Teemu piispa lainasi kirkollisvaalimainosta: “ ”Kirkosta kiinnostumaton! Tarvitsemme apuasi! Tule päättämään, millainen kirkon pitäisi olla!”
Seurakuntavaalien pääviestiksi päätyykin piiloviesti,”
Hienoa, kun Teemu piispa on ryhtynyt meitä herättelemään peruskysymyksillä.
Mietin tuota piiloviestiä ja tosiaan. Siinähän kirkko ilmoittaa, ettei se oikein tiedä itse mitä, tai ketä varten se on olemassa. Sitä kertomaan tarvitaan niitä, joita asia ei mitenkään kiinnosta. Aika epätoivoinen täytyy kirkon olla, että tuollaiseen alentuu.
Mitä sitten me, vastaamme noihin kysymyksiin; mitä- ja ketä varten kirkko on sitä mitä se on ?
Monenlaisia vastauksia varmaankin löytyy, mutta löytyykö niistä sellaista todellisuuspohjaa, jonka varaan kirkon toimintaa voidaan jatkossa rakentaa?
Onko kirkko olemassa aktiivisia seurakuntalaisia varten? Meitä, joiden piirejä ja toimintaa työntekijät organisoi.
Meistä löytyy myös suuri vapaaehtoisten joukko. Ilman meidän työpanostamme, kirkossa olisi paljon vähemmän toimintaa. Se rajoittuisi pakollisiin kuvioihin. Messuihin ja kirkollisiin toimituksiin, sekä joihinkin piireihin.
Onko siis kirkko meitä, kirkon aktiiveja varten?
Toisaalta, jos meitä ei olisi, niin työntekijöillä olisi paljon vähemmän tekemistä. Jopa voitaisiin selvitä pienemmillä palkkakustannuksilla. Eikä ne meidän vapaaehtoistehtävämme taida kovin kummoisia olla. Pääosan niistä voisi aivan hyvin hoitaa työntekijät, jotka kuitenkin ovat sitä varten paikalla. Siitä nousee kysymys; mitä lisää me vapaaehtoiset tuomme kirkon toimintaan. Tarkemmin ajatellen, emme oikeastaan mitään.
Pappien koulutus ei huomioi lainkaan sitä mahdollisuutta, että vapaaehtoisen kanssa voisi jakaa vastuuta ja valtaa toiminnan järjestämisessä. Monet papeista, eivät edes pyri luomaan mitään vapaaehtoistoimintaa. Heidän mielestään työ sujuu aivan hyvin ilman meitäkin ja jopa paremmin. Joten ehkäpä meitä ei kirkko oikeasti lainkaan tarvitsisi.
Jos siis meitä ei olisi, niin kirkolla olisi kova tarve keksiä jotakin muuta meidän tilalle. Muutoinhan kirkko olisi pelkkiä kirkollisia toimituksia varten. Ehkä siinä voisi olla kirkolle ihan tarpeeksi syytä olla olemassa. Silloin osallistuminen ei enää olisi kenellekään ongelma, Ei tarvitsi enää laskea osallistujien määriä tilaisuuksissa. Kaikki muukin hallintohimmeli voitaisiin hiljentää. Tähän tilanteeseen ollaan kyllä muutoinkin menossa, kun toiminnan rahoittajat katoaa.
Entä onko kirkko niitä varten, jotka ei sen toimintaan osallistu? Onhan kirkolla tarjota diakonia-. perhe- ja lapsityö.
Sekä tietysti ne kirkolliset häät ja hautajaiset. Niiden rahoittaminen on varmasti monelle tärkeä syy pysyä jäsenenä.
Kysymys kuuluukin kirkolle. Onko sille itselleen riittävä syy se, että työntekijät hoitavat ne tehtävät mitä laki vaatii?
Jonkinlaista kiinnostus näillä jäsenillä täytyy olla, koska luottaa siihen, että kirkko hyväntekeväisyyttä hoitaa.
