Englannin kirkon kirkolliskokous, General Synod, kokoontuu seuraavaan istuntoonsa 15.-17. helmikuuta Lontoossa. Kokous pidetään paikallisen kirkkohallituksen, Church House, tiloissa Westminster Abbeyn vieressä. Kyseisessä salissa käytiin aikanaan neuvotteluja, jotka lopulta johtivat Yhdistyneiden Kansakuntien syntyyn.
Synodin historia ulottuu jo aikaan ennen reformaatiota, joilloin Canterburyn ja Yorkin kirkkoprovinssien papisto kokoontui omiin konvokaatioihinsa keskustelemaan kirkon asioista – ja tietysti papiston eduista. Konvokaatiot oli jaettu ylähuoneeseen, jossa istuivat piispat sekä alahuoneeseen, jossa oli pappisedustajat. Pappisedustajat tunnettiin silloin, samoin kuin nykyään nimellä ’proctor’ eli prokuraattori – henkilönä, joka käyttää valtaa jonkun toisen puolesta. Reformaation jälkeen Englannin kirkon asioista päätti parlamentti, joka sääti kirkkoa koskevista asioita. Konvokaatioita ei lakkautettu, mutta ne eivät kokoontuneen lähes pariin vuosisataan. Legenda kertoo, että kuningatar Anne ei ollut halukas vuonna 1710 kutsumaan koolle Canterburyn konvokaatiota. Hänen ministerinsä, Robert Harleyn, neuvo hallitsijalle oli:
”Antakaa heidän [pappien] kokoontua, sillä he tykkäävät tulla kaupunkiin. Ja jos he käyttäytyvät pröystäilevästi, he tekevät hallaa vain itselleen sillä silloin me lähetämme heidät heti takaisin seurakuntiinsa.”
1800-luvun loppupuolelle tultaessa oli selvää, että parlamentti ei voinut enää päättää kirkon asioista. Osa kansanedustajista ei enää ollut Englannin kirkon jäseniä. Uudistustyön tuloksena syntyi lainsäädäntö, jolla vuonna 1920 konvokaatiot kokoontuivat päättämään kirkon asioista yhdessä maallikoiden kanssa. Konvokaatiot säilyttivät historialliset oikeutensa ja ne myös hallitsivat uuden kokoukse, Church Assemblyn, työtä. Maallikoiden tehtäväksi jäi lähinnä kumileimasimen rooli. Vuonna 1969 lainsäädäntöä muutettiin uudestaan (samoihin aikoihin kuin Suomessa, jossa kirkolliskokouksen vaalitapaa muutettiin 1974), siten että konvokaatioiden ylähuoneet muodostivat uuden Piispainhuoneen (House of Bishops), alahuoneet muodostivat Papistonhuoneen (House of Clergy). Näihin lisättiin molempien kirkkoprovinssien maallikkoedustaja Maallikoidenhuoneeksi (House of Laity). Syntyi uusi kirkolliskokous, General Synod, joka säätää ja päättää
a) lakia, joka Parlamentin hyväksynnän jälkeen tulee osaksi valtion laisäädäntöä
b) kanoneita, jotka hallitsijan hyväksynnän jälkeen tulevat osaksi kirkon kanonista lakia
c) kirkon ekumeenisista suhteista.
d) kirkon liturgiasta ja sen velvoittavuudesta
e) kirkon keskushallinnon taloudesta
Lisäksi kirkolliskokous voi ottaa keskusteltavakseen haluamansa kirkollisen tai yhteiskunnallisen asian. Viimeisin yhteiskunnallinen kannanotto koski Britannian osuutta Euroopan pakolaistilanteen hoitamisessa.
Seuraavan kokoontumisen asialista on suhteellisen puisevaa luettavaa eikä dramatiikkaa ole luultavasti luvassa. Yksi ekumenian ystävän sydäntä lämmittävä on Synodille esiteltävä raportti Englannin kirkon ja Skotlannin kirkon välillä käydyistä keskusteluista. Skotlannin kirkko on reformoitu kirkko, jonka kanssa Englannin kirkolla on ollut hyvin vähän yhteistyötä. Skotlannissa toimii myös Skottilainen episkopaalinen kirkko, joka on siis anglikaanisen yhteisön jäsen.
Toinen tärkeä kohta asialistalla on muutos, jolla sekä papistolle sekä kaikille piispan virkamääräyksellä toimiville tulee vaatimus täyttää kirkon heikommassa asemassa olevien suojelua koskevat säännökset. Tämä kattaa sekä lastensuojelun että heikommassa asemassa olevien aikuisten suojelun (rahallinen, henkinen tai fyysinen hyväksikäyttö tai laiminlyönti).
Muutoin Englannin kirkon synodin asialistalla on Suomen evankelisluterilaisen kirkolliskokouksen asialistalta tuttuja aiheita: vähenevä jäsenkunta ja toiminnan rahoitus. Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta ei keskustella tällä kertaa. Heinäkuun istunnossa on tarkoitus järjestää ohjattuja pienryhmäkeskusteluja, joissa kartoitetaan kirkolliskokouksen jäsenten näkemyksiä. Eittämättä nyt helmikuussa keskustellaan taannoisen Anglikaanisen yhteisön primaattien kokouksen julkilausumasta, jossa pyydettiin Episkopaalista kirkkoa jättäytymään pois edustustehtävistä ja kaikkia jäsenkirkkoja tekemästä päätöksiä, jotka voivat vaarantaa kommuunion yhtenäisyyden. Julkilausuman laillisuudesta ja sitovuudesta on esitetty erilaisia näkemyksiä.
Kirkko on käynnistänyt mittavan uudistusprojektin ”Reform and Renewal”, jonka moni näkee Canterburyn arkkipiispan lempilapsena. Projektin on tarkoitus tuoda kirkon hallinto, rahoitus ja toiminta vastaamaan paremmin nykytilanteen haasteisiin. Uutena kirkolliskokousedustajana en koe vielä tuntevani asiaa tarpeeksi hyvin, että osaisin antaa varman mielipiteen. Minusta kuitenkin näyttää, että aiotut toimet ovat oikean suuntaisia ja realistisia. On kuitenkin hankala nähdä, miten nyt aiotut toimet vaikuttaisivat todellisuudessa seurakuntien elämään erityisesti maaseudulla, jossa on jo nyt pakon edessä yhdistetty useita seurakuntia, jotka ovat jääneet yhden papin hoidettaviksi. Toisaalta projektin on nähty tuovan periaatteellisia muutoksia kirkon olemukseen kansankirkkona. On esitetty kysymys siitä, onko rakennusten sulkemisten myötä kirkko vetäytymässä maaseudulta.
En uskalla tässä luvata ajantasaista päivitystä kokouksesta, mutta jonkinlainen yhteenveto varmasti tulee.
Tosi hyviä ideoita!