Jälleen ja edelleen on käyty eri foorumeilla keskustelua samaa sukupuolta olevien ihmisten ja parien kirkollisista palveluista. Erityisesti on keskusteltu piispainkokouksen kirkolliskokoukselle tekemän esityksen pohjalta avioliitosta ja mahdollisesta avioliittokäsityksen laajentamisesta ja sitä kautta samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä.
Yksi keskustelun pitkä ja laaja tausta liittyy siihen, miten ymmärretään syntiinlankeemus eli langenneisuutemme ja sen yhteys seksuaalisuuteemme. Jo melko varhain kirkon ja kristinuskon piirissä syntyi ajatus siitä, että synti ja lankeemus ja toisaalta seksuaalisuus liittyvät erityisesti toisiinsa. Tämä nousi jotenkin syntiinlankeemuskertomuksesta ja sen tulkinnoista. Mitä tulkintoja lieneekään vaikka käärmeelle ja kielletylle hedelmälle annetun?
Seksuaalisuuden näkeminen ongelmana ja erityisenä synnin alueena on saanut erikoisia muotoja kristillisyyden piirissä. Ehkä erikoisimmista on vaikkapa puritaanisuuden aika. Siinä usko ja ihmisten silloiset käsitykset ja vallitseva kulttuuri sekoitettiin vahvasti toisiinsa. Kyse ei ollut enää pelkästään kristillisyydestä vaan tietynlaisesta kulttuurista, jota kyllä vahvasti perusteltiin myös kristillisillä ja raamatullisilla perusteilla.
Meilläkin asia on vielä melko ”tuore” ja vasta jokin aika sitten on rippikouluissa ja saarnapöntöissä voitu reilusti opettaa, että seksi ei ole syntiä – tai no korkeintaan avioliiton ulkopuolella voi olla. Viime mainitustakaan ei olla enää kovin vakuuttuneita. Ei ainakaan, jos katsomme vaikka, miten suhtaudumme avopareihin esimerkiksi kastevanhempina ja niin edelleen. Oikeastaan vastuullinen parisuhde ja sen perinteinen muoto avioliitto ovat yhdessä ihanne, jota halutaan nostaa esille ja jota minusta kirkon onkin hyvä nostaa esille. Puhun itse mielelläni avioliiton ja vastuullisen parisuhteen puolesta. Asiallisesti ja historiallisessa valossa jälkimmäinenkin on oikeastaan avioliitto.
Kun nyt seksi ei ole kirkossa enää syntiä vaan iloisesti nautittava Jumalan lahja, on seksuaalisuus kokonaisuudessaan edelleen suuri ongelma kirkossamme ja kristillisyydessämme. Itse kasvoin osin melko maltillisten viidesläisten (lähinnä KRS ja SRO) ja osin yleiskirkollisen vaikutteiden myötä. Ajattelin melko perinteisellä tavalla, mutta en kuitenkaan jyrkällä tavalla. Opiskeluaikana 1980-luvun alkupuoliskolla havahduin homoseksuaalisuuteen liittyviin näkemyksiin. Olin Leena Ormion johtamalla laajan sielunhoidon kurssilla ja siitä lähtien ainakin minulle on ollut kohtuullisen selvää, mistä asiassa on kyse.
Nyt käytävässä keskustelussa kirkossamme olen hämmentyneenä vuonna 2017 törmännyt koulutettujen ihmisten ja pappien näkemyksiin, jotka eivät jotenkin tunnu tietävän niitä perusasioita, jotka itse opin jo 35 vuotta sitten. Tai onko kysymys siitä, että asiat tiedetään, mutta niitä ei tunnusteta? Tai että ne kiistetään?
Yksi keskeinen lähtökohta keskusteluun ajankohtaisista kysymyksistä on näkemys homoseksuaalisuudesta. Tämän blogitekstin kirjoitettuani tiedän, kuinka aihe saattaa herättää ”intohimoja” puolesta ja vastaan. Minusta ne pitäisi olla tarpeettomia, koska yleisesti tunnettu ja tunnustettu tieteeseen perustuva näkemys homoseksuaalisuudesta on hyvinkin selvä. Kyse on asiasta, joka kuuluu ihmisyyteen yhtälailla kuin heteroseksuaalisuus kuuluu ihmisyyteen. Kyse on siis jostakin, jota osa ihmisistä on.
