Moni tekee uudenvuoden lupauksia. Kai siinä on hyvä ajatus: itsetutkiskelun kautta käytännön toimiin, että elämän laatu paranee. Tiedä vaikka tulisi paremmaksi ihmiseksi ja helpommaksi muiden sietää.
Itse en ole kovin innokas lupaamaan, en uutenavuotena enkä muulloinkaan. Tärkeän lupauksen olen vihillä antanut, mutta pappislupausta en. Se oli vala silloin 1977, ei lupaus. Sama juttu sotilasvalan ja tuomarinvalan kanssa.
Lupauksissa on se huono puoli, että joku joskus jossakin arvioi, miten hyvin se on pidetty. Poliitikoilla noita arvioijia lienee eniten.
Turvallisinta on olla lupaamatta mitään. Tai jos lupaisi olla suunnilleen ennallaan? Siinä olisi se hyvä puoli, että olisin jotenkin ennakoitavissa, tuttu ja turvallinen.
Vaikka olisi kai jokaisessa parantamisen varaa. Ainakin kaiken tekeminen litet bättre, mihin Curt Lindström jääkiekkoilijoita opasti.
Hyvä kuitenkin muistaa Heprealaiskirjeen sana, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Olen samaa mieltä kanssasi siinä, etten ole innokas lupaamaan jotakin elämän laadun parantamiseksi. Lupaamisen sijasta kristityllä on ennenmuuta toivomisen varaa. Toivo elämänsä parannuksesta. Siitä, joka tulee Jumalan armosta ja omasta kilvoituksesta kohti hyvää.
Monella on toiveita ja suunnitelmia. Hyvä niin. Kun on tavoite, sen voi saavuttaa.
Itse olen kokenut, että moni elämän parhaista asioista on toteutunut, kun asiat ovat menneet ihan toisin kuin kuvittelin.
Tuokoon vuosi tullessaan sitä, mikä on meille hyväksi.
(Ja niille, joita uskonto ei häiritse: Isä tietää kyllä, pitää voimat yllä…)