Työpöydällä hujan hajan opetusmenetelmäoppaita, aaneloselle sutaistuja hahmotelmia, muistilapuille kirjattuja huomioita. Sivun yläreunaan kiinnitetty värikäs klemmari muistuttaa, missä oli innostava idea tai oivaltava harjoitus. Vielä eilen suunnitelma oli kristallinkirkas: näin aloitan, tästä lähtee parin minuutin pohdintatuokio, tuosta etenee keskustelu, näihin sanoihin tiivistyy viesti.
Se, mikä oli eilen kuulaankirkasta on tänään kuin sumuun kadonnut. Liikaa lähteitä, liikaa ideoita, liikaa irrallisia palasia. Ahdistaa.
Oppia englanniksi
Valmistelemme tansanialaisten työtovereideni kanssa suurta kampusseminaaria. Makumiran yliopiston kampukselle on tulossa 240 yläkoulun opettajaa 24 hankekoulustamme. Tarkoituksemme on parin koulutuspäivän ajan perehtyä kielen merkitykseen oppimisessa.
Tansaniassa oppimisen suurena haasteena on opetuskieli englanti, joka ei ole oppilaiden äidinkieli. Tästä aiomme puhua ja antaa opettajille työkaluja vieraskielisen opetuksen tueksi. Aihe on innostava ja lähellä sydäntäni.
Jo vakiintunut työtapamme on järjestää kampusseminaarin suunnitteluvaiheessa opettajienkouluttajien oma työpaja, jossa syvennymme tulevan kampusseminaarin aiheeseen, suunnittelemme työnjakoa, kommentoimme toistemme esityksiä. Tarkoitus on prepata ja tsempata esityksemme ja ryhmätyöideamme sellaiseen kuntoon, että voimme tyynesti ja luottavaisin mielin astua 240 yläkoulun opettajan eteen, kun he Makumiran kampukselle saapuvat.
Olen umpikujassa
Vihreiden ja rosanpunaisten klemmareiden ideat eivät asetu tansanialaiseen kontekstiin. Lähteissäni on lukuisia käytännön opetusmenetelmiä, joiden tiedän tuovan eloa tansanialaiseen luokkaan. Sitten on niitä, jotka ovat liian kaukana hankekoulujemme arjesta.
Työtoverini ovat lukuvuoden hektisessä vaiheessa ylityöllistettyjä, joten olen luvannut valmistella ja vetää suunnittelutyöpajamme. Aika loppuu, työnnän paniikkia taka-alalle, en ehdi käydä aineistoa perusteellisesti läpi ja pohtia, mikä sopii Miririnyn yläkoulun kuluneelle liitutaululle. Minkä voin suosiolla jättää loistelamppujen ja älytaulujen maailmaan. Ja mikä minä olen sitä päättämään?
Hengähdän. Niin, mikä minä olen sitä päättämään. Mikä minä olen päättämään, mikä opetusmenetelmä sopii tansanialaiseen yläkouluun. Tansanialaisethan sen päättävät.
Lauantain työpaja tansanialaisten työtovereiden – Makumiran yliopiston opettajienkouluttajien – kanssa oli työteliäs ja virkistävä. Paljon naurua, paljon spontaania juttelua. Aloitin kertomalla vieraskielisen opetuksen periaatteista. Miten aineenopetuksessa voi tukea kielen oppimista. Miten kielen oppitunneille voi tuoda vaikka historian tai maantiedon kieltä ja sisältöjä. Miten eri oppiaineiden opettajien yhteistyö tukee oppimista.
Jaoin klemmareilla merkatut opetusmenetelmäaineistot työtovereilleni. He kävivät ryhmissä aineistoja läpi, käyttivät pari tuntia keskusteluun ja sen pohtimiseen, mikä uusista ja osin vanhoistakin ideoista selkeästi sopii tansanialaiseen koulumaailmaan, mitä uutta voisi ehkä kokeilla tansanialaistettuna versiona ja mitä on turha yrittää ehdottaakaan.
Kuuntelen heitä. Parhaat työkaverit ikinä. Klemmaritkin huoahtavat helpotuksesta.
Merun alueen yläkoulun opettajien kampusseminaari on Makumirassa ensi viikolla.
Katri Niiranen-Kilasi
Hankeneuvonantaja / PITA Osallistava Opetus
Yläkoulun opettajien täydennyskoulutushanke
Tansania
Kuva Dickson Mlowezi