”Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?” Puolikevyen henkilöhaastattelun kysymys voi olla joillekin äärimmäisen painava ja vakava.
Parhaillaan vaimoni serkku Maarit ylittää Atlantia suomalaisella Swan-purjeveneellä. Ocean Ladies -miehistön kilpailumatkaa Amerikkaan voi seurata netissä.
– – –
1000 vuotta sitten purjehdittiin toisenlaisilla veneillä ja toisella tarkoituksella. Puuveneessä oli mukana kaikki uuden elämän aloittamiseksi.
Islannin kansallismuseon näyttely kertoo saaren asuttamisesta 800-luvulla. Lattiaan on piirretty siirtolaisten veneen ääriviivat, pituutta ehkä 15 metriä ja suurin leveys neljä – kuin 50 jalan Swanissa. Siihen tilaan on mahdutettu hevoset – Islannin hevosen kantavanhemmat – lampaat, koirat, kanat, kalaverkot, työkalut, viljan ja vihannesten siemenet.
Yritän samaistua purjehdukselle valmistautuvien ajatuksiin. Taakse jäävät suku ja yhteisö, koti ja pellot, tuttu ympäristö, kylvön ja korjuun kierto sekä sen mukanaan tuoma leipä.
Mikä odottaa määränpäässä – jos sinne päästään? Jatkuuko elämä myös siellä? Kaikki tiedot ja taidot on vietävä mukana.
– – –
Pienelläkin tiedon murulla voi pelastaa yhteisön hengen. Pajun kuori parantaa kuumetaudin. Aurinkokiven (kalsiittikide) läpi katsomalla löytää auringon pilvien takaa ja vene pysyy suunnassa. Suoturpeen seasta kaivamalla voi löytää rautamalmia, joka ahjossa lietsomalla pelkistyy hiilen avulla raudaksi. Siitä takomalla saa veitsiä, kirveitä, kuolaimia ja kuokkia.
– – –
Matkaan on lähdettävä syksyllä, jotta varhain keväällä voi tehdä ensikylvön. Kuinka pitkälle lähtöä voi pitkittää ennen kuin tulevat myrskyt, pakkaset ja lumisateet? Mitkä kotieläimet saa kantaviksi ennen lähtöä, entä ihmiset? Yhdenkin naisen menehtyminen lapsivuoteelle voi nerkitä sukupuuttoa.
Kuinka monta tynnyriä varataan vettä mukaan ja kuinka paljon lasketaan sadeveden varaan? Minkä verran heinää lampaille ja hevosille? Partaan yli pyydetään koukuilla kalaa ihmisille ja koirille. Tuleeko sitä?
Ihailen suuresti näiden maanviljelijöiden ja purjehtijoiden rohkeutta, visiointia, taitoja, sitkeyttä sekä kykyä jatkaa elämää uudessa ympäristössä.
– – –
Matka jatkui myöhemmin Islannista edelleen länteen, Grönlantiin ja Amerikkaan. Reykjavikin Tuomiokirkon edessä on Leifr Erikssonin patsas. Hän purjehti rannikolle, jonka nimesi Viinimaaksi.
Leifr oli ensimmäinen eurooppalainen Amerikassa, lähes 500 vuotta ennen portugalilaista Cristofforo Colomboa. Yhdysvaltain hallitus lahjoitti Leifr Erikssonin patsaan Islannin parlamentin Altthingin täyttäessä 1000 vuotta.
– – –
Vanhan testamentin Nooa varautui perheineen ja eläimineen uuteen elämään tuhotulvan jälkeen. Raamattu ei kerro tarkemmin matkajärjestelyistä. Luemme kuitenkin, että Nooa kuunteli tarkasti Jumalan tahtoa – tarkemmin kuin muut. Sen ansiosta hän pelasti perheensä ja mukanaan olleet eläimet samalla kun toiset tuhoutuivat. Nooan ja hänen perheensä kautta sekä ihmisten että eläinten suku sai jatkua.
Asetelma herättää tänään monissa pöyristystä ja raivoa. Miksi ei Nooa pelastanut muita? Epäoikeudenmukaista! Eikö hän lainkaan välittännyt? Entä Jumala, missä hän oli silloin, kun tulva nousi? #nofloodforme!
– – –
Kansainvälisen ilmastopaneelin varoitukset odotettua nopeammasta lämpötilan noususta kehottavat kiireellisesti vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Varoitukset herättävät huolta, kunnes arki hautaa sen taas alleen. ”Onhan vielä aikaa”. Laput korville ja spotifyn soittolista kovemmalle.
