Metsätuloissa paljon kasvun varaa

Seurakuntien metsäomaisuuden hoito on vajaatehoista. Tuloja jää paljon saamatta.
Pääsääntöisesti seurakuntien metsätulot ovat reilusti alle sen, mikä olisi mahdollista. Valtakunnalliset hoito-ohjeet ja siten myös seurakuntien metsäsuunnitelmat on tehty ajastaan jäljessä olevien Metsäntutkimuslaitoksen kasvumallien pohjalta. Metsäsuunnitelmissa hakkuohjelma on lisäksi yleensä, aivan perusteettomasti, mitoitettu reilusti virheellistäkin kasvuarviota pienemmäksi. Harvassa seurakunnassa on edes tavoitteena maksimoida metsän arvokasvu ja tuotto.
Puut kasvavat nyt paljon nopeammin kuin joku vuosikymmen sitten suuremman lämpösumman ja lisääntyvän typpilaskeuman johdosta. Lisäksi metsänhoidossa yleensä, kaikkia kasvua rajoittavia tekijöitä ei pyritä tehokkaasti selvittämään ja minimoidaan. Mahdollisimman kannattavassa metsätuotannossa tuotetaan ja myydään maksimimäärä n. 60 € /m:3 hintaista tukkia ja minimimäärä n.15 €:n paperipuuta. Käytännössä tämä tavoite yleensä unohtuu tai toteutuu muuten huonosti.
Suomen metsätalous yleensä, seurakunnissakin, on lähempänä laajaperäistä luontaismetsätaloutta (tekisi mieli sanoa keräilytaloutta) kuin tehokasta puun tuottamista. Todisteena siitä on valtakunnan metsien inventointitulokset ja silminnähtävät ryteiköt ja muutenkin heikosti hoidetut metsät kaikkialla. Tässä ei ole mitään kunniakasta, arvokasta eikä luontoa suojelevaa. Hyvin hoidetussa talousmetsässä viihtyvät puiden lisäksi ihmiset, eläimet, marjat ja sienet paremmin kuin hoitamattomissa ryteiköissä. Talousmetsän ei tarvitse näyttää tylsältä puupellolta. Lisäksi niissäkin voidaan toteuttaa moninaiskäyttö erinomaisesti ja biodiversiteetti kohtuullisesti talouden kärsimättä.
Otetaan esimerkiksi 1000 ha, monelle seurakunnalle tyypillinen metsäala. Laajaperäisellä ja harvennuksissaan hieman ”myöhästelevällä”, ”rauhallisella” eli laajaperäisellä hoidolla kasvaa ja korjataan ehkä 6 m:3 / ha josta 50 % on paperipuuta ja loput tukkia. Silloin metsän arvokasvu on 225 €/ha/v ja 1000 ha alalta siis 225.000 €. Siitä pitää vähentää vielä tavanomaiset metsänhoitokulut (n. 30.000 €) ja verot joten voitoksi jää n. 130.000 €.
Tehokkaasti hoidettuna ja maan koko tuottokyky käytettynä, puuta voidaan saada tuoreella kankaalla ainakin 10 m:3 / ha, josta optimaalisesti ajoitettujen harvennusten ja väljennysten takia jopa 75 % on tukkipuuta. Tuotoksi keskimäärin tulee 487 € / ha eli 487 000 € / v.
Bruttotuotossa ero laajaperäiseen hoitotapaan on siis 262.000 €. Metsänhoitokulut nousevat lisää hyvällä hoidolla ehkä 60.000 joten voitoksi laajaperäiseen viljelyyn verraten verojenkin jälkeen jää suuruusluokkaa 135.000 €.
Tarpeetonta sanoakin, että tällainen vuotuinen tulojen lisäys olisi merkittävä tai jopa ratkaiseva monelle pienelle seurakunnalle. Resursseja olisi toimintaan aivan uuteen malliin.
