Bolivian luterilaisessa kirkossa järjestettiin vaalit huhtikuussa. Kirkon presidentiksi – joka Boliviassa vastaa piispaa – valittiin toiseksi kaudeksi pastori Emilio Aslla Flores, 52-vuotias teologian ja oikeustieteen kandidaatti. Isän puolelta hän on quechua ja äidin puolelta aymara, mikä vastaa hyvin kirkon profiilia alkuperäiskansojen kirkkona. Työtä tehdään suurimmaksi osaksi maallikkopastorien ja omien lähetystyöntekijöiden voimin syrjäisillä vuoristo- ja raja-alueilla.
Olen parhaillaan kenttämatkalla Boliviassa. Kävimme viime viikolla Caranavissa katsomassa Lähetysseuran tukemaa Verena Wells -keskusta, joka tarjoaa syrjäisten kylien vähävaraisten perheiden tytöille mahdollisuuden turvalliseen asumiseen ja koulunkäyntiin. Keskuksessa he saavat ruoan, apua koulutehtävien tekemiseen, tietokone-, käsityö- ja musiikkiopetusta ja kristillistä kasvatusta. Monet tytöistä ovat kokeneet fyysistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä sekä perheessään että sen ulkopuolella. Keskuksessa he ovat saaneet takaisin ihmisarvonsa ja elämänhalunsa, arvosanat ovat nousseet huimasti ja monet ovat parhaimpien oppilaiden joukossa kouluissaan. Osa on jatkanut jo yliopistoon asti ja opintomenestys on jatkunut. Tytöt laskevat leikkiä pastori Emilion kanssa ruokapöydässä, ja tunnelma on välitön ja lämmin.
Pastori Emilio jakoi vierailumme aikana hotellihuoneen kirkon teknikko-autonkuljettajan kanssa. Hän pitää autossa aina makuupussia, koska yöpyy kylävierailuilla seurakuntalaisten hatarien mökkien lattioilla. Hän nauroikin, että pitkänä miehenä asumus oli kerran hänelle niin pieni, että jalat jäivät ulkopuolelle. Mökeissä ei ole muuta lämmitystä kuin laamankakalla toimiva uuni, vaikka ne sijaitsevat Andien rinteillä jopa yli 4000 metrin korkeudessa. Kun viimeksi vierailimme Huanocollon kylässä juhlistamassa kehitysyhteistyöhankkeemme rakennuttamien kasvihuoneiden valmistumista, pastori Emilio pelasi jalkapalloa teknikkojensa kanssa kylän joukkuetta vastaan. Hänen vakituinen asunsa on ruutupaita ja farkut, ja hän taittaa työmatkansa El Altosta kirkon keskustoimistoon kahdella bussilla. Pastori Emiliolla ei ole tarvetta näyttää valtaansa.
Bolivian luterilaisella kirkolla ei myöskään ole ongelmia kokonaisvaltaisen lähetystyön ymmärtämisessä. Julistus ja palvelu kulkevat käsi kädessä, ja ihmisoikeudet ovat työn perusta. Kirkko on jo vuosikymmeniä rakentanut vesipumppuja ja kasvihuoneita Andien rinteiden köyhiin kyliin, eikä työssä katsota sitä, onko paikalla omaa seurakuntaa vai ei. Köyhyys on riittävä kriteeri. Ensi vuonna kirkon kehitysyhteistyöhanke joutuu supistamaan toimintaansa huomattavasti rahoitusleikkausten takia, joten jouduimme käymään läpi tuskallisen prosessin miettien, mistä leikata. Kaksi aluetta on nyt jätettävä pois, vain yksi suunnitelluista kolmesta mahtuu mukaan. Pastori Emilion kanta on selvä: ”Meidän on ilman muuta aloitettava työ Potosin maakunnassa, koska se on maan köyhin ja siellä on niin valtava tarve.” Päätökseen ei vaikuttanut se, että kahdella muulla alueella kirkolla on seurakunta – vain Potosissa ei. Bolivian tärkein kaivosmaakunta Potosi on köyhyysindikaattorien ykkönen koko maassa; kulta, hopea, kupari ja litium eivät ole tuoneet minkäänlaista vaurautta paikallisille. Ympäristökatastrofeja, sairautta ja kuolemaa kylläkin: kaivostyöläisten keskimääräinen elinikä on 49 vuotta, 15 vuotta alempi kuin kansallisella tasolla.
Sunnuntaina 1. marraskuuta vietettiin La Pazin kyljessä sijaitsevan El Alton suurimmassa luterilaisessa kirkossa messua reformaation kunniaksi. Kirkko oli täynnä kirkkaita värejä, musiikkia ja iloisia seurakuntalaisia eri puolilta maata. Lauloimme tuntikaupalla vuoroon aymaraksi, vuoroon espanjaksi, ja ehtoollisjono oli loputon. Messu päättyi edellisenä päivänä pidetyn kirkon musiikkifestivaalikilpailun voittajien esitykseen. Eteen ilmestyivät posket hehkuen Caranavin tytöt…
Arja Koskinen
Lähetysseuran aluepäällikkö Latinalaisessa Amerikassa