– – –
Vuosisadan loppuun mennessä meri nousee ehkä metrillä ja monet Tyynen valtameren saaret hukkuvat. Hesarin kuukausiliite kirjoitti Naurusta, 10 000 hengen valtiosta, joka tuhlasi tulevaisuutensa. Saarelta louhitun fosfaatin tuoma ylellinen elämä kesti aikansa, mutta loppui fosfaatin myötä.
Nauru on kuin kuva nykyistä elämäntapaa odottavasta lopusta. Meren pinnan nousu uhkaa ehkä miljoonia, mutta mantereiden sisäosia odottava kuivuminen, nälkä, sodat ja pakolaisuus uhkaavat miljardeja. Se ei naurata.
– – –
Valmistaudumme matkalle yli tuhotulvan. Mitä on jätettävä taakse ja mitä otettava mukaan? Jokaiselle on aluksessa vain vähän tilaa. Mukaan tulevien tietojen, taitojen ja tavaroiden on palveltava elämän säilymistä, kuten Leifr Erikssonin aluksessa 1000 vuotta sitten.
– – –
Raamatussa Nooan arkkia verrataan kasteeseen, joka pelastaa (1 Piet 3:20-21).
Aavalla merellä, syvyyden päällä purjehtiva laiva on kuva Kristuksen kirkosta. Se kantaa mukanaan elämää ja pelastusta halki aikojen. Kristus itse on mukana matkalla. Siksi laiva vie perille ja pelastaa hukkumasta.
– – –
Sauli Niinistön facebook-viesti viikon takaa korosti toivoa ja jokaisen mahdollisuutta toimia. Tähän toivoon ja samalla toimeen on nyt tartuttava.
Sunnuntain Hesarissa päätoimittaja Antero Mukka pohti nyt alle kouluikäisen poikansa ajatuksia ja sanoja 30 vuoden päästä – kun elämä on vaikeutunut maapallolla liian kulutuksen seurauksena. Mitä vastaamme, kun lapsi toteaa: ” Ei sitten tullut mieleen?”
Miten tuomme kirkossa esille käytännölliset toimet ja toivon tulevaisuuden puolesta? Nyt pidetään kyllä ääntä tämän hetken kysymyksistä, mutta tulevaisuudesta ollaan hiljaa. Etenkin jos se edellyttää muutosta elämäntavoissa tai luopumista jostain.
Hällä väliä tämä elämä. Kirkkohan on keskisttynyt vain tulevaan, joka on kuitenkin epävarma sijoitus sekin.
Olet oikeassa Charlotta, että kirkon pitäisi keskittyä tulevaan – uuden elämän toivoon. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei Jumalan armossaan avaama tie ikuiseen elämään ole sekään kovin paljon nykyisin esillä.
”Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä. Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme.” (1 Joh 5:13-15).
Pekka
Kiitos tekstistäsi
Kiitos Matias, kun jaksat kannustaa. Mielessäni on vahvana ilmastonmuutoksen nopea eteneminen, joka haastaa nopeisiin ja vaikuttaviin toimiin. Haasteen suuruus voi johtaa toivottomuuteen tai fatalismiin. – ”Tehkööt muut!” Olisiko se ollut oikea asenne aiempien suurten haasteiden, kuten Suomen puolustustaistelun kohdalla viime sodissa?
Samalla näen toivon mshdollisuuksia. Suomi on arktisen kokouksen isäntämaa ja tasavallan presdentti Sauli Niinistö on korostanut eri yhteyksissä ilmastonmuutoksen torjumisen merkitystä. Suomella on mahdolllisuus vaikuttaa maailman johtajiin.
Toiseksi ajattelen maailman kristittyjen yhteyttä ja mahdollisuutta vaikuttaa omissa yhteiskunnissaan. Tapasin eilen kirkkohallituksen ilmastoasiantuntijan Ilkka Sipiläisen, joka on valmistellut kirkon uutta ilmastostrategiaa. Sen mukaan Suomen ev.lut. kirkon on tarkoitus olla hiilineutraali 2030 mennessä. Rohkea ja hieno tavoite!
Kolmanneksi pääasia: Jumala ei ole hylännyt luomaansa maailmaa synnin valtaan. Kristus elää keskelläme. Hänessä kaikki luodaan uudeksi. Pyhä Henki antaa tahdon ja voiman taistella tuhon voimia vastaan – myös meissä vaikuttavaa itsekkyyttä vastaan.