Digitaalinen synti

Lukiessani kasvatuksen kurssikirjaa mieleeni putkahti hivenen omituinen ajatus: Voiko puhua digitaalisesta synnistä? Nykypäivän diginatiiveille digitaalinen maailma on luonnollinen osa elämää taasen kuin esim. meikäläiselle, joka on syntynyt vielä Kekkosen ollessa presidenttinä, jolloin lankapuhelin oli täysin arkitodellisuutta joka paikassa. Synti on siitä veikeä, ettei se katso aikakautta tai paikkaa reaalisessa tai virtuaalisessa todellisuudessa, vaan mukautuu aina kulloisiinkin todellisuuksiin. Ihmisen pahuus ja pimeys ilmestyy toistuvasti eivätkä ihmisen peruspaheet näytä muuttuneen miksikään.

Digitaalinen henkilöllisyys. Jokaisen verkkomaailman käyttäjän toivoisi esiintyvän omana itsenään rehellisesti. Silti on mahdollista luoda valheellinen henkilöllisyys digimaailmassa tai esiintyä toisen henkilön nimellä. Identiteettivarkauksista uutisoidaan jatkuvasti.

Digitaalinen ajankäyttö. Verkkomaailma on osa arkipäivää, sekä työtä että vapaa-aikaa. Uutiset, viihde, tiedotus, palvelut, kontaktit yms. tapahtuvat runsaasti jo verkon välityksellä ja sen maailmassa. Mutta onko verkko silti todellinen maailma? Miten paljon on oikea määrä verkonkäyttöä? Miten moni kykenee pitämään itsensä kurissa ajankäytössä verkkomaailmassa eikä tule verkkomaailmasta riippuvaiseksi? Tietoverkko kyllä koukuttaa ihmisiä, vähentää keskittymistä, hajauttaa ajattelua, tekee stressaavaksi ja vie aikaa. Verkkomaailman käytössä tarvitaan ajanhallintaa.

Digitaalinen turvallisuus. Omalla työpaikallani painotetaan vahvasti digitaalista turvallisuutta, jotta tietoja ei joudu vääriin käsiin eikä levitä tiedostaen tai tiedostamattaan esim. salassapidettävää tietoa. Digimaailman riskit on tiedostettava ja havaittava, ja niitä vastaan on osattava suojautua. Toistuvasti painotetaan suojausohjelmien lataamisen ja päivityksen merkitystä. Vain siksi, koska riskit juuri tietovarkauksille tai koneitten saastumiselle sekä kiristys- ja vakoiluohjelmille ovat todellisia.

Digitaalinen suojaus. Digimaailmassa on osattava suojata itsensä oikealla tavalla. Väärät verkkosivustot tuovat tietoturvariskejä, viruksia yms. mukanaa. Lisäksi verkkomaailmassa ei pidä kertoa liikaa itsestään eikä olla liian sinisilmäinen ihmisten kanssa. Omien kuvien julkaiseminen voi johtaa niiden väärinkäyttöön ja valheellisen tiedon levittämiseen. Iso osa digitaalista suojaamista on oma pääkoppa ja sen apuna aina tietoturvaohjelmistot palomuureinen ja virustorjuntoineen.

Digitaalinen tunneäly. Digitaalinen maailma on monella tavalla kasvoton. Pelkkä profiilikuva ei kerro kenenkään senhetkisistä tunteista tai ilmeistä. Kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista on vaikea usein korvata. Kasvottomuus ja kasvojen ilmeiden, ruumiin liikkeiden, äänenpainojen yms. lukutaito ohenee huomattavasti digimaailmassa ja johtaa usein tahattomiin, ja myös tahallisiin, loukkaamiseen ja loukkaantumiseen, väärinymmärrykseen, väärän tiedon levittämiseen, provosointiin, kiusaamiseen, trollaamiseen yms. toimintaan. Tunneälyä tarvitaan kasvottomassa todellisuudessa ja muistettava, että keskustelukumppanina on aina toinen ihminen. Kasvottomuus ei koskaan merkitse vastuuttomuutta.

