Lukijani.
Kirkolliskokousedustaja Jukka Hautalan kirjoitus on monipuolinen kartoitus siitä, mihin rajalinjoja piirretään kun keskustellaan kristillisen avioliiton olemuksesta.
Teologinen keskustelu, jonka lopputulos on sitä käytäessä avoin, on hyvin tärkeää. Siksi en tahdo tulkita Hautalan puheenvuoroa vain aloitteesta vääntämisen jatkamiseksi.
Perustelen näkemystäni pohdinnalla siitä, miksi ainakin sovellettavia raamatunkohtia poimittaessa olisi tarpeen ottaa askelia nykyistä avarampaan suuntaan.
Raamatunkohdista
Väliotsikon ”Materiaalinen evidenssi” alla Hautala toteaa, että [Kirkolliskokouksen perustevaliokunnan keväällä 2018 avioliittokäsityksen laajentamista koskevaa aloitetta käsittelevässä] mietinnössä tarjottu Uuden testamentin kohta teologiseksi lähtöaineistoksi on Mark. 10:1-12, jossa Jeesus opettaa avioerosta.
Teologian perusmenetelmiin kuuluu myös rinnakkaiskohtien käsittely. Markuksen rinnakkaiskohta on Matteus 19:1-12. Siinä selitetään myös avioinstituution toista mahdollista ääripäätä, siis sitä, että pidättäydytään naimisiinmenosta täysin.
Jos ryhdytään pohtimaan avioliittoa myös tästä näkökulmasta, joudutaan ottamaan kantaa muun muassa jakeen Matt. 19:12 sanomaan.
Olen lisännyt tekstiin numeroinnin helpottamaan viittaamista jakeen eri kohtiin.
1) ”On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia,
2) on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja
3) on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.”
Sanojen valinnasta
Käsite ”avioliittoon kelpaamaton” on tulkitseva käännös, vaikka nouseekin asiayhteydestä. Sen mielleyhtymä on kielteinen. Se on samalla eurooppalaisten käännösten valtavirrasta poikkeava ratkaisu. Voisiko lukijalle sallia enemmän tilaa valita näkökulma tulkinnalleen?
Alkukielen sanalla on laajahko merkityskenttä: ”vuoteenvartija”, ”haareminvartija”; ”miehuutensa (ulkoiset tunnusmerkit) menettänyt”, ”kuohilas” (vrt. Biblia 1776), ”eunukki” (vrt. Apt. 8:27, KR 1992); ”naimaton”; ”suvunjatkamis-” tai ”lisääntymiskyvytön” tai ”steriili”.
Alkukielessä käytetään monikollista sanaa ”eunoukhoi” ja se esiintyy kreikankielisessä tekstissä kolme kertaa. Suomeksi se on kohdassa 1 käännetty sanaliitolla ”avioliittoon kelpaamattomia”, kohdassa 2 edelliseen kohtaan viitaten sanalla ”sellaisia” ja kohdassa 3 ei käännöstä edes ole kirjoitettu näkyviin. Sen odottaisi olevan sanan ”niitä” ja sitä seuraavan pilkun välissä.
Sanat ”itse ovat ottaneet osakseen naimattomuuden” kuvaa sitä, miten ko. ryhmä voidaan tulkita ”eunukeiksi” ja käytetty teonsana tarkoittaa suunnilleen ”eunukoitua”.
Kenestä on puhe?
Joudumme ensi alkuun toteamaan, että ”eunukkeus” on fyysiseltä ulottuvuudeltaan sukupuolisidonnaista, vain miehiä koskevaa puhetta. Mutta se ei estä jatkotyöskentelyä tekstin parissa. Painakoon vaa’assa sekin, että valittu suomenkielinen käännös nimenomaisesti hävittää sukupuolen näkyvistä!
Voimme siis Matteuksen evankeliumin perusteella kysyä esimerkiksi seuraavat kolme kysymystä:
1. Keneen kirkon nykyisessä avioliittoteologiassaan tulisi soveltaa Jeesuksen sanaa niistä, jotka ”äitinsä kohdusta saakka” ovat ”eunukkeja”?
