Ajatuksia kansanmusiikkimessun aikana ja sen jälkeen

Terveisiä Someron kirkosta. Siellä toimitettiin kansanmusikkimessu.

Viulua soitti naapurini Ruut Saarimäki. Hänen suuremmoinen soittimen käsittelynsä loihti ihanan tunnelman.

Mestarillinen ote oli myös Moranderin veljeksillä. Bassoa soitti Hermanni ja harmonikkaa Eemeli kappeliseurakuntamme Somerniemen puolelta. He ovat tulleet tunnetuiksi harmonikkakilpailuissa, samoin heidän pikkuveljensä Viljami.

Messun toimitti tyttäreni Saara avustajanaan kirkkoherra Asko Ojakoski. Kanttorina Olli Salomäenpää. Torstaikuoro esiintyi lauluosuuksin sekä esilaulajana toimien.

Pidin koko messusta valtavasti.

Messun aikana ja vielä sen jälkeenkin tuli mieleeni, että Suomen ennätys erilaisten vaihtoehtoisten gospel -messujen säveltämisessä ja sanoittamisessa on Lopen seurakunnan kappalaisella Ilkka Juotteella. Hänkin syntyään somerolainen; veljentyttönsä Anna-Liisa Forsström on kansan rakastama toinen kanttorimme.

Jo 2011 Lahden kirkkopäivillä Ilkka Juote pääsi kymmenteen gospelmessuunsa, nimeltään Riemumessu. Tuotanto on jatkunut sen jälkeenkin. Uusia on tullut koko ajan.

  1. Moranderin veljesten kilpailumenestyksestä kertoo esimerkiksi viime vuoden Suomen Harmonikkainstituutin ja Suomen Harmonikkaliiton yhteisesti järjestämissä lasten ja nuorten valtakunnallisissa ”Minä soitan harmonikkaa…” -kilpailuissa. Eemeli A18 ja Viljami A -sarjassa.

    http://www2.siba.fi/hoy/msh_2015/tulokset.html

    Ääninäyte Hermannin soitosta Kultaisessa harmonikassa 2013.

    https://www.youtube.com/watch?v=YniSD0HqQjk

    Viljami voitti Hopeinen harmonikka kilpailun vuonna 2008.

  2. Aikoinaan ollessani Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra järjestimme yhdessä paikallisen pelimanniyhtyeen kanssa musiikkimessun, jonka aikana he soittivat useita perinteisiä häissä soitettuja kappaleita. Palaute oli myönteinen.

    Pelimannien vetäjänä oli Suomenruotsalaisen pelimanniliiton tuolloinen puheenjohtaja Kaj Silfvast. Hän otti yhteyttä hiippakuntaan sekä alkuaan lapinjärveläiseen Sibeliusakatemian opettajaan Kaj-Erik Gustafssoniin. He järjestivät seminaarin.

    Myöhemmin Kaj-Erikin johdolla syntyi nykyisessä ruotsinkielisessä käsikirjassa oleva messusävelmistö Messa i folkton.

    • Matias. Marja-Sisko Aallon parin viikon takaisen blogin perusteella aloitin ja tämän Sinun blogisi innoittamana täydensin eri lähteistä löytyneiden vaihtoehtoisten messujen luetteloa. Se näyttää nyt tältä

      Afrikkalainen gospelmessu, Hiljaisen rukouslaulun messu, Hiljaisuuden messu, Joulumessu, Kansanlaulumessu, Kansanmessu, Kansanmusiikkimessu, Karjalaisen kansan messu, Kastemessu, Kevätmessu, Kiitos elämästä -selkomessu, Kiitosmessu, Kivimessu, Klovnimessu, Kylväjämessu, Körttimessu, Köynnösmessu, Meidän messu, Milimessu, Minimessu, Mukulamessu, Perhemessu, Retkimessu, Riemumessu, Rockmessu, Sadonkorjuumessu, Salvadorilainen kansanmessu, Sateenkaarimessu, Suomalainen messu, Tuomasmessu, Uusi gospelmessu, Voiko sen sanoa toisinkin -jazzmessu, Yhteysmessu, Ystävämessut 1 ja 2, Wähäväkisten juhlaveisuu -körttimessu.

