Onko ihmeitä vielä ?

Näin juuri tositapahtumiin perustuvan elokuvan islantilaisesta kalastajasta joka aluksen uppoamisen ja kavereiden hukkumisen jälkeen ui yksin 6 tuntia 3 asteisessa meressä, käveli 2 tuntia avojaloin märissä vaatteissa teräväsärmäisen laavakentän yli islannin talvessa ja pelastui raajojaankaan menettämättä. Mieleen tuli asiasta tehdyt lehtijutut aikoinaan. Veneen kaukainen uppoamispaikka varmennettiin kaikuluotauksella. Järjellistä selitystä ihmeenomaiselle pelastumiselle ei ollut. Uidessaan mies rukoili Jumalaa antamaan hänelle lisäaikaa elämäänsä.

TV:ssä oli hiljan tarina suomalaisesta avustustyöntekijä – reportterista Afrikassa, jota pyydettiin tekemään elokuva 3 tunnin matkan päässä olevan naapurikylän kristillisestä seurakunnasta. Lähtiessään hän unohti ladata kameransa akun ja ottaa latauskaapelin mukaansa. Akussa oli virtaa vain 5 minuutiksi. Kun akku oli loppu, hän rukoili Jumalalta virtaa akkuun pitäen sitä käsiensä välissä. Kun hän pisti sen taas kiinni kameraan, mittari osoitti täyttä. Kaiken lisäksi se oli täynnä koko ajan 2 -viikkoisen vierailun ajan, ilman lataamista. Seurakunnan väki todistaa akun salaperäisen täytenä pysymisen jatkuvista kuvauksista huolimatta.

Suomessa 1980 luvulta alkaen, jotkut lahjan saaneet ihmiset alkoivat rukoilla sairaiden puolesta. Varsin ihmeellisiä paranemisia alkoikin tapahtua.

Kirkkomme on ollut joko vaitonainen, tai jopa yrittänyt vaivautuneesti hyssytellä järjen vastaisia tapahtumia hiljaiseksi. Samoin Islannin kirkkokaan ei ilmeisesti hyödyntänyt mahdollisuutta tämän Jumalan ”ihmeen” avulla todistaa Jumalan voimasta tässä ja nyt.  Miksi? Mikä ihmeissä ahdistaa?

Luemme jatkuvasti Raamatusta ihmekertomuksia 2000 – 3000 vuoden takaa, mutta kun ne pitäisi nähdä, todeta ja niistä iloita nykypäivässä, asiasta tuleekin ongelmallinen. Luemmeko Raamattua  ”ahven on kala – ahven on kala…” rutiinilla miettimättä, mitä Jeesuksen lupaamat asiat voisivat tarkoittaa myös tänään. Tosiasioissa monenlaisia järjellä selittämättömiä ja täysin epätodennäköisiä asioita tapahtuu maailmassa rukouksen jälkeen pilvin pimein, joskus jopa tuttavapiirissä.

Onko nuivassa suhtautumisessamme kyseessä uskon puute vai luutunut ja ahdasmielinen ja torjuva yleissuhtautuminen suhtautuminen konservatiivisesti kaikkeen vähänkään erilaiseen tai selittämättömään.

”Pyytäkää niin teille annetaan…”, ” Jos teillä olisi uskoa sinapin siemenenkään verran, voisitte käskeä tämän vuoren heittäytyä mereen…” ” Jos te, jotka olette, pahoja osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, miten paljon enemmän teidän taivaallinen isänne voi teille antaa jos te vain häneltä pyydätte”… opetti Jeesus.