Digitaalinen viestintä. Kysymys siitä, mitä digitaalisesti voi viestiä, on vaikea asia. Kasvottomuus on helppo tekosyy paeta vastuutaan. Siksi oma rehellinen identiteetti on hyvä keino pyrkiä kunnioittavaan keskusteluun ja miettiä, että mitä haluaa verkossa sanoa tai kirjoittaa. Eräs hyvä pelisääntö on muistaa kirjoittaessaan, että mitä verkkoon laittaan, niin sinne se pääasiassa myös jää. Yhtälailla pitäisi muistaa, että se mitä viestii, on oltava totta eikä esim. perustu mututietoon tai ”mitäkaverisanoiverkossa”, tai ns. ”perstuntumaan”. Asiantuntijoita olemme vain harvoissa asioissa – kärjistäen esimerkki: Se, että on nähnyt toripulun toissaviikolla, ei vielä tee kenestäkään kirjekyyhkyjen kasvattajaa.

Digitaalinen lukutaito. Digimaailma välittää tiedon nopeasti ja myös armottomasti. Henki tuntuu olevan, että uusin tieto on saatava julkaistua suunnilleen, ainakin erinäisissä uutisissa, miltei välittömästi. Kuka on nopein saa eniten huomiota ja ”is best” (henk.koht. liioitteluani). Tarvitaan hyvinkin harkittua puhetta ja kriittisyyttä eri medioiden parissa. Internetin vessaseinäkirjoittelut joillain keskustelupalstoilla esimerkiksi eivät ole paras tiedon lähde, vaan usein vääristyneen tiedon lähde ja virheellisen mielikuvan muokkaaja. Nopeissa uutisissakin on osattava lukea se oikea tieto ja suhtauduttava kriittisesti klikkiotsikoinnin tuomaan ensikuvitelmaan. Kaikki ei ole sitä mitä kirjoitetaan. Yhtälailla eri lähteitäkin on osattava käyttää eikä välttämättä vain yhtä mediaa. Samalla on muistettava se oma vastuu, ettei levitä virheellistä tietoa eteenpäin.

Digitaaliset oikeudet. Kuvien, tietojen, videoiden yms. on usein kerrottu selkeästi mihin tarkoitukseen niitä saa käyttää ja missä julkaista, tai saako ylipäätään niitä käyttää. Silti esim. kuvavarkaudet ovat arkipäivää ja sitä tehdään pääasiassa, näin uskon, tiedottamatta ja ymmärtämättä tahattomasti. Oma lukunsa on esim. elokuvien tai sarjojen piraattilevitys. Jos tekijänoikeudet ovat olemassa jo paperisilla kirjoilla, miksei myös digitaalisia oikeuksia voisi kunnioittaa?

Jotenkin näiden pienten kappaleiden ja aihepiirien kautta näen itse, että ihmisen peruspaheet vain muuttuvat uudenlaisiin muotoihin: Varkaudet, ylpeys, panettely, valehtelu erinäisissä muodoissa, vastuun välttäminen tai sen pakeneminen, himoitseminen yhtälailla erinäisissä muodoissa, ylimielisyys, kateus, riippuvuus, kiusaaminen, juoruilu, henkinen sadismi ja henkinen väkivalta. Rehellisesti sanottuna: Syntiä. Se vain on nykypäivänä myös digitalisoitunut. Voiko puhua digitaalisesta synnistä?

No, kuten edellä kirjoitin, että jokainen on asiantuntija vain harvoissa asioissa, niin en minäkään ole tässä asiassa digimaailmassa mikään asiantuntija. Kirjoitan tämänkin tekstin puhtaasti omalta ”perstuntumalta”, että saattaa olla, että voin olla väärässä, ja virheet korjaan.

Tämä pohdintani laittaa miettimään paria asiaa, että miten vaikeaa anteeksipyytäminen edelleen on ja armonkaipuu, tai ylipäätään huonon omantunnon iskut – tunteeko digimaailman käyttäjä miten herkästi huonoa omatuntoa, synnintuntoa tai katumusta? Kaipaako hän anteeksiantoa ja armoa? Toisaalta millaiseen muotoon pitäisi kirjoittaa kymmenen käskyä digitaaliseen maailmaan? Seitsemäs käsky Älä varasta voisi kuulua digimaailmassa kenties Älä varasta kenenkään identiteettiä, tietoja tai kaistayhteyttä.

Blogitekstin innoittajana on toiminut Marika Toivolan, Pekka Peuran ja Markus Humalaojan kirjan Flipped Learning. Käänteinen oppiminen sivulla 100 julkaistu kuvio, joka käsittelee digitaalista älykkyyttä. Tekstini kappaleiden tummaotsikoinnit ovat peräisin tästä kuviosta.