Tervehdys, Teemu L. Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa julkisesti, koska kun kerran olet mitä suurimmassa määrin julkisuuden henkilö. Kun olimme työtovereita, pruukasimme tavata lähinnä Bulevardin pappeinkokouksissa, joihin jo tuolloin kiireisenä miehenä tulit säännöllisesti myöhässä, mutta kompensoit tilanteen lähtemällä aina ensimmäisenä pois, seuraavaan kokoukseen.
Saavuit joka kerran paikalle puku päällä, salkku toisessa kädessä, cocispullo toisessa. Mietin joskus, mihin tuo valitsemasi pukukoodi mahtoi nuorella miehellä perustua. Jälkeenpäin olen ajatellut, että riittävään määrään takintaskuja. Niihin saattoi sulloa mm. cocis-tölkin ja parikin kännykkää. Olit aina innostunut, herkästi hymyilevä, valmis keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Varsin sitkeästi opetit meille näkökulman vaihtamisen jaloa taitoa.
Aivan erityisen ihailtavaa sinussa on se, että olet valmis korjaamaan omaa ajatteluasi, jos ja kun hoksaat olleesi väärässä. Rohkenet jopa pyytää anteeksi. Opimme ottamaan puheittesi kuohuista ylimääräiset vaahdot pois, mutta siltikin ylioptimistisuutesi pääsi vaikuttamaan meihin – salakavalan innostavasti. Niin kuin on näemmä vaikuttanut kaikkialla, missä vain oletkin ollut liikkeellä. Opimme myös odottamaan saarnoistasi ja muista puheenvuoroistasi niitä kolmea kuuluisaa pointtia.
No, veli hyvä, ei tämä suinkaan mikään muistokirjoitus ole, pois se meistä! Eikäpähän minun ollut tarkoitus lähteä sinua kehua retostelemaan vaan varoittamaan. Kolme pointtia minullakin.
1) IKÄ. Olet vielä suht’ nuori mies, 42 v. Yleensä piispoiksi valitaan huomattavasti vanhempia tapauksia, jotta niitä ei tarvitsisi kestää tolkuttoman kauan. Eikä hiippapäiden muuta papistoa. En millään jaksa nähdä, että piispuus olisi kaltaisellesi höyryveturille ns. eläkevirka. Voisimmehan me tietysti sinua aikamme katseltuamme lähettää sinut junalla Turkuun…
Ikä tuo kokemusta. Kokemuksen puutetta ei voi kompensoida kasvattamalla parran, joka vanhentaa ulkonäköä kymmenellä vuodella. Mutta miehekäshän parta tietysti on!
Piispan pestin määräaikaisuus voisi olla ihan hyvä juttu. Voisihan heillekin tarjota hiippailuvaiheen jälkeen mahdollisuuden ns. rehelliseen työhön. Käytännössähän piispa menee naimisiin hiippakuntansa kanssa. Näinä avioeroaikoina piispan ero virastaan voisi sopia ihan hyvin ajan henkeen. Sinä, Teemu, olet nyt ollut pappina 20 vuotta, olet näkökulmasta riippuen jo tai vasta urasi puolivälissä. Toinen saman mittainen työrupeama vielä uupuu.
2) VALTA: On oikeastaan aika hämmentävää, millainen vallan keskittymä sinusta on tullut: Vastuullasi on yksi seurakunta, sinun mukaasi on nimetty yksi stadin kaupunginosista ja lisäksi johdat koko seurakuntayhtymää. Sinulla on pappisasessorina mono jo tuomiokapitulin oven välissä. Jos sinusta tulee piispa, saat tehdä surutyötä kaikesta siitä, mitä olet tähän mennessä saanut aikaan.
Toisaalta: Jos olet sitä mieltä, että valta ei turmele sinua, niin älä luovu mistään. Sille, jolla jo on paljon, myös paljon annetaan. Olisihan se vallan lystikästä, jos sinulla olisi kaksoisjäsenyys kapitulissa. Kahdella äänellä olisit vahvoilla vaikka missä äänestyksessä. Tosin kuulen jonkin pienen äänen sisälläni muistuttavan, että mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko hiippakunnan, mutta saisi sielullensa vahingon.