Tärkeä kysymys kuuluu:  Mitä muita arvokkaita ja kristinuskon ytimeen kuuluvia asioita torjuvat ne päättäjät, jotka pragmaattisina, järkevinä ja perinteisinä  ”järjen ääninä” vastustavat yli-inhimillisyyttä  Kristinuskossa meidän ajassamme.  Ilmeisesti aika paljon, päätellen kirkkomme surkeasta uskottavuus- ja kannatustilanteesta nuorten ja työikäisten keskuudessa.
Ehkä meidän pitäisi sisäistää paljon paremmin mitä tarkoittaa: ”Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta”

  1. On totta, että Jeesus teki monia ihmeitä ollessaan maan päällä. Useimmat niistä olivat niin vastaansanomattomia, että jopa Kristuksen vastustajat myönsivät yliluonnolliset tapahtumat. Raamattu kertoo, että ”ylipapit päättivät tappaa myös Lasaruksen”, koska tuo kuolleista herätetty kaveri todisteli jostakin ikävävästä pappismiehille.(Joh12:10,11)

    Myös Jeesuksen ensimmäiset seuraajat saivat apostolien kautta kyvyn ihmeisiin(Apt10:18). Mutta miten sitten jatkossa? Kun Jeesus ennustaa tulevista voimateoista, hän näyttäisi pikemminkin varoittavan sellaisten tekijöistä.

    Kerran Jeesuksen luo tullaan intoa puhkuen sellaisen sanoman kera, että ”sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja”. He saavat kuitenkin tylyn vastaanoton näytölleen: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!”(Mat7:21,22)

    Lopun ajasta puhuessaan Jeesus kertoo aivan ensimmäisenä: ”Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ’Minä olen Messias’, ja eksyttävät monia.”(Mat24:5) Myöhemmin eksyttäjiin liitetään seuraava ominaispiirre: ”He tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut.”(Mat24:24,25)

    Olisikohan kristittyjen suhtauduttava hyvin varovaisesti sellaisiin ihmeisiin, joita Jeesuksen nimessä tehdään? Ja etsittävä Kristuksen askelmerkit jostakin muusta?(Joh13:35)

    • Ihmeiden selitykset ovat joskus melkoisen ihmeellisiä nekin. Mutta miten sinä Seppo arvelet metaforatulkintojen sopivan Jeesuksen varoituksiin niistä voimateoista/ihmeistä, jotka ovat hänen mielestään ”vääryyden tekemistä”?

      Luulisin, että vain kirjaimelliset ihmeet purevat meihin ihmisiin harhautusmielessä. Vai?

    • Metafora-tulkinat, joita mm Origenes ja Filon osin edustivat, eivät ole mitnenkään ihmeelisä’. Ne ovat ymkisnkertaisia ja selkeitä ja ottavat ajan kirjoitustavat huomioon.
      Paras esimerkki on erään sokean näkönsä saaminen, hänalkoi nähdä ”käveleviä ihmisiä, jotka olivat aivan puiden näköisiä.” No koska puut ovat kävelleet?
      Kysymyksessä on opillinen näökyky ymmärtää, että Raamatussa puu symboloi usein ihmistä.
      Näetkö tämän?

    • Raamatun ihmeitä on selitetty todella monilla tavoilla. Metaforaksi tulkitsemisen ohella esimerkiksi joukkohypnoosilla on laimennettu Raamatun ihmeiden yliluonnollisuutta. Itse en kyllä näe sitten mitään syytä rajata ihmisen Tekijän rajatonta voimaa ja valtaa ylimääräisillä selityksillä.

      Kuten jo tuossa aiemmin totesin, se minua kyllä mietityttää, kuinka jotkut Jeesuksen ennustuksen mukaisesti menisivät Jeesuksen luokse sanomanaan, että ”mehän sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja”. Ja sitten kuitenkin olisi kyseessä jokin ”vain” metaforamaisesti ymmärrettävä ihme.

      Ajattelehan miten epäloogista olisi mennä jonkun luo mahtailemaan sellaisella voimateolla, että ”minä sain ymmärryksen silmät toimimaan”. Emmeköhän me ihan näissä tavallisissa keskusteluissa joskus saa kuvaannollisen sokean näkemään. Ainakin minulla on Kotimaa24 palstan keskusteluista syntynyt monta ahaa-elämystä. Joukossa monia ihan myönteisiäkin kokemuksia, joista voi oikein hyvin sanoa, että ”I see”

    • Origenes totesi että hänen aikanaan, siis noin vuoden 200 tienoilla, hyvin suuri osa ihmisistä jotka olivat kääntyneet aikaisemmin kristinuskolle vieraista ympyröistä, olivat päätyneet tähän koettuaan aitoja ja oikeita ihmeitä, ei siis mitään metaforisia ihmeitä vaan ihan arkitodellista elämää koskettavia ihmeitä.

