Päivän Hesarissa oli viiden sivun mittainen artikkeli miehen asemasta nykyajassa otsikolla Uusi mies. ”Julkisuudessa mies on joko ongelma tai vallanpitäjä. Suurin osa miehistä ei ole kumpaakaan”.
Ei ihme, että monet miehet kokevat painetta, kuten eri henkilöt toteavat: ”Että mies olisi muutakin kuin yksinäisyyttä, syrjäytymistä, alkoholismia, väkivaltaa. Ongelmapuhe saa miehet ajattelemaan, että tämä on se, mihin meistä on.” (teatteriohjaaja Eino Saari). Alisuoriutuvat miehet jäävät ilman parisuhdetta ja perhettä. Tämä on keskeinen syy länsimaiden laskeville syntyvyysluvuille.
”Jos tyttöjen koulutulokset olisivat yhtä huonoja kuin poikien, niin sitä pidettäisiin kansallisena skandaalina” (Tarja Halonen Talouselämä-lehdessä). – ”Kun perinteiset miesvaltaiset työt katoavat, se kääntyy koko yhteiskunnan kriisiksi.” Kyse on globaalista ilmiöstä. ”Donald Trumpin presidenttikampanja mobilisoi katkerat miehet muutosvoimaksi.”
_ _ _
HS:n haastattelema tutkija Matias Nurminen sanoo, että radikaalein mieskapina kytee verkon manosfäärissä, eri yhteisöjen yhteenliittymässä. Manosfääri kuvaa miehen nostalgisesti uudisraivaajana, machona ja perheen päänä. Vastaavasti naista esineellistetään. Monet Manosfäärin yhteisöistä kuuluvat radikaaliin uusoikeistoon. ”Viha ei kohdistu vain naisiin, vaan myös ei-valkoisiin etnisiin ryhmiin ja sukupuolivähemmistöihin.”
Luulen, että Euroopan eri maissa parhaillaan nousevan oikeistopopulismin eräänä käyttövoimana on miesten kokemus joutumisesta ahtaalle, samalla kun liberaali eliitti ja naisasialiike ovat saaneet valkoisen heteromiehen näyttämään ongelmien universaalilta alkusyyltä: Valkoinen heteromies on langennut Adam. Emansipoitunut Eeva sen sijaan pelastaa maailman asettuessaan tukemaan sorrettuja ihmisiä – siis kaikkia muita kuin valkoisia heteromiehiä.
Miten voidaan väistää Manosfäärin kaltaisten radikaalien liikkeiden haitallinen vaikutus? Viemällä pohja heidän väitteeltään, että miehet ovat alistetussa asemassa. Onko tuhoisa maskuliinisuus siis Eevan myrkyttämän omenan syytä? Miten siitä parannutaan?
Hesarin isäkyselyn ja tasa-arvobarometrin mukaan miehet haluavat osallistua enemmän lastenhoitoon ja uskovat tasa-arvon etuihin. Monet pojat saavat kuitenkin heikot eväät, jos heidät pannaan pahan olon oireilun takia nurkkaan jäähylle. Heitä kohtaan ei tunneta empatiaa ja sisäinen herkkyys peittyy kovuuden alle. Hyväksyvä sana tai kosketus auttaa monia miehentaimia kasvamaan suoraan.
_ _ _
Tämän viikonvaihteen aihe, Apostolien päivä, muistuttaa Jeesuksen opetuslasten tehtävästä kehottaa parannukseen. Ihmisten ja ihmisryhmien väliset suhteet, ihmisten suhde luontoon ja ennen kaikkea suhde Jumalaan tarvitsevat kipeästi parannusta. Viime kädessä itsekkyys ja synti ajavat ihmisen törmäyskurssille kaikissa suhteissaan. Ilmastotoimissa on rutkasti kirimistä (HS pk 1.7.). Tarvitaan paluuta elämän arvon ja toisten ihmisten arvon näkemiseen. Silloin on luovuttava siitä, mikä vahingoittaa elämää – kuten liikakulutuksesta.
Ennen kaikkea tarvitaan paluuta Elämän antajan, Jumalan yhteyteen. Miten se on mahdollista? Apostolien kehotusta ”Tehkää parannus!” seurasi toinen kehotus ”…ja uskokaa evankeliumi!” Evankeliumin sisältönä on Jeesus, joka on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan tuonut rauhan Jumalan ja ihmisten välille. Tuonut Elämän.
Markku Hirn on hiljattain kirjoittanut kaksi blogia kirkon naisistumisesta. Osittain nämä blogit sivuavat sinun blogiasi. Hirnin blogissa kannustin miehiä ottamaan itse vastuuta ammatinvalinnastaan, mutta se tulkittiin syyllistämiseksi.
