Yhteiskuntasopimus juurtui kesän kuluessa osaksi suomalaista sanavarastoa. Samalla sana menetti alkuperäisen merkityksensä. Oliko pääministeri Juha Sipilän torstaina kariutunut sopimus yhteiskuntasopimus lainkaan, kysyy Kotimaan toimittaja Anna-Kaisa Pitkänen.
Aivan aluksi sinun on unohdettava kaikki. Unohda, että sinä olet sinä. Unohda sukupuolesi, rotusi, asuinpaikkasi, aviosäätysi, työsi ja tehtäväsi. Jätä sivuun yhteiskunnallinen asemasi, koulusivistyksesi, kulttuurimieltymyksesi, jopa kansalaisuutesi. Ainoa asia, joka sinun pitää säilyttää, on kykysi järjen käyttöön. Vasta sitten voimme aloittaa neuvottelut. Yhteiskuntasopimuksesta.
Pääministeri Juha Sipilä vetosi toukokuussa suomalaisiin yhteiskuntasopimuksen puolesta. Sopimuksen oli määrä pelastaa Suomen työllisyys- ja talouskehitys.
Mutta mitä sana yhteiskuntasopimus oikeastaan merkitsee? Mitä sillä on tähän asti ymmärretty? Entä mitä periaatteita sitä solmittaessa pitäisi muistaa?
Vielä muutama vuosi sitten yhteiskuntasopimus oli yksiselitteisesti uuden ajan yhteiskuntafilosofian peruskäsite, jolla on kytköksiä sopimuseettisen ajattelun kautta myös etiikkaan. Käsitteellä perustellaan julkisen moraalin olemassaoloa. Käytännössä tällä tarkoitetaan usein valtion perustamista. Kun näin tehdään, määritellään kansalaisten ja valtion oikeudet ja velvollisuudet.
Yhteiskuntasopimus-ajattelun klassikko Thomas Hobbes (1588–1679) ajatteli, että ilman yhteistä sopimusta vallankäytön periaatteista ihmiset ajautuvat luonnontilaiseen anarkiaan.
Vaikka Hobbes oli uuden ajan maallinen filosofi, häneen vaikutti ajatus ihmisen syntiin taipuvaisesta perusluonnosta. Ainoa keino vapautua epäjärjestykseen viehtyneen ihmisluonnon kahleista oli perustaa valtio lakeineen.
Valtiossa kansalaiset luovuttavat ylimmän vallan yksinvaltaiselle hallitsijalle. Hobbes ajatteli, että ihminen toimii moraalisesti silloin, kun hänet pakotetaan siihen. Tarvittaessa vaikka asein.
Hobbesin seuraajat eivät nähneet ihmisluontoa yhtä synkässä valossa. Brittifilosofi John Locke (1632–1704) väitti, että ihminen on kyllä ahne ja itsekäs. Samalla hän kuitenkin tavoittelee oikeudenmukaisuutta ja tuntee empatiaa lähimmäisiään kohtaan. Yhteiskuntasopimusta tarvittiin Locken mukaan eritoten tuomiovallan käyttöön, jotta ihmiset eivät suistuisi kohtuuttomaan kostoon ja rangaistuksiin rikoksiin sortuneita kohtaan.
Ranskan vallankumous käänsi ajatuksen ihmisen pahasta perusluonnosta päälaelleen. Yhteiskuntasopimuksen nimifilosofi Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) ajatteli, että ihminen oli luontojaan jalo villi, jonka toiminta on kuitenkin sivilisaation myötä rappeutunut moraalittomaksi.
Ensimmäinen yhteiskuntasopimus solmittiin Rousseaun käsityksen mukaan rikkaiden ja voimakkaiden eduksi. Tämä sopimus oli johtanut epätasa-arvoon. Tilalle Rousseau ehdotti uutta yhteiskuntasopimusta, jossa kansa olisi vallankäyttäjä: ”Yhteiskuntasopimus solmitaan yksilöiden vapauden takaamiseksi, ja se perustuu yhteiseen tahtoon, ei yksinvaltiaan oikeuteen käyttää valtaa.”