Monissa seurakunnissa on varovaisen metsähoidon tuloksena myös syntynyt melkoiset määrät hakkuusäästöjä. Niiden nopea purkaminen kartuttaisi kassaa merkittävästi ja nopeasti ja lisäksi ylitiheät nuoret metsäkuviot virkistyisivät kasvamaan välittömästi 4 x paperipuuta arvokkaampaa tukkia.
Vaikka seurakunta olisikin ulkoistanut metsänhoidon esim. metsänhoitoyhdistykselle, on täysin sen asia ja määrättävissä, miten tehokasta kasvatustapaa noudatetaan. Todennäköisesti monessa seurakunnassa tämäkin asia on urautunut joihinkin vanhoihin ja uneliaisiin uomiinsa eikä mahdollisuuksia ole tullut mietittyä eikä hyödynnettyä.
Tehokas puun ja arvokasvun tuotanto edellyttäisi pääsääntöisesti seuraavaa: tehokas maanmuokkaus uudistuksen yhteydessä, jolla kuntaan sitoutuneet ravinteet saadaan kiertoon. Lisäksi ojituksen päivittäminen ja jalostettujen taimien käyttö säästävällä taimimääränä 1200 – 1500 kpl/ha. Jos mahdollista vahinkoeläimet huomioon ottaen koivulle uudistaminen havupuun jälkeen, erittäin huolellinen ja valvottu istutus, oikea-aikaiset ja yhtään myöhästymättömät taimikonhoidot, mahdollisimman aikainen ensiharvennus, jonka jälkeen tiheys olisi koivulla 700 kpl /ha, kuusella 800 ja männyllä 900. Väljennys on noin 10 v. kuluttua ensiharvennuksesta. Silloin poistumasta jo huomattava osa on tukkia. Loppukasvatus tehdään ilman harvennuksia tai ehkä vielä yhdellä harvennuksella ja kasvatuksen viimeiselle 10 vuodelle annetaan kasvua lisäävä typpilannoitus. Kasvatusmetsästä raivataan myös valtapuuston kasvua hidastava, kanalintuja haittaava sekä marja- ja sienisatoja pienentävä aluskasvillisuusryteikkö pois. Päätehakkuu tehdään jo 40 / 50 / 60 iässä tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Tällainen hoitotapa torjuu myös tehokkaasti merkittäviksi yleistyviä myrsky- ja hyönteistuhoja.
Kaikki vähäisetkin boorinpuutteet entisillä kaski- ja laidunmailla ja muut ravinnevinoutumat etsitään analysoimalla ja oikaistaan lannoituksella viipymättä. Kosteikkojen tukkeutuneet ojat puhdistetaan nuorissa metsissä. Kettujen säästäminen sekä peto- ym lintujen pöntöistä huolehtiminen vähentää myyrätuhoja, punkkien määrää ja muita tuhohyönteisiä. Määrätietoinen yhteistyö hirviporukan kanssa pitää hirvet ja hirvikärpäset kurissa ja sopimus jonkin yhtiön kanssa varmistaa puukauppojen saannin ajallaan.
Ei tämä ole vaikeata ole, kun omistaja vaan ottaa ohjat, päättää, ulkoistaa, vaatii ja valvoo. Olisi järkevää että seurakunnassa olisi parin henkilön metsäasioista hyvin perillä oleva vapaaehtoinen työpari, joka valvoisi ja raportoisi omistajan edustajana luottamushenkilöille yhteisen metsäomaisuuden hoidosta. Jos sellaista ei löydy, Valvonta pitäisi ehdottomasti ulkoistaa. Metsänhoidon laadun valvonta on aivan liian arvokas asia annettavaksi metsätöiden organisoijalle. Eihän kirjanpitäjäkään tee tilintarkastusta.
Laajaperäinen metsänhoito kurjistaa toimintaa, kiihdyttää pakkoliitoksia ja aikaansaa jatkuvaa ruikutusta rahan vähyydestä. Sellaisessa seurakunnan taloudenhoidossa ei ole talousvastuullisesti eikä moraalisesti mitään puolustettavaa.