  2. Tuossa Matt.7 kohdassa on korostettuna merkitys, ”Emmekö me” tehneet nimessäsi? Jeesus parantaa ja tekee edelleen ihmeitä, eivät ihmiset.

    Yksi muslimi kertoi huutaneensa 25 vuotta allahia avuksi, mutta ei koskaan saanut apua. Yhtenä yönä hän huusi sitten avukseen Jeesusta, joka tuli heti ja hän sai avun. Ihmeitä tapahtuu kaiken aikaa.

  3. Rauli. Jeesus ilmeisenä essealaisena therapeuttina omasi varmasti myös aitoja parantajan kykyjä. Tunisvathan essealasiet hyvin mm. mirhanja aloen toimivat lääkinnälliset käytöt. Aikansa kuuluisuutena Jeesuksen liitettiin legendojen lisä-kasvattamia ihme-ominaisuksia, joita pyrittiin matkimaan.

    Metafota-tulkinta ei laimenna mitään ihmettä,sillä sellaisia mitä ei ehkä ole, ei tarvitse laimentaa. Paavali muuten sanoi jopa Saaran ja Haagarin olleen metaforia
    ”anokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo? Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta. Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan (κατα σαρκα), vapaan taas lupauksen voimasta (TSBδια TSBτης επαγγελιας). Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen. Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.”

    • Miksi Jeesuksen ihmeisiin pitäisi liittää mitään lääkinnällisiä taitoja? Paitsi tietysti se knowhow, jonka hän sai luodessaan Isänsä kaverina ensimmäistä ihmistä.

      Saara ja Haagar olivat paitsi historiallisia henkilöitä myös liittojen symboleja. Jos Saaran historiallisuus torpataan, menee Jeesuksen sukuluettelo pilalle.

      Kun Raamatussa lukee ”nämä naiset ovat kaksi liittoa” tarkoitetaan tietenkin ”nämä naiset kuvaavat kahta liittoa”. Eikös näytelmäteksteissäkin yksittäisten henkilöiden kautta voida kuvata kokonaisen kansakunnan vaihetta historiassa? Raamatussa useat henkilöt toimivat pienoiskoossa asioiden kulkua näytellen.

  4. !Kun Raamatussa lukee “nämä naiset ovat kaksi liittoa” tarkoitetaan tietenkin “nämä naiset kuvaavat kahta liittoa””

    Tuo sana ’tietenkin’ on vain teologista välttämättömyyttä, historiallisesti ’tietenkin’ on pelkkää spekulaatiota. Paavali sanoo naiset symboleiksi ja sillä sipuli.

    • Raamatun mukaan sekä Saara että Haagar olivat historiallisia henkilöitä, Abrahamin puolisoita. Mooseksen kirjassa esitetään heistä pitkät kertomukset.

      Paavali vain lyhyesti toteaa, että näiden kahden naisen elämäntaipaleesta osa kuvaa oikein hyvin kahta liittoa. Ilmaus ”tämä on” on raamatullisessa kielenkäytössä aina tarkasteltava tekstiyhteyden mukaan. Tästä otettakoon toinen esimerkki.

      ”Tämä on minun ruumiini” ja ”tämä on minun vereni” sanoi Jeesus kuolinpäivänään leivästä, jonka hän tarjosi apostoleilleen jerusalemilaisessa ylähuoneessa.(Mat26:26,28) Toki on itsepintaisesti mahdollista pitäytyä kirjaimellisessa tulkinnassa, mutta se johtaa aika moisiin järjenvastaisuuksiin.