2. Keneen kirkon nykyisessä avioliittoteologiassaan tulisi soveltaa Jeesuksen sanaa ”eunukeista”, ”joista ihmiset ovat tehneet sellaisia”?
3. Keneen kirkon nykyisessä avioliittoteologiassaan tulisi soveltaa Jeesuksen sanaa ”eunukeista”, ”jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden”?
Markuksen evankeliumi näyttää silmien edessä olevat asiat. Mutta kun käytän Matteuksen rinnakkaiskohtaa tarkastelun apupeilinä, voin ikäänkuin katsoa selän taakse piiloon jääviä motiiveja.
Mitä voi jäädä huomaamatta?
Jään tarkastelun jälkeen miettimään vielä paria asiaa.
Ensinnäkin: Kohdat 1 ja 2 eivät ilmeisesti enää ole eivätkä voi olla auki kirjoitettu hengellinen peruste estää jonkin ihmisryhmän avioliitto. Mutta onko kirkossamme silti käytössä jokin niihin perustuva hengellinen piiloviesti? Sen mukaan on kenties olemassa jokin ihmisryhmä, jonka jäsen rinnastetaan ”eunukkiin” siinä mielessä, että häntä ominaisuuksineen ”ei saa lukea Herran kansaan kuuluvaksi.” (5. Moos. 23:1)
Jos näin on, antaako juuri se perusteen kieltää heiltä jokin siunaus?
Toiseksi: Jotta viesti olisi piilossa eikä ilmeinen, on kuitenkin ojennettu käsi. Sen perusteeksi on ehkä liimattu sanat ”taivasten valtakunnan tähden”. Näin voidaan osoittaa, että jos jollakulla on joko kohdan 1 tai 2 mukaiseksi tulkittu rajoitus, niin naimattomuus on (ainoa) pätevä ratkaisu, mikäli hän tahtoo pysyä oikealla tiellä.
Mutta viimein on kysyttävä: Voiko vaatimuksen esittäjän ojennettu käsi löytää siihen tarttuvaa kättä, joka kuuluu ”eunukiksi” tulkitulle? Pakotettu naimattomuus ei ymmärtääkseni ole sama asia kuin itsenäisesti päätettävissä oleva naimattomuus.
Vapaaehtoisuutta Jeesus varmaan tarkoitti.
Johtopäätös
Koska sekä Mooses että Jeesus ovat ikäänkuin antaneet luvan kuulua yhteisöön ja samalla olla toteuttamatta suvun jatkamista, suvun jatkamisen vaatimuksella ei kirkossakaan liene aihetta lyödä niitä, jotka liittonsa rakenteen vuoksi eivät suvun jatkamiseen fyysisesti pystyisi.
Aitoa vapaaehtoisuutta ei toki tarvitse kieltää.
Sinun
Harmaa rovasti
Blogisti: ”Käsite ”avioliittoon kelpaamaton” on tulkitseva käännös,”
Tarkoitatko jaetta:
”Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon.”
Rauhan julistus kääntää sanatarkasti: ”Sillä on eunukkeja, jotka äitinsä kohdusta syntyvät sellaisiksi, ja on eunukkeja, jotka kuohittiin ihmisiltä, ja on eunukkeja, jotka ovat taivasten valtakunnan vuoksi kuohinneet itsensä. Joka on sen kykenevä käsittämään, käsittäköön.”
Kuka on kykenevä käsittämään? Kirkko ei ole oikeutettu käsittelemään kysymystä, koska sen käsittäminen on henkilökohtainen asia eikä kirkolle ole edes oikeutta tulkita kenenkään ihmisen puolesta henkilökohtaisia asioita.
Jakeet kokonaisuudessaan, jottei konteksti häviä:
”Opetuslapset sanoivat hänelle: ”Jos näin on miehen suhde naiseen, ei kannata naida.”
Mutta hän sanoi heille: ”Eivät kaikki käsitä tätä sanaa, vaan ne, joille se on annettu.