Voisiko sanoa, Teemu, että sinulla on nyt juuri niin paljon valtaa kuin mitä muut ihmiset ovat tahtoneet sinulle luovuttaa? Kyse on valtavan suuresta luottamuksesta: Seurakuntalaiset valitsivat sinut kirkkoherraksi, kirkkoherrat huusivat sinut yhtymän johtoon. Ja asessoriksi olin itsekin sinua äänestämässä. Jos sinä siis eräänä kauniina päivänä sorrut työtaakkasi alle, niin minäkin olen omalta osaltani siihen syypää. Sori siitä jo etukäteen.
3) JAKSAMINEN. Muistatko mainosta Duracell-pupusta, joka jaksaa, jaksaa ja jaksaa aina vain hypellä ympäriinsä ja pärisyttää rumpua paljon kauemmin kuin muut pehmopuput? No, kyllähän tuoltakin pupulta lopulta patterit loppuivat, vaikka sitä ei mainoksessa korostettukaan. Sinulla on nyt yhtäaikaisesti niin monta rautaa tulessa niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin, että meitä heikompia ihan hirvittää.
Ennen harjoitus teki mestarin, nykyään sen tekee rajoitus. Cocis Zerosta saa virtaa vain tiettyyn rajaan saakka. Ja ovat nyt menneet vielä muuttamaan senkin juoman kaavaa! Sinä hörpit aina pullon tai tölkin suusta, vaan laitahan joskus juomaa lasiin ja huomaa, mitä ihmeen mustaa mönjää tarttuu lasin reunoille. Onko se sitä aspartaamia*, hermomyrkkyä? Joko sinulla on alkanut nykiä silmäkulmista tai suupielistä?
Koska meihin kolahtaa sama asia, niin annanpa neuvon: Uskoin omaa kieltäni ja muutin mieltäni. Olen siirtynyt vihollisleiriin. Olen vaihtanut Pepsi Maxiin. Mene ja tee sinäkin samoin! Vai siirtyisimmekö miehissä Agri-Colaan?
Minun on tunnustettava, että aion taas äänestää sinua tulevissa vaaleissa. Vaikka minua nuo yllä olevat kolme pointtia pelottavatkin. Toisaalta: Ehdokasasetteluhan alkaa vasta kuukauden kuluttua ja vaalit ovat joskus elokuussa, joten ehdit tässä välissä viettää 43-vuotissynttäreitäsi ja vaihtaa elämäneliksiirisi toiseen laatuun.
Siitä, miten sinun tulisi menetellä vallan suhteen, en osaa sanoa mitään, sillä olen itse ollut aina villi ja vallaton tapaus. Toivotan sinut kernaasti tervetulleeksi takaisin Bulevardille, jossa itse vietin 37 vuotta. Puolen vuoden päästä olisi mukava kiljua riemusta: Eläköön piispa Teemu, eläk(öityk)öön Ruttopuiston rovasti!
Ystävällisin pelotteluterveisin
Hannu K.
*) Netistä löytyi tällainenkin pelottelulistaus aspartaamista: Pitempään aspartaamin käyttöön liittyviä oireita ovat krooninen väsymys, sekavuus, vapina, sammaltava puhe, migreenit, depressio, ärtymys, paniikkihäiriöt (tavallinen aspartaamimyrkytyksen oire), selvät persoonallisuuden muutokset, fobiat eli pelot, astma, rintakivut, korkea verenpaine, impotenssi ja muut seksuaaliset ongelmat, kirvelevä virtsa ja muut virtsaamisongelmat, yletön jano ja yletön nälkä, tiettyjen ruoka-aineiden himo, lihominen, turpoaminen (nesteen kertyminen), tulehdusalttius, nivelkivut, verensokerin heittely (mahdollinen diabeteksen esiaste, diabeetikoilla taas vaikeuttaa sairauden hallintaa), kilpirauhasongelmat, aivokasvaimet, sydänkohtaukset, halvaukset, kuolema.
Verbaali-ilotulitusta tihkuva blogi! Kiitos Ruttopuiston Rovastille. Tässä oli hyviä syitä äänestää Teemu piispaksi ja varoa aspartaamin kertymistä kehoonsa.
Jouni: Missäänhän ei vissiinkään sanota, etteikö omaakin ehdokasta saisi vähän pelotella?
Ettei totuus unohtuisi…
PS: Kollegan palautteen perusteella versioin tämän bloginan uudelleen. Yllä siis lyhennetty, selkeytetty ja laimennettu laitos eilisestä
tajunnanvirtatekstistäni. Sori siitä.
RR ei siis tule toimeen edes piispa Laajasalon kanssa?