      Mikäs elimistö se Jeesuksella oli käytössä, jos ruumis oli tarjoiltavana leipänä ja veri ei virrannut suonistossa vaan helmeili viinipikarissa? Vai mitä Seppo sinä ajattelet?

  5. ”Miksi Jeesuksen ihmeisiin pitäisi liittää mitään lääkinnällisiä taitoja?”

    Koska jo nimi Jeesus saattaa johtua myös kreikan sanasta asija eli parantaa josta johtunee nimitys essenes’kin ja essealaiset tunnettiin parantamis-taioistaan. Ja Jeesus paransi yhden sokean sivelemällä tahnaa silmiin. Mihin ihme tahnaa tarvitsisi?

    • Mihin Jeesus tahnaa siis tarvitsi? Lienee varmaa, ettei se parantamiseen liittynyt millään tavoin, koska Jumalan Poika operoi sanojensa mukaan Isältä tulevella voimalla eikä millään voimatahnalla..

      Sokean miehen kannalta saven käyttö sen sijaan oli huomaavaista. Parannettava koki jonkinlaista konkretiaa toiminnassa, mikä auttoi häntä sopeutumaan äkillisesti alkavaan näköaistin toimintaan. Näin voidaan tilanteesta päätellä – tai arvella.

      Saven käytöstä varmasti parhaiten osaisivat kertoa tapauksen havainnoitsijat, Raamattuun ei ole selitystä katsottu tarpeelliseksi kirjoittaa. Ehkä senkin takia, että annetaan mahdollisuudet myö Jeesuksen ihmeiden vähättelyyn?

  6. Kyllä nyt uppsit Rauli tuossa saven selittely-yrityksessä kaulasi myöten seltystaiteen hyllyvään suohon.
    Tietenkin Jeesuksen ehtoolinen on vertauskuvaa, hänhän itse sanoo sen vertauskuvaksi: ”Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” Joh. 6:63

    Uusi testamentihan kumoaa muutenkin monta Vanhan testamentin käytäntöä ja uskomusta. Paavali kertoo initioituna, mitä Vt.n symboliikassa merkitsevät Haagar ja Saara. Hän käyttää myös sakraaligeometrian kuvia.

    • ”Uusi testamentihan kumoaa muutenkin monta Vanhan testamentin käytäntöä ja uskomusta.”

      Nyt ei kutenkaan ole minkään uskomuksen tai käytänteen kumoamisesta kysymys. Jos Abrahamilla oli Saara ja Haagar fyysisinä puolisoina, joista varsin seikkaperäisesti kerrotaan, ei toki Raamatun uudempi puoli heitä olemattomiksi tee sillä, että Paavali kertoo heidän kuvanneen myös erästä liittojärjestelyä.

      Monenko VT:n hekilöhahmon olemassaolon UT mielestäsi kumoaa? Miksi tällaista ristiriitaa täytyy väkisin Raamatun sivuille asemoida?

      Mukava havaita sinun havaintokykysi käyttö Jeesuksen repliikissä ”tämä on minun ruumiini”. Miksi et käytä samanlaista maalaisjärkeä lauseeseen ”namä naiset ovat kaksi liittoa”? No, saahan sinun tulkinnallasi toki enemmän hämäryyttä ja mystisyyttä Raamatun tekstiin.

  7. Rauli, analogiasi ei toimi, sillä kyseessä ei ole Jeeuksen konkreetinen ruumis maljan vertauskuvana vaan ehtoollismalja on ruumiin vertauskuvana, niinpä liitot eivät ole Saaran ja Haagarin vertauskuvia vaan Saara- ja Haagar-vuoret liittojen vertauskuvia.
    Tehtiinhän Siinain liittokin konkreettisella vuorella.

    On raamatuntulkitsijoita, jotka näkevät lähes kaiken Vanhassa testamentissa allegoriana. niinpä esim. erämaavaellus olisi ihmisten psyyken vaeltaminen eksyneenä nälkäsenä ja janoisena ’erämaassa’.

Veli-Jussi Jalkanen
Veli-Jussi Jalkanenhttp://eyk.fi,salli.com,sahalankartano.fi
Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com