Nämä esimerkit kertonevat, ettei Sipilän yhteiskuntasopimuksella ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä edellä mainitut filosofit käsitteellä tarkoittivat. Sopimuksessa ei puhuttu yhteiskunnan peruselementeistä, ei esimerkiksi pyritty vastaamaan siihen, kenelle valta kuuluu ja kenellä sitä on oikeus käyttää. Siinä ei käsitelty kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia.
Sipilän sopimuksessa puhuttiin työstä ja rahasta, asioista, joista yhteiskuntasopimus ei perinteisesti ole käsitellyt. Nimestään huolimatta Sipilän yhteiskuntasopimus oli pitkälti työmarkkinasopimus, joka tähtää yhden valtion taloudellisen kasvun ja vakauden turvaamiseen.
Jo toukokuussa Sipilä puhui tuottavuushypystä, jonka avulla taloutemme tuottavuutta pitää nostaa viidellä prosentilla. Tämä saavutettaisiin neuvotteluilla, joita käytäisiin työnantaja- ja työntekijäliittojen kanssa. Keinoina Sipilä esitti työaikajoustoja ja paikallisen sopimisen lisäämistä työpaikoilla.
Alkuperäisen sopimusmallin mukaan suomalaisten työaika olisi pidentynyt. Lomat olisivat lyhentyneet, pekkaspäivät ja arkipyhävapaat poistuneet. Myös työllistämistä määräaikaisiin työsuhteisiin oli tarkoitus helpottaa ja työntekijöiden koeaikaa pidentää. Sopimuksessa todettiin myös ohjeellisesti, että yritysjohdon palkankorotuksista ja erilaisten lisien korottamisesta olisi syytä pidättäytyä.
Sopimuksen ensimmäinen vaihe kaatui jo keväällä. Kriitikot totesivat, että se muistuttaa enemmän uhkavaatimusten esittämistä kuin neuvotteluesitystä. Työnantajapuoli piti sitä heikkona ja epämääräisenä, työntekijäpuoli epäili keinojen toimivuutta ja piti vaatimuksia yksinpuolisesti työntekijöihin kohdistuvina. Kevätkesän aikana Sipilä harjoitteli työmarkkinaosapuolten neuvottelutapoja. Ilmeisesti ei tarpeeksi. Elokuussa uudelleen alkaneet neuvottelut raukesivat torstaina 20. elokuuta tuloksettomina.
Kun Sipilän yhteiskuntasopimus ei ollut yhteiskuntasopimus, miksi siitä haluttiin käyttää tätä nimeä? Miksei puhuttu työllisyys- ja kasvusopimuksesta tai perinteisestä tuposta? Miksi sana yhteiskuntasopimus haluttiin irrottaa alkuperäisestä yhteydestään ja valjastaa uuteen, yhteiskuntapoliittiseen käyttöön?
Sanan merkitys ei muuttunut yhdellä retorisella loikalla, vaan kyse on hitaasta kehityksestä. Yhteiskuntasopimuksen toi keskustalaiseen sanavarastoon Mari Kiviniemi pääministerikaudellaan 2011. Kiviniemi liitti kenties ensimmäisenä käsitteeseen sellaisia merkityksiä kuin ”kilpailukyvyn turvaaminen” ja ”ostovoima”.
Siitä lähtien yhteiskuntasopimuksen suomenkielinen merkitys alkoi liudentua. Nyt sanaa käytetään jo sujuvasti alkuperäisen asiayhteytensä ulkopuolella. Wikipediakin antaa sanalle kaksi merkitystä: yhteiskuntapoliittisen ja filosofisen.
Kenties sana miellyttää poliitikkoja, sillä sen filosofinen kaiku tuo sille merkitysvivahteita, jotka saavat sopimuksen kuulostamaan uudemmalta ja paremmalta kuin nuhjuisen kaiun saanut tupo-ratkaisu.