Sillä on eunukkeja, jotka äitinsä kohdusta syntyvät sellaisiksi, ja on eunukkeja, jotka kuohittiin ihmisiltä, ja on eunukkeja, jotka ovat taivasten valtakunnan vuoksi kuohinneet itsensä. Joka on sen kykenevä käsittämään, käsittäköön.”
Kun kaikki eivät käsitä tätä sanaa, niin miksi joku koettaa sitä vääntää oman tulkintansa mukaan kaikkien käsitettäväksi? Raamatun idea on siinä, että jakeet kolahtavat niihin, joita varten ne on kirjoitettu. Ne ovat tienviittoja oman identiteetin ymmärtämiseen ja identiteetin sovittamiseen kutsumuksessaan. Massatulkinnat johtavat aina ongelmiin, koska ne eivät tahdo sopia kehenkään. No, ehkä kirkkostandardin mukaiseen sopivat, jos sellaisia oikeasti löytyy.
Tapio Tuomaala :”Kun kaikki eivät käsitä tätä sanaa, niin miksi joku koettaa sitä vääntää oman tulkintansa mukaan kaikkien käsitettäväksi? Raamatun idea on siinä, että jakeet kolahtavat niihin, joita varten ne on kirjoitettu.”
Toivon hyvää jatkoa evl.kirkolle pyrkimeksessään kohdistaa ”sanansa” niille, joihin ”jakeet kolahtavat”. ”Niitä” sukupuolia kun on nykyisen tieteen mukaan jo yli 19000. Varokaa vaan, että ette ”syrji” ketään.
”Toivon hyvää jatkoa evl.kirkolle pyrkimeksessään kohdistaa “sanansa” niille, joihin “jakeet kolahtavat”.”
Miten kirkko kohdistaa, kun se käyttää manipuloitua Raamatun käännöstään ja tekee tulkintansa manipuloimansa tekstin perusteella? Annoin vain yhden esimerkin kirkkokääntämisestä ja tekstiuskollisesta kääntämisestä. Lainaamani jae on merkitykseltään mitättömimmistä päästä siinä väärennöksessä, jonka kirkko on tehnyt Raamatun suomentamisessaan.
Kun kirkon teologia on sitä, mitä se nyt on, niin näen kirkon eri näkökulmasta kuin se itse määrittelee itsensä isien perinnäissääntöihin ja traditioihin nojaten. Kun kirkko on maallisen vallan ja valtion eräs osa-alue, sen pitäisi noudattaa maallista lakia, mihin jo apostoli velvoittaa. Kun laki sallii tasa-arvoisen avioliiton, niin kirkon ei ole hyvä nousta esivaltaa vastaan, siis sitä kättä vastaan, josta kirkko syö ja josta se elää.
Riita, jota kirkossa käydään, on kirkon omaa syytä, kun se ei pysty näkemään omaa rooliaan.
Kiitos kommentista, Tapio Tuomaala.
Blogini lainaus on vuoden 1992 Kirkkoraamatusta. Se teksti, jonka lainasit tarkentavaan kysymykseesi, on sama jae vuoden 1938 Kirkkoraamatusta. Joten vastaan: Sitä tarkoitin.
On hyvä, että lainasit myös Rauhan julistus -käännöstä. Se avaa puheena olevan jakeeseen (Matt. 19:12) uudenlaisen näkökulman.
Naimattomuuspäätöksen tekeminen on lähtökohtaisesti yksilön päätös. Siitä olen samaa mieltä. Yhteisö voi parhaimmillaan tukea tehtyä päätöstä ja tarjota kanavia palvella.
Minäkin olen monessa suhteessa valmis luottamaan yksilön harkintakykyyn. Mutta kaikki eivät. Voimakkaat kannanotot jonkin tunneherkän näkemyksen puolesta tai sitä vastaan eivät nimittäin ole uutuus.
Esimerkiksi Paavali lausui kerran vähintäänkin blogini keskustelunaihetta hipovan mielipiteen, kun kävi keskustelua ympärileikkauksen tarpeellisuudesta. Gal. 5:11-12 hän toivottaa: ”Veljet, jos minä tosiaan yhä julistan ympärileikkausta, miksi minua sitten vainotaan? Silloinhan ei julistamani risti olisi enää loukkauksena. Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!”