Sitten on vielä, niitä joita kirkon toiminta ei lainkaan kiinnosta. Onko kirkko myös heitä varten? Pitäisikö kirkon jo ryhtyä kiinnostumaan tuosta joukosta ja luomaan jotain, mikä saisi näitä kiinnostumaan kirkon toiminnasta. Nyt työntekijöiden työaika menee kokonaan olemassa olevien työtehtävien suorittamiseen. Eikä aika siihenkään riitä, niin mistä sitten löytyisi paukkuja näiden kohtaamiseen?
Voisikohan ratkaisu löytyä siitä, että työtehtäviä ja vastuuta jaettaisiin oikeasti seurakuntalaisille? Silloin ammattitaitoinen henkilöstö voisi keskittyä vapaaehtoisten kouluttamiseen ja toiminnan mahdollistamiseen.
Diakoniatyö ja moni muukin työala saisi monia innostuneita henkilöitä mukaan. Se varmasti herättäisi myös niiden mielenkiinnon, jotka ei tähän asti ole kirkon toiminnasta ole kiinnostuneet.
Kirkon koko toiminta kääntyisi sisäänlämpiävästä toiminnasta ulospäinsuuntautuneeksi. Tätä muutosta ei kirkossa tule varmaankaan tapahtumaan, mutta miksipä ei, joissakin seurakunnissa saattaa lähteä liikkeelle jotain, joka antaa mielekkäät vastaukset siihen, ketä ja mitä varten kirkko on.
Pohdintaan on ainakin aihetta.
No katsoo siletä Uudesta testamentistä että minkämoisen yhteisön Jeesus liike perusti? Miten varustettuina ja organisoituina Jeesus opetuslapsensa mailmalle lähetti? Mallia voi ottaa vaikkapa ehken aidoimmasta eli ns. ebioniittievankeliumista.
Pekka Pesonen. Kiitos, että nostit piispa Teemu Laajasalon ajatukset esiin keskustelun kohteeksi.
Karjalaisilla on ollut tapana kiittää sanoin ”Kost’ Jumala!” Laatokka-lehdessä 14.5.1946 on ilmaisun moniulotteisuutta avaava kirjoitus otsikon Brihan paginoi alla (https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1742412?page=3).
Sanonta viittaa Roomalaiskirjeen 12. luvun jakeeseen 19. Henkilö, joka kertomuksessa sitä käyttää, näyttää kasvatetun ymmärtämään sen moninaisen merkityksen, lausuu sanansa kohdatessaan vihdoin diakoniaksi tulkittavaa hyväntahtoisuutta (tai aiemmin sen puutetta) sekä koko kierroksensa ajan palvelee vanhempaa väkeä nuoremmuuttaan. Mielestäni juuri hän talosta toiseen kulkiessaan edustaa koko olemuksellaan piispa Laajasalon kuvaamaa ”vaikuttavuudeltaan korvaamatonta” kirkkoa.
Kertomuksen nuorukaiseen verrattavia itsestään numeroa tekemättömiä arjen kristittyjä on ympärillämme pilvin pimein. Me vain lienemme yhtä huonoja huomaamaan heidät kuin monessa muussa suhteessa esikuvallinen profeetta Elia. Hänellä ei ollut mitään aavistusta niistä 7.000 israelilaisesta, jotka olivat uskollisia Jumalalle (1. Kun. 19:13-18; vrt. Room. 11:2-5).
Yksinkertaisesti Kirkon tulisi pitää esillä sitä Pyhää Aarretta, jota ei mistään muualta voi löytää. Ihmiset eivät nykyisin enää tiedä olevansa kuoleman tilassa oman vääryytensä tähden. Ihmisille kelpaa ihan hyvin kuolla ikuiseen uneen. Kirkolla on hallussaan Iankaikkisen Elämän Sanat, mutta se askaroi usein vain maallisia. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin… Tuntuu, että Kirkko on etsimässä nyt kaikkea muuta ensin.
