Pakistanilainen pastori halusi olla vasepuukkikaveri kanssani. Näitä ulkomaalaisia oli Afrikasta ollut tarjolla, jotka kielivaikeuden takia jouduin torjumaan. Jostain syystä, jota en ymmärrä, hyväksyin pastorin Pakistanista. Kielitaitoni riittää juuri ja juuri siunauksen toivotukseen. Sain häneltä tervehdyksen Lahoren tapauksen jälkeen. Siinä oli useita kuvia, jotka kertoivat hädästä. Olin ja olen kahdella tavalla sanaton! Sen verran sain ilmaistuksi, ettei ole sanoja. Mitä ihmettä voisi sanoa terrori-iskun uhrille, joka makaa sairasvuoteella räjähdyksen silpomana. Ei ole suomalaisia sanoja ja vielä vähemmän englanninkielisiä.
Mooseskin joutui tilanteeseen, jossa ei ollut sanoja. Hän sai tehtävän Herralta vapautta Hänen kansansa. Kun tehtävä eteni mahdottomaan, niin sanattomuus valtasi hänet. Jos oma usko ei kantanut, niin mitä sanoa kansalle, joka oli luottaen lähtenyt liikkeelle. Koko kansa oli tullut tilanteeseen, jossa inhimillinen lopputulos oli totaalinen tuho tai vielä häpeällisempi ja ankarampi orjuus. Mooses oli yksin Herransa edessä ja kansa toisella puolella. Voisiko olla niin, että kuuliaisuus Herralle tuhoaisi koko kansan?
Miten pohjaton voi pahuus olla? Onko virtuaalinen maailmanaika vienyt ihmiseltä kyvyn tuntea? Kyvyn ymmärtää omien tekojensa vaikutusta lähimmäisiinsä! Vai onko kysymys enemmän ajankohtainen kuin aikanaan: Kuka on siis minun lähimmäieni? Ovatko ihmiset samanarvoisia kaikkialla? Onko afrikkalaisen hengellä sama hinta kuin eurooppalaisella? Milloin kansainvälinen yhteisö alkaa kukistaa afrikkalaisia pahaa tekeviä porukoita?
Sanattomaksi tekee myös tämän maailman meno. Kun elämme neljänvuoden talouskausia ja jos huonosti menee, niin vastuusta voi vetäytyä kesken kuitenkin entistä vihreämmälle oksalle siis oma etu edellä eletään. Ehkä tekisin itse samoin, en anna takuuta. Jokaisella meillä on potentiaalia uskomattomiin suorituksiin niin hyvässä kuin pahassa. Joskus puhuttiin poliittisista broilereista. Minua huimasi, kun olin tilanteessa, jossa sodankäynyt kommodori hyppää seisomaan alle kolmekymppisen kansanedustajan edessä. Toki hän sai niin tehdä, mutta ajattelin jotain hyvin halpamaista siinä. Nimittäin Raamattu kertoo vitsauksena sen, kun kansalle annetaan nuorukaiset johtajiksi. Kaikissa portaissa puhutaan, pitää saada nuoria päättäviin elimiin. Eikä koskaan sanota, että ei kokemus ihan pahitteeksi olisi!
Kuulin eräässä tavaratalossa hyllyjen välistä keskustelun. Ääni sanoi: Kuuntele mua! Toinen ääni: Tottele mua! Äänistä ei voinut heti arvata mikä se tilanne oli, mutta se selvisi. Tottelemiseen kehottanut ääni kuului ehkä noin kymmenvuotiaalle pojalle. Sanaton huokaus tämänkin kansan puolesta ja jospa Herramme kysyisi: Miksis huudat?
