Palaan asiaan, jonka kanssa en ole yksin.
Miksi perusasioiden hoitaminen on tehty kirkossa niin vaikeaksi?
Tulee toinen toistaan hienompi tietokoneohjelmia ja järjestelmiä. Ne ovat monipuolisia ja tarjoavat mahdollisuuksia. Mutta ne ovat myös auttamatta hitaammin käytettäviä ja hankalampia kuin entiset. Seuraavassa mainitsen nimeltä kaksi.
KiPan piti tuoda säästöjä. Liekö tullut? Ainakin on tullut paljon lisää koneen äärellä vietettävää aikaa.
Kun tulin papiksi joulukuussa 1977, matkalasku tehtiin paperilomakkeelle mustekynällä. Aikaa meni yksi hujaus, ja virheen mahdollisuus oli vähäinen. Nyt siinä ohjelmassa menee monta hujausta, ja monen kokemana ohjelma pääsee usein herjaamaan virheestä tai puuttuvasta tiedosta.
Ison seurakunnan hallinnossa 1986-2010 pärjäsimme MS-Word tekstinkäsittelyllä yhteisine kansioineen. Nyt on päivän sana Domus. Se on hieno järjestelmä, mutta toistaiseksi vielä työläs. Etuna on mm. sähköinen arkistointi eAMSeineen. Mutta kun teet esim. viranhaltijapäätöksen, tarvitset 64 ohjausnäppäilyä ja sitten sen päälle sen itse päätöstekstin.
Kaikkeen rutinoituu ja ohjeliuskoja tarvitaan ajan mittaan yhä vähemmän. Minkä enemmän jotakin hommaa tekee, sen helpommin se sujuu. Olen jopa kokenut löytämisen ja oivaltamisen iloja ohjelmien äärellä. Niissä on paljon hyvää.
Mutta erityisen käyttäjäystävällisiä ne eivät ole. Lähtökohtana on koneen tapa ajatella, ei ihmisen.
Hienoudet myös karsivat käyttäjäkuntaa. Yhä harvempi hallitsee kaikkia käytössä olevia ohjelmia, joten joudutaan panostamaan käyttäjien ja heidän varahenkilöittensä koulutukseen.
Voisi myös olla parempi panna osaava niitä ohjelmia käyttämään. Äkkinäinen voisi antaa tarvittavat tiedot ja rutinoitunut tehdä homman käden käänteessä. Jos näppärän toimistotyöntekijän palkka säästetään, se voi poikia piilokuluja, kun ihan muun alan hyvä työntekijä tuhraa hänelle oudon ohjelman kanssa.
Sama vaivaa lähes kaikkea seurakuntien hankintoja. En ole.vielä kertaakaan työskennellyt toimivassa keittiössä missään seurakuntien tiloissa. Leirikeskusten toimimattomuus monessa paikkaa on legendaarista. Osin tämä johtunee siitä, että asiantuntijoiden käyttö päätöksiä tehdessä on ollut, ellei suorastaan kiellettyä niin ainakin ei-toivottavaa.
Toisaalta: Olisiko joku 20 vuotta sitten todennut, että miksi tämä MS-Word kun kerran paljon helpommalla päästiin 40 vuotta sitten kynällä ja paperilla?
Mutta totta on, että millisekuntien viilaaminen ei nykyään enää juuri kannata monessakaan ohjelmassa, vaan tärkeämpää olisi miettiä käytettävyyttä.
Minusta tuntuu, että kirkon työntekijöiden säännöllinen ATK-koulutus on ollut ainakin joissakin seurakunnissa retuperällä eikä tietotaitoa ole vuosien aikana kovin paljoa karttunut. Uudet järjestelmät ovat monelle sokki, joihin totuttautuminen vie kauan ja niiden käyttäminen on tehotonta. On vaikea kouluttaa työväkeä, jos perustavanlaatuiset ATK-taidot ovat hakusessa. Silloin hyväkään kouluttaja ei saa uusia järjestelmiä käyttäjille käteviksi tai ymmärrettäviksi. Ikään kuin yhteiskunnan kehittyminen on mennyt menojaan ja osittain kirkko on jäänyt asemalle. Mustekynä ja paperi ovat yksilölle tehokkaita, mutta suurissa mittakaavissa kokonaisuutta alkaa olemaan vaikea hallita. Siksi keskitetyt järjestelmät ovat välttämättömiä. Toimiessaan ne ovat myös tehokkaita ja palvelevat peruskäyttäjääkin. Esimerkiksi valtion Kieku -ratkaisulla on yli 60000 käyttäjää. Kyseisen järjestelmän elinkaariodotus on vähintään 20–25 vuotta ja tulee tehostamaan virkamiesten ajankäyttöä oleellisesti. Sen sisäänajo valtiolla on toiminut ja järjestelmä on virkamiehiä palveleva. Siinä, missä valtio onnistui, voi onnistua myös kirkko. Se edellyttää koulutusten organisointia ja velvoitetta, että kaikki järjestelmää tarvitsevat työntekijät sitoutuvat opettelemaan sen käytön.