Eilen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vietetty uskonpuhdistuksen muistopäivä nosti esille viime kesänä käydyn keskustelun vuoteen 2017 liittyvistä sanavalinnoista.
Kesän keskustelun herätti väite, että kirkkohallitus on kieltänyt sanan uskonpuhdistus. Väite on herkullinen. Ei ihme, että keskustelu oli vilkasta. Väitteen heikkous on siinä, ettei se perustu tosiasioihin. Valinta puhua reformaation merkkivuodesta ei tarkoita sanan uskonpuhdistus kieltämistä.
Yksi käyttää aneteesien käynnistämästä tapahtumaketjusta sanaa uskonpuhdistus. Toinen puhuu reformaatiosta. Molemmilla on perustelunsa. Osa keskustelijoista kokee reformaatiosta puhumisen tarkoittavan siirtymistä pois sanan uskonpuhdistus käyttämisestä. Osalla reformaatiosta puhuminen on luontevin vaihtoehto. Sanan uskonpuhdistus käyttäminen edellyttäisi muutosta. Molemmille näkökulmille on perusteensa.
Reformaatio on moniulotteinen ilmiö. Lutherin motiivi aneteesien kirjoittamiseen oli ilmeisen teologinen. Bisnes on bisnes, ja evankeliumi on evankeliumi – sekoittamatta ja muuttamatta. Sen sijaan kun kuninkaat ja ruhtinaat reformoivat valtakuntiaan, saattoivat motiivit nousta muualta kuin evankeliumista. Uskon sijaan huomio oli muissa asioissa. On ilmeistä, ettei näin moniulotteisesta ilmiöstä voi puhua kapealla ja näkökulmia kaventavalla sanavarastolla.
Toisen sanavalinnan arvosteleminen ei juurikaan vie maailmaa eteenpäin. Toisen sanavalinnan perustelujen kuunteleminen sen sijaan avaa uusia ovia. Sanavalintamme toisaalta heijastavat käsityksiämme, toisaalta muokkaavat niitä. Niinpä keskustelu sanavalinnoista avaa käsityksiämme itsellemme ja muille. Toivon siksi, että voimme käydä keskustelua uskonpuhdistuksesta ja reformaatiosta avoimesti ja toisiamme kuunnellen.
Vuonna 2017 vietetään Lutherin aneteesien julkaisemisen täysien satojen vuosien muistoa ensimmäistä kertaa ekumeenisen liikkeen muokkaamassa maailmassa. Luterilainen voi huoletta kysyä katolilaisen tai baptistin näkökulmaa reformaatioon. Samoin luterilaiset voivat avata toisilleen näkökulmia reformaatioon. Avoimuus saattaa johtaa keskusteluun, oppimiseen ja muutokseen.
Minulla on unelma siitä, että reformaation merkkivuoteen liittyen voimme käydä laajaa ja avointa keskustelua reformaation monista puolista ja merkityksistä. Tällöin toisaalta käytetään itselle tuttuja sanoja, toisaalta yritetään löytää sanoja, jotka mahdollisimman moni voisi ymmärtää.
Suokaa anteeksi, mutta näen uhkana sen, että keskustelu jämähtää väittelyyn kahden sanan välillä. Itse käytän sanaa reformaatio, mutta en pidä ongelmana sitä, että toinen käyttää sanaa uskonpuhdistus. Ongelma on se, jos sanavalinnoista väitteleminen muodostuu asioihin pureutuvan keskustelun esteeksi.
Timo-Matti Haapiainen- mitä ”pienellä paikalla”, etsitkö todella nöyrästi valmiina luopumaan kaikesta vanhasta vai pidätkö ”ylpeänä” kiinni kasteesta ja näin Lutherin opetuksista vaikka hänen hedelmästänsä näkyy huonoa?
Luther lupaa seuraajilleen kaiken hyvän mutta on niskoittelijoille ja toisuskoisille armoton, tietänet mistä puhun.
Kiitos, tuo on suuri ja vaikea kysymys – ja siksi erittäin tärkeä.
Pidän kastetta tärkeänä. Näen, että se liittää minut ennen kaikkea maailmanlaajaan Kristuksen ruumiiseen. Arvostan Lutherin opetuksia, joissa hän liittyy kirkon yhteiseen perinteeseen. Luterilainen perinne on kasvattanut minut globaaliin kristinuskoon. Luterilaisuus on antanut minulle virret. Pidän tärkeänä kansankielisyyden periaatetta (toisaalta arvostan myös latinan, kirkkoslaavin ja muiden kansojen rajat ylittävien kielten käyttöä).
Tunnistan myös reformaatiosta seuranneen pahan: yhteyden puutteen, väkivallan ja epäluulot. Perheessäni on sekä katolilaisia että minä luterilainen. Kristittyjen jakautuneisuus tulee lähelle päivittäin. Toisaalta päivittäistä on myös rajojen ylittäminen yhteisessä elämässä ja rukouksessa.
Ylpeydestä tahdon eroon. Toivon, etten ole armoton. Tahdon tehdä työtä yhteyden ja ykseyden eteen.
Olenko valmis luopumaan vanhasta ja vanhentuneesta? Olenko valmis uudistumaan? Toivon sitä.