Loistava analyysi, kiitos Tapio.
Ymmärsinkö johtopäätöksesi oikein:
Jos jokin pari on kirkollisessa kontekstissa avioliittoon kelpaamaton, mutta maallisessa kontekstissa avioliittoon kelvollinen, niin ojennetaan heille käsi, jotta he voivat olla aviopari myös kirkossa, vaikkakaan ei kirkollisessa kontekstissa.
Kiitos, että tarkistat, Jukka Kivimäki.
Kysyn oikeastaan sitä, missä kulkevat yhteisöön kelpaamisen rajat. Jos todetaan, että joku kelpaa yhteisöön, niin voidaan esittää jatkokysymys: Millä perusteella yhteisön tukea/siunausta yksilön päätöksille on tarpeen rajoittaa?
Käsi voidaan tarjota. Toinen osapuoli ratkaisee itsenäisesti, onko valmis siihen tarttumaan. Jos ei, on kenties syytä jatkaa keskinäistä tutustumista.
Jumalan kuningaskunan tähden naimattomiksi jääneillä Jeesu tod. näk. viittaa Qumranin munkkeihin,jotka luostarissa olonsa ajaksi olivat sitoutuneet selibaattiin. Asiaa on tyhjentävästi selostanut teologian tohtori Barbara Thiering teoksissaan Jesus the Man ja Jesus and the Apokalypsis.
Kiitos kirjoituksesta ja pohdinnasta; Muutama kommentti.
”Kohdassa mitä voi jäädä huomaamatta”rakennetaan homoseksuaalisessa suhteessa elävän parin hyväksyvää periaatetta. En tiedä miten 1 Ms 23:1, oikein soveltuu tähän? Kysymys on kuitenkin eri asiasta ( vrt Rm 1, 3 Ms. 18). Katollisessa katekismuksessa homoseksuaalisen taipumuksen kanssa kampailevaa tuetaan koko seurakunnan rukouksen voimalla ja kehoitetaan pidättäytymiseen taipumuksen hillitsemiseksi ( 2357-2359). Läntisen kirkon opissa on siis tämä yhteisöön kuulumisen aspekti ja kielto syrjiä homoseksuaalisia ihmisiä.
Idän teologiassa taas kohtaamme mielenkiitoisen tulkinnan luomisesta. Sanat ” Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” ovat lausut vasta lankeemuksen jälkeen, ( eivät ole siis tekstissä korologisessa järjestyksessä) tämä tulkitaan siten, että alkuperäinen tila on neitsyen kaltainen. Sukupuoliyhteys ei kuulunut alkujaan Aadamin ja Eevan suhteesen, vaan neitseellisyys, ( vrt Mt 22:30, Mark.12:25) avioliitossa se on sovittavissa, 1Kr 7:5. Tästä aukeaa näkökulmat myös tuohon Mt 19, joka toteutuu myös varjon omaisesti tavallisessa avioliitossa.
Kirkossa on tosin vanhastaan tunnettu askeettinen perinne jonka juuret ovat jo Vt:ssä.
Kiitos kommentista, Sami Paajanen. Se antaa hyvää taustatietoa läntisen ja itäisen perinteen eroavuuksista.
Kysyt: ”En tiedä miten 1 Ms 23:1, oikein soveltuu tähän?”
Vastaan parhaani mukaan.
Viittamani kohdan (5. Moos. 23:1 [tai 23:2 esim. Biblia Hebraica]) tarkoitus on lähinnä kuvata tausta vanhalle ja uudelle käytännölle. Vanha opetus oli, että ”eunukit” eivät kelpaa Herran kansan jäseniksi. Uusi opetus on, että kyllä he kelpaavat. Sen osoittaa muun muassa etiopialaisen hoviherran, eunukin (Apt. 8:27) kysymykseen ”estääkö mikään kastamasta minua?” (Apt. 8:36) annettu vastaus: ”Filippos ja hoviherra [’eunoukhos’], astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.” (Apt. 8:38)
Havainnon pohjalta jatkan pohdintaa siitä, miltä nykyinen keskustelu näyttää. Koetan päästä selville siitä, miten tulkinta jonkin rajan paikasta (vanha/uusi pätee) vaikuttaa siihen, miten yhteisö ottaa jonkin ihmisryhmän vastaan tai hylkää heidät.
