Ennen aikaan koulujen opinto-ohjauksessa pohdittiin, mitä aikuisena haluaisi tehdä. Silloin pohdittiin ammatteja ja koulutusta. Saattoi esimerkiksi opiskella lääkäriksi, papiksi, juristiksi, iktyonomiksi tai opettajaksi.
Todellinen trendiala on kuitenkin asiantuntijan työ. Oikotie.fi -palvelussa on parhaillaan auki 309 asiantuntijan työpaikkaa. Lisäksi asiantuntijoita tulee tiuhaan vastaan, soittaa sitten kirkkohallitukseen, tuomiokapituliin tai melkein mihin tahansa yritykseen.
Kun menin alun perin teologiseen tiedekuntaan Helsingin yliopistoon, aikomuksenani oli lukea itseni uskonnonopettajaksi. Sitten opettajuushaaveet ovat jääneet. Mutta ei hätää. Teologinen tiedekuntahan kouluttaa uskonnon asiantuntijoita.
Olemme muutamaan kertaan yliopiston kuppilassa pohtineet työelämän ja yliopiston asiantuntijainnostusta. Osa opiskelijatovereistani on sitä mieltä, että puhe esimerkiksi teologian maistereista uskonnon asiantuntijoina on hiukan huvittavaa ja epäaitoa. Toisten mielestä laajat opinnot antavat hyvän valmiuden kutsua itseään juuri asiantuntijaksi.
Minulle ei ole täysin selvää, kuinka käyttökelpoinen termi asiantuntija on esimerkiksi työnimikkeenä.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan asiantuntija on ”henkilö jolla on asiantuntemusta, erikoistuntija, ekspertti, spesialisti; vars. henkilö, jolta asiantuntemuksen perusteella pyydetään lausunto jostakin”.
Mikä tekee teologian maisterista uskonnon asiantuntijan? Määritelmän mukaan se, että häneltä pyydetään lausunto jostain. Määritelmän mukaan asiantuntijuus voi siis muodostua ilman, että asiantuntijan osaamisella olisi oikeasti suhdetta hänen kommentoimaansa asiaan. Asiantuntijuus syntyy ulkoisesti. Sen luo toimittaja kysymyksellään.
Tämä on tietenkin vain pikkunäppärä huomio, mutta monesti valitettavan tosi. Monen asiantuntijan asiantuntijuus on varmasti määritelmän alun mukaista eli he ovat todella spesialisteja ja erikoistuntijoita. Tähän määritelmään taas ei sovi lainkaan se, että joku olisi uskonnon asiantuntija.
Uskonto ei ole ala, jolla voi olla ekspertti. Se on vähän kuin olisi luonnontieteen erityistuntija. Pian paljastuisi, että keskeisin osaaminen keskittyy esimerkiksi hiukkasfysiikkaan. Tiedot vaikkapa kivilajeista voivat olla peruskoulutasoa.
Luonnontiede tai uskonto toimiikin lähinnä yleisnimityksenä. Siksi se ja asiantuntija on huono yhdistelmä kertomaan mitään mielenkiintoista ihmisen osaamisesta.
Voikin olla, että ongelma on lähinnä siinä, että asiantuntijoista puhumisen kriitikko ottaa puheen liian vakavasti ja tarkasti. Ehkä jokaisen pitäisi jo lähtökohtaisesti ymmärtää, että kyseessä on termi, joka ei ilman täsmentämistä kerro mitään mielenkiintoista.
Tärkeintä taitaa kuitenkin olla se, että osataan yhdistää asiantuntija oikeaan alaan. Erotetaan yläkäsitteet ja niitä määrittävä alakategoriat.
Uskonnon asiantuntijoita on siinä mielessä, että joku tuntee bahai-uskonnon rituaaleja, toinen vanhoillislestadiolaisen liikkeen historiaa ja elämäntavan käytänteitä. Mutta kukaan tuskin tuntee uskontoa kokonaan.
Ehkä tästä syntyy jotain ajatuksia ja keskustelua. Aihe nousi mieleeni, kun lueskelin kirjamessuilta hankkimaani Jari Parantaisen teosta Pölli tästä (Talentum, 2011).
Parantainen pohti jo tuolloin, että ihmisten pitäisi osata ottaa asiantuntijuutensa paremmin käyttöön ja myydä se. Ja Parantainen on ihan oikeasti myymisen asiantuntija. Hänen kirjoituksensa aiheesta on hyvä ja pohdinnan arvoinen, eikä oma ajatukseni pyri lainakan kumoamaan sitä.
Jäinkin lähinnä pohtimaan jatkoa, oman asiantuntijuuteni vierestä tietenkin: milloin asiantuntija-termi kokee täydellisen inflaation? Niin on tainnut käydä jo konsultti-termille, joka oli viime vuosikymmenellä muodikas työnimi. Muutama asiantuntija on jopa suuttunut, kun olen vahingossa kutsunut heitä konsulteiksi. Parantaisen kirjahan on ilmestynyt alun perin jo 2008, itselläni on myöhempi pokkaripainos. Hän taisi nähdä konsultin nimikkeen merkityksen ohenemisen.
Eli olinpa ikävän sivistymätön, kun en huomannut eroa seitsemän vuotta myöhemmin. Tai sitten suuttuneet olivat oman osaamisensa brändäämisen mestareita. He siis ymmärsivät, että toista käsitettä voi vielä käyttää, toiselle jo naureskellaan.