      Vieläkö näitä löytyy paljonkin lisää?

  3. Jouni

    Somerolla toimitettiin Suomen ensiesitys perulaisen huippusäveltäjä Chabuca Grandan tyttärensä häihin säveltämästä messusta La misa Criola de bodas. Etelä-Amerikan korkeimpiin huippuihin kuuluva säveltäjä valmisti messun rakkaan tyttärensä häihin. Virtuoosimainen taito yhdistettynä äidin rakkauteen tekee messusta ylistettävän.

    Se toimitettiin kaksikielisesti suomeksi ja espanjaksi. Someron Torstaikuoro toimi kuorona joka lauloi espanjankieliset laulut.

    Kanttorinamme oli tuolloin Sanna Mansikkaniemi, perulaisena asiantuntijana oli Camilo Pajuelo. Kumpikin latinalais-amerikkalaiseen musiikkiin erikoistuneita aktiivimuusikkoja. Muutama ammattimuusikko avusti erityissoittimissa.

    Toimin tuossa messussa liturgina kaksikielisesti suomeksi ja espanjaksi ja Tom Säilä saarnasi suomeksi. Meistä kumpikin aikaisempia Afrikan lähettejä.

    Edelleenkin tuon messun järjestämistä voi tiedustella Tammelan taiturilta Sanna Mansikkaniemeltä.

    • Monen vaihtoehto- tai erityismessun ongelma on siinä, että sen järjestäminen vaatii ensinnäkin aineiston hankkimisen ja toiseksi osaavan ja innostuneen toteuttajajoukon sekä musiikillisesti että liturgisesti. Mikä johtaa siihen, että tilaisuuksia on harvakseltaan. Mutta lopputulos kyllä on vaivannäön väärti.

      Tuosta kertomastasi häitä varten sävelletystä kreolimessusta tuli mieleen, että on olemassa klassinenkin kreolimessu (Ariel Ramirezin Misa Criolla). Ja onko myös olemassa sen pohjalle laadittu Työn messu?

  4. Tässä on Ilkka Juoteen julkaisuja

    Ilkka Juotteen säveltämien ja sanoittamien
    gospelmessujen kantatoteutusvuodet

    1) Sadonkorjuumessu 1986

    2) Kylväjämessu 1987

    3) Ystävämessu 1989

    4) Yhteysmessu 1992

    5) Kastemessu 1994

    6) Joulumessu 1994

    7) Ystävämessu 2 1995

    8) Kiitosmessu 2004

    9) Retkimessu 2006

    10) Riemumessu 2011

    11) Köynnösmessu 2013

    Muita Ilkka Juotteen julkaisuja:

    1) Tulin laulamaan 1975, säv Ilkka Juote, san Ilkka Juote ja Matti Erämaja, sov ja kantaesitys Pirjo ja Matti Bergströmin yhtye Pekka Jalkasen ohjelmassa Yleisradiossa 1975

    2) Elonkorjuumessu-video 1988. Kustantaja: Video-Sampo ja Loppi-Visio

    3) Kylväjämessu- ja Sadonkorjuumessulaulut LP-levy / kasetti, säv san Ilkka Juote, sov Risto Pelli ja Lassi Lindqvist. Kustantaja: lahjoittaja

    4) Sadonkorjuumessu TV 1:ssä 1990. Säv san Ilkka Juote, Uusi alku -laulu, sov Risto Pelli, TV-ohjaus Tommy Mård. Yleisradio, Kirkon Tiedotuskeskus

    5) Kastemessu –video 1996, Riihimäki PTV4

    Edelleen voidaan todeta että varastossa on vielä

    Kantatoteutusta odottavia gospelmessuja

    1) Puuhamessu Säv san Ilkka Juote ja Pekka Simojoki

    2) Kirkon vihkiäisiin tarkoitettu gospelmessu

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25