Kiitos kuitenkin blogista!
Kari-Matti: Kjehkjeh, juuri näinhän asia on.
Niille, jotka eivät saa kiinni K-M:n sisäpiirivitsistä, kerrottakoon,
että hän viittaa tähän Ruttopuiston rovastin taannoiseen bloginaan:
https://www.kotimaa.fi/blogit/ruttopuiston-rovasti-miksi-en-tule-toimeen-piispojeni-kanssa-irja-askolan-seuraaja-mukaan-lukien/
Asumme siis eri kaupungeissa ja eri hiippakunnissa. Meillä ei ole yhteistä työmatkaa.
Hauska sattumus menneeltä viikolta: Osuin samaan paikkaan, jossa Espoon kirkkoherrat olivat juuri aloittelemassa yhteistä kokoustaan. Täytyi sanoa käsipäivää tälle tutulle porukalle. Totesin siinä ohimennen, että vaikka olenkin Helsingin hiippakunnan pappi, niin tunnen kuitenkin tätä nykyä paljon enemmän kollegoja Espoon hiippakunnasta. No, kirkkikset siihen, että helpostihan tuo järjestyy, nimittäin meikäläisen siirtäminen Espoon papistoon. Vaan minä siihen, että ei, kun ensin pitää päästä äänestämään Helsinkiin piispa. Ja täytyyhän minulle eläkkeellä ollessani löytyä jokin syy käydä aina silloin tällöin stadissakin: Minulle tutut Helsingin papit kokoontuvat kuukausittain Bulevardilla eläteologien kerhoon…
Löysin tekstistäsi neljännen kohdan josta en ollut tiennyt. Mistään ei saa myöhästyä muuten kuin force majeure -perusteella. Liian myöhään lähteminen ei ole tällainen peruste. Myöhästely on epäkohteliasta toisia kohtaan.
Juhani: Mulla on muistikuva, että Teemulla Agricola-liikkeen toimarina ei ollut ehdotonta velvollisuutta osallistua Tuomiokirkon pappien kokouksiin, mutta hän tahtoi niin tehdä, kollegiaalisuuden nimissä. Tilanne oli luonnollisesti toinen silloin, kun hän oli meillä rivipappina. Silloin kokous oli työtehtävä, josta ei sopinut myöhästyä.
Tuo ikä näkökulma on tärkeä. Täytyy olla vahva tunne läpimenosta, että kannattaa näin aikaisin käyttää mahdollisuutensa tulla valituksi piispanistuimelle. Nimittäin saattaaolla, että luuserin leima painaa pitkään. Toinen asia. Kansansuosiolla ei pääse piispaksi. Vaikka järjestäisi mitä kivaa, niin saattaa olla jopa niin, että kansansuosio käy itse asiaa vastaan. Kun aikoinaan oli esillä Tampereen hiippakunnan piispan valinta. Siinäkin oli kansansuosikki mukana. Laitoin silloin hänelle viestin, että vaalityötä kannattaa tehdä äänioikeutettujen keskuudessa, kansansuosiolla ei ole äänioikeutta.
Lauri: Sikäli mikäli olen oikein haistellut tuulia, niin kyllä vahva tunne läpimenosta löytyy yhdeltä jos toiseltakin papilta. Pappien päälliköksihän piispa varsinaisesti valitaan. Kyse ei ole mistään kansanäänestyksestä, vaan äänioikeutettuja on n. 1800 henkilöä. Tälviisii kertoo tuomiokapituli:
”Piispanvaalissa äänioikeutetuista puolet on pappeja ja puolet maallikoita. Helsingin hiippakunnassa on yhteensä 893 äänioikeutettua pappia ja lehtoria. Lisäksi äänioikeus on yhtä monella maallikkovalitsijalla. Vuoden 2017 piispanvaaleissa äänestäjiä on näin ollen yhteensä 1786.
Maallikkovalitsijoina toimivat hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet, hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat, tuomiokapitulin lakimiesasessori ja tuomiokapitulin maallikkojäsen. Seurakuntien kirkkovaltuustot tai seurakuntaneuvostot valitsevat loput 870 äänioikeutettua suhteessa seurakuntien jäsenmääriin.”
On esitetty arveluja, ettei vaaleihin varsinaisella ”hakuajalla” olisi enää tulossa lisää kilvoittelijoita. Olisi aika mälsää odotella turhaan pari kuukautta. Tulisi nyt edes joku, niin olisi jännempää…