**
PS. Se, ettei joku ole jonkin alan asiantuntija, ei tietenkään tarkoita, että hän olisi väärässä. Voimme esimerkiksi oppia monia asiota asiantuntijoilta. Esimerkiksi Esko Valtaoja esittää usein ajatuksia aiheista, joiden asiantuntijana tähtitieteilijää on vaikea pitää. Hän kertoi jossain haastattelussa perustavansa mielipiteensä lukemiinsa lähteisiin. Niiden kirjoittajat ovat yleensä asiantuntijoita. Valtaoja otti vastikään kantaa islamiin. Ajatuksessa oli ongelmansa ja vahvuutensa. Ehkä niistä toisella kerralla, jos joku oikea asiantuntija ei ehdi ensin.
En ole huomannut, että kirkkokaan olisi ottanut mitään kantaa näitä vainoja vastaan.
Olen Jukka Keskitalon kanssa samaa mieltä. Poliittisen ja kirkollisen johdon tulisi antaa selkeä tukensa vainotuille kristityille. Syitä poliittisen johdon vaikenemiseen on useita. Koska useimmat heistä eivät ole tunnustavia kristittyjä, he eivät ole kiinnostuneet kristittyjen tilanteesta islamin maissa. He eivät tunne niitä kärsimyksiä, mitä kristityt joutuvat kärsimään islamin alaisuudessa. Uskovatko poliittisetr johtajamme todella islamin olevan rauhan uskonto, kuten heidän johtajansa vakuuttelevat?
Suurin syy vaikenemiseen lienee kuitenkin siinä, etteivät politiikkomme uskalla puhua epäkohdista siitä pelosta, että muslimit kenties vastaavat jollakin terroriteolla myös Suomessa. On todella nurinkurista, että samalla kun kristityt kokevat mitä suurinta vainoa monissa islamin maissa, muslimijohtajat saavat vapaasti puhua meidän tv:ssamme uskontonsa suvaitsevaisuudesta.
Organisaatioiden näkökulmasta asiantuntijuus perustuu siihen, että organisaatio on päättänyt niin. Markkinoilla asiantuntijuus perustuu siihen, että asiakkaat hyväksyvät asiantuntijaksi. Konsultoinnissa tilanne on sama. Asiakas päättää, kuka kelpaa konsultiksi ja kuka ei, nimikkeestä huolimatta. Sen enempää asiantuntija kuin konsulttikaan ei voi ohittaa asianosaisten asiantuntijuutta. Päinvastoin, kaikki perustuu yhteistyöhön heidän ja heidän osaamisensa, tietämisensä ja tietämättömyytensä kanssa. Terveisin yksi kehittämiskonsultti.
Oma kokemuksen konsultista on että hän tulee työpaikalle ja selittää työntekijöille miten heidän tulisi oma työnsä tehdä, vaikkei tiedä tai ymmärrä siitä mitään. Uusi ulottuvuus konsultin työssä on se että käytetään erivärisiä lappuja, joihin kirjoitetaan kaikenlaista. Sitten jutellaan kaikenlaista hölynpölyä.
Lopputulos konsultin työstä on suuri lasku ja täysin hukkaan mennyt työpäivä. Ei tietenkään konsultin kannalta vaan sen työpaikan.
Mielenkiintoinen näkökulma Raimolta asiantuntijuuden muodostumiseen. Asiantuntijuus, ainakin roolina, muodostuu ulkoisesti. Määräävä tekijä on asiantuntijuuden ostaja.
Ajatus tuo mieleen uskonnonfilosofian opinnoista tutun ajatuksen uskomusten muodostumisesta: toisten ajattelijoiden mielestä uskomusten rationaalisuuden määrää tapa, jolla uskomus muodostetaan. Toisten mielestä uskomuksen rationaalisuus perustuu enemmän siihen, mikä on uskomuksen esittämän väitelauseen suhde todellisuuteen.
Juhani Ketomäen kommentti kertoo myös tästä. Asiantuntijuuden kohdalla voisikin sanoa, että molemmat ovat oikeassa. Asiakas on päättänyt konsultin/asiantuntijan tilatessaan, että hän on maksamisen arvoinen. Myöhemmin ollaan pettyneitä siihen, että asiantuntijuudella ei ollut tai ei tuntunut olevan yhteyttä käytäntöön. Silloin petytään niihin värikkäisiin lappuihin.
Joskus tosin tuntuu siltä, ettei kehittämistyön ongelma ole konsultin taidottomuus tai asiantuntijuuden puute. Jos on tehnyt jotain asiaa vuosia jollain tavalla, on vaikea myöntää jonkin toisen tavan olevan parempi.
Otetaan hyvin yksinkertainen esimerkki. Olen huomannut, että monen mielestä on turhaa opetella käyttämään tietokoneen pikänäppäimiä. Esimerkiksi CTRL + Z toiminto toteuttaa lähes missä tahansa ohjelmassa toiminnon ”Peruuta edellinen toiminto”. Tekstinkäsittelyssä työntekijä hävittää kokonaisen lauseen. Hän voi joko kirota asiaa ja yrittää kirjoittaa lauseen uudelleen. Jos kyseessä oli pidempi pätkä, hän voi edelleen tehdä saman.
Tai sitten hän käy etsimässä Muokkaa-valikosta toiminnon ”Kumoa edellinen”. Sekin säästää aikaa verrattuna edelliseen tilanteeseen. Kolmas vaihtoehto on opetella käyttämään näppäinoikotietä. CTRL + Z on ehkä eniten käyttämäni näppäinoikopolku. Ilman sen osaamista hukkaisin tunteja työaikaani joka kuukausi. Välillä toivon, että samanlainen pikanäppäin olisi olemassa myös todellisuudessa. Vaikka silloin, kun kaadat maidot lattialle tai kattila kiehuu hellalle…
Entä kun kyseessä on monimutkaisempi toiminta, kuten Raimo ehdottaa?
Mainitsemasi asiat tulee opettaa IT-koulutuksessa. Ei siihen konsulttia tarvita koko päiväksi höpisemään.