Ravistetun limsapullon opetus

Diakoniatoimistossamme täällä Tansaniassa saimme kuulla, että yksi lastensuojeluhankkeemme lapsista oli vahingoittunut kotonaan. Hänen äitinsä oli raivostuessaan polttanut tytön jalat, ja nyt äiti oli pidätettynä. Lapset, kuusi yhteensä, olivat valtiolla tallessa. Tämä lapsi joutui jo kolmatta kertaa näin brutaalin väkivallan kohteeksi.

Ensimmäinen reaktio oli epäuskoisuus: Miten kukaan voi tehdä näin lapselleen? Tiedämme kuitenkin, että niin voi käydä. Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan tässäkään asiassa missään maassa. Uutisissa, etenkin kevyemmässä lehdistössä, tapahtuneita ruoditaan viikkokaupalla.

Toisinaan väkivaltaa näkee lähempääkin, vaikka sitä harvemmin halutaan puida kenenkään kanssa. Kuka haluaa kertoa julkisesti, että väkivalta on lähempänä kuin arvaattekaan, että väkivalta on perheemme jäsen?

Kummityö on lastensuojelua

Kummityössä kohtaamme toisinaan väkivaltaan liittyviä tarinoita. Vetämämme kummityö on todellisuudessa lastensuojelutyötä, ihmistensuojelutyötä. Tilanteita on kenen tahansa kotona, niin tavallisissa oloissa, että huokaisuttaa. Tilanteita on vaikea ennakoida, mutta jälkikäteen melkein aina tiedämme, miten tilanne olisi vältetty.

Jotain on kuitenkin onneksi tehtävissä jo etukäteen, niin Suomessa kuin muuallakin. Kun henkilö saa vuodattaa elämäänsä ja kysymyksiään pikku hiljaa ulos, asiat eivät jää niin helposti tukoksi eivätkä räjähdä esiin.

Mikä saa räjähtämään?

Keskustelussa jotain omaa virtaa ulos ja jotain toista virtaa sisään. Ajatus tuulettuu ja ongelmille löytyy nimet. Käytän työparini, diakoniatyön johtajan Ester Leman kanssa yksinkertaista menetelmää perheiden opettamisessa. Mitä on stressi, se paine, joka saa meidät räjähtämään? Ihminen on pahimmillaan kuin kiinni oleva limonaadipullo. Sitä hölskytellään elämässä.

Milloin mies on pois kotoa eikä hänestä saa selvää missä hän aikansa viettää, milloin ei ole rahaa saippuaan, milloin ruokaan, milloin joku sukulaisista vaatii rahaa tai ruoka-apua, milloin naapurit häiritsevät tai häiriintyvät ja lapsi ei menesty koulussa.

Aiheitahan elämässä riittää. Koulutuksissa luettelen näitä syitä Esterin kanssa, ja osallistujat jakavat sekaan todellisia ongelmiaan. Heilautamme pullon ylösalaisin jokaisessa syystä. Tietäähän sen: pullo on räjähtämisvalmiudessa, kun se aukaistaan. Limsa lentää vaatteille, kattoon ja lattiaan. Epävarma nauru valtaa kuulijat, hirveä siivo!

Painetta pois pikku hiljaa

Juuri tässä on opetuksemme huippukohta. Kauhistuksen jälkeen alamme siivota tahmaista juomaa pois saippuavedellä. Puhe porisee yleisössä. Jos olisin raottanut pulloa varovaisemmin, näin ei olisi käynyt. Jos olisin voinut purkaa elämääni pikku hiljaa, näin ei olisi käynyt. Paine pullosta olisi haihtunut taivaan tuuliin.

Pikainen raivostuminen ja itsensä murtaminen väkivallan tekoon käy yhtäkkiä. Sekunnissa elämä muuttuu, ja tekijästä jää väkivallan jälki toiseen. Ei välttämättä ihoon, mutta sieluun. Sitä on paljon vaikeampi hoitaa. Siivoamista riittää pitkäksi aikaa.

Palataanpa lapsensa jalat polttaneeseen naiseen. Hänen elämänsä on ollut painostavaa ja ahdistavaa. Avio-ja avoliitot ovat menneet pieleen. Lapsia on syntynyt, mutta miehet ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. Häpeää ja moittimista sieltä ja täältä. Ei oikeaa työtä, vain jotain satunnaista. Kun nainen ei oikein tiedä, kelle kertoa ja mitä, vaihtoehdot ovat kovin vähissä. Kun itseäkin on lyöty, on helppo jatkaa lyömistä.

Yhteyteen toisten kanssa

Kummityön välineet eivät yllä kaikkien auttamisekseen, mutta monien elämään ehditään ajoissa. Toiset ehtivät vielä miettiä limsapulloaan ja vuodattaa siitä jotain ajoissa ulos. Siksi kehotamme perheenjäseniä yhteyteen toistensa kanssa, tulemaan kirkkoon naisten aktiviteetteihin, menemään omaan kirkkoonsa, temppeliinsä, moskeijaansa, mihin tahansa, kunhan henkilö ei ala olla yksin. Aktiivinen oleminen ympäristön kanssa on oleellista.

Kaiken tämän vuoksi pidämme koulutuspäiviä, joissa kallistelemme limsapulloja. Pidä ääntä itsestäsi ja perheestäsi, olet tärkeä ja perheesi on tärkeä! Kaiken tämän vuoksi pyydämme lasta itse kertomaan meille, mitä kouluun kuuluu, minkä kokoiset kengät pitäisi saada, millainen koulukyyti on ollut. Toimistossa nauramme ja vitsailemme perheiden kanssa aina kun mahdollista.

Jos ihminen ei opi puhumaan, sitä on vaikeaa, joskaan ei mahdotonta, opetella myöhemmin. Kun oppii nauramaan, huutamaan, puhumaan ja selvittämään asioitaan, elämästä selviää hengissä helpommin. Toivotan jokaiselle siunauttua ja perherakasta, väkivallatonta kevättä!

Pia Pyhtilä

Kirjoittaja toimii diakoniatyön koordinaattorina Tansanian evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa Suomen Lähetysseuran lähettämänä.

Lähetysseuran kummityö täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Lastensuojelukoulutuksissa lapset oppivat itsensä suojelua ja kertaavat sosiaalityöntekijän kanssa mm. kenelle kertoa väkivallan uhasta. Välillä leikitään. Kuva Pia Pyhtilä

  1. Mukava saada tietää, että luovuus on Tansaniassa kunniassaan. Yksilön oivalluksia hyväksi käyttävä elävöittäminen ei nolaa eikä häpäise ketään vaan rohkaisee kokeilemaan. Luottamus muunkin kuin kristillisen uskonyhteisön kykyyn hoitaa yksilöä tuntui myös positiiviselta lähtökohdalta.

Missioblogi
Missioblogihttps://felm.suomenlahetysseura.fi/
Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Suomen Lähetysseuran yhteisöasiantuntija Mikko Pyhtilä.