Suomalaisia kohahdutti ennen juhannusta uutisoitu terrorismin uhka, joka kohdistui Temppeliaukion kirkkoon. Isisin propagandakoneiston Dabiq-lehdessä kirkko mainittiin jo aikaisemmin pakanallisen maallistuneena kohteena. Kohde oli symbolisesti tarkkaan valittu.
Meillä islamilainen terrorismi on nähty radikalisoituneen ääriaineksen toimintana, jossa uskonto valjastetaan maallista ja poliittista valtaa haluavien ryhmien tavoitteiden keppihevoseksi. Kristillisen ja islamilaisen maailmankuvan polarisaatiosta on keskusteltu vain vähän, mutta nyt on kuulunut huolestuneita äänenpainoja: onko sittenkin kyse laajemmasta uskontojen välisestä taistelusta, ei vain ääriaineksen touhusta? Samoin on kysytty, muodostaako lisääntyvä islamilainen kulttuuri uhkan suomalaiselle, maallistumisesta huolimatta varsin yhtenäiselle, kristilliselle kulttuurille.
Talvella 2017 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa käynnistetyssä tutkimushankkeessa selvitetään uskonnollisten ryhmien välisiä ennakkoluuloja. Kahdesta itä-suomalaisesta vastaanottokeskuksesta kerätyssä aineistossa kysyttiin muslimien (147 vastaajaa) stereotypioita kristityistä ja meta-stereotypioita muslimeista. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka monen henkilön sadasta he olettavat toimivan tai käyttäytyvät kysytyllä tavalla.
Stereotypia on yleistävä ja yksinkertaistettu käsitys ryhmästä, jonka kaikilla jäsenillä uskotaan olevan samankaltaisia piirteitä. Meta-stereotypia on jonkun ryhmän jäsenen arvio siitä, mitä ulkoryhmään kuuluvat ajattelevat heistä. Se on sisäryhmän jäsenen stereotypia siitä, mitä kuvittelee ulkoryhmäläisten ajattelevan sisäryhmäläisistä. Suomalaiseen kulttuuriin meta-stereotypian idea on helppo istuttaa. Meidän sanotaan aina arvailevan mitä muut meistä ajattelevat. Meta- ja stereotyyppinen ajattelu edellyttää sisäryhmän, johon itse kuulun ja ulkoryhmän, ne muut, joista en välttämättä paljoa tiedä, mutta minulla on näkemykseni ”heistä”.
Tutkimustulosten mukaan muslimit pitävät kristittyjä erittäin luotettavina (81 % kristityistä on luotettavia) ja hyvin rehellisinä (78 %). Kristittyjen katsotaan olevan asiantuntevia ja älykkäitä (76 %). Muslimit pitävät kristittyjä toisten etua ajavina ja hädässä olevia auttavina (75 %). Muslimien mukaan 46 prosenttia kristityistä on dogmaattisia, eli sellaisia, jotka eivät voi erehtyä, koska ajattelevat toista mieltä olevien olevan ilman muuta väärässä. Kristittyjä ei pidetä kovin impulsiivisina (43 %), eikä auktoriteettiuskoisina (42 %). Näiden tulosten perusteella on vaikea nähdä, että tavalliset muslimit olisivat nousemassa kristittyjä vastaan, ja että kristittyjen ja muslimien mielipiteet olisivat polaroitumassa. Muslimien käsitykset toisen uskonnon edustajista ovat myönteiset ja arvostavat. Provosoitumiselle, saati radikalisoitumiselle ei tulosten perusteella ole sijaa.
Meta-stereotypioiden mukaan muslimit arvioivat, etteivät kristityt pidä heitä erityisen luotettavina (57 %) tai rehellisinä (62 %). He ajattelevat, etteivät kristityt pidä heitä kovin asiantuntevina ja älykkäinä (61 %), sen sijaan hieman altruistisempina kristittyjen oletetaan pitävän muslimeja (67 %). Muslimit eivät ajattele, että heitä pidettäisiin dogmaattisina (44 %), tai erityisen impulsiivisina (60 %). Auktoriteettiuskovina he eivät usko kristittyjen heitä pitävän (48 %). Meta-stereotypioiden perusteella muslimien kokemus on, etteivät kristityt pidä heitä fanaattisina tai erehtymättöminä, aina oikeassa olevina. Lievä huolenaihe ovat ne muslimien meta-stereotypiat, ettei heihin täysin varauksetta luoteta ja että heidän rehellisyyttään, vaikka vähänkin, epäillään. Tutkimuksen tulos ei ole hälyttävä, mutta se on muistutus siitä, miten nurja kokemus voi syntyä pienenkin vihjeen perusteella. Meta-stereotypioita ei esiinny, ellei niiden muodostumiseen ole todellista alkusyytä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kristinuskon kannalta katsoen uskontodialogissa on onnistuttu suhteellisen hyvin, mutta vielä on paljon parannettavaa. Onnistumisena voi pitää muslimien stereotypioita, joiden mukaan kristityt nähdään rehellisinä, luotettavina ja lähimmäisistä huolehtivina, ei joustamattomina besserwissereinä. Samalla on vahvistettava muslimien kokemusta luotettavuudesta ja tuettava heidän uskoaan omiin kykyihinsä ja osaamiseensa.
Meta-stereotypioiden äärilaidalla on itsensä toteuttava ennuste. Jos jossakin ihmisryhmässä yksilöt uskovat, että heitä pidetään epäluotettavina tai epärehellisinä, he alkavat pikkuhiljaa käyttäytyä odotusten mukaisesti. Onneksi itseään toteuttava ennuste on vastassa myös toisella, positiivisella laidalla. Luottamus lisää luotettavuutta, vastuun antaminen vastuullisuutta ja mahdollisuuksien avaaminen mahdollistaa potentiaalin täyden käytön. Tällaisessa yhteiskunnassa uskonnot eivät ole uhka toisilleen, vaan ne rikastuttavat toisiaan.
Antti Räsänen
uskonnonpedagogiikan professori
Helsingin yliopisto
Taidat olla itse sellainen rusinapulla-heppu.
Olipa kiinnostavia tutkimustuloksia ja hyvin kirjoitettu artikkeli. Tämä ansaitsisi suuremman yleisön.
Dialogia pitää käydä, mutta yhteinen uskonnollinen kieli on edelleen lasten tasolla, kristityt eivät tunne koraania ja islamin opetusta ja sama koskee muslimia, he eivät tunne kristillistä opetusta.
Yhteinen ihmiskuva ja maailmankatsomus ovat monin paikoin samanlaisia, mutta myös isoja ongelmia syntyy, jos kuvitellaan toisista jotain ilman perustietoja historiasta ja näiden uskontojen perusteista.
Kaikki ihmiset tahtovat elää ja uskontojen sisällä elää yksittäisiä ihmisiä, yleistäminen ontuu usein kummankin ryhmän kohdalla.
Tutkimuksen keskeinen menetelmällinen ongelma on kysely. Mikään ei takaa että ihmiset vastaisivat kysymyksiin todellisten mielipiteidensä mukaan. Ihmisethän saavat vastata mitä hakuavat, ja ei ole mitenkään mahdotonta että vastaajat haluavat miellyttää kyselijää.
Tätä harhaa on valitettavasti melkein mahdotonta mitata. Tutkimuksen tulokset siis voivat olla totta tai sitten kokonaan harhaa.
Nämä ongelmat varmaan tuodaan esiin raportissa, mutta niistä olisi syytä kertoa myös uutisoinnissa.