Vanha tarina kertoo kirkkoherrasta, jonka harrastus oli heittää kirkkohallituksen kiertokirjeet avaamattomina roskakoriin. Kirkkoherra ei uskonut, että etelästä tulee mitään hyvää saati fiksua.
Samoin tuntuu uskovan moni muukin. Myös kirkon ulkopuolella. Viime päivinä kirotussa etelän mediassa (Helsingin Sanomat) on ollut kaksi juttua, joissa on soitettu kolumnisteille, jotka ovat lyöneet Helsinkiä kuin vierasta sikaa. Kalevan Antti Ervasti puhui lähiöstä kauheina paikkoina > lähiöhelvetti. Keski-Pohjanmaan kulttuurikoordinaattori Sanna-Maija Kauppi kertoi käyneensä Helsingissä: ”En pitänyt yhtään”.
No voi sun. Ei kenkään tarvitse pitää Helsingistä, Keski-Pohjanmaasta tai Oulun seudusta. Tai mistään muustakaan paikasta maapallolla. Mutta mikä pistää ihmisen julistamaan tuomioita oman (usein rajallisen) kokemuksensa antamalla ehdottomuudella?
Kirkko toimii niin vihatuissa lähiöhelveteissä kuin oikeitten immeisten asuinseuduilla. Mutta myös kirkon sisällä tiedetään että vanhurskaan oikea sylkysuunta on etelä ja siellä eritoten Kirkon talo Etelärannassa.
Vastakkainasettelulle on uskontososiologiset perustelut, sillä tutkimusten mukaan Suomi on jakautunut hengellisesti kahtia: etelään ja muuhun Suomeen – tosin yliopistokaupungeissa havaitaan jo sama ikävä eteläinen virus, joka aiheuttaa jäsenkatoa ja etääntymistä.
Ihmisen on asuttava jossain. Paikkoja on monta. Useimpien ihmisen on myös tehtävä jotain elääkseen. Erilaisia asioita voi tehdä erilaissa paikoissa. Sama pätee kouluttautumiseen. Ja rakkauden aikaansaamaan muuttoliikkeeseen.
Mitä me voitamme haukkumalla toisten ihmisten asuinpaikkoja?
– Olli Seppälä –
Kuvassa ivahampaanpesua jossain päin Suomea.
Jos sylkeminen ymmärretään symboliseksi paheksunnan tai halveksunnan osoitukseksi niin ”vanhurskaan” ei pitäisi sylkeä ensinkään, sillä apostoli toteaa kristityistä: ”Meitä herjataan, mutta me siunaamme.”
Kirkon byrokratia sen kun kasvaa vaan. Kun aikanaan lääninhallituksen yhdistettiin eli vähennettiin niin kirkko perusti uusia hiippakuntia. Esimerkiksi Espoon hiippakunta perus
Perustettiin sentakia että Mikko Heikka pääsisi piuspaksi kun se ei Helsingissä onnistunut. Se on olemassa edelleen sen vuoksi että mahdollisimman moni pääkaupunkiseudun pappi pääsisi pappisasessoriksi ja kaiken maailman hippakunnalkisiin työryhmiin. Turkuun otettiin toinen piispa että arkkipiispa ehtisi enemmän paistatella julkisuudessa.
Vanhurskas voisi vanhan kansan tapaan sylkäistä kouriinsa, tarttua lapioon tai rautakankeen ja rakentaa kirkolle lujemman perustuksen. Niin se kestäisi paremmin näissä nykyajan opintuulissa.
Tai hän voisi Jeesuksesta esimerkkiä ottaen sylkäistä maahan ja valmistaa tahnan, jolla avaa sokeat silmät. Tai sylkäistä kuten Jeesus teki parantaessaan kuuron ja huonosti puhuvan miehen.
Pilkkasyljestä ei ole iloa.
Jouni: ”Tai hän voisi Jeesuksesta esimerkkiä ottaen sylkäistä maahan”
Kannattaa kuitenkin pitää varansa, ettei kus.. siis syljeskele omille kintuilleen.
Jaa, mutta ainahan voi tietysti sylljeskellä toisuskoisten. ateistien tai uskonnottomien suuntaan.
Kiitos, Kimmo, kun taas reagoit. Ja annoit persoonalliseen tyyliisi syttöä sanoman selkeyttämiseen ja jatkopohdintaan.
Pyrin omassa käytöksessäni olemaan johdonmukainen. Kun siis kommentoin, että ”Pilkkasyljestä ei ole iloa.”, sanoin sen kaikkiin mahdollisiin suuntiin.
Ensimmäisen kohtaamiseni ns. tunnustavan vapaa-ajattelijan kanssa liittyy kesätyöhön. Sain eräältä asiakkaalta kiitokseksi pienen runoarkin. Siinä oli allekirjoituksena nimi ja ranskankielinen teksti ”Runoilija ja vapaa-ajattelija”. Ihminen kohtasi ihmisen.
Olen kokenut, kuten muuten jokunen muukin näillä sivuilla liikkuva keskustelija, että Sinun kommenttisi ovat monesti rehellistä havainnointia siitä, miltä kirkollinen uskominen näyttää tämän päivän Suomessa. Vaikka näen asioita kovin eri tavalla, luen Sinut kernaasti siihen joukkoon, joka tiukalla otteella kankeaa ja lapioi kovaa maata pehmeämmäksi. Nimittäin vakaumuksen todellisen kunnioittamisen työsaralla pelkän vakaumuksen sietämisen sijasta, puhumattakaan sen halveksimisesta.