Yhteiskuntasopimus kuulostaa sanana ylevältä ja ennen kaikkea riippumattomalta. Siinä ei ole etujärjestökielen epämiellyttävää pyyteellisyyttä. Kukaan ei ota eikä vaadi, kaikki irtautuvat omasta alkukantaisesta eduntavoittelustaan.
Yhteiskuntasopimuksessa meistä suomalaisista tulee jälleen aitoja, isänmaan puolesta taistelevia jaloja suomalaisia.
Valitettavasti nämä yhteiskuntasopimusneuvottelut eivät olleet lainkaan riippumattomat saati pyyteettömät. Niissä ei edes hipaistu modernin yhteiskuntasopimusajattelun perusvaatimusta: tietämättömyyden verhoa.
Tietämättömyyden verhon käsitteestä kirjoitti erityisesti yhdysvaltalaisfilosofi John Rawls (1921–2002). Hän tarkasteli yhteiskuntasopimusta sopimisen ja sopimusetiikan näkökulmasta. Mitä ehtoja moniarvoista yhteiskuntaa rakentavalle sopimiselle pitää asettaa, jotta se on oikeudenmukaista?
Rawls korosti, että yhteiskuntasopimuksen on oltava eri osapuolten tavoitteista ja haluista riippumaton. Kenenkään edut eivät siis saa olla sopimisen lähtökohtana.
Rawls käytti intressittömästä alkutilasta nimeä tietämättömyyden verho. Verhon takana kukaan sopijoista ei voi tietää omaa asemaansa tulevassa yhteiskunnassa. Kun minkään tahon etua ei ajeta, saavutetaan periaatteita, jotka ovat mahdollisimman oikeudenmukaisia.
Tietyn ehdon Rawls kuitenkin oletti verhon takana vallitsevaksi: kaikkien sopijoiden tulee olla rationaalisia.
Kun vaihtoehtoja punnitessamme käytämme järkeämme ja parasta mahdollista tietämystämme, ymmärrämme päämäärien ja niitä tavoittelevien keinojen väliset suhteet. Näin osaamme valita esillä olevista vaihtoehdoista parhaan mahdollisen.
Rationaaliset yhteiskuntasopijat eivät aja omia etujaan eivätkä minimoi riskejä. Tietämättömyyden verhon takana kukaan ei ole riskinottaja, mutta ei myöskään riskin välttäjä. Pyritään yhtäläiseen, kaikille tasapuoliseen hyvään. Tällöin toteutuu myös riskin ja hyödyn keskiarvo, joka on Rawlsin mielestä yhteiskunnallinen tasapainotila. ”Kun oikeudenmukaisuusperiaatteet valitaan oikeudenmukaisella tavalla, myös prosessin tuloksena syntyvät periaatteet ovat reiluja.”
Sipilän yhteiskuntasopimusta ei valmisteltu tietämättömyyden verhon takana. Verhon takana olijat olivat lähtökohtaisesti rajatuissa asetelmissa. He edustivat suomalaisistakin vain yhtä, koko ajan pienevää osaa, sitä, joka käy töissä tai tarjoaa muille työtä. Molemmat ovat tärkeitä rooleja, mutta laajassa katsannossa kovin rajallisia.
Toisaalta, voiko yhteiskunnallista keskustelua käydä ilman intressejä? Rawlsin kriitikot huomauttavat, ettei mikään sopiminen ole mahdollista ilman niitä. Ellei etujen tavoittelua olisi, ei olisi myöskään mitään sovittavaa.
Silti Rawlsin malli on kiinnostava lähtökohta. Jos sitä, olkoonkin sen hengen vastaisesti, sovelletaan nykyiseen suomalaiseen keskusteluun, voisi yhteiskuntasopimusta solmiva ”kuka tahansa” olla toimeentulotuella elävä, fyysisesti tai psyykkisesti sairas, lapsi, romanikerjäläinen, vammainen, perheenäiti, työssäkäyvä, työtön. Hän voisi toisaalta olla pörssiyhtiön toimitusjohtaja, presidentti, huippututkija tai tunnettu pop-artisti.