Sukellettakoon samalla vielä hiukan syvemmälle erääseen pieneen yksityiskohtaan. Sana, joka 5. Moos. 23:1 [2] on miehuuden merkkien tuhoaminen on käännetty suomeksi ”murskattu”, sisältää sivumerkityksen ”nöyryytetty”.
Luettakoon siis jopa näin: Ilman omaa syytään nöyryytetty ihmisryhmä on saanut luvan astua sisään seurakuntaan.
Kyseiseen asiaan liittyen Mtv 3:n haastattelussa 02.09.2016, nyttemmin arkkipiispa Luoma totesi:
”Pidän kuitenkin todennäköisenä, että ennen pitkään myös meillä ollaan samassa tilanteessa kuin Ruotsissa ja Norjassa. Siellä kirkoissa vihitään myös samaa sukupuolta olevia pareja. Oleellisempaa minulle on kuitenkin se, että olkoon tulevaisuus tässä suhteessa meidän kirkossamme mikä tahansa, että me menemme sinne yhdessä yhteisten pelisääntöjen mukaisesti.”
Kuten hyvin tiedämme näitä pelisääntöjä on yksi jos toinenkin venyttänyt, joten kun pelisääntöjä on jo rikottu yhteiselon mahdollisuudet ovat kaventuneet ja varsinkin mikäli arkkipiispa Luoman todennäköisyyslaskelmat pitävät paikkansa. Mikäli arkkipiispa uskoo, että me menisimme tällä R/N-skenaariolla tulevaisuuteen yhdessä, ei hän voisi enää enemmän erehtyä.
Kiitos sitaatista, Kosti Vasumäki!
Ruotsin tai Norjan vaihtoehtoon päätyminen on yksi mahdollinen tulevaisuudennäkymä. Se on sen verran varteenotettava, että siihenkin on viisasta varautua.
Pelisääntöjen venyttäminen, johon viittaat, voidaan kuitata sopimattomana irtiottona tai huutomerkkinä sen korostamiseksi, että ongelma ei katoa kieltämällä.
Yhdessä eteneminen on tärkeää. Toivon silti, että rivejä ei väkisin ryhdytä ”ampumaan suoriksi”, vaan etsitään yhdessä riittävän laaja valikoima teologisia suhtautumisnäkökulmia, joista itse kukin voi valita sen, mikä omaan vakaumukseen tuntuu turvallisimmalta.
Eksegeeteillä, dogmaatikoilla, kirkkohistorioitsijoilla, käytännöllisen teologian asiantuntijoilla ja uskontotieteilijöillä on kullakin omat vahvuutensa ratkaisua etsittäessä. Myös se asiantuntemus, mitä kirkolliskokousedustajilla sekä seurakuntien hallintoelimissä löytyy, on hyödynnettävissä.
Kiitos kommentista, Jouni Parviainen
Niin, ehkäpä tuota Ruotsin ja Norjan mallia kohti ollaan menossa, mutta onko se sitten viisas ratkaisu Suomen evlut-kirkon kannalta? Ongelma ei mielestäni ole ollenkaan siinä, mitä Raamattu meistä ihmisistä sanoo vaikkapa Paavalin mukaan, vaan siinä mitä Evlut-kirkko siunaa ja onko Raamatun sanalla siinä ”ohjeellinen vai tulkinnallinen” arvo.
Ongelma ei toki katoa kieltämällä, mutta onhan maistraatilla asian suhteen ratkaisu. Vaan eipä se näytä riittävän. Noiden irtiottojen suhteen olen papiston taholta kyllä huomannut lievää närkästymistä.
En nyt aivan usko siihenkään, että valikoimalla teologisia näkökulmia ratkaistaisiin ”yhdessä eteneminen.” Toisaalta vaikuttaa siltä, että teologisilla näkökulmilla on valinnanvapauden merkitys jumalanpalveluksien suhteen osallistumisen kannalta.
