanomaksi sellaista, mitä hän ei ole sanonut. Mistä olet saanut päähäsi että luterilaisuuteen kuuluisi pitää maallisia vallanpitäjiä erehtymättöminä?
Selvennykseksi vielä blogitekstiini, että Cuius regio, eius religio -periaatteen mukasisesti järjestetty pohjoismainen valtiokirkkojärjestelmä ja Saksassa käytössä ollut maakirkkojärjestelmä eivät nähdäkseni perustu niinkään luterilaiseen oppiin, vaan ovat olleet seurausta Schmalkaldenin sodan jälkeisen Augsburgin uskonrauhan ratkaisusta. Maallinen ruhtinas käyttäessään valtaansa väärin ei ole sen kummempi, kuin jos kirkkoruhtinas toimii tehtävässään väärin.
Tällöin seurakunnan velvollisuus on seurakuntana iroittautua tästä maallisesta ruhtinaastaan hengellisissä kysymyksissä. Tämä ei kuitenkan tarkoita että seurakunta erottautuisi yhteiskunnasta, vaan sen jäsenet ovat edelleenkin yhteiskunnan jäseniä.
Seikka että maalliset vallanpitäjät kenties laativat jumalattomia lakeja on tietysti kauhistuttavaa ja on oikein asettua näitä lakeja vastustamaan. Seurakuntien paimenten ensisijainen tehtävä on kuitenkin puolustsaa ja kaita omaa laumaansa, ei hyökätä maallisten vallanpitäjien kimppuun vaatien heiltä uusia lakeja.
Yhteiskunnassa jossa ei ole vain hyvää tai pahaa, vaan molempia toisiinsa sekoittuneina, ei myöskään vallanpitäjiä voida osoittaa pelkästään hyviksi tai pelkästään pahoiksi. Jokaiselta vallanpitäjältä tulee sekä hyviä päätöksiä että huonoja päätöksiä. Ei heitä siksi tule ehdotoomasti vastustaa tai ehdottomasti puolustaa, vaan kuunnella sydämmen ääntä ja vaikuttaa siinä missä voi.
Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa pätee vanha sotilaan ohje: ”ei saa jäädä tuleen makaamaan”. On siis mentävä eteenpäin. Tämä pätee myös niihin keinoihin, joilla kirkon jäsenet puolustavat kristillistä avioliittokäsitystä. Avioliittolaki on jo muuttunut ja astuu voimaan säädetttynä päivänä. Kirkko ei ole muuttanut avioliittokäsitystään. Luterilaisen kirkon oppi ei ole sidottu eduskunnan säätämään avioliittolakiin.
Luterilaisen kirkon oppi ei ole myöskään sidottu voimassaolevaan aborttilakiin. Mikäli eduskuntamme joskus sallii eutanasian, ei sekään päätös muuta luterilaisen kirkon oppia.