Maailma tunnetaan siitä, että se etsii omaansa Itsekkyydestä, ahneudesta, vallanhimosta ja kunnianhimosta ja kovasydämmisyydestä, josta on tehty arvoja, joita ihmisellä kuuluu olla menestyäkseen maailmassa ja näitä arvoja opetetaan lapsille jo pienestä pitäen. Harvalle enää opettaan Jumalan Rakkautta ja huolenpitoa, vaan sanotaan, ei se Jumala ketään auta, itse pitää ihmisen itseään auttaa. (Kärjistän tahallani)
Kirkolle tekisi hyvää kääntyä takaisin sille perustalle, josta se on saanut alkunsa. Historiaa, kun lukee, niin Kirkko on aina eksynyt pois Lähteeltä ja hajaantunut pieniin ryhmiin, joista se on taas saanut alkunsa. Näin se oli jo Kirkon alkupäivinä, kun Opetuslapset lisääntyivät Evankeliumin levitessä pakanoiden keskuuteen.
Monen ahdistuksen kautta… näin on jokaisen ihmisen kohdalla, kuin myös Kirkonkin kohdalla.
”Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan”.
Ja kun he olivat valinneet heille vanhimmat jokaisessa seurakunnassa, niin he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat.”
Apost.14:21-23 (lue koko luku)
Tapio piispa toi yhden kysymyksen lisää Kotimaan haastattelussa. Hän kyseli sitä, kenellä on taskussaan Jumalan tahto. Heräsi kysymys : pitääkö kirkon olla kyselemässä sitäkin, mikä on Jumalan tahto. Tätä kyselyä kirkon siis pitää Tapion mukaan jatkaa loputtomiin, mutta oikeaa vastausta ei kannata kenenkään olla esittämässä. Ainakaan tuon uutisen perusteella. Kirkon tulisi vain jatkuvasti olla kyselemässä sitä, mutta mitään lopullisia vastauksia ei saisi kukaan esittää. Toivottavasti ymmärsin uutisen jotenkin väärin.
Kirkon Piispat ensimmäiseksi katsovat elinkeinotoiminnan jatkumisen ja kirkon betonoimisen perään nykyisestä iäisyyteen asti. Asiat kuuluvat Heidän vastuualueseensa.
Opetus ja hengellinen tiennäyttö on muotoa , Armoa riittää jokaiselle. Mitä tälläinen on kun Pyhän Hengen opetuksessa ja Uskontunnustuksessamme katsotaan toimivan seurakunnan yhteydessä, kokoontumisissa, ripissä Ihmisarvoisen katumuksen ja syyllisyyden asiassa, ja Ehtoollisen yhteydessä. Kirkon maksavia rivijäseniä ei haluta häiritä.
Kyselijän rooli onkin helppo antaa kirkon rivijäsenelle osallisuudestaan huolehtimiseen. Tähän nykyisellään tarvitaan sitten Papiksi haluavan asiassa Maisterin koulutus ja tutkinto ennen Kapitulien sisäänottoharjoituksia. Mutta, Teologinen Tiedekuntahan ei ota kantaa kirkon missioon, kun ja jos valmistunut opiskelija sinnepäin haluaa katsoa.
Mieleeni on alkanut hiipiä sellainen mahdollisuus, että ehkäpä me seurakuntalaisina olemmekin itse avainasemassa kirkkomme uudistumisessa. Papit ja piispat ym. työntekijäjoukko juoksee omassa oravanpyörässään. Heidän kätensä on sidottu siihen moninaiseen palveluun, jota heiltä odotetaan. Työntekijäkeskeinen kirkko luo sellaisen tilanteen. Vain me seurakuntalaiset olemme vapaita irrottautumaan omista oravanpyöristämme. Meidän tulisi kyetä pysähtymään ja vasta sen jälkeen kykenemme hahmottamaan mihin suuntaan meidän olisi kirkkoa ryhdyttävä ohjaamaan. Jos löydämme yhteisen sävelen, niin piispat ja papit kyllä tulevat perässä.