Egsegeeteillä, dogmaatikoilla, kirkkohistorioitsijoilla, käytännöllisen teologian asiantuntijoilla ja uskontotieteilijöillä on tietenkin omat vahvuutensa ratkaisua etsittäessä eikä heidän asiantuntemustaan ole tietenkään syytä epäillä. Toisaalta on myös hyvä tutkia, mistä kaikesta he ovat vahvuutensa ammentaneet.
Lisäyksenä vielä edelliseen. (Perusta 2 / 2017) Wolfhart Pannenberg: Beiträge zur Ethik, Vandenhoeck & Ruprecht, 2004 julkaistun artikkelin loppuosassa Pannenberg toteaa:
”Kirkko ei voi luopua siitä, että se erottaa normin ja siitä poikkeavan käytöksen. Tässä kohdassa on raja kristilliselle kirkolle, joka sitoutuu Raamatun auktoriteettiin. Sen, joka painostaa kirkkoa muuttamaan oppiaan tässä kysymyksessä, on tiedettävä, että hän ajaa kirkon jakautumista. Sillä kirkko, joka antaa taivuttaa itsensä pitämään homoseksuaalista toimintaa ei enää raamatullisesta normista poikkeavana vaan homoseksuaalisia elämänkumppanuuksia avioliittoon verrattavina rakkaudellisina liittoina, ei enää seiso Raamatun pohjalla vaan on asettunut Raamatun yksiselitteistä todistusta vastaan. Tällainen kirkko ei enää olisi evankelinen kirkko luterilaisen uskonpuhdistuksen traditiossa.”
Totuus tietenkin on, että kirkon on elettävä sen tosiasian kanssa, että me kaikki olemme poikenneet pois ja kelvottomiksi käyneet. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kirkon pitäisi julistuksessaan mukautua tämän maailmanajan mukaan. Mikäli näin käy, kirkko tulee menettämään uskottavuutensa.
Jouni,
Kiitos tarkennuksesta ( 18.11.2018 23:03) Itse asiassa kysymys ( 5 Ms 23:2) on sellaisista miehistä jotka ovat tehneet itselleen kastraation tai yrittäneet jostakin syystä vaihtaa sukupuoltaan. Eunikit joille toisten toimesta on tehty pakkokastraatio, eivät ole lain kohteena. Ks Jes 56:3-5;
” 3 Älköön murehtiko muukalaisen poika,
joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon:
»Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?»
Älköön eunukki huokailko:
»Minähän olen kuivettunut puu.»
4 Sillä Herra sanoo näin:
– Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini,
jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni
ja pysyvät minun liitossani,
5. saavat kunniakkaan nimen
pyhäkössä, muurieni sisäpuolella.
Heillekin minä luon muistomerkin,
poikia ja tyttäriä kestävämmän,
annan nimen, joka ei koskaan katoa.”
Lain ajatuksena oli, että ihminen ei saa muuttaa sukupuoltaan, sillä hän on Jumalan luoma. Joten tämä rakentamasi periaate on nähdäkseni tarpeeton.
Sami.
Kiitos. Jesajan lainaaminen tuo lisäarvoa. Se auttaa ymmärtämään paremmin syyn, miksi Filippos oli valmis kastamaan etiopialaisen hoviherran, eunukin. Voimme varmaan tulkita Jes. 56:3-5 niin, että Jesajan näkemä uusi aika koitti Jeesuksessa. Niin paljon muutakin Jesajan näkemää toteutui hänessä.
Minun heprean osaamiseni on sen verran vajavaista, että voin vain kiittää esittämästäsi tulkinnasta. Sen kirjallisuuden perusteella, mikä minulla on, päädyin käsitykseen siitä, että 5. Moos. 53:1 [BH: j. 2] käytetty poikkeava verbimuoto viittaa ei-vapaaehtoiseen, vangitun vastustajan nöyryyttämiseksi tehtyyn mieskunnon tuhoamiseen.
Pohjimmiltaan lienee silti kyse siitä, millainen oikeus/velvollisuus yhteisöllä on käyttää yksilön sukupuoli-identiteettiin liittyviä ratkaisuja hänen muita oikeuksia/velvollisuuksiaan määrittävinä tekijöinä.