Edelleen vaikka edellinen jotenkin hyväksytään, esitetään, että kyse on lankeemuksen seurauksesta. Tätä perustellaan luonnollisesti Raamatulla. Sekin on jotenkin ymmärrettävää. Itse näen kuitenkin niin – ja varmaan monien muiden lailla – että langenneisuus koskee meitä heteroja ja homoja yhtälailla. Olemme Jumalan luomina erilaisia – ja olemme myös erilaisina langenneita.
Jos homoseksuaalisuus nähdään yksin lankeemuksen seurauksena, on siitä nouseva ajattelu hyvin selkeää, myös ikävällä tavalla. Lankeemus koskee ”noita toisia” ainakin tällä elämänalueella eikä se samalla tavalla koske meitä muita. Tästä on taas helppo päätyä siihen, että ”noita toisia” eivät tarvitse koskea samat oikeudet tai mahdollisuudet kuin meitä muita. Tämä on hyvin ihmisiä jakava ja äärimmäisen karu ja julma logiikka.
Olen itsekin vihkimisasiassa ”matkalla”. Se on uusi ja vaikea. Toisaalta olen erittäin varma siitä, että me olemme kristittyinä ja erilaisina ihmisinä tasan tarkkaan ”samalla viivalla”. Siten ihmisiä ei voi kohdella tai erotella sen perusteella, että jotkut ovat toisenlaisia identiteetiltään.
Langenneisuus liittyy myös seksuaalisuuteen. Mutta se liittyy kaikkeen seksuaalisuuteen samalla tavalla. Raamatun maininnat joistakin asioista eivät tunne sitä todellisuutta ja tietoa, jonka me tunnemme. Raamatun mainitsemat asiat ovatkin pahoja ja tuomittavia. Tuomittavaa ei sen sijaan ole se, mitä ihminen on.
Edelliseen tietysti sanotaan, että Raamattua ei voi lukea valikoiden. Ei todella voikaan! Jos taas luetaan kirjaimellisesti tietyt kohdat, pitää muutkin lukea ja ottaa samalla tavalla. Kyllä Raamattua pitää lukea vakavalla mielellä, mutta Raamattua pitää voida myös lukea jonkin perusperiaatteen tai tulkinta-avaimen kautta. Vaikeus lienee siinä, että löydetään ja hyväksytään riittävän yhteinen tulkinta-avain ja –tapa.
Toivo Loikkanen
Arvostan Toivoa keskustelija ja mielipidevaikuttajana. Hän antaa tilaa muillekin ja pitkä kokemus kirkon työstä heijastuu hänen kirjoituksissa rakentavasti.
Itse olen kallistumassa kuitenkin siihen, että homoseksuaalisuus ei ole luotu ominaisuus vaan vieraslisä lankeemuksen seurauksena. Koko luomakunnassa ilmenee lankeemuksen seuraukset. Miksi homoseksuaalisuus ilmenee joissakin ihmisissä sitä emme tiedä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että se olisi normaalia, luonnollista, että kirkon tulisi vihkiä homoseksuaaleja.
Sami, Kiitos palautteestasi ja kommentistasi. Mielenkiintoinen näkemys tuo ajatus homoseksuaalisuudesta lankeemuksen tuomana ”vieraslisänä”. Kuten tiedät, se on asiaa koskettavia kohtaan varmaankin jotenkin loukkaavalta tuntuva, vaikka tiedän sinun esittävän sen rauhallisena ja punnittuna näkemyksenäsi. Se tietysti, että joku asia loukkaa, ei suoraan johda sen oikeellisuuden tai ei-oikeellisuuden arviointiin. Toinen asia ovat määreet ”normaalia ja luonnollista”. Jos sanotaan että joku ei ole sellaista, pitäisikö voida tarkkaan määritellä, mikä taas on ”normaalia ja luonnollista”. Se on käytännössä mahdotonta! Onko mahdollista tarkkaan rajata ja määritellä, mikä ei ole ”normaalia ja luonnollista”?
Onko ’normaali ja luonnollinen’ kristinuskon näkökulmasta peruste millekään? Ainakin osa Uuden testamentin sanomasta asettaa luonnollisen ja hengellisen vastakkain tai ihmisen ja Jumalan normit toisistaan rakaisevalla tavalla poikkeaviksi. ”Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.”
Jo aikaisemmin kiittelin Toivo Loikkasen kolumnia analyyttiseksi ja ajatuksia herättäväksi – enkä näköjään aiheetta.