Jos asetelmaa laajennetaan, pohdintaan kuuluu lisätä ihminen Suomen rajojen ulkopuolelta. Entä jos sattuisitkin olemaan henkilö, joka on menettänyt sodassa kotinsa ja paennut turvattomilla kulkuvälineillä tuhansia kilometrejä kohti hyvinvoivaa maailmaa?
Yhteiskuntasopimuksen filosofinen merkitys haastaa neuvottelijat vastaamaan seuraavaan kysymykseen: Millainen olisi meidän kaikkien kannalta tasapuolinen ja reilu yhteiskuntasopimus? Ihan kaikkien.
Anna-Kaisa Pitkänen
Anna-Kaisa Pitkänen :”Entä jos sattuisitkin olemaan henkilö, joka on menettänyt sodassa kotinsa ja paennut turvattomilla kulkuvälineillä tuhansia kilometrejä kohti hyvinvoivaa maailmaa?”
Satun olemaan henkilö, jonka suku menetti sodassa kotinsa ja pakeni ”turvattomilla kulkuvälineilla” kohti ei hyvnvoivaa, mutta turvallisemmaksi ajattelemaansa maailmaa.
90-luvulla annoimme Suomen valtiolle kahdeksan vuoden ”tappelun” jälkeen omavelkaisen takauksen nuoren puolesta, joka sen jälkeen sai jäädä tähän valtioon, kun ”pakeni sotaa kohti turvallisempaa maailmaa”.
Elämämme poluilla olemme kohdanneet monia, jotka turhaan olisivat halunneet paeta tätä kovaa ja kylmää yhteiskuntaa, ja jotka lopulta valitsivat sen ”lyhyemmän tien taivaaseen” eli lopettivat elämänsä oman käden kautta.
Blogin hyvävä kysymys on ”Millainen olisi meidän kaikkien kannalta tasapuolinen ja reilu yhteiskuntasopimus? Ihan kaikkien.”
Alkuperäisessä merkityksessään yhteiskuntasopimus on luonteeltaan rauhansopimus. Uusi yhteiskuntasopimus on tarpeen tilanteessa jossa yhteiskuntarauhapuutuu tai se on järkkynyt.
Kyse voi olla myös taloudellisesta järkkymisestä. Sellaiseen tilanteeseen voi johtaa esimerkiksi hyperinflaatio ja kiinteistöjen äkillinen arvonromahdus.
Yhteiskuntasopimus on siis se perussopimus, jonka puitteissa yhteiskunnan neuvotelumekanismit toimivat ja muut sopimukset solmitaan. Yhteiskuntasopimuksen puuttuessa kaikki muutkin sopimukset ovat pätemättömiä.
Yhteiskuntasopimuksen osapuolet luopuvat anarkiasta ja suostuvat sovittuihin sääntöihin. Yhteiskuntasopimuksen tunnuspiirteihin kuuluu, että sen puuttumisesta on vahinkoa kaikille osapuolille ja sen syntymisestä hyötyvät kaikki osapuolet.
JUkka kivimäki :”Kyse voi olla myös taloudellisesta järkkymisestä. Sellaiseen tilanteeseen voi johtaa esimerkiksi hyperinflaatio ja kiinteistöjen äkillinen arvonromahdus.”
Tai sitten vallankäyttäjien tekemät virheratkaisut, jotka johtvat 90-luvun lamaan kuten ovat johtaneet tähänkin. Kertakaikkisen väsyneenä vallankäyttäjien puoluepoliittiseen typeryyteen haluaisin vain painaa pääni alas Jumalani edessä ja ”muuttua mättääksi” metsän mättäiden joukkoon, sinne minne isoisänikin ovat kadonneet muistomerkkejä jälkeensä jättämättä. ”Häpeän maailmaa ,johon lapseni saatan…”
Koko termi yhteiskuntasopimuksesta uutisoinnissa on ollut aikaa tuntematonta, kun ei vain käsitä, mitä sanalla hallituksen vetämissä neuvotteluissa tarkoitetaan. Tupo on tuttu, mutta Sipilän yhteiskuntasopimus ei. En ole yhtään ymmärtänyt, mistä siinä on puhuttu, kun kukaan ei ole minun kuulteni ja nähteni uutisoinnissa pyrkinyt selittämään koko sanaa.
