Pääsiäisviikko menossa

Viime viikko oli hiljainen viikko. Nyt on pääsiäisviikko. Pääsiäisviikkoa kutsutaan myös valkoiseksi viikoksi. Nimitys tulee joukkokasteiden ajalta. Kyläkunnittain ihmisiä oli kääntynyt. He saivat kasteen pääsiäisyönä. Sen jälkeen he kantoivat kastepukua eli albaa koko viikon aina lauantaihin asti. Kylän raiteilla   liikkui lukuisia valkopukuisia. Tästä näkymästä on peräisin nimitys valkoinen viikko.

Pääsiäisviikon keskiviikon epistola on Pietarin helluntaisaarnasta. Helluntai oli juutalaisten suuri pyhä. Ihmisiä tuli eri puolilta maailmaa Jerusalemiin juhlaa viettämään. Liturgisia hetkipalveluksia vietettiin pitkin päivää. Yhdessä näistä Pietarin tehtävänä oli saarnata.  Näissä yleensä liturgia laulettiin hepreaksi ja saarna pidettiin arameaksi.

Saarnassaan Pietari viittasi Jeesukseen, joka oli tapettu, mutta noussut kuolleista. Kansan johtajat olivat tuominneet Jeesuksen kuolemaan, mutta kuolema ei ollut Jeesusta voittanut. Opetuslapset olivat kohdanneet Jeesuksen elämään nousseena. Kuolema oli voitettu. Opetuslapset saattoivat esiintyä Jeesuksen voiton todistajina täydessä voimassa, ylösnousemuksen voimassa, Pyhän Hengen voimassa.

 

Muistamme tuon liturgian hyvin, koska silloin Pyhä Henki laskeutui tulisina kielinä opetuslasten ylle. Kielillä puhuminen esiintyi selkokielisenä julistuksena jokaisen omalla äidinkielellä.

Juutalaisessa perinteessä kerrotaan muistakin samantapaisista ilmiöistä. Yleensä ne olivat tapahtuneet kolmannen tekstin lukemisen aikana.

Aluksi oli luettu Lakia eli Tooraa eli kappale Mooseksen kirjoista.

Sitten oli luettu Profeettoja eli Nevi’imiä, johon kuului mm. Joosuan ja Samuelin kirjat sekä monia muitakin Vanhan testamentin tekstejä.

Kolmas lukukappale oli Ketuvim eli Kirjoitukset, näihin kuuluivat mm. Psalmit, Ruutin ja Danielin, Aikakirjat jne.

Voimme olettaa että ensimmäisenä kristillisenä helluntaina tapahtunut Pyhän Hengen liekkien laskeutuminen tapahtui juuri Kirjoitusten lukemisen aikana, koska toisissa vastaavien tuli-ilmiöiden esiintyminen eli Shekinan  eli Jumalan Hengen läsnäolo oli kuvattu Kirjoitusten lukemisen aikana tapahtuneeksi.

 

Tämän päivän eli pääsiäisviikon keskiviikon tekstit voi lukea osoitteessa:

http://evl.fi/Evkirja.nsf/ppFI?OpenPage&id=0046#Ivsk1

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matias, Reuchlinin teoria on täysin mahdollinen,eikä edellytä yliluonollisia narratiivisia elementtejä kuten tekevät monet perinteisuskonnolliset mahdolliset kuvitelmat.
    Hänen avaamansa nimikryptat toimivat nekin hyvin. Piso pistos pis ts Josip piso jne
    Mutta nyt lopetan tämän ketjusta on tnullut jo järkyttävän pitkä.

  2. Seppo

    Toisin kuin kuvittelet, niin Reuchlinin ongelmat ovat juuri arkisen reaalitodellisuuden alueella. Ne irtaantuvat maallisesta historian tapahtumien kuvauksesta niin pahasti että niistä on tullut täysin ”henkimaailman juttuja”, jotka liihottelevat ilmassa ilman reaalissta kosketusta todellisiin historiallisiin lähteisiin.

    Yllä jo olen esitellyt Josefuksen sukujuuret.

    En ole ehtinyt enkä jaksanut tarkistaa kaikkia seuraavan osoitteen tietoja, mutta joka tapauksessa siinä on niin paljon faktaa, että selvästi voi nähdä kuinka Pison suku on ikivanhaa roomalaista perua. Myös se tulee esille miten tuon Neron aikaisen kapinan osalliset vastuulliset joko tapettiin tai pakotettiin tekemään itsemurha.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Piso

    Kuka tahansa järkevä lukija voi nähdä kuinka nuo kaksi sukua plebejitaustaisen Pisojen suvun ja juutalaisen ylimyssuvun historiat ovat täysin eri juttuja. Ne ovat eläneet täysin eri maailmoissa.

    Tämäntapaiset aivan aineelliseen historian kulkuun kuuluvat tapahtumien ristiriidat, tässä vain yhden esimerkin eli sukujen eriyden osoittaminen, osoittavat että Reuchlinin mielikuvituksen lento on mitä suurimman luokan höpöhöpön esittelyä.

    Samaten vallankumouksen yrittäjän kuolemanrangaistuksen kärsiminen ja Josefuksen elämä keisari Tituksen hovissa ovat keskenään räikeässä ristiriidassa.

    Kuolema ja elossa pysyminen ovat ihmiskohtaloina toisensa pois sulkevia.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25