Pitkään ulkomailla eläneenä ihmettelen suomalaisten miesten heikkoa itsetuntoa. En oikein ymmärrä, mistä kenkä puristaa. Toisaalta suomalaisilla miehillä on erittäin korkea minäkäsitys: ”Me ollaan sankareita kaikki…” ja sitten siihen päälle jysähtää heikko itsetunto: ”Minä en oo mittään…” Ja sen seurauksena (?) itsemurhaluvutkin ovat korkeita. Moniin muihin maihin verrattuna suomalaisilla miehillä pitäisi kuitenkin asioiden olla hyvin. Ihan ilman sarvia ja hampaita haluaisin kuulla, miten suomalainen mies voisi parantaa omaa hyvinvointiaan.
Tietysti sinun neuvosi palata Elämän antajan yhteyteen, on ihan ensisijainen, mutta mitä muuta, ehkä konkreettisempaa tarvittaisiin?
Seija, sinä voisit parantaa suomalaisen miehen hyvinvointia menemällä hänen kaulaan pyytämään anteeksi, että olen ollut niin huono vaimoihminen, suuri syntinen. Olen kulkenut maailmalla levittämässä huonoa viestiä ja tuonut maailmalta huonoa vaikutusta ja vaatimuksia. Jaksatko vielä minulle anteeksi antaa.
Kun nimeni mainitaan ,niin puolustukseni haluan sanoa, että se ei kuitenkaan ollut minä joka rupesi Seijaa syyllistämään.
Kirjoitin siitä kuinka kirkko on tullut ongelmallisesti nasivaltaiseksi. Teesini on se että kun joko naisten tai miesten määrä yhteisöissä ylittää kriittisen massan rajan , niinkuin kirkossa on tapahtunut, niin vastasukupuoli antaa periksi ja häviää kuvioista.
Niin, miehen roolista länsimaisessa yhteiskunnassa keskustellaan. Stereotyyppiset kuvat tulevat keskustelun kohteiksi ja niitä pidetään ikonimaisina totuuksina. Vakavampi, tutkimukseen perustuva keskustelu ei sensation puutteessa ylitä uutiskynnystä.
Stereotyyppiset kuvat ovat ideologisen asenteen synnyttämiä yksinkertaistuksia.Toisaalta ne ovat oikeutettu jos katsotaa asiaa historiallisesti. Miehet dominoivat maalimaa hyvin kauan ja se oli suuri ihmisyyttä, niin naisia kun miehiäkin, vahingoittava näkökulma elämään.
Mediaartikkeleiden mukaan miehet kokevat naisten tasa-arvo pyrkimykset hyökkäyksenä miehisyyttä kohtaan . Luulen että tässä yleiskuvassa on perää. Edelleenkin mediaan luottaen, miehet ovat julkisessa keskustelussa puolustusasemissa. Populismi voi hyvinkin olla yksi vastaus tähän tilanteeseen.
Populismin maailmankuva on se että omaa yhteisöä uhkaa ulkoapäin ja/tai sisältäpäin tuleva vaara. Vaaralla on monet muotonsa ,mutta siitä seuraa että on mobilisoitava kansallinen vastarinta , siis henkisesti ja välillä aineellisestikin . sotainen valmiustila.
Populistiset miehet vetoavat sanomallaan miesten suojeluvaistoon. Yleensä tasarvokeskusteluissa vähätelään tavallisten miesten vahvaa soujeluvaisto joka aktivoituu perhettä, omaa yhteisöä tai kansaakuntaa uhkaavissa tilanteissa.
Tämä on periaatteessa hyvin maskuliininen reaktio, mutta luulen että naiset olisivat hyvin pettyneitä jos miehet eivät reagoisi näin ja tuntisivat jälleen kerran että miehiin ei voi luottaa.
Miehiin luottaminen on yksi keskustelun keskeisiä asioita. Naisten on tunettava se että he voivat luottaa mieheensä siinä että mies ei käy heidän kimppuunsa tai muulla tavalla vahingoita perhettä. Toinen vaatimus on että se että miehet tulevat tarvittaessa suojelemaan perhettä ja perhesuhdetta ulkoa tulevatlta vaaralta.
Miehille nämä asenteet ovat itsestään selviä ja he tuntevat ärtymystä kun yksityistapauksista vetedetään kokonaisuutta koskevia johtopoäätöksi esimerkiksi, että kaikki miehet ovat itseasiassa potentiaalisia raiskaajia . Sellaista syytöstä kohtaan on mahdotonta puolustautua keskusteluissa . Tutkimuksen tuottamat argumentit eivät näissä ideologisissa keskusteluissa pure.
Saa nähdä miten tulevat sukupolvet luovivat näissä kysymyksissä.
Kiitos Markku, että täsmensit kommenttiani. Tosiaankaan sinä et syyllistänyt.
Ja kiitos Pekalle kiinnostavasta blogista. Tuo Hesarin artikkeli oli myös hyvin kirjoitettu ja ajatuksiaherättävä.