Parin päivän takaisessa Ylen uutisessa sentään määritellään jotain: ”Kyse on hallituksen ja työmarkkinoiden keskusjärjestöjen välisestä sopimuksesta, jonka avulla on määrä kohentaa teollisuuden kilpailukykyä ja työllisyyttä.”
http://yle.fi/uutiset/mika_on_yhteiskuntasopimus/8235340
En tiedä, onko tuokaan määritelmä yhtään sen selkeämpi.
Mielestäni tässä olisi mielekkäämpää pohtia sitä ihan todellista ongelmaa, että meidän kansakuntamme taloudellisessa tilanteessa on sisäänrakennettuna ihan oikeasti noin 5 – 10 miljardin rakenteellinen alijäämä.
Tuohon todelliseen alijäämään nuo neuvottelut pyrkivät vaikuttamaan.
Yksityinen ihminen ei voi syödä enempää kuin tienaa. Valtiolla on mahdollisuus tilapäisesti siirtää ongelmia useammalle vuodelle, mutta ison luokan rakenteellinen ongelmaan ei sekään riitä.
Kun muutamat osapuolet eivät halua myöntää tosiasioita niin näyttää siltä että valtion on ensi vuoden talousarvioon otettava 5 miljardia lisää lainaa jo ennestään ylisuurten lainojen lisäksi.
Nyt pitäisi Kotimaan toimittajankin ruveta katsomaan peiliin ja nähdä missä armas kotimaamme menee.
Matias Roto :”Nyt pitäisi Kotimaan toimittajankin ruveta katsomaan peiliin ja nähdä missä armas kotimaamme menee.”
Käsitykseni mukaan myös Kotimaa Oy on pienyritys, joten eiköhän sielläkin tiedetä ”missä armas kotimaamme menee”.
Kevättalvella Suomi kunnostautui Euroopan pahimpien taloudellisten takapakkiensa alalla. Vain Kyproksella kehitys oli huonompi kuin meillä.
Samaten työttömyyslukujen kasvua kuvannut huhtikuun tilanne oli Euroopan korkein. Vuoden aikana nousua 8,5 prosentista 9,4 prosenttiin,
Edelleenkin olemme taloudellisten haasteiden edessä.
Koko maailman talosutilanne on hyvinkin vaikea. Tämä heijastuu myös meidän oloihimme. Tätä kuvaa Helsingin pörssin yhden viikon kehitys miinus 6,5 %.
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/08/21/helsingin-porssi-laski-viikossa-65-prosenttia/201510725/170
Tällaisessa tilanteessa ei pitäisi repiä eri suuntiin vaan koko kansan pitäisi pyrkiä todelliseen yhteistyöhön, jotta löydämme toimivia ratkaisuja.
Samaten on aihetta nähdä missä ne todelliset pienituloiset ovat.
Esimerkiksi tämän hetken tilanteessa maatalouseläkkeiden keskiarvo on 500 – 600 euroa kuukaudessa. Alkuvuodesta ensimmäisen neljänneksen aikana 2015 maatalouseläkkeelle siirtyneitten myönnettyjen eläkkeiden keskiarvo oli vähän yli 900 euroa kuukaudessa.
Nämä koko elämän aikaisten työn tekemisestä kerääntyneitten eläkkeiden määrät kertovat korutonta kieltään minkälaisten tulojen varassa maataloutemme ihmiset ovat eläneet. Eipä sitten ihme että monen on ollut pakko tehdä kahta työtä saadakseen edes alkeellisimmat toimeentulonsa tarpeet tyydytetyiksi.
