Jumalan kirkkaus ilmestyy – Jumalan valtakunta lähestyy

Nieten kumipuuviljelmällä oli 19 kaupunkia viljelmän työntekijöitä varten. Meillä oli siellä seurakunta 12 kaupungissa ja yhdessä oli saarnapaikka. Kuvassa kastetoimitus yhdessä seurakunnassa Nieten alueella, kun teimme sinne vierailun 17.9.2006.

Sunnuntai 20.01.2019
2. sunnuntai loppiaisesta
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa
1. lukukappale: Jes. 12:1–6

Loppiaisen kausi jatkuu. Epifanian, Jumalan kirkkauden ilmestymisen, juhlan sanomaa pidetään yllä. Jumalan suuruudesta puhutaan. Jumala tekee ihmeitä. Taivaan voimien esiin marssi on ajankohtainen. Väkevä Jumala toimii. Hän elää keskellämme ja vaikuttaa.

Viesti menee eteenpäin. Jumalan sanaa saarnataan. Evankeliumia kuulutetaan yhä uusille ihmisille. Koko maailman annetaan ymmärtää, miten hyvä ja suuremmoinen on meidän Herramme armo ja hyvyys. Hän pelastaa. Hän uudistaa. Hänen voimallinen käsivartensa pitää huolta maailmastamme. Koko ihmisikunta saa hänestä kuulla, kaikkialla, kaikkien kansojen keskuudessa julistetaan, että hän on Pyhä Jumala.

Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimensä kunniaa!
Kertokaa kansoille hänen suuret tekonsa,
julistakaa, että hänen nimensä on ylhäinen.
Laulakaa ylistystä Herralle,
valtaisat ovat hänen tekonsa!
Levitköön tieto niistä yli maanpiirin.

Jumalan sana on lakia ja evankeliumia. Laki kertoo meille, että me olemme syntisiä ja tarvitsemme Jumalan armoa. Evankeliumi kertoo meille, että Jumala antaa meille kaiken anteeksi Vapahtajamme Kristuksen tähden. Niinpä saamme iloiten kiittää kolmiyhteistä Jumalaamme niin hänen suuresta rehellisyydestään ja oikeudenmukaisuudestaan kuin hänen hyvyydestään ja armahtavaisesta laupeudestaan.

”Minä kiitän sinua, Herra.
Sinä olit minulle vihoissasi,
mutta vihasi väistyi
ja sinä lohdutit minua.
Ja niin Jumala on minun pelastajani.

Jumalan kirkkauden ilmestyminen eli epifania ei ole joidenkin näytösten tai erikoisten temppujen tekoa, uteliaisuutta herättävien eriskummallisuuksien esiin tuomista, vaan Jumalan suuren huolenpidon esillä pitoa. Jumala välittää meistä ja ottaa meihin yhteyttä. Jumala on aidosti meistä kiinnostunut. Hän on meidän elämämme turva, pelastuksemme.

Minä luotan häneen, en pelkää,
sillä Herra on minun väkeni ja voimani,
hän pelasti minut.”

Jo maailman luodessaan Jumala otti huomioon pelastuksen suunnitelman. Jo alussa Jumala antoi valon loistaa keskuudessame. Jumalan Pyhä Henki liikkui vetten päällä ja hänessä Jumalan valo tuli elämän voimaksi. Yhä edelleen Hän liikkuu vetten päällä ja tekee pimeyden lapsista valon lapsia. Pyhän kasteen veden kautta hän ojentaa ihmisille osallisuuden taivaallisen kirkkauden perinnöstä. Hän synnyttää meidät ”vedestä ja Hengestä”. (Joh. 3:5) Alati joka päivä saamme elää kasteen armossa ja Jumalan antaman pelastuksen varassa.

Te saatte riemuiten ammentaa vettä
pelastuksen lähteistä.

Jumalan lapsina saamme olla turvallisissa Jumalan käsissä. Hän kantaa meitä ja vie eteenpäin. Riemu ja kiitollisuus täyttää mielemme. Saamme ylistää hänen suurista ja voimallisista teoistaan. Hän pitää huolta kansastaan ja elää meidän kanssamme. Hän on keskellämme, iankaikkinen Jumala, meidän turvamme.

Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat!
Suuri on Israelin Pyhä,
hän, joka on teidän keskellänne.

Jumala on yksi. Siksi myös hänen kanssansa on yksi. Kirkko on yksi, pyhä, yhteinen Jumalan kansa. Sen ykseys on niin suuri, että voimme puhutella kirkkoa sanalla ”sinä”, koska se on yksi. Kirkko on yksi, koska kirkolla on yksi Herra. Kirkko on yksi, koska kirkolla on yksi usko ja kirkko on yksi, koska kirkolla on yksi kaste, kuten Efesolaiskirje 4:5 sanoo: ”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.”

Toisen loppiaisen jälkeisen sunnuntain Vanhan testamentin testissä Jesajan kirjassa tämä Jumalan kansan eli kirkon ykseys tulee esille. Aluksi Jumala puhuttelee koko kansaa yhtenä persoonana. Hän sinuttelee kansaansa yhtenä kokonaisuutena. Sitten hän tuo esille, ettei kukaan jää häneltä unohduksiin. Hän huomioi koko kansan jokaisen ihmisen, kun hänen helläin silmäinsä katse ja rakastavan sydämensä rakkauden syke ojennetaan jokaikiselle yhteisen kansan jäsenelle.

Sinä päivänä sinä sanot:
Sinä päivänä te sanotte:

    • Laatokan pohjoispuolisista pitäjistä ortodoksi enemmistöisiä olivat 1939 Saämi, Suistamo, Suojärvi ja Korpiselkä. Impilahdesa oli tuolloin jo luterilainen enemmistö. Aiemmin enemmistö oli ortodokseja.

  1. Muistikuvani mukaan kolttasaamelaisten ortodoksiuskonto sai jossain vaiheessa aikaan sen, että yhdessä (perus)koulussa Lapissa oli ainoana sellainen tilanne, jossa enemmistö oppilaista EI osallistunut luterilaiseen uskonnonopetukseen. Mikähän lie tilanne esim. Kallion, Aleksis Kiven, Vallilan ja Alppilan peruskouluissa?

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25