Yksi isoimmista ongelmista on, että pojilta ja nuorilta miehiltä puuttuu selkeitä ja luotettavia isämalleja ja miehiä, jotka opettavat miehen elämän perusteita. Esim. Yksinhuoltaja perheissä (jossa isät puuttu arjesta) pojat saavat usein yksipuolisen mallin vanhemmuudesta ja joutuvat usein hämmennykseen, kun sitten aikanaan omassa parisuhteessa pitäisi tietää miten mies toimii ja käyttäytyy (nämä on alitajuisesti mallista opittavia taitoja) Jos esimerkki puuttuu, niin ollaan kovin heikoilla. Naisten maailma on erilainen ja äidit osaavat neuvoa tyttöjä eriarvoisesti kuin poikia, koska ovat itsekin naisia. (Tämä on teoreettista ja empiiristä faktaa)
Yksi tärkeä parannus olisi, että avioehto määrättäisiin laissa pakolliseksi.
Suomessa on liian monta katkeraa miestä, jotka ovat uskoneet, että kaikki naiset ovat kuin äitejä, jotka eivät voi tehdä mitään pahaa pojilleen. Avioerot on kaikille osapuolille ikäviä, mutta miehet näyttävät selviytyvän niistä erittäin huonosti.
Miehet kokevat tyypillisesti, että lapset ja omaisuus viedään heiltä perheen hajotessa.
Jolleivat isät saa ja pysty opettamaan poikiaan, vaan katu ja naiset yksin opettavat heitä, niin siitä tulee aika usein pahoja ongelmia kasvun ja itsestä huolehtimisen kanssa. Nuoret miehet oireilevat monin tavoin ja usein juuri isän puuttuessa arjesta.
Vedin tässä linjoja suoriksi monimutkaisen vyyhden tiimoilta, mutta tilanne näyttää yhteiskunnassa vain pahenevan, joten kaikki näkökannat olis hyvä käydä läpi.
Isät tehkää parannus ja ottakaa poikienne ja tyttöjenne huolet omiin käsiinne.
Isän malli voi olla myös tuhoisa. Viime aikoina on keskusteltu sodassa traumautuneiden isien – lienevät nyt jo isovaareja – antamasta poissaolevan ja äkkipikaisen isän mallista.
Martti Pentti nostaa esiin hyvin tärkeän teeman. Kyse on siitä miten sodassa ollut sukupolvi vaikutti sitten seuraaviin sukupolviin. Nyt ei ole kyse vain siitä että niin monet traumatisoituivat, ajautuivat alkoholin ylikäyttöön jne, vaan siitä mitä he puolisoina ja isinä heijastivat ympäristöönsä ja lapsiinsa.
En pitääisi poissaolevaa minään isämallinna . Poisaolevat kuolleina tai sotaan kiinni jääneinä heillä oli monessa yhteydessä pyhimiysmartyyrin sädekehä. Hämmästyttävän suuri osa selvisi kuitenkin, perustaen perheitä joita he huolsivat ja kasvattivat . Toisaalta oli paljon sosiaalisia vaurioita. Monet ns sotaavioliitot pirstoutuivat ja lisäsivät yksinäisten äitihuoltajien määrää.
Yleinen näkemys on että isät eivät paljoa rintamakokemuksistaan perheelleen puhuneet paitsi humalapäissään. Tästä on monta todistuksen sanaa. Itse olen sodan aikana syntynyt ja minun ympäristössni ahmimme sotakirjoja juuri siksi jotta saisimme kuvan siitä missä isät olivat olleet mukana. Tämä loi myyttisen isäkuvan joka ei aina vastannut todellisen isän läsnäoloa.
Nuoremmat viisikymmentäluvulla syntyneet alkoivat menettää kosketusta sotaan perheessä läsnäolevana. Kun he sitten kuusikymmentä ja seitsemänkymmentä luvulla olivat teiniiässä ja opiskelijoita niin heidän maailmaansa väritti muut suuret ongelmat ja se sota joka väritti heidän aikaansa oli Vietnamin sota, jolloin isien sota oli siirtymässä historiaan.
Niin, isät tekivät mitä jaksoivat sittten rauhan tullen ,mutta se suuri sosiaalinen muutos oli se että naiset tulivat työelämässä yhtä suuressa määrin työllistetyiksi kun miehet. Tämä oli se suuri muutos perheissäkin kiihtyneen maalta kaupunkeihin muuton lisäksi.
Isät yrittivät sopeutua ,mutta syntyi lukemattomia asevelipiirejä joissa he nuolivat haavojaan käymällä läpi sotaansa kerta toisensa jälkeen.
Isät heräsivät kansallisesti henkiin isoisinä 80 ja 90-luvuilla jolloin myös yhteiskunta alkoi huomioida heitä uudella tavalla. Sota isät oli rehaibilitoitu ja jälkipuinti on saanut uudet ulottuvuudet.
Markku Hirn :”Kyse on siitä miten sodassa ollut sukupolvi vaikutti sitten seuraaviin sukupolviin.”
Kyse on siitäkin, miten yhteiskunta suhtautui sodassa olleeseen sukupolveen, kun teki heistä kollektiivisesti viralliseen kansainväliseen sopimukseen syyllisiä tai osasyyllisiä ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin, vaikka he olisivat olleet 10-vuotiaita lapsia.