Matias Roto :”Alkuvuodesta ensimmäisen neljänneksen aikana 2015 maatalouseläkkeelle siirtyneitten myönnettyjen eläkkeiden keskiarvo oli vähän yli 900 euroa kuukaudessa.”
Monella suorittavaa työtä tekevällä pienyrittäjällä on sama tilanne, kun he kulujen säästämiseksi ovat ilmoittaneet vuosittaiseksi työtulokseen minimimäärän. Jos heillä on ollut palkattua työvoimaa, heidän omat ansionsa, lomansa ja terveydenhuoltonsa ovat monta kertaa saattaneet jäädä alle työntekijöiden ”saavutettujen etujen”, kun heidän on työehtosopimusten ”yleissitovuuden” vuoksi ollut pakko kustantaa työntekijöille mitä työehtosopimus määrää. Siitä huolimatta he eivät tältä yhteiskunnalta ole kuulleet mitään muuta kuin ”rienausta” riistäjistä ja porvareista, jollaisiksi heidät on leimattu.
Tuula
Se mitä sanot monesta yhden ihmisen firmasta on mitä todellisinta arkipäivää.
Ainakin meillä päin valtaosa työvoimasta työskentelee PK -yrityksissä tai -yrityksinä.
Joillekin esimerkiksi firman perustaminen johtuu siitä että eri puolille keikkana tekemisessä byrokratia tulee asiakkaan kannalta kestämättömäksi jos ammatti-ihminen menee joka päivä eri puolille töihin joskus muutamaksi päiväksi ja joskus pariinkin paikkaan yhden päivän aikana. Asiakkaille olisi hankalaa ruveta maksamaan kaikkia veronpidätyksiä yms. sosiaalikuluja ynnä vastuuvakuutuksia jne. joka ikisessä paikassa. Yritystunnuksen ja sen hoitamisessa nuo tulevat keskitetymmin hoidetuksi ja asiakkaat pääsevät vähemmällä.
Tuula
Kansantaloudessa tulee ottaa huomioon myös pienyritysten näkökulma, mutta kansantaloutta ei voi rakentaa pelkästään pienyritysten näkökökulmasta ei ainakaan siitä näkökulmasta että jokainen työllistäköön itse itsensä. Itse itsensä työlistävältä henkilöyritykseltä puuttuu yrityskohtainen tarve palvelusuhteiden ehtojen sääntelyyn.
Järjestäytynyt yhteiskuta ei voi toimia ilman työmarkkinoiden ja palvelusuhteen ehtojen sääntelyä Niin ikään järjestäytynyt yhteiskunta ei muutoinkaan voi toimia ilman minkäänlaista markkinatalouden sääntelyä. Ilman sääntelyä kyse ei edes olisi yhteiskunnasta, vaan jonkinlaisesta sosiaalisesta viidakosta. Liberalismin utopia ei toimi.
Jukka Kivimäki :”kansantaloutta ei voi rakentaa pelkästään pienyritysten näkökökulmasta ei ainakaan siitä näkökulmasta että jokainen työllistäköön itse itsensä. Itse itsensä työlistävältä henkilöyritykseltä puuttuu yrityskohtainen tarve palvelusuhteiden ehtojen sääntelyyn.”
Ensinnäkin jätin 90-luvun lamassa oma aloitteisesti palkkatyön ja ”ryhdyin itse itseni työllistäväksi” auttamaan neisisijaisesti nuoria, jotka eivät halunneet jäädä työttömiksi, vaan työllistää edes itsensä verkottumalla business-to-business -periaatteen mukaisesti. Uudenmaan silloinen Uusyrityskeskus analysoi liikeideani, ja piti sitä hyvänä, mutta eettisyytensä vuoksi erittäin harvinaisena.