Jouni,
Varhaiskirkon yksi oppineista aleksandrialainen Origenes( v. 185-254) otti nuo sanat kirjaimellisesti Matt. 19:12 ja suoritti asianmukaisen operaation itselleen. Myöhemmällä iällä hänellä oli parempi tieto. Matteuksen evankeliumin kommmentaarissa hän torjuu sanojen kirjaimellisen merkityksen joskin myöntää aikoinaan hyväksyneen sen. Hän sanoo, että ne on ymmärrettävä hengellisesti eikä lihaa ja kirjainta myönten ( Eusebius, Ecclesiastical History).
Monet Vt:n lait ovat oma lukunsa ja taustatietomme on hataraa. Lisäksi kirkostamme puuttuu ohjaava traditio ja käytäntö. Sen vaikutus näkyy koko kirkossamme. Olemme jyrkkiä vailla rakkautta, oikeassa vailla keskustelutaitoa. Väittelemme ilman teologista kompetenssiä, emme kuuntele ja patristinen tietämys on ohutta tai sisäpiirissä. Monet vanhat kirkot ovat tässä meitä valovuosia edellä. Olemme henkien armoilla ja väärille vaikutuksille altiita. Yhdessä pääsemme kuitenkin eteenpäin. Raamatussa on todella vaikeita kohtia ja vanhojen kirkkojen käytännöissä vieläkin vaikeampaa.
En tiedä mitä ajatella, mutta olen niin yksinkertainen, että ajattelen: Jos sukupuolivietti on Jumalalta, niin höän pystyy vaikuttamaan siihen. Jos se on saatanalta, niin kenenkään ei pitäisi olla sen kanssa tekemisissä. Jos siihen on tullut jumalan luomistyön jälkeen saatanan laittama osa, niin siitä tulee jättiläinen, jonka edessä ihminen on heinäsirkka. Onko Jumala edelleen Kaikkivaltias?
Kiitos pohdinnasta, Lauri Lahtinen.
Kommentoin pitemmän kaavan mukaan.
Elämme Valvomisen sunnuntain jälkeistä viikkoa. Evankeliumi on Matt. 24:36-44. Sen lopussa on sana kahdesta miehestä pellolla ja kahdesta naisesta jauhamassa viljaa. Kumpaankin liittyy toteamus: toinen otetaan, toinen jätetään.
Luukkaan evankeliumiin on tallennettu Jeesuksen sanat hiukan erilaisessa muodossa. Luuk. 17:34: ”Sinä yönä on kaksi samalla vuoteella: toinen otetaan, toinen jätetään.” Viljaa jauhavat naiset mainitaan jakeessa 35 ja miehet peltotöissä jakeessa 36.
Koska jakeen 34 käännös vuoden 1992 Kirkkoraamatussa sisältää pelkän lukusanan, se jättää avoimeksi, ovatko samalla vuoteella olevat ”kaksi” mies ja nainen vai ”kaksi miestä”, kuten KR 1938 vielä käänsi. Käännös ei ota kantaa myöskään siihen, minkä vuoksi he jakavat vuoteen.
Keskityn siis siihen, mitä Jeesus sanoo. Hän toteaa: Toinen otetaan, toinen jätetään.
Kun näin on, päättelen, että jokin muu seikka kuin ihmissuhteen vaikutin ja läheisyys ratkaisee sen, kuka voi pelastua.
Päättelen siis edelleen, että sukupuoliviettimme ei sellaisenaan ole hyvä eikä paha. Meidän ei tarvitse esimerkiksi 1700-luvulla Venäjällä syntyneen skoptsien (”kuohilaat”) lahkon jyrkimpien edustajien esimerkin mukaan silpoa itseämme välttyäksemme sukupuolisuuden kielteisiltä vaikutuksilta. Vain kristittynä vaeltamisen laatu ratkaisee.
Näin olen lopulta valmis kertomaan oman vastaukseni kysymykseen, jonka viimeiseksi esität: Kyllä, Jumala on edelleen Kaikkivaltias.