Tartun Toivon toteamukseen, jonka mukaan ”Raamatun maininnat joistakin asioista eivät tunne sitä todellisuutta ja tietoa, jonka me tunnemme”. Tämä on nähdäkseni kiistämätöntä. Raamatun tekstien kirjoittajat olivat aikansa lapsia. He kirjoittivat silloisen inhimillisen tietämyksen varassa ja toivat teksteihin vaikutteita oman aikansa kulttuurista. Raamattuun siirtyi sellaista, joka ei ole ollut kestävää, ja joka on hylätty.
Jos ajattelemme esimerkiksi Paavalia, niin hänellä ei kirjeitään kirjoittaessaan ollut ihmisestä eikä varsinkaan ihmisen seksuaalisuudesta sitä tietoa, jota meillä on tänään, kuten ihmisen seksuaalisesta identiteetistä. Meidänkin nykytietomme nimenomaan seksuaalisuudesta on vasta parisataa vuotta vanhaa.
Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessä naisista, jotka ovat ”vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvataiseen”, ja miehistä, jotka ovat ”luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin, ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan” (Room. 1:26-27). Tämä roomalaiskirjeen kohta on keskeisiä argumentteja, kun vedotaan siihen, että Raamattu tuomitsee homoseksuaalisuuden.
Perustellusti voidaan kysyä, kirjoittaako Paavali tässä ylipäänsä homoseksuaalisuudesta vaiko sittenkin samaa sukupuolta olevien keskinäisestä seksuaalisesta holtittomuudesta?
Meille on annettu järki sekä kyky loogiseen ajatteluun ja johtopäätöksiin sen pohjalta. Tämä on luonut perustan tieteen kehittymiselle ja inhimillisn tiedon lisääntymiselle niin ihmisestä, tästä maailmasta kuin maailmankaikkeudestakin. Sama koskee myös ihmisen seksuaalisuutta kokonaisuutena ja homoseksuaalisuutta erikseen. Näen tieteen kehityksessä luomistyön jatkumisen.
Homozseksuaalisuus on nykytiedon valossa ihmisen myötäsyntyinen olemuksellinen ominaisuus – niin kuin heteroseksuaalisuuskin. Se ole opittu taipumus, josta voi oppia pois. Eikä se ole psykoseksuaalista rikkinäisyyttä, joka voidaan terapialla eheyttää.
Mielestäni sen enempää Paavalin kuin Mooseksenkaan tekstit eivät hevin ole siirrettävissä tähän päivään ja käytettävissä argumentteina otettaessa kantaa homoseksuaalisuuteen, sen sijaan kyllä seksuaaliseen holtittomuuteen.
Jorma Hentilä, Minusta nuo kommentissasi kirjoittamat asiat ovat melko selviä ja jopa melko kiistattomia. Näiden rinnalla on tietysti mielenkiintoinen kysymys, mitä ajattelemme siitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja ”suvun jatkumisesta”. Minusta voidaan hyvin ajatella perinteisellä tavalla, että tuo on Jumalan luomistarkoitus. Se ei kuitenkaan sulje pois, että mieheksi ja naiseksi luominen sisältää myös heteroseksuaalisuuden lisäksi homoseksuaalisuuden. Tätä aihepiiriä pitäisi avata ja keskustella kiiihkottomasti enemmän.
Mielestäni voidaan hyvinkin ajatella perinteisellä tavalla. Osa luoduista vain on homoseksuaalisesti suuntautuneita. Eikä homous tee naisista eikä miehistä kyvyttömiä jatkamaan sukua. Protestanttisuuden valtavirrassa edellä olevasta näyttäisi vallitsevan kutakuinkin yhdensuuntainen käsitys.
Ongelmallisempaa sen sijaan näyttää olevan se, miten transsukupuolisuus tai intersukupuolisuus ymmärretään luomistyön valossa.
Jorma, kirjoitit: ”Ongelmallisempaa sen sijaan näyttää olevan se, miten transsukupuolisuus tai intersukupuolisuus ymmärretään luomistyön valossa.”
Näin asia todella on. Tällaisia ihmisiä on pidetty ”kummajaisina”, mutta hekin ovat Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä kuten me kaikki muutkin. Joku voi tietysti kysellä, mikä on ihmisen käyttäytymistä ja mikä sellaista, mitä ihminen on.
Kaikki ihmiset ovat mitä ovat ja samalla aivan yhtä ihania !. Kiitokset Toivolle ja Jormalle kirjoituksista joista varmasti on apua nuoremmille sukupolville jotka omalla kohdallaan pohtivat kaikkia näitä asioita !