Toiseksi: suorittavaa työtä tekevät ja muitakin kuin itsensä työllistävät pienyrittäjät on vuosikymmenet syrjäytetty neuvotteluissa, joiden päätökset velvoittavat heitä eikä noissa päätöksissä koskaan ole otettu huomioon sitä, että taloudelliset suhdannevaihtelut vaikuttavat pienyrityksiin paljon voimakkammin kuin suuryrityksiin.Korpraatioiden valta on korporaatioiden valtaa.
Tuula
Yritysten laskutustyön hintakartellit ovat kielletty. Yrittäjäjärjestöillä ei siis ole mistä neuvotella.
Jukka Kivimäki :”Yritysten laskutustyön hintakartellit ovat kielletty. Yrittäjäjärjestöillä ei siis ole mistä neuvotella.”
Koska pienyritysten laskutukset ovat perustuneet hintakartelleihin? Henk.koht. en ole koskaan ollut missään ”hintakartellissa” eikä tavoite ole koskaan ollut taloudellinen voitto, vaan ainoastaan se, että ”me kaikki pärjäisimme”. Koska korporaatioiden pienyrittäjille sanelemat työvoimakustannusten hintakartellit kielletään?
Isäni oli pienyrittäjä YYA-Suomen elintarviketeollisuudessa, jossa ”Kaikki elintarvikkeet kuuluivat hintasäännöstelyn piiriin, eivätkä tuottajat saaneet hinnoitella tuotteitaan kustannustason nousua vastaavasti, eivätkä kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Kun kustannukset nousivat esimerkiksi tulopoliittisten ratkaisujen myötä, ruuan hintaa ei saanut nostaa. Koettiinpa jonakin vuonna jopa takautuva hintasulku. Valtion maksamilla subventioilla turvattiin alhaiset hinnat eli tuettiin kuluttajia, ei maataloutta tai tuottajia.”
”Koska pienyritysten laskutukset ovat perustuneet hintakartelleihin? ”
Niinpä niin. Mistä yritäjäjärjestöjen edustajat sitten voisivat jäseniensä puolesta sopia ja sen jälkeen ilmoittaa jäsenyrityksilleen, että näin teidän on toimittava, pulinat pois?
Jukka Kivimäki :”Mistä yritäjäjärjestöjen edustajat sitten voisivat jäseniensä puolesta sopia ja sen jälkeen ilmoittaa jäsenyrityksilleen, että näin teidän on toimittava, pulinat pois?”
Jos yrittäjäjärjestön edustajien sallittaisiin kerrankin olevan mukana pienyrittäjille saneltujen heidän tilanteestaan piittaamattomien korporaatioiden saneluneuvotteluissa, niin ehkä yrittäjäjärjestö voisi kertoa jäsenilleen, että heillä on oikeus sopia paikallisesti työntekijöidensä kanssa mm. työaikaa ja palkkaa koskevista asioista eikä pienyrittäjistä enää tehtäisi korporaatioiden voimin puoluepoliittisten vallankäyttäjien virheiden ”pakkomaksajia”, kuten 90-luvun lamassa tapahtui, kun n. 60 000 elinkelpoista yritystä ”teurastettiin” niiden poliittisten virheiden vuoksi, jotka oli tehty jo 80-luvulla tilanteessa, josta ministeri Iiro Viinanen on sanonut, että ”kaikki tiesivät mitä tuleman piti”. Siis kaikki muut tiesivät, paitsi ne elinkelpoiset yritykset, joilla maksatettiin ne ”kaikkien tietämät” virheet.
Tuula Hölttä
Oikeuksia oikeuksia ja vielä kerran oikeuksia. Et siis vieläkään ymmärtänyt.
Työmarkkinasopimukseen sisältyy aina sekä oikeuksia että velvollisuuksia.
Laki ei ole minimi vaan sopimus on minimi silloin kun asiasta on sovittu sopimuksella.
Koska, siis toisin kuin työnatajajärjestöt, yrittäjäjärjestöt eivät voi pakottaa jäsenyrityksiään noudattamaan solmimaan sopimuksia – siis erillissitovuuteen, koskee näitä yrityksiä yleisitovuus, johon myös järjestäytymättömien työnantajien on sitouduttava.
