Kuuntelin tänään radiota. Arkkipiisapamme sattui juuri silloin kommentoimaan tänään julkistettua Köyhyys -ryhmän raporttia. Ei liene epäilystäkään, että laman myötä taloudellinen eriarvoisuus koettelee yhteiskunnan vähäosaisia, joihin pikku hiljaa kuuluvat työttömien, kansaneläkeläisten, työkyvyttömien, yksinhuoltajien jne. lisäksi myös monet ”tavalliset eläkeläiset”, pienpalkkaiset ihmiset. Asunnottomista puhumattakaan. Työryhmä vetoaa ennen muuta poliittiseen päätösten tekoon. Se on järkevää. Järjettömyys kukoistaakin itse kansan syville riveille syötetyssä kulutusjuhlan ideaalissa.
Raportin tematiikan kannalta on suorastaan irvokasta katsoa nykyistä kansanhuvia TV:tä ja sen elämäntapa-kanavien tarjontaa. Olin aikoinaan jo ahdistunut ennakkomainonnan perusteella mielestäni tarpeettomasta kilpailusta ”Suomen kaunein koti”. Itse ohjelma ei peruskäsitystäni muutaman kerran jälkeen muuttanut. Miksi tarjota tavallisille ihmisille estetiikan nimissä sellaista sisustusbuumia, joka ei sovi heidän kukkarolleen. Tässä voi myös moittia naistenlehtien ylenpalttista sisustusideoiden piilomainontaa. Heikolla itsetunnolla varustettu ihminen alkaa aivopesun jälkeen väheksyä oman kotinsa viihtyisyyttä, vaatimatonta käytännöllisyyttä.
Pahinta on kuitenkin tänä keväänä alkava ohjelmatarjota ainakin mainontansa mukaan. Tulee ”Kaisa ja luksuskodit”.”Mira ja miljoonakodit” mainostaa ennalta ohjelmaa suorasukaisesti: puleerattu asuntovälittäjä säteilee kuvaruudun täydeltä luxuksen iloa. Asunnot lähtevät vaatimattomasti puolesta miljoonasta, mutta varsinainen haastehan ovat paljon kalliimmat kodit. Keille Nyky-Suomessa? Miksi edes esitellä? Keiltä? Välittäjä on avomielinen tunnoistaan: ”Ongelmallisinta on asiakkaiden loputtomien toiveiden täyttäminen.”
Kun toisaalta köyhyysraportin kiteyttämänä ongelmana on, miten asiakkaiden todelliset tarpeet voitaisiin tyydyttää, TV:n ”tosielämän dokumentit” nostavat hiukset pystyyn. Tosi-TV:n tarjonta rienaa tavallisen ihmisen reaalista arkea, jonka suuri enemmistö suomalaisiakin kohtaa. Mitä kosketuspintaa meillä on kaiken maailman ”täydellisiin naisiin” OC:ssa, Beverley Hillsissä tai ”Ruotsin miljonääriäiteihin” USA:ssa. Onko niin, että amerikkalaiset unelmat elävät edelleen aikuisten satuina niissä piireissä, joilla on varaa jonkinlaiseen kulutusjuhlaan. Pelkään vain pahinta, että sadut sokaisevat aikuisen ja nuoren realiteettitajua. Niidenkin, joilla ei ole varaa.
Mietin myös sosiaalisen median painotuksia. Nykyisin bloggaajia on joka lähtöön kuten on selfien ottajiakin. On muotitietosia julkisuuden hakuisia nuoria ihmisiä, jotka muotoilevat toisten vähemmän ”luovien” nuorten kulutustarpeita. Jos jo ennenkin oli nuorison muodissa vaihtelevia ”must” asioita, nyt ei kikkailla kopioilla vaan etsitään aitoa merkkiä. Nuorten kulutusjuhlat alkavat ennen omavaraisuutta. Toki tosielämän TV:llä on tällekin kasvonsa, mutta aika vaatimattomat. On ainakin yksi ulkomainen ja suomalainen ohjelma, joka käsittelee nuorten elämää, jossa mennään koko ajan yli varojen. Seurataanko niitä? (Kirsi ja himoshoppaajat)?
Välittömästi arkkipiispan haastattelun jälkeen radio otti esiin turvakotien asian! Mikä täydentävä näkökulma syrjäytyvien ihmisten kurjuuteen!! Puhuttiin tietysti parisuhdeväkivallasta ja sen kohtaamisesta, häpeästä, ihmisoikeudellisesta kysymyksestä jne. Pohjimmiltaan kyse oli myös siitä, miten ratkaista ongelma, jolloin yhdelläkin ihmisellä on väkivallan vuoksi pakko paeta kodistaan. Vaikka vain yöksi, mutta öitä voi seurata moniakin. Se ettei pääkaupunkiseudulla ole tarjonna kuin 10 paikkaa, kun EU:n normien (?) mukaan pitäisi olla 60, on jo häpeä.
Lauantaina julkaistaan kirja ”Sitten olin vapaa”. Taustatekijä Pia Puu-Oksanen (toivottavasti nimi on oikein) puhui ennalta asiaa, joka päihitti kerta heitolla TV:n elämäntapakanavien tarjonnan. On ”kulttuurinen häpeä”, ettei naisilla ja lapsilla ole hätätilanteessa, minne päänsä kallistaa. Ei ole kotia! Ja joillakin on enemmän luksustilaa kuin päilleen olisi tarpeenkaan, ohjelman piilomainontaan asti.