Lainsäädännöstä voidaan poiketa yleissitovalla sopimuksella ja yleisitovasta sopimuksesta erillissitovalla sopimuksella. Sekä yleissitovassa, että erillisitovassa työehtosopimuksessa voidaan sopia paikallisen sopimisen edellytyksistä ja yleisitovien sopimusten osalta nämä mahdollisuudet ovat myös järjestäytymättömien työnantajien käytössä.
Sopimusyhteiskunnassa villi työnataja ei kuitenkaan voi lähteä soveltamaan sopimuksia omalla villillä tavallaan. Tämän toki ymmärtää meidän nykyinen pääministerimmekin.
Jukka Kivimäki,
Ai Suomen Yrittäjät –järjestön jäsenetkö ”villejä yrityksiä”? Tuo kertoo siitä, että työmarkkinajärjestöjen neuvotteluosapuolet eivät todellakaan ymmärrä pienyritysten lattiatason tapahtumia, missä yrittäjä tekee töitä rinta rinnan yhdessä työntekijöiden kanssa ja tieto yrityksessä kulkee puolin ja toisin ilman jatkuvia erillisneuvotteluja ja paperinpyörittelyjä face-to-face. Mielestäni työmarkkinajärjestöjen asenne ei kerro ”sopimusyhteiskunnasta” vaan joustamattomasta diktatuurivallankäytöstä. Nykyinen pääministeri taitaa sentään ymmärtää myös pienyritysten todellisuutta:
”Kun yhteiskuntasopimusta ei solmittu, Suomen hallitus pyrkii omilla toimillaan parantamaan Suomessa tehdyn työn kustannuskilpailukykyä viidellä prosentilla. Suomen Yrittäjät pitää hallituksen suunnittelemaa aikataulua hyvänä: keinot pitäisi olla selvillä syyskuun loppuun mennessä ja lakimuutosten eduskuntakäsittelyjen valmiina kesäkuun loppuun mennessä.
— Tehokkain keino on paikallisen sopimisen mahdollisuuksien lisääminen lainsäädäntöä kehittämällä. Se auttaisi palauttamaan Suomen kilpailukyvyn muutamassa vuodessa, antaisi mahdollisuuksia talouskasvulle ja uusien työpaikkojen luomiselle, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.” (http://www.yrittajat.fi/)
Blogin otsikko on ”Sopimus, joka menetti merkityksensä”. Näitä ”sopimuksia” on YYA-Suomen historiassa nähty ”pilvin pimein”. Nyt mainostetaan sitä, että Väinö Linnan fiktiivisestä Tuntemattomasta sotilaasta halutaan tehdä ”juhlaversio”, kun Suomen itsenäistymisestä on kulunut sata vuotta.
Henk.koht. toivoisin, että satavuotisjuhlan kunniaksi mieluummin kumottaisiin yhäkin voimassa pidetyn ja virallisiin kansainvälisiin asiakirjoihin kuuluvan Pariisin rauhansopimuksen perusteettomat sotasyyllisyysartiklat. Tuo asia olisi mielestäni jotakin todellsta, joka palauttaisi suomalaisille maanpuolustajilla heille kuuluvan kunnian sen sijaan että turvaudutaan Väinö Linnan fiktioihin.
Onko niin, että velaksi eläminen on länsimaiden kohtalo?
Olemme velkaa kehitysmaille. Länsimaat ovat olemassa riiston savijalkojen varassa.
On kysyttävä, miten tästä ulos?
Länsimaiden kannalta epäoikeudenmukaisuus on oikeudenmukaisuutta.
Luopuminen on ainoa vaihtoehto.
Minä vaivaineen oon mato matkamies maan. Koukkuun pujoitetun madon osa ei ole häävi. Toivottavasti rinnastukseni ontuu.
Katsokaa! Vanha on mennyt, uusi versoo.
Niin kauan kuin on elämää on toivoa.